308# Meksiko, 4

12.1.2014, Sunnuntai

Mostly cloudy, +26, Uxmal, Mexico

Päiväreitti.

Heräsin yöllä siihen, kun naapurihuoneen saksalaispariskunta kotiutui kyläreissultaan. Olivat ilmeisesti viihtyneet kaupunkijuhlassa pidempäänkin. Onneksi eivät alkaneet harrastamaan mitään sopimatonta, koska pelkästään jo päänraapimisesta syntyvä äänikin kantautui viereiseen huoneeseen. En nukkunut kuitenkaan kovinkaan hyvin, vaikka tuntui, että pahin jetlag olikin selätetty.

Kello 7.15 aamiaiselle, tarjosi saman makuelämyksen kuin edellisinäkin aamuina. Kävin vielä suihkussa ennen kuin pakkasin kamat, tänään olisi siirtyminen seuraavaan kaupunkiin, Campecheen. Naapurit olivat hereillä myös, joten päätin ilahduttaa heitä pienellä pierusinfonialla. Sieltä ei kantautunut sanaakaan.

Hotellilta oli lähtö klo 8.30 ja mulle iski saman tien aivan jumalaton kusihätä, vaikka olin ennen lähtöä kolmesti käynyt valuttamassa. Ei auttanut kuin pidätellä seuraavat 1,5h, ennen kuin saavuimme Uxmaliin, jossa oli WC mahdollisuus.

Hautausmaa keskellä ajotietä.

WC:n lisäksi Uxmalissa oli myös mayojen vanha kaupunkialue, joka oli hylätty 1200-luvulle mentäessä. Meitä vähän ukon kanssa ihmetytti, miksi mayat hylkäsivät kaupunkinsa; todennäköisempää olisi ollut jokin luonnonkatastrofi, kulkutaudit tms, kuin uskomus ettei siellä enää "jaksettu" asua, tai kaupunki hävisi sodan ja sen asukkaat tuhottiin. Mutta miksi uudet valloittajat eivät sitten asettuneet taloksi?

Taikurin talo. Uxmal, Mexico.

Lisko.

Alueella oli taas temppeli, Taikurin talo, pallokenttää sun muuta kivikasaa pällisteltävänä. Alue oli kuitenkin rauhallisempi kuin aikaisempi Chizen Itza. Aggressiivisia kauppiaita ei ollut, eikä oikein turistejakaan, joten kävely alueella oli leppoisaa. Sisääntuloalueella oli tosin pari hassua kauppaa, josta ostinkin pari postikorttia ja merkit. Löysin myös postilaatikon, mutta opas sanoi ettei kannattanut liikoja toivoa korttien perillepääsystä. Meksikossa posti oli yksi maailman epävarmimmista, ja kenties vain 1/3 löytäisi ikinä perille, sekin herraties koska.

Mutta temppelit olivat hienoja, ja yhteen korkeaan olisi päässyt kiipeämäänkin rappusia ylös. Huomasin jo muutaman rivin jälkeen Italian Etnalla alkaneen korkeapaikan kammon iskevän; ei puhettakaan että olisin jatkanut. Kiviportaat olivat epätasaisia, hyvin kapeita, epäsäännöllisen korkeita, liukkaita. Ylös pääsisi lihasvoimalla, mutta entä alas? Ei saakeli. Jäi väliin.

Osa porukasta kyllä kiipesi, myös aikaisempi onnettomuusaltis kaveri joka oli lyhyessä ajassa ennättänyt jo kokemaan vatsataudin ja otsanpaikkuun. Ennen kuin hän lähti temppelin huipulta laskeutumaan, hän teeskenteli liikettä, jollaisen uimahyppääjä tekee ponnahduslaudalla. Ei kaverilta ainakaan huumoria puuttunut.

Käytiin bissellä ennen lounasta. Aluksi oli Sopa de lima, joka nimestään huolimatta oli ihan ok, kanakeittoa. Pöytiin tuotiin myös sellaisia nachoja, niin kuin täälläkin näkee, ja siihen jotain härpäkettä. Ladoin sitä reippaasti, ja voi jessus että se olikin tiukkaa kamaa. Saipahan kunnot chilit, otsa valui hikeä. Pääruoaksi oli porsasta joka oli valmistettu kuten Rosvopaisti meillä, tyyliin maan alle haudutettuna. Ja jälkkäriksi hedelmäsalaatti, sekä erillinen ohjelmanumero, jossa piti juoda tequila-paukku sombrero päässä tarjoilijan kannustaessa vieressä. Jotkut ryhmäläisistä kumosivatkin niitä varmaan neljä.

"Rosvopaistimme" valmistumassa.

Tarjoilija, tuokaapa vielä yksi samanlainen!

Ruoan jälkeen parin tunnin (150 km) matka Campecheen. Vessataukoja ei ollut, joten aikamoinen psykologinen haaste. Opas laittoi jonkun DVD:n pyörimään, se tekikin tehtävänsä ja luultavammin kaikki nukahtivat.

Kirjauduttiin hotelliin, jossa ei tuntunut toimivan mikään. Lähdettiin siitä vielä pienelle kaupunkikierrokselle oppaan kera. Pittoreskeja taloja Meksikonlahden rannalla, mutta muuten oli kuollutta, varsinkin kun edellisillan Merida antoi viitettä että kaupunkien keskustat olisivat vilkkaita. Taivaalla vallitsivat melko synkät pilvet, ja ehkä sateen riski ja sunnuntai saivat ihmiset jäämään kotiin.

Campeche, Mexico.

Campeche, Mexico.

Yritettiin etsiä sateenvarjokauppaa, mutta sellaista ei kuitenkaan siihen hätään löytynyt. Suurin osa kaupoista oli kiinni. Meksikossa on yleensä vain yksi vapaapäivä, ja se saattaa osua mille viikonpäivälle tahansa, mutta kauppiaat näyttivät viettävän sen sunnuntaina. Löysimme juomakaupan, jossa ei kuitenkaan ollut olutta. Paikalle tullut äijä selitti, että Meksikossa ei saa sunnuntaisin myydä alkoholia kaupoissa enää klo 17 jälkeen. Kello oli tietenkin juuri hieman yli. Uskomatonta, älyttömämpää kuin Suomessa. Harmitti kyllä kovasti tämä takaisku ja ihmettelin, miksei asiasta oltu varotettu oppaan taholta etukäteen?

Yleisesti hintataso oli mielestäni varsin kova siihen nähden, että päiväpalkka saattoi jäädä 3,65 euroon. Noin niin kuin virallisesti. Tippikulttuuri elää Meksikossa aika voimakkaasti, joten sitää pitää aina muistaa antaa. Sekin on tottumattomalle vähän kiusallista; melkein kuin lahjontaa, eikä ikinä tiedä kuuluuko mistäkin avusta antaa tippiä ja kuinka paljon. Ravintolat ja taksit ja hotellisiivoojat nyt ovat vielä aika selkeitä juttuja, mutta noin muuten.

Palattiin hotellille, otettiin kaljat baarissa ja katsottiin futista, paikallista meksikonliigaa. Kävin sitten suihkussa, viemäri ei toiminut ollenkaan. Safetybox oli myös skeidana, valitin siitä laukkupojalle, joka nopeasti asian korjasikin. Pakkohan siitä oli tippi antaakin.

Käytiin vielä kylillä syömässä semmoisessa mummo-ravintolassa. Mun mielestä se oli paskainen paikka, pelkäsin vatsatautia. Söin kanaa. Meidän kolmen ruoat, lisukkeet, viinit + kalja + jälkkäriksi paukut maksoivat n. 50e.