628# Filippiinit, 7

19.2.2019, Tuesday, +31, Scattered clouds, Manila, Philippines

 

Yö oli yhtä kärsimystä. Yhteen asti torkahtelin, mutta sitten hotelliin saapui joku juopporemmi joka jäi käytävälle meluamaan viiteen saakka. Semmoista humalaista huutoa, naisten kikatusta yms. möykkää. Äänieristystä ei ollut ollenkaan, päin vastoin äänet kaikuivat tyhjillä käytävillä. Jossain vaiheessa kuulin, miten joku seurueestamme ryntäsi käytävään huutamaan, että turvat kiinni. Hotellin vartija oli käytävällä, mutta ei uskaltanut sanoa kenellekään mitään. Kai se kasvojen menetys on niin hanakassa täällä, että jos joku perseilee niin muiden täytyy vain tyytyä sietämään öykkärimäistä käytöstä ettei synny konfliktia.

Kolmen kieppeillä otin Buranan ja sinisen pillerin, kuume laski hieman ja sain vähän nukutuksi. Herätyskellon soidessa olo oli sellainen, että piti tosiaan pakottaa itsensä suihkuun ja hammaspesulle sekä avaamaan matkalaukun ja etsimään sieltä puhtaat vaatteet. Keuhkoista nousi yskösten mukana vertakin, olin vähän huolissani. Kahdeksalta menimme aamiaiselle, joka oli yhtä surkea kuin koko helkkarin hotelli. Tässä vaiheessa matkaa olisin ollut jo valmis vaikka maksamaan, että minut olisi teleportattu takaisin kotiin.

Tänään oli tarkoitus jatkaa bussilla Manilaan. Saimme huilata vielä huoneessa hetkisen, kymmeneltä teimme check outin ja matkustimme puolen kilometrin päähän museoon, joka kertoi Aquinon suvun historiasta. Suvun kuuluisin henkilö oli Corazon Aquino, joka oli Filippiinien ensimmäinen naispresidentti. He olivat tietysti vähän parempaa ja varakkaampaa väkeä, ja he olivat kotoisin täältä Tarlacista. Näin turistin näkökulmasta en oikein ymmärtänyt sitä kaikkea hehkutusta muijasta; meillä oli Halosen Tarja vallassa sentään kaksi kautta. En jaksanut osallistua tunnin kestävälle museokierrokselle, jäin lepäilemään aulan pehmeille nahkasohville.

Aquinon suvun museo.

Mosaiikki.

Lähdimme sitten ajelemaan kohti Manilaa. Istuin bussin takaosassa, nukahtelin vähän väliä. Puolen päivän kieppeillä söimme lounaan lähellä Angelesin kaupunkia. Ruoka oli ihan kohtalainen mutta ärsytti kun joku äänekäs kolmikko paukkasi esiintymään ja musisoi sekavasti ja kerjäsi tippejä. Jatkoimme sitten vielä kolme tuntia ajamista, joskin viimeiset 1,5 tuntia kului Manilan liikenneruuhkissa madellen.

Lounas.

Meillä oli sama Dusit Thani hotelli kuin tullessamme Manilaan ensimmäisen kerran. Hotellin check inin tekemiseen meni jostain syystä melkoinen tovi. Olin aiemmin kysynyt Tonyltä eräältä bensikseltä, olisiko mahdollista päästä käymään lekurissa kun muistelin sellaisen nähneen hotellirakennuksessamme. Tony järkkäsikin tämän (oma matkanjohtajamme vaan nauroi asialle, kyllä varsinainen moukka). Joku äijä respasta tuli minut hakemaan ja vei minut kolmannen kerroksen vastaanotolle. Jouduin esittämään oireet kolmelle eri henkilölle, jokainen kirjoitti asiat ylös ja vei seuraavan henkilön luo jolle esitin taas samat asiat. Minulta otettiin sormista jotain näytteitä ja mitattiin kuume korvasta (ei kerrottu tuloksista mitään). Lääkäri oli vanhempi nainen joka kynä sauhuten kirjoitteli paperille harakanvarpaitaan (tästä tuli myöhemmin reseptini). En oikein ymmärtänyt muuta kuin "tonsillitis", mutta jäisin todennäköisesti henkiin kun söisin antibioottikuurin ja muutamat muut hänen määräämät lääkkeet, ja koittaisin nauttia loppulomastani niin paljon kuin mahdollista. Sitten minut ohjattiinkin jo ulos, parisenkymppiä euroissa piti pulittaa lähtiessä.

Resepti. Tästä vielä tarttis itekin saada annosteluohjeet selville.

Sitten yytsimään respaan, josko minulle olisi huonetta jo tarjolla. Toiset olivatkin jo saaneet huoneet ja poistuneet paikalta ja itsekin sellaisen sitten sain, joskin avainkortti oli jäänyt aktivoimatta. Sekin piti käydä uusimassa. Laukkuani sain odotella melkoisen tovin, mutta lopulta sekin löysi tiensä perille.

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta.

Sitten apteekkiin hakemaan lääkkeitä; sellainen löytyisi läheisestä SM-ostoskeskuksesta. Lääkkeiden saanti ei silti ollut helppoa; antibiootit kyllä löytyi, mutta yhtä lääkettä ei löytynyt ollenkaan ja yhdestä heillä oli vain 600mg:n vahvuisena - reseptissä oli 400mg, mutta apteekkari kysyi haittaisiko asia minua. Se oli minusta vähän outoa, kun upgradasi noin vain vahvemmat tropit, mutta ei siinä mitään, otin sellaiset tietysti. Toisessakaan apteekissa ei puuttuvaa lääkettä ollut, vaan jouduimme menemään aina seuraavaan ostoskeskukseen asti josta löytyikin iso apteekki. Jonotus siellä oli vaan harmittavan sekavaa ja ihmiset etuilivat mutta lopulta joku järkkäri tuli pitämään järjestystä ja sain lääkkeet hankittua.

Kävimme syömässä jälleen Max'sissa kun emme jaksaneet muuta kippolaa hakea. Tällä kertaa ruoka oli pahaa ja sitä sai odottaa pitkään. Rupesi melkein sapuska oksettamaaan. Porukat jäivät vielä ostarille ihmettelemään mutta itse painelin hotellille lepäämään ja vetämään lääkkeet tauluun. Otin päälle pienet torkut ja herättyäni olo oli vähän parempi. Avasin matkalaukun ja katselin typertyneenä noin puolta miljoonaa pienen pientä muurahaista jotka olivat syömässä laukkuni sisältöä. Ne eivät pelästyneet edes äkillisestä valosta vaan jatkoivat muina miehinä ja naisina puuhailujaan. Mistä helkkarista ne olivat sinne tulleet, sitä ei moni arvaa. En keksinyt muuta kuin kaivaa punkinkarkoitusaineeni joka oli niin voimakasta kamaa että se sulatti muovikassitkin (miten helkkarissa sitä pystyy levittämään iholle??). Muurahaiset depsivät siihen paikkaan, mutta sen jälkeen laukkuni ja vaatteeni haisivat sangen karsealle loppumatkan ajan.

Minimuurahaisia.

Kävin suihkussa pesemässä päivän rasitukset pois, söin hieman jäljelle jääneitä sipsejä ja surffasin toimivassa netissä ja blogailin. Matka oli mennyt aika vihkoon toistaiseksi. Toivottavasti alkaisi tulemaan onnistumisiakin välillä.