204# Vitutus

Mä olen mutsiltani perinyt jonkinlaisen heikkohermoisuuden geenin. Noh, en mä nyt niin paljon huolestu tai ärry kuin äitee, mutta joskus saattaa äkkipikaistuksistaan kuohahtaa yli joku vähäpätöinen juttu, joka ilmenee kiroilutulvana. Huonoa käytöstä, myönnetään. Se ärsyttää ainakin yhtä työtoveriani suunnattomasti, hän ei voi käsittää moista mekastusta pikkujuttujen takia. Mutta se äijä on itse niin unettava, tasapaksu ja rauhallinen, ettei siihen saisi eloa edes sähköiskulla.

Mä käsitän vitutuksen juuri sellaisena pikaisena kiukunpuuskana, joka kohdistuu useimmiten asioihin, eikä niinkään ihmisiin. Tiedättekö, kun joku ei millään onnistu? Ja melkein aina vika on kuitenkin omassa itsessään.

Joka tapauksessa, Yleltä tuli yks kerta tässä mennä viikolla ihan ohjelmaakin aiheesta. Sivuilla pystyy tekemään myös mielenkiintoisen testin omasta vitutuskäyrästään.

Laittoi muuten mietityttämään testiä tehdessä oma ärtyneisyys. Siis kyllähän se vituttaa ja lujaa jos joku urpo menee etuilemaan jonossa. Se harmittaa pitkän aikaa, ja ärtyneisyyden määräkin on suht suuri (yleensä kyllä huomautan asiasta, jos etuilijana on joku mummo tai muu heiveröinen tapaus - isot ukot, humalaiset, huumemiehet, vähemmistöt jne saavat etuilla koska näille ei kannata asiasta mainita, sen verran pitää olla itsesuojeluvaistoa - ). Mutta kun testi eteni, niin jouduin muokkaamaan arvosteluasteikkoani uuteen kuosiin. Jatkossa meinaan oli arvioitavana, miten paljon harmittaisi jos odotettu loma peruuntuisi viime hetkillä. Eihän sellaisesta vitutuksesta voisi edes ihmismieli toipua?

Eniveis, tulokset eivät olleet mitenkään mairittelevia. V-indeksi oli 56/100, positiivisuus 54/100, eliniän ennuste 71 v, ja testihenkilöistä muistutin Nina Mikkosta.

"Kykysi sietää vastoinkäymisiä on huonompi kuin 82 %:lla vastanneista."

Onko näin muka? Ei saatana prkle vtu pidä paikkaansa!