sunnuntai 30. lokakuuta 2022

757# Mänttä

 10.9.2022 Saturday + 14, Partly cloudy, Lempäälä


Kesälomasta oli jäänyt vielä yksi viikko jemekseen, joten piti kuluttaa se pois. En tiedä miksen viettänyt kesälomaa kesällä kuten Ne luumäet laulussaan neuvoo, ehkä lomiltapaluumasennus olisi sitten liiallista jos olisi koko neljä viikkoa putkeen pois. Suunnitelmat olivat eläneet pitkin elokuuta; duunin vuoksi minun oli pitänyt vaihdella lomaa monen monta kertaa, ennen kuin viikko syyskuun puolen välin paikkeilla varmistui. Siitäkin jaksettiin töissä motkottaa ja muistuttaa vielä perjantaina iltapäivälläkin, miten läsnäoloani olisi kaivattu myös lomaviikollani. Mutta ei voi mitään.

Porukoiden kanssa oli tarkoitus mennä viettämään lomaa kotosuomeen. Ruskamatka Lappiin olisi ollut kiva, mutta isä oli hieman sairastellut joten se idea piti rankata pois. Nyt kohteeksi valikoitui sitten vuokramökki Jämsän läheltä. Se kelpasi mulle hyvin; olin ollut 18 vuotta sitten tekemässä työkeikkaa täällä, joten olisi kiva tehdä nostalgiamatka Keski-Suomeen ja katsella josko vanhoja paikkoja muistuisi mieleen. Mökin olimme vuokranneet Lomarenkaan kautta, ja siellä se totteli nimeä Telkkä.  Ajankohta oli launtaista - keskiviikkoon. Viime metreillä faija kuitenkin ilmoitti, ettei hänestä olisikaan mökkeilijäksi, joten lähdimme sitten muden kanssa reissuun kaksin.

Auto tuli taas puolilleen kamaa, joista suurin osa todennäköisesti turhaan. Ajo-ohje neuvoi ajamaan ensin Hämeenlinnaan, sieltä pikkuteitä pisin Pälkäneelle, Kangasalalle, Orivedelle ja siitä Mänttä-Vilppulaan. Minä ajoin kuitenkin Hämeenlinnan väylää aina Tampereelle saakka, ja siittä Jyväskylää kohti. Matkalla pysähdyimme ensin Toijalan ABC:llä mutta se oli täynnä jotain motoristeja; nahkatakkiukkojen lauma kiemurteli pisin huoltoasemaravintolaa, joten sinne emme voineet jäädä. Kävimme tsekkaamassa myös viereisen Pellavatehtaan, mutta kahvila oli jotenkin liian kiusallinen joten käytin härskisti vain vessaoption täällä ja jatkoimme matkaa Lempäälän Ideaparkkiin. En ollut käynyt täällä aikoihin, mutta muistin kuitenkin rakennuksen sisätilat. Pistäydyimme Linkosuolla kahvilla ja suupalalla.

Ensimmäinen pitstop Toijalan ABC:llä floppasi.

Veturi.

Viereinen Pellavatehdas floppasi myös.

Vetoomus alhaisille varkaille.

Lempäälän Ideapark.

Linkosuon kaffela.

Eväkset.

Sitten ajoimme Orivedelle, jossa poikkesimme kauppaan. Meillä ei ollut valmista ostoslistaa joten oli vähän vaikeaa tietää mitä tuollaiselle vuokramökille pitäisi hankkia ja mitä siellä oli ns. talon puolesta. Kaupan parkkipaikalta soitimme mökin omistajalle, jolta saimme pin-koodin avainkaappiin. Sehän olli 5/5 homma, eipähän tarvinnut fyysisesti tavata mökin omistajaa. Orivedeltä matkaa mökille oli vielä n. 45 km. Liikenne oli selvästi rauhoittunut ja korpi alkoi olla vallitseva maisematyyppi.

Löysimme mökin helposti. Samassa kompleksissa oli kolme muutakin mökkiä, mutta ne sijoittautuivat sen verran mukavasti etäämmälle, ettei naapureista ollut haittaa eikä edes näköyhteyttä näin lehtiaikaan. Mökki oli iso meille kahdelle. Makuuhuoneita oli neljä, kolme vessaa, iso olkkari ja keittiö, keskellä takka. Mökki oli siisti, kodinkoneet uudenaikaisia yms. Maisema oli kiva; järvi oli mielestäni lähempänä kuin mainostettu 40 metriä. Pieni hiekkaranta. Huonoja puolia oli sähkösauna (rannempana oli hylätty rantasauna mutta en tiedä miksi se oli jätetty mätänemään), ei ollut laituria (kylmään veteen mennessä kahlaaminen on vähän vaikeampaa + jalat hiekkastuvat) ja televisio oli sijoitettu olohuoneen sijasta yläkertaan.

Mökki nettisivujen esittelykuvassa.

Yksi makkareista.

Keittiö oli pitkulainen.

Olkkarista puuttui telkkari.

Yläkerran TV-tila.

Asettauduimme taloksi, aloin sitten lämmittelemään saunaa. Lämmitys kesti varsin pitkään, ja kyllästyin odottamiseen ja menin semi-kuumaan saunaan (ideaali lämpö sähkösaunassa on 80 astetta, nyt oli ehkä hädin tuskin 70 astetta). Kävin kolmesti uimassa; järvenä toimi Kuorevesi, joka oli piirun alle 14 asteista, joten eipä siinä hiki päässyt yllättämään. Saunominen oli kuitenkin mukavaa puuhaa, 5/5 Suomen saunascenelle.

Sauna.

Sähkökiukaasta miinusta.

Mökkiranta.

Illalla lämmitimme uunissa pakastepizzat ja katsoimme Haluatko miljonääriksi-ohjelmaa. Yö oli pimentynyt ja täällä olikin sitten todella pimeää. Ja hiljaista. Mistään ei kuulunut risahdustakaan.

11.9.2022, Sunday +14 Mostly cloudy, Mänttä-Vilppula


Heräsin klo 7.40, muden mielestä se oli "vihdoinkin". Hän oli herännyt jo kuudelta. Näin unta, että jotkut madot söivät minut elävältä. Hyi. Aamiainen naamariin (se käsitti kahvia ja paahtoleipää - jota emme tällä kertaa onnistuneet polttamaan kuten edellisenä iltana) ja sitten pientä uusiounta ja semmoista. Rannalla kävin katselemassa kiikarilla järvelle. Bongasin kurjen, se lensi järven poikki ja piti sitten rannalla majaansa. Teerin soidinääni kuului kauempaa, tai ainakin oletin että se oli teeri kun ne tuppaavat soidintaa syyskuussa "turhaan". Ääni oli sellainen samanlainen pulputus mikä syntyy jos laittaa tyhjän pullon vesiastiaan ja ilmakuplat nousevat pintaan. Käpytikka näkyi myöhemmin myös nakuttelemassa männynyoksaa punaisine pyrstöineen.

Kylille lähdimme klo puoli yhdentoista maissa. Kylillä tarkoitan tässä tapauksessa Mänttää, jonne oli ehkä 15 kilometrin matka. Menimme ensin Vuorenmajalle Mäntänvuorelle. Olin elättänyt toiveita, että olisi päässyt näkötorniin mutta se oli vaikea paikantaa, aivan kuin se olisi salaisuus jota ei turisteille kerrota. Vuorenmajan viinitupa oli jo suljettu tältä vuodelta yksityistilaisuuksia lukuunottamatta. Nyt tie sinne oli suljettu portilla, joten mutsin piti kävellä kanssani jyrkkää ylämäkeä, ja aivan turhaan kun emme kerran sitä näkötornia löytäneet ja todennäköisesti sinne olisi ollut jonkun verran enempi matkaa viinituvalta. Palasimme sitten autolle ja jatkoimme Mäntän keskustaan.

Vuorenmajan viinitupa - kiinni.

Paikalle jätetty kartta ei apuja tarjonnut.

Täällä alkoi arvuuttelu myös. Tarkoituksenamme oli löytää Serlachiuksen museoon. Löysimme valkoisen rakennuksen, mutta mutsin mielestä se ei ollut etsimämme paikka. Guuglauksen jälkeen huomasimme, että etsimämme museo oli Serlachius Göstan museo jonne oli reilut 3 km matkaa ja tämä valkoinen tönö oli Gustaf Serlachiuksen laitos joka oli entisaikain puupatruuna, joka perusti nykyisen Metsä-Serlan (käynnissä oleva tehdas oli vieläkin toiminnassa kadun toisella puolen). Serlachiukset olivat toki sukua keskenään (setä - veljenpoika) ja molempia oli kiittäminen nykyisestä pehmeästä vessapaperistamme (ja tietysti koko Mänttä varmaan kehittyi tehtaan myötä). 

Saimme tiedot naviin ja ajoimme Göstan taidelukaaliin. Lippu aikuiselta maksoi 10€, mutsi pääsi sisään museokortilla. Samalla lipulla pääsisi myös valkoiseen tönöön jonka ovensuulla olimme jo käyneet. Rakennus oli kaksiosainen; uudemmalla puolella oli nykyaikaisia maalauksia á la Clare Woods sekä ravintola, mutta ne eivät meitä oikein kiinnostaneet vaikka kiersimmekin paikan nopeasti läpi. Sen sijaan itse päänäyttely päärakennuksessa oli jonkunlainen. Oli jotenkin absurdia ajatella, että keskellä ei-mitääniä oli Hugo Simbergiä, Akseli Gallen-Kallelaa, Helene Schjerfbeckiä, Pekka Halosta ja jopa Claude Monetia. Alakerrassa oli vielä hienosti koristeltu viinitupa. Vessat olivat yksi siisteimmistä julkisista vessoista missä olen ollut. Turistikaupasta ostin pari jääkaappimagneettia.

Gösta Serlachiuksen talo.

Sisäänkäynti.

Sisätilaa.

Claude Monet: Heinäsuova ilta-auringossa.

Akseli Gallen(-Kallella): Symposion.

Jussi Mäntynen: Selkäänsä koukistava ilves.

Alakerran "mancave" jossa viini virrasi...

Tahraton wc 5/5.

Palasimme sitten kylille. Hiljaista oli kuin huopatehtaalla. Ajoimme keskustan parkkipaikalle jossa ei montaa autoa ollut. Vieressä oli jonkunlainen sisägrilli jonne menimme kun emme jaksaneet enempää arpoa ruokapaikan suhteen. Tilasimme juustohampurilaiset kaikilla mausteilla ja vesilasit, maksoivat yhteensä 11€, joten ei ollut hinnalla pilattu. Muutenkin ihan hyvä grillisafka, annan arvosanaksi 4/5.

Grilli.

Sisätilat.

Lounaspurilainen.

Kuvasimme grilin takana olevan kirkon. Siellä oli jonkunlaiset tsembalot menossa, joten emme kehdanneet mennä sisään. Haimme auton ja ajoimme jälleen valkoisen tönön luo, pistimme auton parkkiin ja menimme tähän Gustaf Serlachiuksen museoon. Se oli tosiaan entinen "sahan dirikkasiipi". Pääsimme samoilla lipuilla sisään kuin Göstankin mestaan. Opas esitteli meille rakennuksen pikaisesti. Kulmasta lähti "Paperiperkele" näyttely; koko esitys kesti puoli tuntia, siinä olisi pitänyt kulkea kuulokkeet päässä ja näin bakteerikammoisena se oli aina vähän arveluttavaa. Päätimme katsoa sen viimeisenä jos energiaa riittäisi. Menimme sitten apteekkiosioon, joka oli ehkä kaikkein mielenkiintoisin. Siellä oli vanhoja lääkkeitä ja apteekkikamaa, ja oli osittain jopa interaktiivinen leikkimielisine testeineen. Pohjakerroksessa oli sitten videoklippi sellun teosta ja kalkkikivistä jonka katsoimme läpi. Menimme hissillä neljänteen kerrokseen, jossa oli irlantilaisen valokuvaajan Trish Morrisseyn näyttely. Ne eivät oikein koskettaneet meitä ja lampsimme nämä läpi. Rakennuksen kolmannessa kerroksessa oli Gustafin hallituksen päätöksentekohuone jätetty ennalleen, mutta eipä siinäkään ihmeitä ollut tarkasteltavana puheenmiehen nuijaa lukuunottamatta. Palasimme alakertaan, löin kuulokkeet päähän ja koitin katsoa paperiperkelettä, mutta tämä historiallinen pläjäys Gustafissa jäi omalta osaltani vähän puolitiehen. Kävimme sitten vielä museokaupassa mutta oli hyvin samis Göstaan verrattuna, joten emme löytäneet ostettavaa.

Mäntän kirkko.

Gustaf Serlachiuksen taloa.

Patsas pihalla.

Rakennus sisältä.

Apteekki.

Joryn tiloja.

Trish Morrisseylläkin lipsahtaa välillä sormet kuvaan.

Palasimme autolle ja ajoimme ruokakauppaan täydentämään juoma- ja keksivarastojamme. Sitten ABC:lle tankkaamaan. En muista milloin olisin viimeksi tankannut auton (nyt laina-autolla liikkeellä, en omista omaa), joten olin vähän huolissani. Sujui kuitenkin kuten aiemminkin, joskin automaatti ei meinannut tunnistaa millään S-bonuskorttiani ja pankkikortin tunnusluvunkin ajattelin jo unohtaneeni, mutta arvasin sen lopulta oikein ja saimme auton täyteen menovettä. Sitten ajelimme takaisin kohta mökkiä, joskin ex tempore päätimme käydä vielä tsekkaamassa Kuoreveden kirkon, joka löytyikin keskeltä korpea hiekkatien päästä. Se oli 1700-luvulla valmistunut kirkko, maalattu punaiseksi vuonna 1997, katolla erikoinen nauriskupu. Ympärillä siisti ja hyvinhoidettu hautausmaa, sekä Jättiläisen kivi, jota emme kuitenkaan osanneet (vielä tässä vaiheessa) bongata. Kirkko oli rakennettu niemennokkaan, joten vesi ympäröi kirkkomaata lähes kolmelta sivulta. Valitettavasti tämäkin kirkko oli kiinni - kuten kaikki kirkot Suomessa aina  - joten emme päässeet tutustumaan sisätiloihin. 

Kuoreveden kirkko.

Palasimme takaisin mökille. Joimme kahvit ja pelasimme muden kanssa lippupeliä, sitten aloin lämmittelemään saunaa. Lämmitys kesti hieman toista tuntia, että sen sai 80-asteiseksi. Kävin kolmesti uimassa; vesi oli piirun yli 14-asteista, mikä tuntui oudolta verrattuna siihen että ilma näytti olevan vain 11-asteista, mutta ilmeisesti aurinko ja tyyni sää oli saanut veden lämpiämään eilisestä. Mitä useammin uimassa kävi, sen vähemmän pahalta se tuntui. Oikein mukava saunonta taas, 5/5.

Lämmitin meille makkis-pekkikset, muden piti katsoa telkkarista jotain typerää tanssiohjelmaa, itse olisin halunnut katsoa Selviytyjiä. Ilta pikkuhiljaa pimeni, oli tyyni keli ja kaunis auringonrusko. Kuikka vastarannalla oli ihmeen puheliaalla tuulella.

Ilta jo saa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti