307# Meksiko, 3

11.1.2013, Lauantai

Partly cloudy, +30, Merida, Mexico

 

Päiväreitti.

Nukuin hyvin, kello herätti seitsemältä, siitä sitten hetikohta aamiaiselle. Serviisi kysyi oppaan nimeä, se vähän oudoksutti, mutta täällä näköjään laitettiin ryhmäläiset istumaan keskitetysti. Joutui siis heti puhumaan small talkia aamusta alkaen. Aamiainen itsessään jäi vähän laihaksi, en uskaltanut syödä muuta kuin kuumennettua sapuskaa. Kahvi oli kyllä mieleen, mielestäni parempaa kuin Suomessa, mutta jotkut valittelivat kovin laihaksi.

Etsittiin hotellin lähistöltä pieni kioski, josta saatiin sentään vettä ostettua. Kaljaa ei sielläkään ollut. Mä en tohtinut pestä edes hampaita hanavedellä, vaikka ilmeisesti olisi voinut, joten käytin siihenkin pullotettua vettä. Palattiin hotellille pakkaamaan päivän kamppeet. Viettäisimme kuitenkin myös seuraavan yön samassa hotellissa, joten suuremmilta tavararuljansseilta vältyttiin.

Oppaamme oli kaunis nuori nainen, ei siinä mitään. Samaa en menisi väittämään paikallisista; olivat mielestäni aika pulskia ja rumiakin. Semmoinen omituinen ruumiin- ja kallonrakenne. Aika tummia, länkkäri erottui kyllä kauaksi.

Kierrettiin aluksi bussilla ympäri Meridaa. Talot olivat yksikerroksisia, aika ränsistyneen näköisiä, mutta osa taloista oli maalattu kivoilla väreillä. Julkisivu oli tosiaan rapistunut, mutta jokaisesta ovesta pääsi sisäpihalle, jossa varsinainen asunto oli, se oli luultavammin paremmassa kuosissa. Ikkunoita ja aitoja koristelivat kalterit ja piikkilanka-aita. Kaupunkia oli vähän hankala hahmottaa; suurin osa kaduistakin oli vielä numeroituja, eli mitään ihmeempiä nimiä niillä ei ollut. Merida oli miljoonakaupunki, ja sitä oli jotenkin vaikea uskoa. Miguel kertoi, että kaksio hieman keskustan ulkopuolelta maksoi noin 200 000 pesoa, eli tuollaiset 11 700€. Noh, kaikki on suhteellista.

Ajettiin n. 50 minuuttia eteenpäin, kunnes Juan pysäytti tien laitaan keskelle metsää ja sanoi että hänen pitää käydä tutkimassa rengasta. Meriselitys olisi ollut uskottava, mutta opas kuulutti, että kuskillamme oli huono olo vatsassa. Miten paikallinen voi saada vatsataudin?? No, hyvä että pysähdyksen syykin selvitettiin.

Saavuimme sitten Sotuta de Peon -nimiseen kylään, jossa oli tarkoitus tutustua haciendaan, eli tavallaan vähän niin kuin meksikolaiseen ranchiin. En aivan ymmärtänyt, oliko se puolittainen työleiri, jonne saatiin huijattua väkeä muualta työskentelemään lähes orjamaisissa olosuhteissa. Sotuta de Peonin haciendassa keskityttiin Agave-kaktusten viljelyyn, kasvattamiseen ja käsittelyyn. Kasvi itsessään ei ihmeitä lupaa, mutta siitä saatiin jalostettua jos jonkinlaista kampetta. Puoliorjat könysivät plantaaseilla, tai koneiden kanssa hoitamassa jalostustyötä, omistajan elellen kartanossaan leveästi voittoja keräten.

Haciendan kartanon parveketta.

Ihan hienot tilukset. Kiertelimme pari tuntia haciendassa, meille esiteltiin koneita ja entisaikojen työskentelytapoja. Kaktusplantaasit olivat laajat; sinne oli vedetty pienet kiskot, joita vetivät muulit. Yksi muuli veti vaunua, jossa istui tusinan verran lihavia turisteja, kuumassa auringossa. Kävi vähän jo sääliksi. Siellä maya-taustainen ukko kertoi meille työstään plantaaseilla. Hän puhui pelkkää mayaa, ja sitten oli tulkki joka käänsi tarinan espanjaksi, jonka opas käänsi meille suomeksi. Mietin, eikö sellainen jo vaikuta puheen informatiivisuuteen? Mulla oli tässä vaiheessa jo niin kova nälkä, että en oikein pystynyt keskittymään jonkun papparaisen luennointiin.

Köyden valmistusta Agave-kaktuksesta.

Uudempia köydenpunontavehkeitä.

Jatkoimme muulijunilla vähän matkaa eteenpäin, ja saavuimme Cenotelle. Cenote oli järvi luolan sisällä, jossa yleensä oli makeaa vettä. Oivaa siis entisaikojen kasteluun (tai ihmisuhraukseen hukuttamalla). Cenoteja oli pitkin Yukatanin niemimaata, osa oli syntynyt meteorien iskeytymistä - niin kuin syntyi Meksikon lahtikin. Joka tapauksessa, sinne olisi päässyt uimaankin. Mulla oli kyllä uikkeet, mutta sinne meno näytti niin vaikealta - jyrkät kiviset rappuset, ja pakkosuihku jääkylmässä vedessä ei innostanut niin paljoa kuin paikalle kyhätty baari. Edellispäivän oksennustaudista kärsinyt herrasmies lähti kuitenkin uintikierrokselle, seurauksella että löi päänsä varoituskylttiin ja vekki keskelle otsaa. Kovaa tuntuu joillakin olevan. Noh, mies saatiin laastaroitua sen suuremmitta kommelluksitta.

Muulijuna saapuu raiteelle 1.

Radan varrella kasvavia Agave-pensaita.

Söimme vielä haciendalla. Siellä oli parikin erillistä alkuruokaa, joista toinen oli kylmä salaatti. Mua arvelutti niin syödä sellaista, eikö juuri tuommoisissa vatsatauti piile? Mutta muuten ruoka oli hyvää, ja toimiva Wi-Fi löytyi täältäkin.

Kirkkokin haciendalta löytyi.

Lähdettiin takaisin Meridaan, aikataulu ylittyi jälleen yli tunnilla, kenties siksi ettei se Maya-mies meinannut lopettaa luennointiaan millään.

Meridassa käytiin vaihtamassa hieman dollareita pesoiksi. Turistikohteista en tiedä, mutta täällä käytettiin pääasiassa pesoja. Sen jälkeen etsimme viinakaupan, ja tällä kertaa sellaisen löysimmekin, joskin varsin epäilyttävän. Ettei vaan olisi kassapoika syönyt juonut kuormasta?

Hotellilla ryyppäsin hieman ja kävin suihkussa. Huoneessani oli jenkkityyliin kahden eri huoneen välillä ovi, joten naapurihuoneesta pääsisi mun huoneeseen. Kuvittelin tietenkin tuon oven olevan lukossa, mutta siinä itseäni kuivatellessa munasillani ovi avautui ja saksalainen äijä pällisteli sisään. Suosittelin suomeksi, mihin hän voisi painua, äijä sulki sanomatta sanaakaan oven. Huoh. Toivottavasti sain oven sen jälkeen lukittua. Äänieristystäkään ei käytännössä noiden kahden huoneen välillä ollut.

Keskitalven kukkaloistoa.

Lähdettiin kylille. Käveltiin ensin keskusaukiolle, istuttiin puistonpenkille kuumassa talvi-illassa katsomaan ihmisiä ja menoa. Heinäsirkat sirittivät, linnut päästelivät kummallisia ääniä, en ole koskaan semmoista viserrystä ja kiljaisuja kuullut. Täällä alkoi kahdeksalta jotkin iltakarkelot, teitä suljettiin ja esiintymislavaa järjesteltiin. Sitten iski kusihätä, ja oli pakko alkaa etsimään kippolaa. Sitä joutuikin hakemaan tuskastuttavan kauan, mutta päädyimme sitten sellaiseen jossa oli maailman lihavin sisäänheittäjä. Pakkohan oli sapuskojenkin olla hyviä.

Otin burriton muden kanssa, ukko otti pippuripihvin. Kokki tuli oikein pöydän viereen paistamaan pihvin, se oli aika erikoista, ja kuulemma helkkarin hyvää. Burrito ei ollut hääppöstä, majoneesit tietysti arveluttivat. Jälkkäriksi nautimme tequilaa. Niitä oli useita eri lajikkeita ja hintaero niiden välillä oli suuri. Kuulemma huonolaatuisin tequila (ja juuri se mitä Suomessakin myydään) on kirkasta, ja hyvälaatuisin ruskeaa ja loput siltä väliltä. Lisäksi putelin etiketissä piti olla joku r-kirjaimella alkava sana? Reposado?

Kokki paisteli piffiä.

Burrito taasen...

Ruoan jälkeen vielä hetki kävelyä kaupungilla ennen hotellille vetäytymistä. Juhlat tuntuivat vasta olevan aluillaan, mutta aikainen herääminen ja koko päivän reissaaminen vaativat veronsa.