Allikosta ojaan: 848# Nihon, 17

19.9.2024, Thursday, +33, Scattered Clouds, Kyoto, Japan

Herätyskellot oli viritetty soimaan klo 7.45, mutta ehkä se oli vähän turhan aikaisin. Lentomme Osakan Itamin kentälle lähtisi vasta klo 12.30, mutta koska olimme lintsanneet junamatkan tullessamme, meidän piti varata vähän enempi aikaa kentälle siirtymiseen kun emme olleet varmoja mitä linjoja pitäisi käyttää. Söimme hiljaksiin aamiaisen, pakkasimme loput neljän päivän kamat (palaisimme tänne vielä takaisin, joten suurin osa matkatavaroista jäi odottelemaan kämpille) ja matkaan lähdimme ehkä 9.45. Reppu tuntui heti painavalta, ja ulkoilma tuskallisen kuumalta. Lähdimme vielä kävelemään aluksi väärälle asemalle kuin tottumuksesta, mutta onneksi havahduimme asiaan ja palasimme Togoshin asemalle (Togoshi-Koen aseman sijaan), ja matkalta kävimme vielä ostamassa vesipullot. Latasimme metroasemalla 5000 yeniä matkakortille, sama Welcome Suica-kortimme pitäisi käydä myös Osakassa ja Kiotossa, mikä oli näppärää.

Matka Hanedan kentälle oli vaikea, meinasimme eksyä monta kertaa junavaihtojen kanssa ja tuntui, että olimme jatkuvasti väärässä junassa tai laiturilla. Apuja piti kysyä monta kertaa, mutta iloikseni huomasin, että aloin jo ymmärtämään muutaman sanan vastauksistakin. Ja lopulta pääsimme perille Haneda Terminal 1:seen.

Siellä konettamme ei näkynyt ollenkaan missään näyttötauluissa, mutta olimme tehneet edellisenä iltana check innin ja olimme saaneet boarding passit sähköpostiimme, ja pääsimme näyttämällä ne puhelimen kautta. Turvatarkastus ei kestänyt mitään, pääsimme siihen heti eikä tarvinnut edes reppua purkaa ja tällä kertaa molemmat laukut ja me itse pääsimme läpi ykkösellä. Ehdimme käymään juomassa pienet oluet lentokenttäbaarisssakin ennen lähtöä + tietysti kaupassa & vessassa.

Lentoyhtiönä oli tänään Japan Airlines, paikkamme olivat rivillä 34. Mulla oli ikkunapaikka, AT:lla keskipaikka. Jatlkatiloja oli ihmeen paljon. AT:n viereen tuli lihavahko japsiukko. Matkustajat olivat pääosin kaikki japanilaisia, ja plunssaa tuntui olevan joka toisella, kovasti siellä yskittiin. Matka kesti onneksi vain reilun tunnin (joista puoli tuntia meni kiitoradalla rullailuun) ja kone lähti aikataulussa. Hätäisesti tarjottiin vesilasi (kuumia juomia ei voitu tarjoilla mukamas turbulenssin takia, mutta kyyti oli kuitenkin tasainen). En ottanut mitään, koitin vähän torkkua siinä samalla.

JAL hoiti maan sisäisen lennon.

Boardausta venaillessa.

Osaka tuli näkyviin nopeasti.

Tuo taisi olla Osakan linna.

Perille laskeuduttiin puoli kahden jälkeen, mitään passintarkastuksia ei täällä ollut kun oli kotimaan lento kyseessä. Meillä ei ollut kuin käsimatkatavarat, joten pääsimme siirtymään heti ulos. Ensiksi otimme monorailin jolla matkustimme 24 minuuttia, sen jälkeen 3-4 erillistä junaa ennen kuin pääsimme Kioton päärautatieasemalle, matka kesti varmastikin pitkälti toista tuntia. Asemalta oli helppo löytää meidän Hokke-hotellille, sillä se oli heti asemaa vastapäätä Kyoto Towerin vieressä. Kuuma oli kyllä, voi jessus sentään. Kello oli sentään jo kolme joten pääsimme heti tsekkaamaan itsemme sisään. Meille oli kummallekin omat huoneet, ja jostain syystä saimme ne ylimmästä kerroksesta.

Kyoton päärautatieasema.

Hotellimme oli Kyoto Towerin alapuolella.

Huone oli pieni, eikä kuplamuovilla vuoratusta ikkunasta näkynyt mitään ja siinä oli vielä joku varoituskin, joten en viitsinyt sitä avata, todennäköisesti maisema olisi ollut kuiluun jos ylipäätänsä oli mitään maisemaa. Muuten huone oli tosi siisti, joten kyllähän tässä kehtasi pari yötä viettää.

Japanilaiset hotellihuoneet ovat kenkälaatikon kokoisia.

Ei juuri suurempi kuin Ruotsinlaivan hytti.

Vessanpöntön hallintapaneeli.

Ilmastointilaite oli säädetty pakkaselle.

Meillä ei ollut paljoa aikaa tuhlattavaksi, vaan lähdimme heti AT:n kanssa kylille. Ensiksi menimme viereiseen Kyoto Toweriin, sinne maksoi 900 yeniä per naama. Se oli vuodelta 1968, olisikohan tuo ollut joku 130 metrin korkuinen. Sinne ei ollut juurikaan jonoa, pääsimme jo toiseen hissiin. Ylhäältä avautuivat hyvät maisemat. Temppeleitä näkyi täällä olevan vaikka millä mitoin. Kauempana horisontissa näkyivät Osakan pilvenpiirtäjät.

Pääsylippu Kyoto Toweriin.

Näkymä tornista.

Muistan käyneeni tuolla temppelissä 11 vuotta aiemmin.

Osakan pilvenpiirtäjät siinsivät horisontissa.

Shinkansenissa piisasi vaunuja.

Kävimme vielä turistikaupassa, mutta se oli hyvin heikko esitys, vaikka AT sieltä jotain ostettavaa löysikin. Palasimme sitten alas, ja menimme oluelle + myöhäiselle lounaalle viereiseen Yebisu-kippolaan. Automaatista piti tilata ruoka, ja sitäkin piti kysyä myyjältä mistä sai ruokaosion esiin, mutta lopulta saimme homman toimimaan. Ihan ok ruoka, joskin hyvin kallis (maksoi yli 6000 jeniä).

Makkaravalikoma lounahaksi.

Sitten kävelimme viereiselle Kioton päärautatieasemalle, ja otimme junan Inarin asemalle. Lappiin asti ei tarvinnut matkata, sillä sinne oli vain muutaman pysäkinverran matkaa, mutta itse oikean junan löytäminen superkuumuudessa ja ihmisryysiksessä koetteli taas voimavaroja. Inarin asemalle päästyämme näimme heti Fushimi Inarin temppelialueen, joka oli kuuluisa 10000 portistaan (torii - 鳥居), ja aivan uskomaton määrä temppeleitä. Turisteja oli toki myös kovasti ja aivan uskomattoman kuuma. Ostimme heti automaatista vedet ja Pocari Sweatit (jota yleensä litkitään krapulaan elektrolyyttien vuoksi, mutta nyt tuntui olo kovin nestehukkaiselta). Kuvasimme pääalttarialueen, ja lähdimme sitten kävelemään porttitietä pitkin. Tiesimme polun kilometrejä pitkäksi ja sen nousevan 233 metriä korkealle Inari-vuorelle, joten sinne pääsy olisi varmaan raskasta. Olin pitänyt AT:tä vähän laiskana, joten minulle oli yllätys, että hän halusi mennä huipulle asti. Itse asiassa en ollut itse varautunut henkisesti sellaiseen urheilusuoritukseen ollenkaan. Ja kyllä siinä käveltävää ja noustavaa sitten riittikin. Ostimme toiset juotavat (jotenkin metkaa kun temppelialueiden keskellä oli yleensä aina juoma-automaatti). Roskiksia ei ollut ainuttakaan, joten oli ikävä raahata tyhjiä pulloja mukanaan - roskaaminen itsessään oli hyvin kiellettyä ja siitä uhattiin jopa vankeustuomiolla. Lisäksi täällä varoitettiin apionoista ja villisioista; jälkimmäisiä alkoikin näkymään ja kuulumaan heti auringonlaskun jälkeen. Myös Iphonen kokoisia yökkösiä oli ja karmeita hämähäkinseittejä ja hämähäkkejä piisasi. Siat pelottivat silti enemmän; ylös huipulle ei enää auringonlaskun jälkeen paljoa porukkaa viitsinyt tulla, joten täällä sai kävellä jo yksikseen ja alkoi olla vähän karmivaa ja pelottavaakin sellaisessa yömettässä. Kyltit mainostivat aina vaan perille olevan 10 minuutin matkan, ja lopulta sinne pääsimmekin, mutta olimme yltä päältä hiessä aivan kuin olisimme käyneet uimassa.

Fushimi Inari-Taisha.

Sisempiä pyhäkköjä.

Alue oli valtava.

Lahjoittajien nimikylttejä.

Yksi monista aluetta vartioivista ketuista.

Sitten ei muuta kuin matkaan.

Tolppaa läheltä.

Alkumatkasta pelottavin eläin oli kisse.

Koko metsä oli täynnä pyhäkköä.

Metsä ympärillä synkkeni mitä korkeamalle pääsi.

Ylämäkeä riitti.

Aurinkokin ennätti laskemaan.

Ja portaat jatkuivat loputtomiin.

Villieläimistä varoiteltiin.

Emme jaksaneet tehdä shintolaismenoja vaikka olisimme osanneet. Palasimme alas, siinäkin piti katsoa tarkkaan mihin astui ettei kompuroinut ja telonut itseään portaissa. Viimein pääsimme takaisin lähtöpaikkaan; meiltä meni tuohon kierrokseen 1,5 tuntia aikaa, sports-trackerin mukaan talsittua tuli 5,5km. Meidät palkittiin hienolla kuutamolla.

Huippukin saavutettiin viimein.

Omituista meininkiä.

Ja välillä karmivaakin.

Aavemaista.

Aivan kuin kauhuelokuvasta.

Viimein pääsi alaspäin.

Lähtöpaikalla ihmiset ihmettelemässä kuuta.

Sitten takaisin juna-asemalle, laituri oli täynnä väkeä ja huomasimme junan olevan 26 minuuttia myöhässä. Meille oli aina uskoteltu, että japanilaiset junat liikkuvat minuutilleen aikataulussa, mutta nyt sitten tämmöinen. Asema oli tietysti ulkoasema, ja hiki virrasi edelleen kun lämpötila oli reilusti 30 asteen yläpuolella, vaikka oli jo pimeä. Ja se kosteus tiivistyi iholle kuin sitkeä hämähäkinseitti. Viimein juna tuli ja pääsimme takaisin Kiotoon.

Kyoto station by night.

Kyoto Tower yövalaistuksessa.

Asemalla etsimme ikuisuuden 7-eleviä, ennen kuin sellaisen löysimme. Kävimme hakemassa kaljat ja vedet, ja palasimme sitten hotellille. Vaatteet haisivat päivän urheilusuorituksesta johtuen karmealle. Suihku teki todella terää.

Kymmeneltä lähdimme vielä käymään mäkkärissä, kävelylenkki oli saanut meidät hiukomaan. Mäkkäri oli täynnä väkeä, ostimme Samurai Makkut myyjän avustuksella automaatista (vaikka jonottaminen menikin vähän pieleen, kun emme tienneet koska meidän vuoro tuli). Löysimme istumapaikat. Ranskalaisia oli vähän liikaa minulle, soodaa ei saanut, ja Samurai-hamppiksessa oli teriyaki-kastike, joka ei ehkä ollut mieleiseni. Annan arvosanaksi 2/5, mutta AT tykkäsi omastaan. Sitten hotellille, jossa koitimme juoda oluet, mutta ei oikein maistunut, oli aika väsynyt fiilis. Kävin vielä ostamassa hotellin automaatista vettä vaikka täällä mainostettiin, että kraanavettäkin voisi juoda. Täällä oli jopa kalja-automaatti (josta sai myös chu-hitä). Vau! Piti vielä bloggailla, joten nukkumaan ehdin vähän ennen yhtä.