tiistai 7. marraskuuta 2017

555# Kypros, 8

19.8.2017, Saturday, +31, Scattered clouds, Paphos, Cyprus

Herätyskello oli viritetty kello kahdeksaksi, mutta aamuvirkkuna Pp rupesi kolistelemaan ja pakkaamaan kamojaan lähtöpäivän kunniaksi jo seitsemältä. Lähtö olisi kuitenkin vasta illalla, joten mielessäni hieman sadattelin aikaista herätystä. Menimme sitten vetämään matkan viimeiset pahanmakuiset aamiaiset naamariin, sitä ei tulisi kyllä ikävä.

Hotellin uima-allas jäi testaamatta.

Otimme uimakamat ja lukemista ja lähdimme viereiselle kunnan ylläpitämälle "laiturirannalle", josta otimme edukkaat vuoteet ja aurinkovarjon, ei maksanut yhteensä kuin 7,50€. Otimme aurinkoa kolmisen tuntia, välillä uimme miellyttävässä Välimeressä ja harmittelimme loppuvaa lomaa. Palasimme sitten aikanaan hotellille tarkistamaan palovammat, kun emme olleet mitään aurinkorasvaa käyttäneet. Harmitus oli suuri kun avainkorttimme ei enää käynytkään oveen, vaan tarjosi meille pelkkää punaista valoa. Kello oli jo yli kahdentoista, mutta kun olimme mielestämme eilen sopineet respan kanssa lisäajasta. Painelimme sitten vastaanottoon valittamaan. Respassa oli sama likka joka oli eilen soittanut meille huoneeseen; tylysti hän ilmoitti, että meidän olisi pitänyt tulla vielä erikseen respaan sopimaan asia, pelkkä puhelinsoitto kun ei ollutkaan tarpeeksi validi sopiminen. Olisipa voinut eukko sitten vielä erikseen mainita puhelimessa asiasta... Noh, onneksi saimme hotellihuoneen pitoaikaa vielä jatkettua, ettei tarvinnut lähteä märissä uikkareissa takaisin Suomeen.

Laiturilla kelpasi otella aurinkoja.

Huoneessa hieman suihkua ja pakkasinpa minäkin kamat kasaan. Ehdin vielä ottamaan pienet päikkäritkin. Neljältä teimme check outin, palautimme kaukosäätimen, avaimet safetyboxiin, avainkortit ja maksoimme ylimääräiset 32€. Laukut jätimme hotellille säilytykseen ja menimme itse syömään myöhäisen lounaan Tea for two-ravintolaan. Kulutimme siellä lähes pari tuntia. Söimme purilaiset, spaghetit ja joimme oluet ja frapet. Ranskalaiset olivat vähän sellaiset lötköt, kuten niin monessa muussakin paikassa täällä.

Tea for two'n purilaisannos.
Frappe <3

Hotellilla jouduimme odottelemaan vielä tunnin, ennen kuin bussi tuli noutamaan meidät kentälle. Noutopaikka oli vähän sivummalla, mutta joku pariskunta piti silti noutaa erikseen hotellilta kun eivät olleet bonjanneet saapua kohtaamispaikalle. Lentoasemalle kerettiin kuitenkin hyvin, etenkin kun lentomme oli 35 minuuttia myöhässä. Lentoasemamuodollisuudet eivät tuottaneet mitään erikoista ihmetyksen aihetta tahi vastoinkäymistä. Kansainvälisellä alueella kinusin oluelle; väkeä oli sen verran ettei pöytää tai istumapaikkaa ollut, mutta hörppäsin vaahtoavan ja lämpimän Carling-olueni parilla huikalla naamariin.

Lentoaseman baari oli pieni.

Menimme katsomaan Tax free-myymälän seuraavaksi. Siellä oli ehkä parhaat ilmaiset viinanmaistiaiset jotka muistan, ukkeli kaatoi laseihin oikein paukkuja. Ostin sitten Bulldog-merkkisen ginin kun ei mielikuvitukseni muuhunkaan tuntunut riittävän. Sen jälkeen pitkäveteistä odottelua täydellä kentällä, ennen kuin meidät päästettiin lentokoneeseen.

Matkustajia riitti kentällä.

Tilasimme koneessa vielä shampanjat ja otin itse parit whiskeyt, ja se sai minut pieneksi aikaa torkahtamaan. Laskeuduimme klo 1.40, mutta matkalaukkuja sai odottaa vielä tunnin, vaikka tuohon aikaan ei lentokentällä luulisi muuten kiirettä olevan. Taksijonossa puolestaan sekoili joku valtavan suuri venäläisseurue, jotka olivat vielä buukanneet eri hotellit, vaikka piti kuulemma olla sama hotelli, ja sitä sitten alkoivat taksikuskitkin ihmettelemään. Kotosalle pääsin kolmen jälkeen aamuyöstä.

Eiköhän näillä nyt potkita vähän aikaa eteäpäin.
Ilmanpaineesta pullistuneet sipsipussit.
Masentavinta matkailussa...


* * * * 


Onpas vaikeaa antaa arvosanaa Kyprokselle. Ei se toisaalta ihan paska kohde ollut, mutta ei ehkä tule nyt ihan heti lähdettyä uudelleen. Mennen tullen häviää esimerkiksi Kreetalle. Hinnat olivat ok, kelit olivat erinomaiset, ruuat olivat suuri pettymys, englantilaiset turistit olivat juuri niin kauheita kuin voi kuvitellakin. Hotellihuone oli siistimpi mitä odotin. Retkitarjonta vähän floppasi, tekemistä kyllä löytyi mutta jos olisi pitänyt olla toinen viikko niin olisi ollut ehkä vähän haastavampaa. Rannat olivat huonoja. Ala-Pafos oli aika pieni, ostosmahdollisuuksia ei oikein ollut mutta enpä niitä juuri nyt niin kaivannutkaan. Aurinkomatkojen oppaat olivat hyvät. Kakkonen on vähän liian huono arvosanaksi, mutta annetaan 3-/5.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti