846# Nihon, 15

 17.9.2024, Tuesday +31, Scattered clouds, Yokohama, Japan

 

Yö sujui samoilla sävelin kuin edellinenkin; heräsin kolmelta vessakäynnille, sen jälkeen nukuin kahdeksaan kunnes kello herätti. Tänään oli tiedossa stressaava ja toiminnallinen vierailupäivä Yokohamaan, joten meidän piti olla aikaisin liikenteessä. AT oli hommannut lokaalioppaan sukulaistensa kautta. Se hermostutti meitä, sillä emme voineet kauheasti töppäillä, ettei maine menisi. 

 

Aamiainen naamariin, ja tien päälle lähdimme ehkä klo 9.40. Aurinko nousee täällä aikaisin, ja pilvet olivat kaikonneet, joten kuuma oli heti aamusta. Kävelimme ensin Togoshi-Koenin asemalle, ja ostimme automaatista hieman vesiä. Matkustimme Oimachiin, mistä otimme junan Yokohamaan. Sinne kesti ehkä puolisen tuntia. Meidän piti tavata paikallisoppaamme Otaka-san "valkoisen käytävän kaupan kohdalla", mutta emme oikein löytäneet sellaista. Ihmisiä oli tietysti puoli miljoonaa; mutta lopulta yksi vanhahko ukko rupesi viittoilemaan meitä. Esittäydyimme tervehtimällä käsipäivää - ei siis sitä japanilaista "~to moshimasu hajimemashite yoroshiku onegaishimasu"-litanjaa kumarruksineen.

Kävelimme juna-aseman labyrinttejä aikamme, kunnes päädyimme ulkotiloihin ja otimme taksin Otaka-sanin kämpille. Hän asui melko lähellä keskustaa sellaisen kukkulan päällä. Vaimo oli kotona myös. Meidät päästettiin pääasiassa olkkariin, jossa meidät istutettiin pöytään. Vaimokin tuli sanomaan meille päivää. Otaka-san oli yli 80-vuotias, vaimo ehkä vähän nuorempi. Annoimme Suomesta tuodut finne-tuliaiset (vaimolle geisha-suklaata ja ukolle Jalokahvi-likööriä), ja vaimo tarjosi meille kahvit (joka oli samanlaista kuin Suomessakin, ja tarjosi hetken arpomisen jälkeen vielä maitoakin), palan kakkua, ja jäädytettyjä luumuja (mikä oli vähän omituista, mutta siinä superkuumuudessa tervetullut viilennyskeino). Emme olleet ensimmäisiä suomalaisvieraita, sillä kämpällä oli muutakin finne-kamaa; vaimoke oli erityisen ihastunut lasilintuunsa, jota itse veikkailin Oiva Toikan työnäytteeksi, mutta tämä nimi ei taitanut sanoa japanilaiselle mitään.

Otaka-sanin rappukäytävää.

Suomalaisen suuhun sopiva koohii-keeki.

Tarpeeksi juteltuamme menimme Otaka-sanin kattoterassille tsekkaamaan maisemat. Oli hemmetin kuuma, mutta toisaalta kirkasta kun aurinko paistoi. Saimme tarvittavat selfiet sun muut otettua, ja jatkoimme sitten alas viereiseen Iseyama Kotaijingun shinto-tempeliin (Japanissa on kahden eri uskontokunnan temppeleitä, buddhalaisia temppeleitä kutsutaan nimellä o-tera (お寺), shintotemppeli on jinja 神社)). Siellä alkoikin sitten se mokailuhomma; ensiksi kävimme tekemässä temizu-yan (手水舎 - shintotemppeissä on sisäänkäynnin läheisyydessä sellainen "vesiallas" jossa virtaa hienokseltaan vesi, jota kerätään sellaiseen löylykauhan näköiseen astiaan ja virutetaan ensin vasen käsi, sitten oikea, sitten vähän vettä vasempaan käteen jolla kostutetaan suu "löylykauhan" siirtyessä aina sitä mukaa kädestä toiseen, kunnes lopuksi kauha nostetaan pystyasentoon niin, että vesi huuhtelee vesikipon varren).

Näkymä Otaka-sanin kattoterassilta.

Yokohama Landmark Tower näkyi terassilta myös.

 

Iseyaman temppeli oli korkean mäen päällä.

Lahjoittaneiden nimikylteissä komeili myös Otaka-sanin nimi.

Sitten kävelimme alttarialueelle, jossa meidän nimiä tankattiin kunnolla, shintolaispappi halusi kirjata ne oikein ettei siunauksemme menisi puihin (meidän kummankaan nimet eivät oikein kääntyneet edes katakanoilla). Meidät talutettiin alttarin eteen jonne muut eivät päässeet vaan jäivät varmasti uteliaina katselemaan meininkiä takaatamme. Istuimme kangaspenkeille jotka olivat epämukavat, ja monta kertaa meidät nostatettiin ylös käskyin ja kumartelimme alttarille, ja erilaiset haikut ja soittimet selostivat menoa josta emme ymmärtäneet mitään. Nainen teki verkkaisia tanssiliikkeitä. Hikikarpalot juoksivat selkiämme pitkin. Munasimme itsemme varmasti sen sata kertaa. Mutta lopulta meidät ja perheemme tuli siunattua (?). Sen jälkeen meidät vietiin sivuummalle ja joimme kipolliset sakea. Kuvia ei saanut ottaa alttarin sisällä. Meille kerrottiin vähän historiaa; mitenkään vanhoja nämä temppelit eivät olleet, sillä ne piti rakentaa 20 vuoden välein uudelleen (mikä symboloi luonnon kiertokulkua syntymisineen ja kuolemisineen). Jos ymmärsin oikein niin itse rakennusvaihe kesti 8 vuotta, joten paikka oli valmis vain 12 vuotta kerrallaan (tai sitten kahdeksan vuotta kesti jonkun isomman ja hienomman temppelin rakentamisessa).

Temppelin palvontamenot suoritettiin tässä.

Nämä lienevät rukouksia, nimeltään ema (絵馬).

Kävimme "seurakuntatalolla" jossa oli hääseremoniapaikkoja yms juhlatiloja. Nämä menivät multa vähän ohi. Alakerroksissa miko (巫女) tarjosi meille vihreää teetä; ensin kylmempää ja sitten kuumempaa. Emme olleet varmoja pitikö ne juoda kolmosella, joskus muistelin jossain sellaisenkin tavan olevan, mutta latkimme niitä omiin tahtiimme. Kävimme muitakin huoneita läpi jossa oli jos jonkunlaista seinävaatetta, mutta japanintaitomme on valitettavasti vielä sen verran huono, ettemme oikein ymmärtäneet kaikkea. Saimme kotiinviemisiksi kassillisen lahjoja; oli riisiä ja sakea, teetä, syömäpuikkoja jne!

Temppeliltä saatuja tuliaisia.

Temppelistä selvittyämme kävelimme pitkän matkan ilmastoidulle (amen!) ostarille, jossa menimme ramen-paikkaan syömään lounaat. Ramen on nuudelikeitto, mikä syödään puikoilla, eli sinänsä haastavaa mutta selvisimme siitä temppelivierailuun nähden ihan kohtalaisesti. Otaka-san vaati maksaa tämänkin. Kävimme vessassa, se tuli tarpeeseen (pun intended).

Ramenia lounaaksi.

Kävelimme hetken ulkosalla, ja menimme sitten kahville uudenaikaaseen baariin (Otaka-san sanoi sen olevan kantapaikkansa). AT tilasi lämpimän latten, minä jäälatten ja Otaka-san mitä lienikään.

Yokohama Landmark Tower oli lähes 300m korkea.

Yokohaman satamassa oli venho.

Otaka-sanin käsi hivoittelemassa jääkahviani.

Kävelimme asemalle, ja otimme junan Shinagawaan, takaisin Tokion puolelle. Otaka-san naureskeli sanoja joilla oli kieltemme välillä kaksoismerkitys. Esimerkiksi "aho" tarkoitti japaniksi tyhmää, joten Esko Aho, Janne Ahonen (puhumattakaan Minna Ahonen-nimestä joka tarkoitti kaikki tyhmiä) huvitti häntä suuresti. Lisäksi hän tiesi niin "jokohama-humahutan" kuin "Ojassa-minä-sain" läpät. Hän kysyi tiedänkö mikä on juoppo japaniksi - no toki tiedän sanan "yopparatte" - ja hän vastasi aivan kuin Suomessa on "rattijuoppo". Junavaunussa tapahtui myös jonkunlainen incident, kun tuntematon ukko käveli jonkun kännikalan jalan päälle, joka tulistui ja menetti hermonsa ja kasvonsa. Sellainen tunteenpurkaus oli vähän omituinen kun täällä päin ei ikinä hermostuta mistään vaikka asiat menisi kuinka vihkoon tahansa (kai se on joku mielenhallintajuttu sillä jos ei pysty pitämään tunteitaan kurissa on luuseri tms).

Junamatka kesti puolisen tuntia Shinagawan asemalle, josta Otaka-san nappasi taksin ja ajoimme Happo-En Gardensille (八芳園). Se oli pieni japanilainen puisto, jonka Otaka-san halusi meille näyttää; tätä paikkaa eivät turistit löytäneet, mutta tuskin kukaan muukaan, sillä itse puistoalueella emme nähneet ketään. Meitä hämmästytti jo pelkästään puutarhaan saapuminen, sillä meitä oli nainen vastassa joka pokkuroi Otaka-sania maailman syvimmällä kumarruksella, ja saattoi meidät sitten päärakennuksen läpi puistoon. Mistä nainen tiesi olla vastassa? Kuka tämä oppanamme toiminut ukko oikein oli, kun oli niin hyvää pataa tällaisen paikan ja shintotempelin kanssa? 

 

Puutarha oli peräisin Edo-kaudelta, todennäköisesti sen oli perustanut 1600-luvulla samurai & shogun Tadataka Okubo. Alue oli kyllä superhieno, joku Roihuvuoren puiston ylläpitäjä voisi tulla tänne katsomaan vähän mallia. Koi-karpit uiskentelivat vedessä, vuosisatoja vanhat bonsai-puut oli leikattu vimoisen päälle. Harmi vaan, että lentokoneet lensivät juuri puiston yläpuolelta, muuten olisi ollut niin rauhallista keskellä Tokiota. Käytimme täällä paljon aikaa, mutta istuskelimme pitkään myös päärakennuksen sisätiloissa kuumuuden vuoksi. Paikka nautti suosiota hääparien keskuudessa, ja alakerrassa oli jopa hääpuku jota kävimme ihmettelemässä. Lopulta kello tuli sen verran, että kehtasimme lähteä ravintolaan. Otaka-san tilasi taksin joka ajoi harhaan, mutta kuski pyyteli anteeksi ja antoi alennusta hinnoissa. Taksihan on varsin kallis kulkupeli Japanissa.

Pensasleikkureilla ollut täällä käyttöä.

Lampi on tärkein elementeistä japanilaisessa puutarhassa.

Koi-karppi.

Niin seesteistä.

Bambua.

Meillä oli shabu-shabu-kippolasta varattu oma sloossi, jossa vanhempi naistarjoilija jakoi ruuat - tosin tuskin hän oli pelkkä tarjoilija vaan ennemminkin omistaja vaatteista päätellen. Mietitytti taas, miten ravintolan omistaja toimi meidän tarjoilijana... Aluksi tuotiin sushia ja kaikenlaisia raakoja kamppeita, ja tiesin jo tässä vaiheessa olevani vaikeuksissa. Maistoin kyllä kaikkia mutta osa jäi syömättä, liian kummallisia minulle. Myös AT:lle tuotti vaikeuksia nämä, sillä häneltäkin jäi osa lautaselle. Pääruuaksi sitten shabu-shabua, Otaka-san hoiteli kokkauspuolen, paitsi lihat oli jaettu jokaiselle erikseen joten kukin paistoi ne mielensä mukaan (niihin ei tarvinnut varmaankaan kun kymmenen sekunnin paistoajan). Mikä oli ikävää, ateriaan kuului kolme eri sienilajia. Kieltäydyin ottamasta yhtäkään, sitä paheksuttiin. Juomaksi olutta. Tilannetta ei helpottanut sekään, että lounaaksi syöty ramen vei edelleen tilaa vatsalaukusta. Loppuliemessä keitettiin taas udon-nuudeleita, ja nekin annosteltiin omille lautasille, ettei päässyt lintsaamaan niidenkään syönnistä. Lopuksi Otaka-san maksoi kaiken eikä suostunut ottamaan rahaa, melkeinpä suuttui asiasta (esimerkiksi tippiä ei saa antaa koskaan, kun toinen epäilee ettei tienaa tarpeeksi, ehkä tässä oli sama juttu).

Illalliskippolamme.

Alkupalat. Hrr!

Kaali-ja sienisoppa porisemassa.

Maustehässäköitä.

Lihat piti itse duunaa.

Tennispallo taisi olla matcha-jäätelöä.

Kävelimme asemalle, ja otimme junan Oimachille ja siitä edelleen Togoshi-Koenille, ja Otaka-san jatkoi junassa kotiinsa valmistautumaan seuraavan päivän petankki-peliinsä. Olimme aika lailla puhki kun pääsimme kotiin, päivä oli ollut pitkä ja kuuma, ja henkisesti hyvin raskas. Mutta olimme kumpikin tyytyväisiä päivään. Ihan 5/5 hommaa.

Kävimme suihkussa, ja aloimme sitten juomaan kaljaa pikkutunneille asti. Sitä sai onneksi lähikaupasta kellon ympäri.

Juna ylittämässä tietä Togoshi-Koenissa.

 

Japanissa myytiin vielä menthol-tupakkia.