842# Turku, 3

10.8.-11.8.2024, +19, Showers, Turku

Olin saanut porukoilta joululahjaksi lahjakortin suht-uuteen Kakola-hotelliin. Lahjakortti ei ollut huonoimmasta päästä, sillä se sisälti huoneen junior suitesta yhdeksi yöksi + spa:n kahdelle henkilölle. Mikäs sen mukavampaa kuin viikonloppu Turussa Pp:n kera. Vähän jännitti huonetilanne, sillä sain varauksen tehtyä vasta edellisenä iltapäivänä. Meidän matkustajatiedot olisi saanut etukäteen täytettyä sähköpostilinkistä, mutta siellä pyydettiin myös maksukorttitietoja, enkä halunnut sellaista antaa, joten varaus meni vähän kankeahkosti. Olin myös kysellyt (ja osin pitänyt itsestään selvyytenäkin), että junior suiten kaltaiseen huoneeseen sisältyy ilman muuta jääkaappi, mutta ekologisista syistä sellaista ei ole. Ärsyttää jotenkin kun aina huononnuksia perustellaan ekologisuudella. Onneksi lupasivat kuitenkin, että saisimme käyttää respan jääkaappia kylmettämiseen.

Matkaan lauantaina puolen päivän jälkeen. Pp tuli hakemaan minua. Yllättävän paljon tavaraa tuli taas mukaan kuten arvata saattaa. Minä halusin Pp:n ajavan keskustan kautta, vaikka hän olisi suosinut ennemmin Kehää, mutta pääsimme kuitenkin tien päälle nopeasti. Meillä oli ensimmäisenä pit stoppina Elias Lönnrotin kotipaikka Sammatissa. Paikkarin torppa oli kotitalo nimeltään, ja sijaitsi noin 80 kilometrin päässä Hesasta. Se löytyi helposti. Pääsyliput kävimme lunastamassa punaisesta talosta - ei maksanut tosin meille museokorttilaisille mitään, muuten taisi olla aikuisilta 6€:n pääsymaksu. Nuori mies lähti näyttämään meille torpan ja avasi ovet. Kämppä sisälsi tuvan ja myöhemmin rakennetun lisäosan. Tuntui jotenkin kauhistuttavalta, että täällä oli 9 henkeä majaillut, ei siinä paljon henkilökohtaista tilaa ollut. Vaikka torppa oli melko kodikas, niin voi vain arvailla miten kylmä täällä on talvisin täytynyt olla. Se oli rakennettu v. 1800, joten olihan tuolla ikääkin jo komeat 224 vuotta. Tilukset olivat myös ihan hienot, sellainen rinnetontti, alempana kimmelsi Valkjärvi metsän keskellä. Hämmästytti myös, miten täältä keskeltä korpea 1800-luvun alkupuolen perheen neljännestä vesasta tuli sellainen tuhattaituri mitä hän oli: paljon opiskellut Kalevalan kokoaja, lääkäri, keksijä, kasvitieteilijä yms. Isä oli räätäli, mitä mahtoivat muut sukulaiset sitten työkseen tehdäkään.

Lönkka.

Kämppä voisi tarvita vähän uutta maalia pintaan.

Pirtti.

Melko ankeaa.

Syntymätodistus.

Niin.

Paikka oli nopeasti tsekattu ja jatkoimme sitten Turkuun, jonne oli vielä matkaa noin sata kilometriä, mutta moottoritietä pitkin tuohon ei kauaa aikaa tuhlautunut. Ajoimme Kupittaan ja rautatieaseman kautta Kakolanmäelle. Ilman navigaattoria emme olisi osanneet; lapsuudessa ja nuoruudessa tuli vietettyä täällä paljon aikaa, mutta nyt kaupunki vaikutti puolivieraalta. Kakola kuitenkin löytyi - olin käynyt täällä viimeksi vierailulla 90-luvulla, jolloin täällä oli vielä toiminassa se pahamainen vankila. Nyt tässä v. 1853 valmistuneessa punatiilisessä rakennuksessa olivat hotellivieraille avoimet ovet, ja hyvä niin.

Posankka toivotti tervetulleeksi Turkuun.

Kakola.

Kello oli juuri tulossa kolme ja sisäänkirjautumiset kuumimmillaan, mutta respa oli varautunut tähän hyvin, eikä meidänkään tarvinnut jonotella. Henkilötietojen täyttäminen oli ilmeisesti mennyt puolittain läpi, sillä suurin osa tiedoistani löytyi jo valmiina vaikken niitä ollut puhelimessa kertonut. Kanssamatkustajan tiedot tosin puuttuivat, mutta Pp lisäsi ne äkkiä. Puhelimessa nainen ei halunnut tarjota meille spa-mahdollisuutta (vaikka se lahjakortin hintaan kuuluikin), mutta nyt respanvirkailija tarjosi sen oitis, lähinnä kellonajan kanssa oli meidän puolesta pähkimistä (spa-aikaa oli 3h, paikka menisi kiinni yhdeksältä). Auto piti saada parkkiin, ja siitä piti maksaa 15€/24h mutta lähistöllä ei ollut kuulemma ilmaisparkkiksia. Onneksi parkkihalli oli iso, monesti nuo hotellien parkkihallit tuntuvat olevan ahtaita ja pirullisia.

Kakolan parkkihalli.

Pääovi.

Junior suitemme löytyi neljännestä kerroksesta; Kakola oli ristinmallinen rakennus, ja ensin vähän se vähän hämmästytti, mutta omaksuimme pohjapiirroksen nopeasti. Huoneemme oli tilava, siinä oli parveke mikä oli kiva bonus (minun pitikin kysyä respasta parvekellista huonetta, mutta unohdin sen siinä hermostuksissani), kylppäri oli myös tilava. Lisäksi oli jonkunlainen minihuone, jonka funktiota ihmettelimme, ei se oikein vaatekomeroakaan muistuttanut, mutta kenties se oli jokin jäänne vankila-ajoilta. Matto ja jonkunlaiset istuinmööpelit ja lasipöytä löytyi myös, sekä kahvikapselikone ja safe box. Jääkaapin puuttuminen kyllä harmitti, ja olisi ollut kiva jos parvekkeella olisi ollut tuolien lisäksi myös joku pieni pöytä, sellainen olisi kyllä sinne mahtunut. Mutta siistiä oli, ilmastointi toimi ja oli huomaamaton ääneltään, sänky ja bed linensit vaikuttivat myös 5/5.

Vankilamaiset hotellikäytävät.

Ovi.

Avaimet pakoon.

Huone.

Kylppäri.

Huoneemme parveke.

Mutkassa oleva ylin parveke oli meidän.

Heitettyämme kamat sisään ja illan juomat respan jääkaappiin, päätimme lähteä ruokailemaan. Ensiksi kuitenkin tsekkasimme kolmannessa kerroksessa olevan kirkon (joka meidän mielestä oli kappeli, mutta samapa tuo). Vankilan alkuaikoina osallistuminen kirkonmenoihin oli pakollista, myöhemmin sinne päästäkseen piti anoa lupa. Nyt videotykki ilmoitteli HDMI-kaapelihäiriöstä.

Kirkko.

Kirkko sisältä.

10 käskyä vankilakappelin seinällä.

Ulos päästyämme suuntasimme ensin katsomaan, josko funikulaari olisi tällä kertaa toiminnassa. Olen käynyt muutaman kerran aiemmin toteamassa "ei-oota", mutta tällä kertaa vehje pelitti. Näytti myös olevan ilmeisen suosittu, sillä käytimme tätä parin päivän aikana neljä kertaa, ja joka kerta vaunu oli täynnähkösti väkeä. Matka-aikaa tälle 130 metriä pitkälle pätkälle oli allokoitu noin minuutti, korkeusero oli huimat 30 metriä joten ainakin ylöspäin mennessä houkutus laitteen käyttöön oli jo jonkunlainen, etenkin kun käyttö oli maksuton.

Funikulaarin Kakolan puoleinen asema.

Nysse tulee.

Funikulaarin ohjainlaite.

Alhaalla oleva Funikulaariasema.

Alas päästyämme suuntasimme jokirantaan josta löysimme seuraavan kulkupelin, Förin. Se saapui parahiksi juuri laituriin. Myös tämän käyttö oli maksutonta (ollut jo vuodesta 1907 kun lautan käyttö siirtyi kaupungin omistukseen). Hidashan tuo oli (Aurajoen ylitykseen meni puolitoista minuuttia) mutta pidimme molemmat tästä lauttamahdollisuudesta; ei pelkästään siksi, että se säästi meiltä jonkun verran kävelemistä vaan myös ihan periaatteesta oli mukavaa, että vanhat palvelut toimivat edelleenkin eikä kaikkea aina lakkautettaisi säästösyistä.  Lisäksi lauttaa ei oltu automatisoitu vaan sillä on myös työllistävä vaikutus (miten hajottavaa onkaan ajaa tuota 50 metrin lossimatkaa edestakaisin). Föri on käytössä myös talviaikaan, mikäli jäätilanne ei ole kovin paha. Arvosana 5/5.

Föri rantautumassa.

Ilmaisella jokiristeilyllä.

Ohjeistusta.

Olimme etukäteen miettineet menevämme Pippurimyllyyn ruokailemaan. Olin miettinyt pöytävarauksen tekemistä, mutta aina kun olen sellaisen tehnyt olen ollut ravintolan ainoa asiakas. Lisäksi jotenkin mielsin paikan olleen suosittu 80-luvulla muttei enää, ja kolmannekseen kello oli vasta neljä, illallisaika koittaisi vasta myöhemmin. Tyrmistys oli kuitenkin suurta kun tarjoilija ilmoitti, ettei meille pöytätilaa liikenisi. Ei sitten auttanut kuin lähteä summamutikassa etsimään toista paikkaa, harmitti vietävästi. Ja kun emme olleet tsekanneet edes minkäänlaista varasuunnitelmaa. Lopulta ikuisuuden käveltyämme päädyimme kellariravintola Kellariravintolaan. Siellä oli tilaa ja ystävällinen ja nopea palvelu. Otimme molemmat pippuripihvit kun olimme kerran jo valmiiksi pihveille mielemme asettaneet. Juomaksi olut ja viini; talo tarjosi saaristolaisleipää ja jotain muuta kanttua alkupalaksi. Aika suolanen hinta oli (maksoi likemmäs satasen), mutta ruoka oli ihan kelpo esitys.

Kellariravintola oli melko huomaamaton.

Tässä kippolassa riitti tilaa.

Pihviä naamariin.

Sitten täysiä takaisin hotellille jokirantaa pitkin. Syödessämme oli ilmeisesti ripsauttanut jonkunlaisen sadekuuron; niitä oli luvattu koko päivälle ja keli oli muutenkin vähän arveluttava, joten olin lähtiessäni ottanut takin olkapäille roikkumaan, jota sai sitten turhan takia kanniskella koko 6,25 kilometrin matkan. Hotellilta haimme uimakamat ja spa-rannekkeet, ja lähdimme sitten etsimään sitä paikkaa seuraavaksi. Spa löytyi n. 300 metrin päästä talojen sisäpihalta, onneksi kyltit olivat neuvomassa. Rannekkeilla pääsimme portista sisään (oli samanlainen systeemi kuin esim. Vantaan Flamingossa), ja ystävälliseltä respannaiselta saimme pikaohjeistuksen ja pyyhkeet.

:)

Patsastelua.

Aurajoen rantaa.

Abstraktia patsastelua.

Kakolan alue oli yllättävän suuri.

Kakola Spa.

Erkauduimme pukkareihin. Ne olivat yllättävän pienet verrattuna Flamingoon. Kaappisysteemi toimi samalla periaatteella. Muutamia isoja kaappeja oli vapaana, mutta vähän huolestutti kun pääosa kaapeista oli varattuna - mahtoiko spassa olla sitten väkeä enemmältikin, vaikka jonkunlainen varaussysteemi / asiakasrajoitus paikassa olikin. Pesutilat olivat niin ikään pienet; otin pikasuihkun koska tunnelma oli vähän ahdas ja kiusallinen. Spa tarjosi pesuaineet, jotka olivat tosin vähän "liruja" ja melko voimakastuoksuisia. 

Onnistuimme saapumaan yleiselle puolelle Pp:n kanssa lähes yhtäaikaa. Laitoin oman pyyhkeeni narikkaan, Pp oli jättänyt sen pukkariin. Täällä oli kaksi isompaa allasta; toinen oli baari-/poreallas, toinen oli suolavesiallas. Sitten oli pieni kuumavesiallas ja vielä pienempi jäävesiallas (jonka lämpötilaksi meidän aprikoinnin kuulleen kanssakylpijän tietämys oli 7 astetta). Aloitimme suola-altaasta; vesi ei ollut niin lämmintä kuin Flamingossa, mutta varmaankin 28-30 asteista. Väkimäärä oli onneksi vähenemään päin, ja tilaa riitti. Riittävästi puljattuamme menimme tsekkaamaan yleisen sauna-alueen. Muutamia saunoja oli, ensimmäiseksi testasimme sellaisen vesisumusaunan; tykkäsin siitä eniten, Pp:tä hieman häiritsi silmiin kantautuva vesisumu. Sitä sai periaatteessa säädellä itse napista, mutta kyllä siinä vierus- ja vastapäiset kaverit saivat oman osansa. Testasimme myös kivisaunan (jonka kiukaan toimintaperiaate hämmästytti meitä, ja luulimme sen jo lauenneen, mutta ilmeisesti meillä ei vain kärsivällisyys riittänyt katsomaan miten automaattikäsi siirsi kuumat kivet vesialtaaseen), sitten oli havusauna ja tavallinen sauna. Ne olivat kaikki ihan jees. Lisäksi oli "lumimyrskyhuone", joka ilmeisesti tarjosi arktisen elämyksen, mutta emme saaneet sitä toimimaan - aikaiseksi tuli vain viileä tuuli, mutta lumipyryä ei näkynyt, ilmeisesti snögö oli loppunut varastosta. No, ehkä ensi talvi korjaa tilanteen. Toki sen jäävesialtaan testasimme myös. Allasbaarista haimme drinksut (lonkero ja lasi skumppaa 20,50€, eli aika porvarillinen hinta). Ne laskutettiin rannekkeella, ja maksettiin poislähtiessä kassaan.

Aika meni kuin siivillä ja kivaa oli. Paikka sulkeutui yhdeksältä, joten kiiruhdimme sitten pois ettemme aivan viimeiseksi jääneet. Kävimme viemässä uikkarit yms kuivumaan hotelliin ja lähdimme vielä käymään kaupassa - Pp:lle kun ei vesihanasta tarjoiltu Aurajoki maistunut vaan epäili saavansa siitä e.colin. Joten hankimme muovikassillisen vesipulloja, jotka hotellilla paljastuivat vissyiksi vaikka luulimme ostavamme tavan vettä. Erheyksissäni olin ostanut myös jonkun Laitilan limun (se Laitilan kaljakin on täyttä skeidaa), jossa ei ollut happoja yhtään ja maku paha joten luikautin sen lavuaariin, arvosana Laitilan tuotteille 0/5. Eipä tuo sinänsä haitannut sillä meillä oli kaksi putelia shampanjaa odottelemassa respan jääkaapissa. Haimme ne ja siirryimme parvekkeelle juopottelemaan. Pöydän puute harmitti, mutta pimenevässä illassa tarjottu elosalamashow oli sitä vastoin upea. Pelejä pelasimme myös.

Iltanäkymä partsilta.

Hyvin nukutti aamulla, ja olisi nukuttanut enemmältikin, mutta Pp pakotti sitten aikanaan aamiaiselle. Sunnuntaina aamiaisaikaa oli pidennetty jopa kahteentoista saakka. Aamiainen oli isommassa salissa ykköskerroksessa, väkisinkin sitä mietti millainen tunnelma täällä oli vankila-aikaan ollut aterioida. Ihan perusaamiainen, ei muuta valittamista kuin pekonit jotka eivät olleet rapsakoita vaan sellaisia ällölötköjä. Sen jälkeen huoneeseen ottamaan uusiotorkut.

Aamiasantimia.

Aamiaissali.

Nukuinkin siinä pienen tovin, mutta oli pakko sitten alkaa laittamaan kamoja kasaan. Uloskirjautuminen oli onneksi vasta kahdeltatoista mutta jotenkin se aika oli siinä makkoillessa mennyt niin nopeaan. Teimme sitten check outin, veimme kamat autolle. Saimme jättää auton vielä kolmeksi tunniksi halliin, kun olimme maksaneet 24 tunnin pysäköinnistä. Hyvä niin, sillä meillä oli vielä pari kohdetta nähtävänä.

Ensiksi otimme funikulaarin alakadulle ja kävelimme jokirantaa pitkin satamaan päin. Hieman sivummalla oli pieni lippukiska, josta haimme museokorteillamme pääsyliput  Suomen Joutseneen sekä sotalaivoihin Karjala ja Keihässalmeen.  Ensiksi tsekkasimme Joutsenen;  se muistutti vähän Ahvenanmaalla olevaa Pommernia, mutta oli paljon vaatimattomampi ja nähtävää oli paljon vähemmän. Ei mikään ihmeellinen. Sitä vastoin tykkivene Karjala ja miinalaiva Keihässalmi (miten typerä nimi veneelle) olivat kyllä mielenkiintoisia, ahtaita ja kuumia. Karjala-laiva oli silloin vielä käytössä kun itse armeijaa kävin, joten kieltämättä hiukan kalkkis-tunnelmat valtasivat omankin mielen. Sotalaivoille arvosana kuitenkin 5/5.

Pyrstösuihkulähde.

Päivänkakkara.

Ensiksi Suomen Joutseneen.

Suomen Joutsenen kannella.

Suomen Joutsen sisältä.

Ja taas ratti väärinpäin??

Museolaivoja Aurajoen rannassa.

Miinalaiva Keihässalmi.

Merimiinoja.

Merimiina sisältä.

Ohjaamoa.

Ahdistavat alatilat.

Miehistötiloja.

Alapunkka taisi kuulua inttikaverilleni...

Palasimme funikulaarilla takaisin ylös ja poikkesimme vielä Kakola shoppiin, kun se oli nyt jo saatu auki. Sieltä tuli ostettua Kakola-kirja, muutamia magneetteja ja nannaa. Sitten kävimme hakemassa auton ja lähdimme ajelemaan kohti Hesaa. Ajattelimme kuitenkin poiketa vielä Mathildedalissa. Se on merenlahtikylä Perniössä, jota olen kuullut niin monta kertaa hehkuttavan ja monta kertaa halunnut päästä sinne. Sinne olikin melkoinen matka ykköstieltä, varmaan 30 kilometriä piti ajaa kapeaa ja mutkittelevaa tietä, ja alkoi jo kaduttaa koko homma, viimeistään siinä vaiheessa kun pääsimme perille eikä siellä ollut paljoakaan ihmettelemistä. Meitä nälätti jo melkoisesti, vaihtoehtoja täällä taisi olla kolme kippolaa. Rantaravintoloiden ruokavalikoima ei oikein miellyttänyt meitä, joten päätimme mennä mäen päällä olevaan Ravintola Terhoon. Ensiksi etsimme alpakoita, kun kyltti sellaisia mainosti täällä olevan, ja viimein ne bongasivatkin. Ne olivat ihan ok, luulin niitä samanlaisiksi kuin laamat, mutta nämä olivat vähän säyseämpiä.

Kakola shop.

Mathildedalin ruukkitehdasrakennuksia.

Satama.

Sataman kippola jäi meiltä väliin.

Aluksi ei löydetty kuin Alpaca Lane.

Karvinen.

Lopulta nähtiin alpakoitakin.

Terhoon päästyämme päätimme ottaa pitsat; tilaus tehtiin tiskillä, myyjä kertoi ruuissa menevän ainakin 45 minuuttia. Menimme istuskelemaan etuterassille, sillä takaterassi oli täyteen ammuttu. Ukkonen jyrähteli jossain lähellä, mutta ihme kyllä se kiersi juurikin meidät ja säilyimme kuivina. Ruokien valmistukseen meni kuitenkin lähemmäs tunti, ja olimme jo varmoja ettei se tulisi ollenkaan. Lopulta tuli, ja minun pitsani oli niin tulinen etten meinannut pystyä syömään sitä (siitä oli kyllä menussa varoitettu, mutta se tuli silti yllätyksenä), eikä mikään erikoisen makuinen. Lisäksi minulla oli seuraavana päivänä maha kipeänä ja epäilin tämän pitsan sen aiheuttaneen. Pp tykkäsi omastaan ja kehui sitä, mutta itse annan arvosanan 1/5.

Mathildedalin kippola Terho.

Mahanpuruja aiheuttanut pitse.

Lähdimme köröttelemään kohti Helsinkiä. Perniöön päästäkseen piti ajaa melkoinen tovi pientä ja kapeaa tietä, mutta Tammisaarentielle päästyämme matkakin alkoi etenemään. Tienpientareet olivat raekasoja täynnä, joten olimme onnekkaasti välttäneet koko ukkosmyräkän, hyvä niin. Pp ajoi mallikkaasti minut kotiin, vaikka halusi jostain syystä kiertää Kehää pitkin, mutta sallittakoon kuskille se oikeus. Mukava viikonloppuretki oli kaiken kaikkiaan, ja annan kokonaisarvosanaksi 4/5.