847# Nihon, 16

18.9.2024, Wednesday, +34, Scattered clouds, Tokyo, Japan

Heräsimme krapulaisina joskus puoli yhdentoista aikaan, mutta emme päässeet vielä ylös ennen kuin vasta puolilta päivin. Edellisillan kaljoittelut tuntuivat nyt typerältä, ja vähän kaduttikin. Ulkona oli aivan posketon helle, ja kosteuden vuoksi tuntui vielä kymmenen astetta kuumemmalta. Meillä oli ollut suunnitelmissa lähteä Akihabaraan, mutta aloimme miettiä tässä kuumuudessa jo muita vaihtoehtoja. Lopulta kuitenkin ajattelimme, että kaippa metrossa nyt on ilmastointi, joten jos vain selviämme asemalle asti...

Jotakuta oli kämpillä janottanut...

Huh hellettä!

Jäätävän kokoinen kärpänen.

Lawsonista kävimme ostamassa vesiputelit, jotka meni naamariin luikauksella. Togoshi-Koenin juna-asemalta otimme taas junan Oimachille, jossa vaihdoimme junaa. Akihabaraan oli jonkunlainen matka, varmasti 20 minuuttia vielä täältä. Saimme kuitenkin ikkunapaikat. Melkoisesti rupeaa aina ramaisemaan metrossa, ja pilkkiviä matkustajia näki siellä täällä.

Akihabara oli juuri niin animemainen kuin kuvitella saattaa. Kävimme muutamassa kaupassa katsomassa tarjontaa, mutta emme vielä tehneet tässä vaiheessa ostoksia. Kävelimme kuumuudessa tovin, mutta sitten lähdimme virkistäytymään maid cafeeseen - se oli pääsyy tänne tulemiseen ylipäätänsä. Maid cafeita on täällä jos jonkunlaisia ja eri teemoilla, eikä kaduilla voi olla törmäämättä viehkoisiin naisflaijerinjakajiin. Sen verran olimme skoutanneet cafeita, että "At home cafe" vaikutti parhaimmalta ja "turvallisemmalta" vaihtoehdoilta. Meitä jännitti asia ihan hirveästi - enemmän kuin hammaslääkäriin meno - mutta pakkohan se oli pakottaa itsensä sinne. Olimme yytsäilleet videon, jonka perusteella tiesimme mitä odottaa.

Tervetuloa Akihabaraan.

Värikkäitä julkisivuja.

Ja laatikkomallisia kaupunkibusseja.

Röökinpoltto on Japanissa kaduilla kielletty.

Ja joskus myös istuskelu.

At home Maid Cafe.

Aika tovin jouduimme jonottamaan superkuumassa rappukäytävässä, ennen kuin vuoromme tuli. Meidät haettiin ovelta, sitten kelloa kilautettiin ja kaikki maidit huusivat tervetulotoivotuksen (お帰りなさいませ、ご主人様 - "tervetuloa takaisin kotiin, mestari", naiset olivat prinsessoja) ja meidät talutettiin pöytään. Täällä istuttiin porrastetuissa riveissä vähän niin kuin elokuvateatterissa, ja oma maid oli aina pöydän edessä. Valitettavasti kuvaaminen (muista kuin omasta annoksesta) oli kiellettyä, joten asiat piti tallettaa vain mielikuviin.

Oma maidimme oli nimeltään "Leila", vähän omituinen nimi japanilaiselle (ja nimi oli vielä kirjoitettu katakanalla). Hän selosti ensin menun ja antoi sitten meidän valita rauhassa annoksiamme. Otimme dessert menun, johon kuuluivat juomat, sitten otin itse jonkun jäätelöjutun ja AT otti kakun. Ja tietysti selfie-kuvat maidin kanssa; siihen olisi saanut valita kenet vain - yksi näistä Mizukin on oikein pieni julkkis, ja olisi tehnyt ehkä vähän mieli valita hänet kun hän oli kerran työvuorossa. Toisaalta se olisi ollut ehkä loukkaus omaa maidia kohtaamme + Leila oli muutenkin niin supermukava, joten totta kai valitsimme hänet. Juomat tuotiin ensiksi ja niihin tehtiin moe moe-loitsu (萌え), minun juomani värjäytyi pinkiksi, AT:n siniseksi. Sitten  tuotiin annokset ja lopuksi pääsimme vielä kuvaan. Jotta homma olisi mahdollisimman erikoinen, olin tuonut Suomesta asti mukanani tänne Ikeasta ostetun pehmosian, ja pyysin Leilaa pitelemään siitä kuvan ajan, hän suostui ilomielin. Koko tilanne oli niin kerta kaikkisen absurdi ja omituinen, ettei voi kuin hattua nostaa. Hintaa kokemukselle tuli 6100 jeniä eli reilut 40 € (täällä oli myös tuntimaksu & sisäänpääsymaksu). Tämä oli kyllä yksi hauskimmista kokemuksista. Kuka nyt ikinä kaipaakin vähän iloa ja valoa elämäänsä niin täältä sitä saa. Lisäksi olin ajatellut etukäteen, että tämä on vain luuseriukkojen ja pervojen paikka, mutta mitä vielä, täällä oli nuoria yksittäisiä naisiakin (niiden luuseriukkojen ja pervojen lisäksi). Kiusallisuus oli kyllä valtava aluksi mutta karisi nopeasti pois. Inhoan kaikkea interaktiivisuus-juttua mutta tämä toimi. Vaikka kokemus olisi ollut puolet huonompi, olisin siltikin antanut tästä 5/5.

Diabetes otti varmaan pari askelta eteäpäin...

AT:n annos.

Sitten teimme ostoksia; ostin uuden pinssin ja paidan, AT osti figuurin, paidan ja magneetin. Ja molemmat tietysti tuhlasimme rahojamme claw-laitteisiin ja gashaponiin. Kello oli jo kuusi illalla ja alkoi satamaan, eikä meillä ollut sateenvarjoja edes mukana, joten päätimme lähteä takaisin kämpille päin. Matka tuntui pitkältä. Meitä nälätti, mutta onneksi Togoshi-Koenin aseman lähellä oli Mos Burger, jota olimme halunneet testata Korean matkasta saakka. Nyt siihen tarjoutui tilaisuus. Ruuat tilattiin myyjältä, mutta kuten monesti täällä niin maksu suoritettiin automaattiin. Saimme sen automaatinkin jumiin ryppyisellä setelillä, ja myyjän piti purkaa laite osiin. Ruuat tulivat ja olivat hyviä, mutta annoskoot taisivat olla tehty japanilaisten mahoille, vähän nälkähän tuosta jäi mutta ei haittaa mittään.

Talot ihmetytti aina vaan.

Animehommat kiinnosteli akihabaralaisia.

Animea kaikkialla.

Aina liikennevaloissa venaamista.

Näkymä kuin suoraan Japanista.

Mario Carttiakin ajettiin.

Gashaponeja.

Tuotteistukset oli viety uudelle levelille.

Suomi mainittu!

Erilaisia claw-machineja oli pilvin pimein.

Mosburgerin tuotteita.

Kävelimme Lawsonin kautta kämpille. Alkoi ukkostamaan. Seuraavana päivänä olisi matka Kiotoon, joten piti alkaa valmistautumaan sitä varten. Check innin teimme koneella jo aiemmin, toivottavasti se onnistui. Nukkumaan menin puolen yön jälkeen, AT jäi vielä valvoskelemaan.

Kuu tarkastelemassa Togoshin meininkiä.