Päätetään nyt blogin hiljaiseloa hetkiseksi blastaamalla hieman työnhausta. Mä olen viime vuodet hakenut töitä enemmän tai vähemmän aktiivisesti, syystä jota en meinaa enää itsekään muistaa. Jotain tekemistä sillä taisi olla ikävän työnantajan kanssa; surkein työpaikka jossa olen ikinä ollut ja mulla on sentään vuosikausien kokemus eri vuokratyöfirmoista, jotka ukottavat ja riistävät työläistään kuin viimeistä päivää.
Työpaikassamme on järjestetty - ja järjestetään - yt-neuvotteluja vuosittain, ja välillä sitä ihmettelen, miten siellä riittäkin väkeä aina vaan pois potkittavaksi. Toisinaan meidät kutsutaan koolle, ja näytetään alaspäin suuntautuvia käppyröitä tai numeraalisia taulukoita joiden etumusta koristavat miinusmerkit. Sitten yritys ostaa itselleen pienempiä yrityksiä henkilöstöineen, ja pian huomataankin, että väkeä on liikaa ja kerätään rusinat pois pullasta. En tiedä, miksi olen itse säästynyt potkuilta, vaikka kaikki vanhat tuttuni ovat jo irtisanottu. Käytän nykyään samaa keinoa koittaa selviytyä kuin armeijassa, eli piileskelen pois mielestä ja silmistä, enkä turhia pidä meteliä itsestäni. Esimiehelläni lienee sama taktiikka; niinä harvoina hetkinä kuin minulla olisi hänelle oikeaa asiaa, hän leikkii kuollutta eikä vastaile meileihin tai puheluihin viikkokausiin. En ole varma voiko hänen asemassaan niin käyttäytyä.
Muutama viikko sitten näin mielenkiintoisen (mielenkiintoinen ja miellyttävä ovat harvoin synonyymejä, vai miten se meni) työpaikkailmoituksen, johon päätin hakea. Tyypilliseen suomalaiseen tapaan palkkaa ei oltu hakemuksessa ilmoitettu - jessus miten pyltsystä se palkan salaaminen voikin kulttuurissamme olla - mutta pistin hakemuksen sisään kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Olen hakenut samalle työnantajalle lukuisia kertoja aiemminkin ja käytän heidän nettisivuillaan olevaa rekryjärjestelmää. Toki olen muokannut hakemustani sopivaksi kulloinkin kyseiseen tehtävään, vaikka runko onkin pysynyt samana. Käytin sunnuntaipäivästäni pieniin hienosäätöihin lähes kolme tuntia. Välillä lukee työnhakijoista, jotka ovat hakeneet satoihin paikkoihin ennen kuin on tärpännyt. Mun vauhdilla taidan ennättää eläkkeelle jopa nykykäytännön mukaan ennen kuin saisin sellaiset määrät hakemuksia aikaiseksi.
En ole elätellyt toiveita edes haastatteluun pääsystä, viimeksi taisin käydä sellaisessa v. 2013. Joko olen joutunut mustalle listalle tai sitten ikä on pitänyt huolen. Vaan tällä viikolla marssiessani kesken työpäivääni hotelli helpotukseen ja olin saanut juuri oven suljettua kun puhelu saapui. Vastasin hieman ärtyneestikin, mutta vastapuoli ei tästä hämmentynyt vaan tarjosi saman tein kutsua haastatteluun ensi viikoksi. Samaan hengenvetoon totesi palkan olevan huono eikä hän neuvottelisi siitä, ja pyysi minua miettimään asiaa muutamia päiviä ja jos jutska ei niin sanotusti kiinnostaisi niin ilmoittaisin etukäteen, säästääksemme kummankin aikaa.
Sen jälkeen olen miettinyt pääni pahki asiaa ja kysellyt kaikilta mitä he tekisivät. Jotenkin minä tiedän itsekin vastauksen sydämessäni, mutta koska itseluottamukseni matelee kilpaa nykyisen työnantajani tuloskäyrien kanssa niin tarvitsen jonkinlaisen henkisen varmistuksen, etten tee virhettä. Tilanteen järjettömyydestä kertonee se, että parhaiten selviäisin tilanteesta menemällä haastatteluun, vetämällä sen mahdollisimman huonosti (sen ei pitäisi tuottaa vaikeuksia) ja toivomalla, että vastapuolella on riittävästi älyä olla palkkaamatta minua. Silloin saisin jäädä nykyiseen työpaikkaani kohtuullisella liksalla, tuttuun työhön jonka olen juuri näiden reilun 6 kuukauden aikana oppinut ja nauttimaan hyvin ansaituista lomistani mutta toisaalta omatuntoni olisi puhdas siinä vaiheessa kun minulle lopulta näytettäisiin ovea. Ainakin olisin yrittänyt koittanut sammutella tulipaloa, eikä tarvitsisi jossitella miksi en silloin ajoissa reagoinut.
Miksi helkkarissa työelämä on tällaista? Missä ovat ne mukavat työkaverit, eteneminen työuralla, hyvät palkat, ilmaisen viinan bileet ja työmatkat ulkomaille business-luokassa?
Vai olisko sittenkin kannattanut käydä koulut huolella? Olisiko, Zim?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti