maanantai 2. tammikuuta 2012

115# Kaksituhattakaksitoista

Nukuin vuoden viimeisenkin täyden yön suht huonosti. Oikeastaan alkoi nukutttamaan vasta aamulla. Olin jo nousemassa puoli kahdentoista aikaan, mutta päätin sitten vielä torkahtaa hetkiseksi, ja heräsin klo 13 kun puhelimessa rääkyivät muistutukset.

Olin käynyt jo edellisenä iltana kaupassa, mutta hain vielä hiukan juomista ja muuta pientä Alepasta. Siellä olikin viinalta haisevaa porukkaa jonottelemassa, ja osa aika kännissä jo vaikka olikin vasta iltapäivä. Sain kuitenkin asiat hoidettua.

Himassa vähän suihkautin itseäni ja siistin paikkoja ja katselin futista ja odottelin Pp:tä. Helkkarin pitkään piti odotellakin, mutta tulihan se viimein. Oli joutunut jättämään auton jonnekin tuhottoman kauaksi.

Pp neuvoi muo ruoanlaitossa. Pitkään meni, mutta tuli kyllä ihan syömäkelpoista. Sillä välin kun ruoka kypsytteli uunissa, niin tyhjennettiin ensimmäinen shamppanjapullo. Oli ihan Bollingeria. Vaikka raha onkin komukkamaissa tiukassa - kiitos vaan yltiöpäisen ja hallitsemattoman verotuksen - niin onneksi ei sentään tarvitse juoda mitään kuohuviinikuraa.

Katseltiin telkkaria ja DVD:itä, ja hörpittiin hieman whiskyä, ja sitten vähän ennen puolta yötä mentiin lähikalliolle katsomaan raketteja. Siellä olikin paljon porukkaa, joskaan ei aivan edellisen vuoden verran. Kalliolta avautuu näkymä keskustaan, joten näki siellä muidenkin räiskimiä raketteja.

Alkoi kylmimään joten palattiin takaisin kämpille. Juotiin toinen shamppanjapullo loppuun ja katseltiin vähän aikaan telkkaria. Unillekin pääsi jo kahden kieppeillä. Joku räiski viimeiset rakettinsa aamulla klo 7.41 :D

Semmosta. Ei mitään mullistavaa, mutta eihän sitä nyt enää tässä iässä jaksakaan. Vuoden vaihtuessa tulee aina jotenkin sellainen masentunut fiilis, kun tammikuu alkaa. Tammikuuhan on ylivoimaisesti vuoden vittumaisin ja pisin (!) kuukausi.

Hyvää loppuvuotta vaan kaikille!

2 kommenttia:

  1. Tammikuun ensimmäiset päivät on vuoden parhaita, kun mikään ei ole vielä ehtinyt pilata "tätäkin" vuotta.

    VastaaPoista
  2. No siinä mielessä joo, mutta tylsää kun vuosi pitää aloittaa tammikuulla. Kivempi olisi jos esim. huhtikuu olisi vuoden eka kuukausi.

    VastaaPoista