622# Filippiinit, 1

12.2. - 13.2.2019, +10, Overcast, Istanbul, Turkey

Lähdimme porukoiden kanssa Olympian järjestämälle Filippiinien kiertomatkalle. Se oli ollut jo pari vuotta suunnitelmissa, mutta nyt se viimein toteutui. Meitä oli vähän epäröittänyt paitsi pitkät lennot, myös pitkät bussimatkat, mutta tänä vuonna yksi 10 tunnin bussimatka oli korvattu sisäisellä lennolla, joten se todennäköisesti käänsi valinnan Filippiinien eduksi.

Lähtö tapahtui tiistai-iltapäivänä klo 15, haiseva ja astmaattinen taksikuski heitti meidät lentokentälle. Meidän matkaryhmällemme oli annettu aikaikkuna klo 15.40 - 16.10 saapua tekemään check in, sitä ei tarvinnut itse tehdä netissä. Mikä oli hyvä asia, koska meillä oli vaihto Istanbulin kentällä. Lennolle checkaus meni nopeasti, turvatarkastus samaten, edes murheenkryyni-laukkuni ei joutunut tällä kertaa minkäänlaisiin lisätesteihin. Kävimme ostamassa vähän evästä lennoille, ja sitten painelimme passintarkastuksen läpi non-schengen -alueelle. Turkish Airlinesin lento Istanbuliin lähtisi portilta 51a, mutta meillä oli reippaasti aikaa joten kävimme vielä tempaisemassa lähtöoluet naamariin. Baarissa oli eräs englantilainen nuorimies, joka halusi nyt välttämättä alkaa juttusille. Oli Liverpoolin läheltä, menossa Delhiin.

Kentällä.

Desinfiointiaineita sisäiseen ja ulkoiseen käyttöön.

Lentokentän mainokset alkoivat jo tuntua vierailta.

Lähtöportilta oli bussikuljetus koneeseen, tuntui kestävän ikuisuuden ennen kuin bussi sai luvan lähteä viemään meitä koneeseen. Meillä oli kolme vierekkäistä istumapaikkaa rivillä 14. Ukko antoi minulle kerrankin ikkunapaikan. Käytävän toisella puolen ukon vieressä oli joku golf-matkalle suuntaava äijä, joka alkoi juottamaan meidän isää juovuksiin. Meitä ärsytti se mutsin kanssa sikana. Muuten lento lennettiin "pimeänä", ei oikein ymmärretty miksei valoja voinut pitää päällä, vaikka kello oli vasta vähän yli kuusi illalla. Ruokaakin tarjottiin, sai valita kanan ja mac&cheesen väliltä. Otimme kanat. Ruokajuomat myös ilmaisia, alkoholitkin. Otin viinin ja whiskeyn. Lento kesti 3h30min.

Siitä se lähtee.

Lentokoneemme Istanbuliin.

Kotimaa kun taakse jäi.

Istanbulissa meillä oli kolmisen tuntia aikaa tuhlattavana. Tilannetta hankaloitti kun valuuttana oli Turkin liirat; hyväksyivät toki eurotkin mutta kiskurikomissiolla. Yhden oluen ostin luottokortilla, toivottavasti eivät skannanneet korttiani. Vessalle spesiaalimaininta, se oli aivan hirveä. Faijakin siellä kävi ja viipyi poikkeuksellisen pitkään. Palattuaan totesi, että hän oli alkanut yhtäkkiä voimaan hirveän huonosti. Ajateltiin tosiaan mutsin kanssa, että liekkö saanut mahataudin vihanneksista joita tarjottiin aiemmalla lennolla - semminkin kun me jätimme sen syömättä ja ukko pisteli naamariin kielloistamme huolimatta.

Istanbulin lähtötauluja ollaan ennenkin oltu ihmettelemässä.

This place needs Jesus.

Koipiset joutui pesemään muualla.

Pääsimme kuitenkin lopulta Manilan koneeseen; lähtö oli klo kahden jälkeen yöllä. Mulla oli keskirivillä käytäväpaikka, vieressäni oli filippiiniläismies, joka ei poistunut kertaakaan paikaltaan edes vessaan koko 11-tuntisen lennon aikana. Ruokaa tarjottiin pariinkin otteeseen, sama kana/pasta valinta oli edessä. Otin harmikseni kanaa, olisi pitänyt kokeilla sitä pastaa, mude kehui myöhemmin sen olevan ihan kohtalainen. Aamiainen tarjottiin lähempänä Manilaa, vaikka kello oli jo 16. Väliaikana kokeilin pilkkiä muutaman tunnin, ehkä jopa torkahdin muutamiksi minuuteiksi. Välillä koitin katsoa viihdekeskuksesta Johnny English strikes again-elokuvaa. Ärsytti myös kun matkustamohenkilökunta pakotti ikkunapaikallaolijoiden pitää ikkunasuojat laskettuna koko lennon ajan vaikka päivä oli jo valjennut ja aurinko olisi paistanut.

Lentokoneen infotaulu muistutti rukoussuunnista ja -ajankohdista.

Ukko oli oksennellut alkumatkan, mutta hetken levättyään olo oli vähän kuulemma parantunut ja sai hieman aamiaista syödäkseen. Kone laskeutui klo 18 jälkeen, aikaeroa Suomeen oli kuusi tuntia. Suht raskaalle matkustus taas tuntui, ja tuntui kieltämättä hyvältä päästä viimein ulos koneesta. Passintarkastuksessa meinasi mennä pitkä tovi, mutta avasivat onneksi lisää passintarkastuspisteitä. Viisumia ei vaadittu, lentokoneessa piti tosin täyttää maahantulokortti; meidän osalta se oli onneksi jo osin täytetty.

Maahantulokortti.

Matkalaukkuja piti jonkun aikaa odotella, mutta onneksi löysivät perille. Paikallisopas Tony oli bussikuskeineen vastassa. Ilta oli jo pimentynyt mutta päivän jälkihehku roikkui vielä vahvasti ilmassa. Bussi oli pieni, siellä sai tosiaan istua polvet suussa. Onneksi meitä oli vain 12 matkailijaa + oppaat, joten vähän oli väljyyttä bussissa. Matkatavaroita siihen ei mahtunut, vaan erillinen pakettiauto toimitti laukut hotellille myöhemmin. Saimme ensikosketuksen Manilan infernaalisiin liikenneruuhkiin; kenttä oli ihan Makati-kaupunginosan lähellä, jossa hotellimme oli, mutta silti sinne kesti yli puoli tuntia ajella.

Ensimmäiset tuulahdukset Manilasta.

Hotellimme oli Dusit Thani-niminen neljän tähden hotelli. Hotelliin päästäkseen piti mennä metallipaljastimen läpi; ne hälyttivät jokaisen kohdalla mutta silti ei tarvinnut virkailijalle näyttää taskujaan tms. Laukut tutkittiin pintapuolisesti. Pommikoiria kyllä parveili haistelemassa matkalaukkuja. Sellainen saa tietysti aina vähän ajattelemaan, mahtaako täällä olla vaarallista. Hotellin ala-aula oli kuitenkin pramea, lattiaa kiillotettiin tuon tuosta. Tervetuliaisjuomat tarjottiin. Ärsyttävän kauan piti odotella, että matkanjohtaja ja paikallisopas saivat check init tehtyä ja jaettua meille hotellihuoneen avaimet. Mulla oli huone vitoskerroksessa, kaikilla muilla ylempänä. Harmittavasti avainkortti oli koodattu niin, ettei sillä päässyt kuin omaan kerrokseen (ja respaan).

Kiiltoa riitti.

Hotellimme ala-aulaa.

Laukut toimitettiin nopeasti huoneeseen. En antanut tippejä laukkupojille, Olympian matkoilla heille maksetaan tipit matkanjärjestäjän toimesta. Hyvä niin, koska mulla ei ollut pieniä seteleitä ollenkaan. Huone oli iso, tilava ja siisti, netti oli nopea. Näkymät ikkunasta eivät olleet kaksiset.

Vuode oli kutsuva.

Kello oli jo sen verran, että piti lähteä nopeasti katsomaan jos lähistöltä saisi jotain syötävää. Alkoi hiukomaan kun oli tullut syötyä vain lentokoneaterioita kolme edelliskertaa. Ulkona oli säkkipimeää, hurja liikenne eikä meillä ollut yhtään mitään käryä mihin suuntaan edes lähteä. Lähistöllä oli SM-ostoskeskus, mutta sekin meni kiinni yhdeksältä, eikä aikaa syömiseen jäänyt. Menimme sitten hotelliimme, jossa oli ainakin kolme ravintolaa. Buffet olisi maksanut sikana, joten otimme á la carte listalta muden kanssa hampurilaiset ja oluet. Isä valitteli taas huonoa oloaan; tilasi kanakeiton, muttei pystynyt syömään siitä lusikallistakaan vaan lähti annoksen saatuaan huoneeseensa oksentelemaan. Olimme vähän äijästä huolissamme; meille ruoka kuitenkin upposi hyvin eikä merkkejä vatsataudista ollut. Lasku oli 3000 pesoa eli noin 50€, ja tämä olikin ylivoimaisesti kallein sapuskamme matkalla.

Hampurilaisateria.

Huoneeseen palattuani otin suihkun, se olikin miellyttävä kokemus. Surffasin netissä ja blogasin hieman, katselin telkkaria ja yritin mennä ajoissa unille, kun jäi edellinenkin yö väliin + jetlag varmasti kiusaisi seuraavat yöt.