308# Meksiko, 4

12.1.2014, Sunnuntai

Mostly cloudy, +26, Uxmal, Mexico

Päiväreitti.

Heräsin yöllä siihen, kun naapurihuoneen saksalaispariskunta kotiutui kyläreissultaan. Olivat ilmeisesti viihtyneet kaupunkijuhlassa pidempäänkin. Onneksi eivät alkaneet harrastamaan mitään sopimatonta, koska pelkästään jo päänraapimisesta syntyvä äänikin kantautui viereiseen huoneeseen. En nukkunut kuitenkaan kovinkaan hyvin, vaikka tuntui, että pahin jetlag olikin selätetty.

Kello 7.15 aamiaiselle, tarjosi saman makuelämyksen kuin edellisinäkin aamuina. Kävin vielä suihkussa ennen kuin pakkasin kamat, tänään olisi siirtyminen seuraavaan kaupunkiin, Campecheen. Naapurit olivat hereillä myös, joten päätin ilahduttaa heitä pienellä pierusinfonialla. Sieltä ei kantautunut sanaakaan.

Hotellilta oli lähtö klo 8.30 ja mulle iski saman tien aivan jumalaton kusihätä, vaikka olin ennen lähtöä kolmesti käynyt valuttamassa. Ei auttanut kuin pidätellä seuraavat 1,5h, ennen kuin saavuimme Uxmaliin, jossa oli WC mahdollisuus.

Hautausmaa keskellä ajotietä.

WC:n lisäksi Uxmalissa oli myös mayojen vanha kaupunkialue, joka oli hylätty 1200-luvulle mentäessä. Meitä vähän ukon kanssa ihmetytti, miksi mayat hylkäsivät kaupunkinsa; todennäköisempää olisi ollut jokin luonnonkatastrofi, kulkutaudit tms, kuin uskomus ettei siellä enää "jaksettu" asua, tai kaupunki hävisi sodan ja sen asukkaat tuhottiin. Mutta miksi uudet valloittajat eivät sitten asettuneet taloksi?

Taikurin talo. Uxmal, Mexico.

Lisko.

Alueella oli taas temppeli, Taikurin talo, pallokenttää sun muuta kivikasaa pällisteltävänä. Alue oli kuitenkin rauhallisempi kuin aikaisempi Chizen Itza. Aggressiivisia kauppiaita ei ollut, eikä oikein turistejakaan, joten kävely alueella oli leppoisaa. Sisääntuloalueella oli tosin pari hassua kauppaa, josta ostinkin pari postikorttia ja merkit. Löysin myös postilaatikon, mutta opas sanoi ettei kannattanut liikoja toivoa korttien perillepääsystä. Meksikossa posti oli yksi maailman epävarmimmista, ja kenties vain 1/3 löytäisi ikinä perille, sekin herraties koska.

Mutta temppelit olivat hienoja, ja yhteen korkeaan olisi päässyt kiipeämäänkin rappusia ylös. Huomasin jo muutaman rivin jälkeen Italian Etnalla alkaneen korkeapaikan kammon iskevän; ei puhettakaan että olisin jatkanut. Kiviportaat olivat epätasaisia, hyvin kapeita, epäsäännöllisen korkeita, liukkaita. Ylös pääsisi lihasvoimalla, mutta entä alas? Ei saakeli. Jäi väliin.

Osa porukasta kyllä kiipesi, myös aikaisempi onnettomuusaltis kaveri joka oli lyhyessä ajassa ennättänyt jo kokemaan vatsataudin ja otsanpaikkuun. Ennen kuin hän lähti temppelin huipulta laskeutumaan, hän teeskenteli liikettä, jollaisen uimahyppääjä tekee ponnahduslaudalla. Ei kaverilta ainakaan huumoria puuttunut.

Käytiin bissellä ennen lounasta. Aluksi oli Sopa de lima, joka nimestään huolimatta oli ihan ok, kanakeittoa. Pöytiin tuotiin myös sellaisia nachoja, niin kuin täälläkin näkee, ja siihen jotain härpäkettä. Ladoin sitä reippaasti, ja voi jessus että se olikin tiukkaa kamaa. Saipahan kunnot chilit, otsa valui hikeä. Pääruoaksi oli porsasta joka oli valmistettu kuten Rosvopaisti meillä, tyyliin maan alle haudutettuna. Ja jälkkäriksi hedelmäsalaatti, sekä erillinen ohjelmanumero, jossa piti juoda tequila-paukku sombrero päässä tarjoilijan kannustaessa vieressä. Jotkut ryhmäläisistä kumosivatkin niitä varmaan neljä.

"Rosvopaistimme" valmistumassa.

Tarjoilija, tuokaapa vielä yksi samanlainen!

Ruoan jälkeen parin tunnin (150 km) matka Campecheen. Vessataukoja ei ollut, joten aikamoinen psykologinen haaste. Opas laittoi jonkun DVD:n pyörimään, se tekikin tehtävänsä ja luultavammin kaikki nukahtivat.

Kirjauduttiin hotelliin, jossa ei tuntunut toimivan mikään. Lähdettiin siitä vielä pienelle kaupunkikierrokselle oppaan kera. Pittoreskeja taloja Meksikonlahden rannalla, mutta muuten oli kuollutta, varsinkin kun edellisillan Merida antoi viitettä että kaupunkien keskustat olisivat vilkkaita. Taivaalla vallitsivat melko synkät pilvet, ja ehkä sateen riski ja sunnuntai saivat ihmiset jäämään kotiin.

Campeche, Mexico.

Campeche, Mexico.

Yritettiin etsiä sateenvarjokauppaa, mutta sellaista ei kuitenkaan siihen hätään löytynyt. Suurin osa kaupoista oli kiinni. Meksikossa on yleensä vain yksi vapaapäivä, ja se saattaa osua mille viikonpäivälle tahansa, mutta kauppiaat näyttivät viettävän sen sunnuntaina. Löysimme juomakaupan, jossa ei kuitenkaan ollut olutta. Paikalle tullut äijä selitti, että Meksikossa ei saa sunnuntaisin myydä alkoholia kaupoissa enää klo 17 jälkeen. Kello oli tietenkin juuri hieman yli. Uskomatonta, älyttömämpää kuin Suomessa. Harmitti kyllä kovasti tämä takaisku ja ihmettelin, miksei asiasta oltu varotettu oppaan taholta etukäteen?

Yleisesti hintataso oli mielestäni varsin kova siihen nähden, että päiväpalkka saattoi jäädä 3,65 euroon. Noin niin kuin virallisesti. Tippikulttuuri elää Meksikossa aika voimakkaasti, joten sitää pitää aina muistaa antaa. Sekin on tottumattomalle vähän kiusallista; melkein kuin lahjontaa, eikä ikinä tiedä kuuluuko mistäkin avusta antaa tippiä ja kuinka paljon. Ravintolat ja taksit ja hotellisiivoojat nyt ovat vielä aika selkeitä juttuja, mutta noin muuten.

Palattiin hotellille, otettiin kaljat baarissa ja katsottiin futista, paikallista meksikonliigaa. Kävin sitten suihkussa, viemäri ei toiminut ollenkaan. Safetybox oli myös skeidana, valitin siitä laukkupojalle, joka nopeasti asian korjasikin. Pakkohan siitä oli tippi antaakin.

Käytiin vielä kylillä syömässä semmoisessa mummo-ravintolassa. Mun mielestä se oli paskainen paikka, pelkäsin vatsatautia. Söin kanaa. Meidän kolmen ruoat, lisukkeet, viinit + kalja + jälkkäriksi paukut maksoivat n. 50e.

307# Meksiko, 3

11.1.2013, Lauantai

Partly cloudy, +30, Merida, Mexico

 

Päiväreitti.

Nukuin hyvin, kello herätti seitsemältä, siitä sitten hetikohta aamiaiselle. Serviisi kysyi oppaan nimeä, se vähän oudoksutti, mutta täällä näköjään laitettiin ryhmäläiset istumaan keskitetysti. Joutui siis heti puhumaan small talkia aamusta alkaen. Aamiainen itsessään jäi vähän laihaksi, en uskaltanut syödä muuta kuin kuumennettua sapuskaa. Kahvi oli kyllä mieleen, mielestäni parempaa kuin Suomessa, mutta jotkut valittelivat kovin laihaksi.

Etsittiin hotellin lähistöltä pieni kioski, josta saatiin sentään vettä ostettua. Kaljaa ei sielläkään ollut. Mä en tohtinut pestä edes hampaita hanavedellä, vaikka ilmeisesti olisi voinut, joten käytin siihenkin pullotettua vettä. Palattiin hotellille pakkaamaan päivän kamppeet. Viettäisimme kuitenkin myös seuraavan yön samassa hotellissa, joten suuremmilta tavararuljansseilta vältyttiin.

Oppaamme oli kaunis nuori nainen, ei siinä mitään. Samaa en menisi väittämään paikallisista; olivat mielestäni aika pulskia ja rumiakin. Semmoinen omituinen ruumiin- ja kallonrakenne. Aika tummia, länkkäri erottui kyllä kauaksi.

Kierrettiin aluksi bussilla ympäri Meridaa. Talot olivat yksikerroksisia, aika ränsistyneen näköisiä, mutta osa taloista oli maalattu kivoilla väreillä. Julkisivu oli tosiaan rapistunut, mutta jokaisesta ovesta pääsi sisäpihalle, jossa varsinainen asunto oli, se oli luultavammin paremmassa kuosissa. Ikkunoita ja aitoja koristelivat kalterit ja piikkilanka-aita. Kaupunkia oli vähän hankala hahmottaa; suurin osa kaduistakin oli vielä numeroituja, eli mitään ihmeempiä nimiä niillä ei ollut. Merida oli miljoonakaupunki, ja sitä oli jotenkin vaikea uskoa. Miguel kertoi, että kaksio hieman keskustan ulkopuolelta maksoi noin 200 000 pesoa, eli tuollaiset 11 700€. Noh, kaikki on suhteellista.

Ajettiin n. 50 minuuttia eteenpäin, kunnes Juan pysäytti tien laitaan keskelle metsää ja sanoi että hänen pitää käydä tutkimassa rengasta. Meriselitys olisi ollut uskottava, mutta opas kuulutti, että kuskillamme oli huono olo vatsassa. Miten paikallinen voi saada vatsataudin?? No, hyvä että pysähdyksen syykin selvitettiin.

Saavuimme sitten Sotuta de Peon -nimiseen kylään, jossa oli tarkoitus tutustua haciendaan, eli tavallaan vähän niin kuin meksikolaiseen ranchiin. En aivan ymmärtänyt, oliko se puolittainen työleiri, jonne saatiin huijattua väkeä muualta työskentelemään lähes orjamaisissa olosuhteissa. Sotuta de Peonin haciendassa keskityttiin Agave-kaktusten viljelyyn, kasvattamiseen ja käsittelyyn. Kasvi itsessään ei ihmeitä lupaa, mutta siitä saatiin jalostettua jos jonkinlaista kampetta. Puoliorjat könysivät plantaaseilla, tai koneiden kanssa hoitamassa jalostustyötä, omistajan elellen kartanossaan leveästi voittoja keräten.

Haciendan kartanon parveketta.

Ihan hienot tilukset. Kiertelimme pari tuntia haciendassa, meille esiteltiin koneita ja entisaikojen työskentelytapoja. Kaktusplantaasit olivat laajat; sinne oli vedetty pienet kiskot, joita vetivät muulit. Yksi muuli veti vaunua, jossa istui tusinan verran lihavia turisteja, kuumassa auringossa. Kävi vähän jo sääliksi. Siellä maya-taustainen ukko kertoi meille työstään plantaaseilla. Hän puhui pelkkää mayaa, ja sitten oli tulkki joka käänsi tarinan espanjaksi, jonka opas käänsi meille suomeksi. Mietin, eikö sellainen jo vaikuta puheen informatiivisuuteen? Mulla oli tässä vaiheessa jo niin kova nälkä, että en oikein pystynyt keskittymään jonkun papparaisen luennointiin.

Köyden valmistusta Agave-kaktuksesta.

Uudempia köydenpunontavehkeitä.

Jatkoimme muulijunilla vähän matkaa eteenpäin, ja saavuimme Cenotelle. Cenote oli järvi luolan sisällä, jossa yleensä oli makeaa vettä. Oivaa siis entisaikojen kasteluun (tai ihmisuhraukseen hukuttamalla). Cenoteja oli pitkin Yukatanin niemimaata, osa oli syntynyt meteorien iskeytymistä - niin kuin syntyi Meksikon lahtikin. Joka tapauksessa, sinne olisi päässyt uimaankin. Mulla oli kyllä uikkeet, mutta sinne meno näytti niin vaikealta - jyrkät kiviset rappuset, ja pakkosuihku jääkylmässä vedessä ei innostanut niin paljoa kuin paikalle kyhätty baari. Edellispäivän oksennustaudista kärsinyt herrasmies lähti kuitenkin uintikierrokselle, seurauksella että löi päänsä varoituskylttiin ja vekki keskelle otsaa. Kovaa tuntuu joillakin olevan. Noh, mies saatiin laastaroitua sen suuremmitta kommelluksitta.

Muulijuna saapuu raiteelle 1.

Radan varrella kasvavia Agave-pensaita.

Söimme vielä haciendalla. Siellä oli parikin erillistä alkuruokaa, joista toinen oli kylmä salaatti. Mua arvelutti niin syödä sellaista, eikö juuri tuommoisissa vatsatauti piile? Mutta muuten ruoka oli hyvää, ja toimiva Wi-Fi löytyi täältäkin.

Kirkkokin haciendalta löytyi.

Lähdettiin takaisin Meridaan, aikataulu ylittyi jälleen yli tunnilla, kenties siksi ettei se Maya-mies meinannut lopettaa luennointiaan millään.

Meridassa käytiin vaihtamassa hieman dollareita pesoiksi. Turistikohteista en tiedä, mutta täällä käytettiin pääasiassa pesoja. Sen jälkeen etsimme viinakaupan, ja tällä kertaa sellaisen löysimmekin, joskin varsin epäilyttävän. Ettei vaan olisi kassapoika syönyt juonut kuormasta?

Hotellilla ryyppäsin hieman ja kävin suihkussa. Huoneessani oli jenkkityyliin kahden eri huoneen välillä ovi, joten naapurihuoneesta pääsisi mun huoneeseen. Kuvittelin tietenkin tuon oven olevan lukossa, mutta siinä itseäni kuivatellessa munasillani ovi avautui ja saksalainen äijä pällisteli sisään. Suosittelin suomeksi, mihin hän voisi painua, äijä sulki sanomatta sanaakaan oven. Huoh. Toivottavasti sain oven sen jälkeen lukittua. Äänieristystäkään ei käytännössä noiden kahden huoneen välillä ollut.

Keskitalven kukkaloistoa.

Lähdettiin kylille. Käveltiin ensin keskusaukiolle, istuttiin puistonpenkille kuumassa talvi-illassa katsomaan ihmisiä ja menoa. Heinäsirkat sirittivät, linnut päästelivät kummallisia ääniä, en ole koskaan semmoista viserrystä ja kiljaisuja kuullut. Täällä alkoi kahdeksalta jotkin iltakarkelot, teitä suljettiin ja esiintymislavaa järjesteltiin. Sitten iski kusihätä, ja oli pakko alkaa etsimään kippolaa. Sitä joutuikin hakemaan tuskastuttavan kauan, mutta päädyimme sitten sellaiseen jossa oli maailman lihavin sisäänheittäjä. Pakkohan oli sapuskojenkin olla hyviä.

Otin burriton muden kanssa, ukko otti pippuripihvin. Kokki tuli oikein pöydän viereen paistamaan pihvin, se oli aika erikoista, ja kuulemma helkkarin hyvää. Burrito ei ollut hääppöstä, majoneesit tietysti arveluttivat. Jälkkäriksi nautimme tequilaa. Niitä oli useita eri lajikkeita ja hintaero niiden välillä oli suuri. Kuulemma huonolaatuisin tequila (ja juuri se mitä Suomessakin myydään) on kirkasta, ja hyvälaatuisin ruskeaa ja loput siltä väliltä. Lisäksi putelin etiketissä piti olla joku r-kirjaimella alkava sana? Reposado?

Kokki paisteli piffiä.

Burrito taasen...

Ruoan jälkeen vielä hetki kävelyä kaupungilla ennen hotellille vetäytymistä. Juhlat tuntuivat vasta olevan aluillaan, mutta aikainen herääminen ja koko päivän reissaaminen vaativat veronsa.

306# Meksiko, 2

10.1.2014, Perjantai

Scattered Clouds, +26, Chizen Itza, Mexico

 

Päiväreitti

Heräsin viideltä, ihmeen pitkään nukuttikin. Tiesin jo ennestään, että unta oli turha enää odotella, joten katselin televisiosta Rillit huurussa, Miehen puolikkaat ja jotain saksalaista poliisikoira-sarjaa. Kaikilla muilla kanavilla näytettiin harrastettavan päälledubbausta, mutta tämä yksi kanava oli keskittynyt tekstittämiseen. Edistyksellistä, sano.

Pari tekstariakin oli tullut yön aikana. En ollut tietenkään muistanut sammuttaa mobiilidataa pois käytöstä, ja vaikka en ollut puhelinta muuten käyttänytkään kuin sen käynnistämiseen, taustasovellukset olivat jyränneet datasaldon nolliin. Se vähän pänni. Meksikossa (ja myöhemmin Belizessä) ei GSM:t toimi, vaan pitää olla 3g-puhelin. Guatemalassa pelitti vanha kunnon mummopuhelinkin.

Illalla olin kokeillut pikaisesti WI-FIä, kun tunnukset hotellin puolesta oli saatu. Yhdisti kyllä verkkoon, mutta ei toiminut, ilmeisesti kaista ei sitten riittänyt, koska nyt aamuyön pikkutunneilla se pelitti ihan ok.

Klo 6.45 hain porukat ja käytiin syömässä aamiainen. Oli ihan ok. Söin jugurtinkin, koska olin jostain saanut päähäni että sellainen kannattaa ulkomailla ensimmäiseksi syödä, niin pääsee sinuiksi paikallisten maitohappobakteerien kanssa. Söin mä niitä kyllä edelleen myös purutablettien muodossa.

Kävin suihkussa, ei tullut oikeastaan kuin jääkylmää vettä. Kylppäri oli vähän paskanenkin ja ovi semmonen risa, mua pelotti että jään sinne jumiin. Pakkasin kamat, tehtiin check out, ja pakkauduimme bussiin klo 8. Oli aika lähteä eteäpäin; aluksi Chizen Itzan Maya-kaupungin raunioille ja sieltä taas Meridaan saakka. Arvioitua matkaa päivälle oli n. 310 km.

Eräs matkalaisistamme oli jo onnistunut hankkimaan vatsataudin. Se istui bussissa käytävän toisella puolen, ja sille oli varattu maailman suurin oksennussanko siihen viereen. Ja kyllähän herra sitä matkan aikana täyttikin; rauniokierros jäi väliin, ja oli lähellä ettei hän päässyt tutustumaan paikalliseen lääkäritasoon. Kuitenkin tyypillisenä suomalaisena miehenä hän ei lääkärin palveluksia kovinkaan hanakasti vastaanottanut, oppaiden suosituksesta huolimatta. Opas poikkesi myöhemmin apteekissa hakemassa hänelle jotain lääkettä, ja ukko olikin tolpillaan jo illasta.

Ensimmäisen 1,5 tunnin ajomatkan jälkeen pidettiin ensimmäinen kusitauko. Maisema oli aika tylsää; aivan tasaista, aakeeta laakeeta, tien molemmilla puolilla alkoi heti niin tiheä metsä ettei sinne olisi mahtunut kolikkoakaan. Näkyvyys tien laidoille oli siis käytännössä nolla. Keskitalven vihreys oli kyllä hämmästyttävää. Tiet olivat niin ikään viivasuoria, liikennettä ei ollut paljoakaan. Ihme, ettei kuski nukahtanut rattiin.

Sääkin oli parantunut eilisestä. Muutamia hajanaisia pilviä ajelehtimassa, ja vessataukoa pitäessämme ilma tuntui suorastaan kuumalta. Sellaiselta kesäisen etelä-eurooppalaiselta, joskin edellisen päivän kosteus varmasti sai ilman vaikuttamaan tukalemmalta kuin se oli.

Seuraavalla taukopaikalla ostimme juotavaa, mä laitoin hädissäni hipiään jo vähän aurinkorasvaa. Yukatan on kuitenkin Päiväntasaajan ja Kääntöpiirin välissä, ja vaikka aurinko luuhailikin tähän aikaan vuodesta melko kaukana Päiväntasaajan eteläpuolella, niin tehokkaalta se silti vaikutti.

Ohitimme Piste-nimisen kylän. Se oli ensimmäinen sellainen aito-meksikolainen paikka, jonka näin. Cancunia ei voi oikein sellaiseksi laskea, vaikka iso (miljoona?)kaupunki se onkin, mutta keskittynyt lähinnä turismiin. Täällä pystyi bongaamaan aitoa menoa. Koiria - joista suurin osa vaikutti chihuahua-tyyppisiltä - hiippaili kaupungissa runsaasti. Koululaisia myös, koulupuvuissaan. Ihmiset niin mehikolaisen näköisiä, ettei ollut vaikea arvata missä päin maailmaa oltiin.

Pian saavuimme Chizen Itzaan. Mä luulin, että se oli joku pölyinen arkeologinen esiintymä kivikasoista, mutta se kuuluukin nykyajan maailman seitsemään ihmeeseen! Teimme kahden tunnin kierroksen sangen kuumalla temppelialueella. Kaikenlaisia myyjiä ja kauppiaita oli raivostumiseen asti koko ajan kimpussa. Ymmärrän kyllä että heidänkin on hankittava elantonsa, mutta kun sanoo sadannen kerran "ei kiitos, en osta rihkamaa koska en ostanut edellisiltäkään 99 kauppiaalta" niin alkaa semmonen riepoa. Alueella oli toki muitakin matkailijoita, joten aina kun löysi kuvattavaa, niin kuvassa seisoi sata muuta turistia räpsimässä kuvia samasta paikasta.

Mayojen observatorio.

Mayat olivat aikoinaan uhranneet jumalilleen myös ihmisiä. He saattoivat järjestää jonkinlaisen pallopelin - alueella oli pallokenttä - ja ilmeisesti voittajajoukkueen kapteeni tai muu tärkeä tyyppi sitten uhrattiin, koska jumalillehan piti uhrata vain paras. Aikamoinen motivaattori, juu. Tietysti kun normi-ihminen kuoli, hän joutui uskomuksen mukaan taistelemaan jumalien kanssa ennen kuin pääsi paratiisiin. Jos ihminen uhrattiin jumalille, hän pääsi paratiisiin suoraan. Silti tuntui oudolta ajatella kyseisiä paikkoja verilöylyn näyttämöinä. Mayoilla oli myös sauna, jonne uhrattava ihminen aluksi laitettiin kypsymään. Kun hän oli liki tajutoinen, nilkkaan laitettiin suuri kivipaino ja kaveri heitettiin lähistöllä olleeseen Cenoteen, luolalampeen, jonne hukkui. Montusta oli löydetty satoja kuolleita, arvokkaiden uhrilahjojen lisäksi.

Chizen Itzan hienoin temppeli El Castillo oli kyllä upea. Alue oli löydetty 1900-luvun alussa, ja kaikkea ei oltu saatu vielä näkyviinkään. Metsä ja kasvillisuus valtaavat alaa uskomattoman nopeasti, ja Yukatanin metsissä piileskelee vielä löytämättömiä Maya-kaupunkeja. Mutta viidakko on vain niin vaikeakulkuista, että niitä on erittäin vaikea löytää - ja vielä vaikeampi entisöidä, olemattomilla resursseilla.

Mayat tykkäsivät kikkailla kalentereilla ja ajanlaskuilla, joten tässä El Castillossakin oli huomionarvoisia seikkoja mm. kerrosten määrän suhteen, tai valoilmiöillä jotka esiintyivät temppelissä vain kevät- ja syyspäivän tasauksina.

Chizen Itzan vaikuttavin temppeli El Castillo.

Kävimme vielä syömässä, ennen kuin jatkoimme kohti Meridaa. Meidän piti olla hotellilla neljän kieppeillä, mutta pääsimme jatkamaan matkaa vasta puoli neljän maissa, ja täältä oli ajallisesti toista tuntia taivallettavaa. Ilmeisesti aikataulussa pysyminen ja organisointikyky ei ollut oppaalla niin hyvin hansikkaassa kuin esimerkiksi Madeiran matkan oppaallamme, jonka johdolla takapenkkiläiset eivät ennättäneet edes ulos bussista kun piti jo kokoontua.

Viivasuoralla motarilla yli 100 kilometrin matka meni kuitenkin varsin vauhdikkaasti. Meillä oli bussikuskina ensimmäisen viikon aikana Juan. Mukana toimi myös paikallisopas Miguel (onko edes olemassa muita espanjalaisia nimiä?), ja tietysti suomalainen paikallisoppaamme.

Meridaan päästyämme pysähdyimme keskusaukiolle. Tarkoitus oli tehdä pieni kävelylenkki keskustassa ja sitten majoittautua hotelliin, mutta opas innostui kierrättämään meitä pitkin keskustaa ja kaupungintalolla ja jossain ihme näyttelyssäkin. Aikataulut siis kusivat tämän päivän osalta kunnolla. Olisihan se ollut jees, mutta siinä sai olla aika kuumissaan + väsynyt, kun oli ollut pitkä päivä takana, paljon matkustelua, paljon kävelyä aikaisemmalla temppelikierroksella, pitkään valvottu edellisenä päivänä ja 8 tunnin aikaero päälle. Olisi toivonut jo pääsevänsä hieman lepäämään.

Siivu Meridan kaupungintalosta.

Hotelli oli parin korttelin päässä keskusaukiolta, ja kaikkien piti vielä täyttää opasta varten passitiedot yhdelle ja samalle lomakkeelle, ja siihen tuhlautui kosolti aikaa. Miksei opas voinut itse täytellä niitä kaikessa rauhassa, tai ottaa tarvittavat kopiot tms? Saatiin sitten kuitenkin lopulta avainkortti ja ilmastoinnin kaukosäädin ja päästiin majoittumaan huoneisiin. Ensimmäinen kerros, pieni parveke sisäpihalle uima-altaalle. Siistimpi huone kuin Cancunissa, huomattavasti. Nettikin toimi loistavasti.

Kävin suihkussa, otin naukun whiskyä ja lähdimme sitten porukoiden kanssa kylille. Kävimme syömässä Pancho's -nimisessä ravintolassa. Oli ihan jees, vaikka porukat valittivatkin himmeää valaistusta - eivät nähneet kuulemma edes ruokalistaa lukea. Me söimme taivasalla terassilla, siinä oli omanlaisensa tunnelma. Oli myös lämmin, suorastaan kuuma, vaikka aurinko oli painunut maillensa jo ajat sitten. Lyhythihasella kelpasi istuskella. Ruoka maksoi 1500 pesoa, joten olihan se verrattaen kallis.

Kaljakauppaa ei löytynyt mistään, tai jos olisikin löytynyt ne olivat jo kiinni. Outoa. Luulisi, että Mehikossa myydään kaljaa joka puolella. Meridakin oli kuitenkin miljoonakaupunki, ja olimme sentään keskustassa. Piti sitten ostaa hotellilta kalja. Ilkeä myyjä kusetti multa vielä 50 pesoa ylimääräistä.

Meridan katua hotellin edustalta kuvattuna.