569# Thaimaa, 3

5.3.2561, Monday, +34, Clear, Chiang Mai, Thailand

Tosiaan, Thaikalenterissa oli meneillään jo vuosi 2561. Kaikenlaista.

Nukuin kahteen saakka, sitten heräsin puoleksitoista tunniksi mutta onneksi onnistuin vielä nukahtamaan hetkiseksi. Kuuden jälkeen herätti kello. Näin jälleen outoja unia, joihin sekottui ulkoa kuuluva kukkolauman kieunta.

Aurinko nousi tänäkin aamuna.

Matkalaukku piti laittaa pakattuna huoneen eteen jo klo 7.30, mutta käytännössä jo seitsemältä, koska menimme tuohon aikaan aamiaiselle. Otin taas munakkaan ja croissantin ja jugurtin, ja pari kuppia kahvia. Huoneeseen palattuani fundeerasin pitkään mitkä vaatteet pitäisi laittaa päälle, melko typerät kledjut sitä tulikin sitten valittua. Kävimme luovuttamassa huoneet, merkkaamassa omat laukkumme ja lähdimme kohti 190 kilometrin päässä olevaa Chiang Maita. Chiang tarkoittaa 'muurien ympäröimää' joten lienee siksi suosittu paikan nimi.

Aluksi kuitenkin pysähdyimme vielä heti Chiang Rain keskustan ulkopuolella olevalle Valkoiselle temppelille, thaiksi paikka totteli nimeä Wat Rong Khun. Ulkomaalaisilta sisäänpääsymaksu oli 50THB. Temppeliä oli rakennettu vasta reilut parikymmentä vuotta, ja sen valmistumiseen arvioitiin kuluvan vielä 99 vuotta. Päärakennus oli jo valmis, mutta muualla temppelialueella oli vielä bygäykset käynnissä. Pääarkkitehtinä työskenteli Chalermchai Kositpipat ja edusti kyllä varsin uutta suuntausta mitä buddhalaisiin temppeleihin tulee. Temppeli muistutti kyllä enempi taideteosta kuin perinteistä temppeliä. Ensimmäiseksi huomio kiinnittyi valkoiseen rakennusmateriaaliin, joka tuntui auringonpaisteessa suorastaan häikäisevän. Valkoisen värin lisäksi puitteisiin oli liimattu pieniä peilin palasia aivan kuin tehostaakseen häikäisyvoimaa. Pientä yksityiskohtaa oli tosi runsaasti. Päärakennukseen käveltiin siltaa pitkin, ja sillan kummallakin puolella oli kuvattu helvetti, mikä oli sinänsä erikoista kun buddhalaisuudessa ei helvetin käsitettä edes ole. Kuten yleensäkin temppeleihin mentäessä, kengät piti ottaa ennen temppelirakennukseen menoa pois jaloista, ovelta sai muovikassin jossa kenkiä pystyttiin kuljettamaan. Sukkasiltaan oli ok kävellä. Toki kunnioittava vaatetus pitää olla myös, eikä mielestäni pelkästään temppelivierailulla. Jos joku kehtaa pukeutua vaimonhakkaajapaitaan ja shortseihin joiden lahkeet jäävät polven yläpuolelle, niin kehottaisin vähän paneutumaan säädyllisen pukeutumisen perusasioihin.

Valkoinen temppeli Chiang Raissa.

Omituista rekvisiittaa temppelin edustalla.

Päärakennuksen sisäpuoli oli maalattu nykyaikaisilla kuvilla, jotka olivat hupiukon piirroksia; ne koostuivat Osama bin Ladenista ja George Bushista, Angry Birdsistä, Nokian kännykästä, Kung fu-pandan kuvista yms sarjakuvasankareista. Perinteisiä pystejä olivat meditoivan munkin vahapatsas sekä tietysti muodon vuoksi Buddhan patsas. Sisällä ei saanut valitettavasti kuvata.

Päärakennus.

Kuvaus helvetistä.

Muualla temppelialueella oli lisää valkoisia ja kullattuja tönöjä. Emme käyneet muualla kuin kultaisessa vessassa - tämä oli siis kullattu vain ulkoa päin, vessanpyntyt olivat valitettavasti ihan posliinia - sekä matkamuistomyymälässä ostamassa postikortit ja jääkaappimagneetin. Postimerkit sai heti temppelialueen ulkopuolella olevasta kioskista. Ihan hieno nähtävyys tai ainakin erikoinen, tämä temppeli kyllä jäi mieleen. Turistejakaan ei ollut vielä näin aikaisin aamusta tuskastuttavaa määrää, ja iisisti mentiin myös lämpötilan kanssa, olisikohan ollut sellainen +25 astetta (silti tuli vastaan aasialainen joka oli pukeutunut toppatakkiin karvakauluksineen). Kannattaa ehdottomasti käydä tuo pytinki tsekkaamassa jos tuolla päin pyörii, vaikkei uskonnolliset paikat niin kauheasti kiinnostaisikaan.

Kultainen vessa.

Sitten lähdimme kohti Chiang Maita. Oli vähän mutkaisempaa tietä ja metsämaisemaa. Siihen vielä matkanjohtajan pulinat päälle, niin uni kyllä tuli nopeasti, vaikka matkanjohtaja olikin uhonnut järjestää meille matkan loppupuolella tentin kertomistaan asioista. Puolentoista tunnin ajomatkan jälkeen pysähdyimme taukopaikalle Wiang Pa Paon kuumille rikkilähteille. Jonkin verran oli alueella vulkaanista toimintaa ja 85-98 asteinen rikkipitoinen vesi suihkusi muutamista lähteistä. Ei siis kannattanut mennä ottamaan kylpyä suoraan lähteestä, mutta jäähdytetympää vettä ohjattiin pieniin kapeisiin altaisiin, jossa kiinalaisturistit liottivat jalkojaan, uskoen ilmeisesti veden puhdistavaan vaikutukseen. Ja olihan se vesi aivan käsittämättömän kirkasta, mutta vähän inhotti kun  rikkipitoisuudesta johtuen alueella vallitseva haju toi mieleen kaniksen, eli kananmunapierun. Munista puheen ollen, joku yrittäjä keitti viiriäisen munia tässä kiehuvassa seoksessa myös. Jäi testaamatta. Alueella myytiin kaikenlaista muutakin kamaa, mutta en nähnyt tarpeelliseksi ostaa sen kummemmin mitään. Myös vessat olivat maksulliset joten skippasin tämänkin.

Varsinainen vedenkeitin.

Munia kiehumassa.

Jatkoimme matkaa vielä reilun tunnin ajan ja jäimme sitten lounastamaan hieman Chiang Main ulkopuolelle. Täällä oli buffet, jossa oli myös länkkäriruokaa tarjolla. Arvosanaksi irtoaa 3/5, lähinnä hyvästä yrityksestä. Juomaksi iso puteli Changia. Jälkkärin skippasin. Palasimme sitten bussille jatkamaan matkaa jota ei ollut enää pitkälti mutta Chiang Mai oli Thaimaan toiseksi suurin kaupunki ja hotellimme Dusit Princess oli kaupungin keskustassa, joten ruuhkaa oli jo jonkun verran.

Check inissä kesti hetken aikaa. Huoneemme olivat kahdeksannessa kerroksessa. Huoneet olivat melko suuret mutta vähän kulahtaneet ja mikä pahinta, siinä oli jenkkiovi naapurihuoneeseen. Äänieristys on näissä aina hyvin olemattomat, ja nytkin naapurista kuului voimakasta köhintää ja kurkkuääniä. Näkymät ikkunasta olivat rumat. Tarkoitus oli olla täällä kolme yötä, joten purin vähän kamoja matkalaukusta. Menin sitten testaamaan uima-altaan. Allas oli huomattavasti pienempi kuin edellisessä hotellissamme, ja muutenkin paikka vaikutti vähän epämieluisammalta kuin Chiang Rai. Veden lämpötilan mittasin, oli +29 astetta, joten kyllähän siinä tarkeni pullikoida. Aurinko paistoi kuumasti; en ollut pitkiä aikoja auringossa joten jätin aurinkovoiteen käytönkin tältä reissulta. Eri asia olisi jos olisi rantakohteissa, siellä ei pitkiä aikoja uskaltaisi olla rasvattunakaan. Ja aurinkorasvat kannatti kyörätä muualta, paikallinen aurinkorasva oli "whitening"; Thaimaassa ihailtiin valkoista ihoa siihen malliin, että mainosten ihmisetkin photoshopattiin naurettavan valkoisiksi ja muutenkin täällä välteltiin ruskettumista, se olisi merkki köyhyydestä.

Näkymät hotellihuoneen ikkunasta eivät näköaloja tarjonneet.

Palasin sitten huoneeseen, otin suihkun, blogasin ja surffailin. Viiden maissa kävimme lähimarketissa. Olutta tuli ostettua pari tölkkiä. Lisäksi mandariinin makuisia Fisherman friendsejä sekä pla sam rod-makuisia sipsejä. Etsin kuivattuja eläinsnackseja, mutten löytänyt kuin kuivattua kanaa, kalaa ja mustekalaa. Jätin ostamatta. Näimme kaupassa myös matkanjohtajamme, jolle huusimme "moi" jo kaukaa, vaikka hän oli juuri aiemmin päivällä varoittanut, että tämänkaltainen tervehdys kannattaa jättää Thaimaassa sanomatta, sillä se tarkoittaa thaiksi naisen häpykarvaa.

Palasimme hotellille, vaihdoin vaatteet ja klo 18.30 lähdimme illallistamaan Leena-nimiseen restaurantiin. Pääruuaksi oli useita eri sortteja mitkä jaettiin pöytäkunnan kesken. Suurin osa oli hyvähköä, joskin parhaaksi ruuaksi oli etukäteen kehuttu keittoa, mutta siitä annan vain 2/5. Se maistui tiskivedelle, olen muuallakin Aasiassa törmännyt kyseiseen makuun, jonka aiheuttanee lemon grass. Lisäksi siinä oli sitkeää katkarapua, se oli pakko syödä tikuilla, ei onnistunut lusikalla / haarukalla. Ylipäätänsä ruoka lapataan täällä lusikalla naamariin, haarukkaa käytetään lähinnä pilkkomiseen eikä veistä yleensä edes jaeta, sitä käytetään tappamiseen.

Matkanjohtaja kertoi, että kala-allergikot voivat syödä täällä mitä tahansa, koska Thaimaassa kalalientä käytetään samoin kuin meillä suolaa, eli toisin sanoen joka ruokaan, jopa pizzaan. Kalaliemi on käsitelty niin, ettei siitä pitäisi tulla oireita (disclaimer omalta osaltani, en ihan tuohon luottaisi). Jälkkäriä oli mainostettu kovasti jo päivällä, oli sticky rice eli tahmariisi ja mangoja ja kookosmaitoa / kermaa. Minusta se oli pahaa, mutta annan kohteliaisuudesta 2/5. Ravintolat vessat olivat ihan hirveät, vähän jopa pelotti sinne mennä ampumaan jäniksiä, kuten thaimaassa miehet sanoisivat jos menisivät kuselle (naiset käyttivät sanaa kukkien poiminta). Ruoka kaljoineen maksoi 550 THB, eli n. 14 €. Ei paha.

Illallinen näytti ihan hyvältä.

Sitten kiersimme Chiang Main iltamarkkinoilla (joka päivä klo 18-24). Saimme faijan kanssa ostettua parit paidat; ei nyt kauheasti tullut tingittyä mutta jos paita nyt maksaa muutaman euron niin so what. Paitojen laadusta lienee paras vaieta, en usko että niitä nyt montaa kertaa käytetään. Hotellille palasimme jo vähän ennen yhdeksää; piti vielä hetki blogata, henkilökohtainen huolto jne, ja aamulla olisi taas aikainen herätys. Vähän arvelutti miten mahtaisi unettaa, sillä äänieristys hotellissa ei oikein vakuuttanut. Ulkoa kuului paitsi liikenteen äänet, niin myös markkoinoiden äänet ja kaikeksi pahaksi lähistöllä alkoi joku rokkikonsertti.

Kadut täyttyivät illalla markkinakojuista.

568# Thaimaa, 2

4.3.2018, Sunday, +29, Mae Sai, Thailand

Tuntui, että olin nukkunut tuntikausia hienosti, ja mietin olisiko kohta jo aika herätä. Kello oli kuitenkin vasta yksi. Ajattelin, etten saa enää nukutuksi, mutta nukahdin vielä nähden outoja unia jossa syötin tiskirättiä jollekin partasuiselle vanhukselle. Heräsin lopulta klo 6.12 kukkojen infernaaliseen kieuntaan.

Aamulla näki ensimmäiset maisemat hotellin ikkunasta.

Klo 7.30 suuntasimme aamiaiselle. Aurinko oli noussut ja ilma oli melko viileä yön jäljiltä, vain +16 astetta. Täällä Thaimaan pohjoisosissa yöt ovat kylmiä erityisesti talviaikaan. Aamiaisbuffa vaikutti vähän paremmalta kuin illallistarjonnat. Otimme ukon kanssa omeletit, paistopiste oli ulkosalla. Sitten vielä oheen croissantit + jugurtti, kananakki ja pekonia, kahvia ja mehua.

Aamu varhaisella joella.

Omeletin paistelija.

Aamiaisen jälkeen palasimme huoneeseen jossa pakkasin päivän retkikamat. Ohjelmassa oli tänään bussimatka kultaiselle kolmiolle ja piipahdus Laosin puolelle, ja Thaimaan pohjoisempaan pisteeseen Mai Sai-nimiseen kaupunkiin ennen kuin palaisimme Chiang Raihin. Ajomatkaa päivälle kertyisi 200 kilometriä, mutta matkanjohtaja vakuutteli teiden olevan täällä suht hyvässä kondiksessa. Passi ja maihintulokortti piti kaivaa turvakaapista, koska kuitenkin rajaa oltiin taas ylittämässä.

Hotellimme Dusit.

Puoli yhdeksältä ajoimme ensimmäisen 70 kilometrin siivun Chiang Saen-nimiseen kylään, jossa oli buddhalainen pagodi. Näitä nyt oli tullut nähtyä jo aikaisemmilla matkoilla, esim. Sri Lankassa paljoltikin. Aika vaatimattoman näköinen, mutta pihalla kirmailevaa koiralaumaa oli kiva seurata, temppeli oli ottanut koirien ylläpidon huolekseen. Ilma ei ollut edelleenkään kuuma, aurinko kyllä paistoi.

Bussimme koko matkan ajan.

Pagodi.

Jatkoimme Sop Ruak-nimiseen kylään (koitin saada tähän mahdutettua jonkun turkulaisen keittiövitsin mutta jätetään se nyt tällä kertaa väliin). Paikka tunnettiin paremmin kultaisena kolmiona. Arveluttava nimi juontui siitä, että tässä oli kolmen eri valtion yhtymäkohta, vähän niin kuin käsivarren Lapissa. Täällä valtiot erotti toisistaan Mekong-joki, ja vielä vähän aikaa sitten yön pimeydessä rajan yli roudattiin ooppiumia, aseita sun muuta rikollista kamaa. Kävimme ensin tsekkaamassa valtavan kokoisen kullatun Buddha-patsaan, jonka painoksi arveltiin 70 tonnia. Tsekkasimme Mekong-joen meininkiä sekä myyjiä, jotka osasivat taitavasti kuoria kookospähkinän myyntikuntoiseksi.

Buddha mietiskelee.

Rajajokena toimi Mekong.

Kultainen kolmio.

Vasen reuna kuului Thaimaalle, keskiniemeke Myanmarille ja oikea puoli Laosille.

Kookoksen veistelijä.

Seuraavaksi otimme pitkulaisen mallisen veneen, jolla teimme pienen ajolenkin Mekong-joella. Kolmisen vuotta sitten tuli viimeksi tällä joella pyörittyä Kambodzan ja Vietnamin matkalla, joskin alajuoksulla jossa joki oli huomattavasti leveämpi kuin täällä. Joki alkaa Himalajan vuoristosta ja kiertelee aikansa Kiinan maaperällä ennen kuin tulee Laosiin, Thaimaaseen ja jatkaa edelleen Kambodzaan ja Vietnamiin ennen mereen laskeutumistaan. Kiinan puolella on kuusi patoa ja Laosin puolellakin yksi, joten veden määrä riippuu sadekaudesta ja miten padoissa vettä sitten juoksutetaan. Kun sadekautta on jatkunut niin juoksuttavat vettä jolloin se aiheuttaa alajuoksulla suuria tulvia ja tuhoja, ja kuivan kauden aikaan taas joki kuivuu jolloin esim. veneliikenne hankaloituu.

Teimme pysähdyksen Laosin puolelle Don Sao-nimiseen markkinakylään, joka oli suunnattu pääosin turisteille. Mutta kyllä kai tästä maabongauksen nyt saa, vaikka onkin vähän laihanlainen visiitti. Myyjät myivät krääsää, brenkkua, röökiä ja sen semmoista. Parasta oli viinanmaistajaiset joista isoista sammioista kauhalla kaadettiin pieniin pikareihin haluamaansa viinaa. Jokaiseen sammioon oli tungettu jos jonkinlaista matelijaa ja itse neste oli pontikkaa. Itse maistoin kobrakäärmeviinaa ja kilpikonnaviinaa. Samalle pahalle ne maistuivat. Ostin pienen putelin sitä työkaverilleni tuliaisiksi, vaikka en ollutkaan varma saiko sellaista viedä Suomeen. Muistaakseni käärmetuotetuliaiset oli jotenkin kiellettyjä. Bahtit kävivät vielä täällä, ei tarvinnut kippejä.

Tervetuloa Laoon.

Laos.

Markkinahumua.

Kobrista naamariin.

Palasimme takaisin veneellä Thaimaan puolelle ja jatkoimme bussilla muutaman kilometrin eteenpäin lounaspaikkaamme Golden Iyara-nimiseen lounasbuffettiin. Täällä oli pari ryhmää kiinalaisia turisteja, mutta näiden kanssa vielä selvittiin. Kiinalaiset ovat yleensä niin röyhkeitä etuilemaan ja sikailemaan, että sellaista on vähän vaikea ymmärtää kun Aasiassa yleensä ollaan itse kohteliaisuuksia. Ei ollut kovin kaksinen sapuska, mutta kyllä se illallisen voitti joten annetaan arvosanaksi 3/5. Juomaksi tuli nappastua 0,62 litran Chang-olut, joka on tietysti aina vähän vaarallinen juomavalinta kun on bussimatkailua tiedossa.

Seuraavaksi ajoimme n. 30 kilometriä Mae Sai -nimiseen kaupunkiin, jossa oli Thaimaan pohjoisin piste (mun mielestä kartasta olisi löytynyt pohjoisempiakin paikkoja, mutta ehkäpä kartta sitten vääristää). Matkanjohtaja kertoi ooppium-viljelmistä tuon pätkän ajan, mutta olut ja lounas pisti sen verran unettamaan, että nukuin nämä läpi. Matkan varrella olisi ollut oikein Hall of Opium (sisäänpääsy 10€) jossa aiheesta olisi saanut vielä kattavamman tietopaketin. Ooppiumia viljeltiin näillä seuduilla aiemmin laajalti, ja jalostamallahan siitä sai esim. heroiinia, morfiinia ja muita lääkkeitä. Viljelykset kuitenkin tuhottiin ja viljelijät saatiin keskittymään toisenlaisiin tuotteisiin erilaisilla kompensaatioilla ja sanktioilla, ja nykyään unikkoviljelykset ovatkin keskittyneet Afganistaniin yms.

Mae Saissa kävimme tsekkaamassa pohjoisimman pisteen. Pienen joen yli meni silta josta olisi päässyt rajan toiselle puolen Myanmariin, mutta täällä oli rajamuodollisuudet vähän hankalemmat + olisi joutunut maksamaan jonkin komission / viisumimaksun, joten emme ylittäneet rajaa. Joen rannassa partioi poliisi, sillä aina välillä täällä käy porukkaa heittämässä kamaa joen toiselle puolelle. Markkinameininkiä oli täälläkin. Mua olisi ehkä vähän hotsittanut selfiekeppi, mutta muija pyysi siitä 380 THB, joten hintaa olisi pitänyt tinkiä ja sellainen on niin kiusallista etten viitsinyt ryhtyä sellaiseen.

Ravintolan mainos.

Silta yli synkän virran Myanmariin.

Thaimaan pohjoisin piste.

Palasimme takaisin bussille ja lähdimme kohti Chiang Raita. Matka kesti reilun tunnin. Matkanjohtaja kertoi meille vähän paikallisesta tapakulttuurista, mm. Wai-tervehdyksestä. Ei sen kanssa voi kuin munata, mutta ulkomaalaisilta eli farangeilta ei muuta niin odotetakaan. Yleensä turisteilta riittää pelkkä nyökkäys vastaukseksi - etenkin jos on tavaraa käsissään. Poikkeuksena oli jos erehtyi munkin kanssa tekemisiin. Munkit ovat täällä korkeassa arvossa, tavallista ihmistä korkeampana. Jos munkin näki kadulla, muiden piti väistää häntä ettei munkki joutuisi väistämään tavallista ihmistä. Munkkeihin ei saanut kajota edes vahingossa, erityisen haitallista oli jos nainen kajosi munkkiin koska koko munkin "ura" saattoi mennä siihen. Pää oli ihmisen pyhin osa jossa sielu asui, eikä siihen saanut kajota, ei edes lapsen tukkaa saanut silittää ja esimerkiksi parturit joutuivat aina pyytelemään anteeksi ennen työn aloittamista kun joutuvat kajoamaan päähän. Tähän suhtaudun vähän varauksella mutta enpä nyt lähtisi sitä testaamaankaan. Jalkapohjat olivat ihmiskehon saastaisin osa, ja jalkapohjan näyttäminen toiselle oli pahempaa vittuilua kuin meillä esimerkiksi centerin näyttäminen. Jotkut uskoivat, että jos näytti jalkapohjaansa jollekin, vastaanottajan elämä lyheni parilla vuodella.

Hotellille päästyäni lähdin välittömästi testaamaan uima-allasalueen. Allas oli todella iso ja siisti. Lämmintä oli vesi ja ilmakin, joten molemmista 5/5. Huoneessa otin suihkun, blogasin hieman ja surffailin netissä ja söin yhden tangeriinin. Hedelmäksi ihan kelpo, vaikken nyt tiennytkään miten se erosi mandariinista.

Hotellin uima-allasalue oli siisti.

Thaimaassa julkisissa puistoissa jne soitettiin pari kertaa päivässä kansallislaulu. Tällöin piti biisi kuunella antaumuksella, ja keskeyttää meneillään oleva aktiviteetti. Aika erikoista... joskaan en törmännyt tähän enää Chiang Rain ulkopuolella.

Kuudelta meille oli tilattu polkupyöräriksakyyti Chiang Rain keskustaan. Sen turistimmaksi ei voi homma enää paljoa mennä. Kuskinani oli pieni ja vanha, varmaan 60-vuotias ukko ajamassa mutta onneksi oltiin yksitellen kyydissä. Silti mua häveltti; tuntui lisäksi että koko matka oli ylämäkeä. Ajo kesti puolisen tuntia.

Turismi.

Omituisesti nimetty ravintola.

Sitten menimme syömään illallista Aye's-ravintolaan. Ihan ok ruoka, maksoi 350THB ja olut 130BHT, eli reilut 12€. Ruokailuun menikin melkoisesti aikaa. Tämän jälkeen meillä oli vielä tunti aikaa hillua yömarkkinoilla. Käytiin Tescossa ostamassa viskiä ja markkinoiden puolelta ukko sai ostettua itselleen sukat. Näimme myös kissekahvilan, jossa elikot vaikuttivat suht vireiltä.

Hieno tarjoiluastia. Ananas oli thaiksi 'saparot'.

Yhdeksän jälkeen tultiin takaisin hotellille. Väsytti jo kovasti ja teki mieli nukkumaan. Telkasta olisi tullut kyllä ohjelmaa, mutta unetti liikaa ja aamulla odotti herätys jo pian kuuden jälkeen joten menin unille. Seuraavana päivänä olisi lähtö hotellilta, joten olisi pitänyt vähän pakkailla kamoja mutta en jaksanut tehdä sitäkään.

567# Thaimaa, 1

2.3.2018 - 3.3.2018, +32, Scattered clouds, Bangkok, Thailand

Seitsemän kuukautta oli kärsitty taas vilua ja työstressiä ja tuntui jo pitkään siltä ettei loma koita koskaan. Viimein maaliskuisena perjantaina sai taas äheltää kamojen pakkaamisten kanssa ja reissu Thaimaahan oli edessä. Matka oli tyyppiä kiertomatka, järjestäjänä Olympia, josta minulla ei aikaisempaa kokemusta ollutkaan, kuten ei koko Thaimaasta muutenkaan. Ja reissukaverina porukat.

Tein perjantaina vielä normaalin kahdeksan tunnin työpäivän, sen jälkeen hain kamat kämpiltä. Lento lähti vasta klo 23 aikoihin, joten eipä ollut kiirusta. Kentälle menimme taksilla, maksoi 51€. Aika suolainen hinta pikkumatkasta, mutta eipä kamojen kanssa huvita lähteä perjantai-iltaan julkisilla. Ulkona oli myös kymmenen asteen pakkanen, ja meillä kesätamineet, joten tämäkin puolsi taksimatkaa.

Lentokentällä meitä oli vastassa kaksi Olympian edustajaa, jotka tekivät check init puolestamme. Se oli hyvä juttu, sillä meillä oli vielä koneenvaihto Bangkokissa, ja matkalaukut piti saada tsekattua perille asti. Toinen henkilöistä oli matkanjohtajamme. Vaikutti ihan asialliselta tapaukselta. Muuten kentällä ei ollut jonoa enää tähän aikaan illasta, joten myös turvatarkastus meni luikauksella. Lähtöporttimme oli 53, joten piti mennä vielä passintarkastuksen läpi. Turvauduimme automaattiin. Sen jälkeen kävimme lähtökaljalla, ja sitten pääsimmekin jo koneeseen. Paikkamme olivat rivillä 45, minä istuin keskirivillä käytäväpaikalla, vierustoverinani ruotsalaisnainen.

Ennen lähtöä koneen piti vielä mennä varikkoalueelle tms, ja siipiin ruiskutettiin jäänestoainetta. Siihen kului vielä ylimääräiset 20 minuuttia, joten varmaan matka piteni entisestään. Lentoaikaa taisi olla reilut kymmenen tuntia.

Aikamoinen keuhkoparantola kone tuntui taas olevan, ihmiset ovat aina kipeinä koneessa tai vähintäänkin tulevat siellä kipeiksi. Edessä istui lapsiperhe, kekaratkin valittelivat kipeää olotilaa. Vieno pierunhajukin leijaili välillä klyyvariin. On se kumma, miten lentomatkoilla onkin aina yliedustus haisuleista, juopoista, pikkulapsista, selkänojaan potkijoista yms. Iltapalaksi tarjoiltiin kanaa tai lammasta, valitsin kanan. Juomaksi otin ilmaisen oluen + viinilaskin, ja ostin vielä parit napakat. Niiden avulla sain nukuttua ehkä tunnin verran. Aamiaiseksi tarjottiin nakki ja muna.

Joko ollaan pian perillä?

Lento tuntui kyllä tosi pitkältä. Lisäksi väsymystä lisäsi viiden tunnin aikaero Suomeen. Suvarnabhumin lentokentälle laskeuduimme kahden aikoihin iltapäivällä. Meillä oli täällä vielä kolmen tunnin odotus, ennen kuin vaihtaisimme Bangkok Airwaysin koneeseen. Finnairin kone tuli lentokentän toiseen päähään, ja portilta oli 1,2 kilometrin kävely kotimaan terminaalin puolelle. Matkalaukut läpivalaistiin, passit tsekattiin ja maahantulokortin tulo-osa irroitettiin. Lähtöä varten oli vielä maastapoistumiskortti, joka piti säilyttää matkan ajan. Miksei sitäkään voida niitata kiinni passiin, nyt siitä saa koko ajan huolehtia. Matkatoimisto oli täyttänyt maihintulokortit puolestamme, riitti kun sutaisi nimensä alle. Sitten oli vielä turvatarkastus. Rinnuksiimme liimattiin näkyville erikseen vielä joku tarra, joka ilmoitti meidän olevan ulkomaalaisia. Niin kuin se nyt ei olisi naamasta muuten näkynyt.

Odotusaikaa joudutti lentoyhtiön lounge, joka nyt ei ollut hääppöinen. Ei viinaa eikä edes vessaa, ilmastointi oli huono. Kahvia ja pientä suupalaa sieltä kyllä sai + pääsyn nettiin. Emme jaksaneet siellä kuitenkaan kovin kauaa viihtyä, vaan kävimme katsomassa lentoaseman muuta tarjontaa. Kävimme kaljalla baarissa. Täältä näki sentään uloskin jossa näytti olevan aurinkoinen keli. Puut ja ruoho viheriöivät. Saimme vastaanottaa ensimmäiset wait; thaimaalaiset tekivät joka käänteessä aina wai-tervehdyksen, ja se tuntui vähän kiusalliselta kun siihen ei osannut oikein mitenkään vastata (wai vaihtelee arvoasteikon mukaan). Vähän sama kun japanilaiset höperehtivät sen kumarruksensa kanssa.

Suvarnabhumin lentokenttä oli sangen ruma.

Viimein lähti lentomme Chiang Raihin. Pääsimme haistelemaan kuumaa ulkoilmaakin, kun oli bussikuljetus koneeseen. Paljon ei ollut muita matkustajia, lähinnä paikallisia. Lentomatka Bangkokista Thaimaan pohjoisimpaan provinssiin kesti 1h20min. Siinä ehdittiin kuitenkin tarjoilemaan ruoka. Oli jotain chilikatkarapuja; se oli yksi parhaimmista lentokonesapuskoista mitä olen koskaan syönyt.

Lähtö Bangkokista kohti Chiang Raita.

Bangkok Airwaysin lennolla oli tilaa.

Chiang Rain lentokenttä toimi tehokkaasti. Vähän oudoksutti kun ulkomaalaiset eroteltiin eri paikkaan kuin paikalliset, matkalaukut tulivat eri hihnoille, ja ne myös vielä läpivalaistiin. Laukut tulivat kuitenkin nopeasti. Passeja ei kyselty ja pääsimme nopeasti ulos kentältä. Paikallisopas oli vastassa, viisissäkymmenissä oleva nainen, nimeltään Pum. Bussikuskina toimi Kai (tarkoitti kanaa) ja apukuski Joot. Bussiin oli viritetty arktiset olosuhteet ilmastoinnin avulla.

Hotellimme oli Dusit Island Resort. Matka lentokentältä hotellille ei kestänyt kauaa, ehkä vartin. Matkalaukkuja ei tarvinnut itse roudata, ja matkatoimisto oli maksanut kaikki tipitkin, joten ei tarvinnut antaa kantajillekaan mitään. Huoneet saimme suht nopeasti. Hotellin piti olla viiden tähden luukku, mutta itse antaisin ehkä kolme tähteä. Laukkukin tuli nopeasti. Sain lisäksi ohjeistuksen valaistuksen käytöstä, siitä oli erillinen hallintapaneeli. Hotelli oli korvessa ja ilta oli jo pimentynyt, joten uloskaan ei juuri nähnyt. Hotellia varten piti täyttää jokin henkilötietokaavake, joten sutaisin sen valmiiksi ja testasin myös safety boxin.

Huone oli vähän ajan nuupahtama.

Puolen tunnin päästä kokoonnuimme yhteiselle illalliselle hotellin ravintolaan. Se oli buffet. Aika pahaa settiä oli tarjolla, erityisesti kala oli pahaa ja ruotoisaa. Kaiken lisäksi söin vielä vahingossa sieniä. Jälkkäriksi hedelmiä, joista yhtä en tunnistanut (maistui omenan ja kurkun sekoitukselta). Antaisin arvosanaksi 2/5, toivottavasti ruokien laatu paranee jatkossa. Matkanjohtaja tarjosi kierroksen juomia, toisen kierroksen maksoimme itse.

Iltasapuska ei ollut hääppönen.

Huoneeseen palattuani otin suihkun, joka toimi hyvin ja suolsi pihalle myös lämmintä vettä. Kävin sitten vähän kamojani vähän läpi ja muikkareita. Surffasin netissä, netti toimi yllättävän hyvin. Katselin vähän aikaa telkkaa; sieltä olisi tullut kiinnostava dokumentti Kambodzasta, mutta alkoi ramasemaan siihen malliin, että suuntasin aikaisin nukkumaan, semminkin kun oli jäänyt edellinen yö välistä. Bussista olimme saaneet vesipullot ja näytti sellaista olevan hotellissakin, mutta kun en ollut varma oliko se complimentary vai ei. Kraanavettä ei uskaltanut juoda, mutta kyllä minä sillä hampaat pesin.

566# Luettua ja katsottua, 13

1. Scott Stewart - Dark skies (elokuva)

En edes muista miksi tämä oli katsottavien listalla. Traileri ei luvannut hyvää eikä tästä ollut varauksia kirjastossakaan, joten jo ennusmerkit elokuvan huonoudesta olivat olemassa. Tarina kertoi perheestä jota avaruusoliot kiusasivat. Mukaan oli koitettu saada elementtejä kauhuelokuvista sekä jonkinlaista uni-valvetilan sekamelskaa. Lisäksi pidin hieman irrelevanttina juonen kannalta perheen isän haasteista työmarkkinoilla. Jenkkimoskaa, ei jatkoon. Arvosana 2/5.

2. George Lucas - Star wars; Episode IV, Uusi toivo (elokuva)

Mä olen aina ylpeillyt, etten ole koskaan katsonut mitään Star wars leffoja sen kummemmin kuin Harry Pottereita tai Taru sormusten herrasta tms. Kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta, ja jos jotakuta kiinnostaa niin sille mä en voi mitään. Mutta työkaveri sai huijattua minut lainaamaan häneltä kuuden elokuvan boksin perustelullaan, että "kuuluuhan sellainen sivistykseen". Ajattelin nyt sitten antaa pienen mahdollisuuden, jos sitä vaikka ykkösosaa koittaisi katsella.

Aika sekava oli elokuvien järjestys, koska ensimmäinen Star wars-elokuva onkin osa neljä. Päätin aloittaa elokuvan siitä; valmistusvuosi oli 1977, mutta ilmeisen hyvin oli elokuva masteroitu kun avaruusalukset yms eivät vaikuttaneet mitenkään poikkeuksellisen naurettavilta. Yllätyin kun elokuvassa seikkaili Harrison Fordkin, en tiennyt hänen olevan tässä mukana.

Vähän lapsellinenhan elokuva oli mutta parempi kuin odotin, jahka ensin totuin siihen kaikenkarvaiseen jengiin mitä elokuvassa pyöri. Vauhtia kuitenkin riitti niin, että jaksoin katsoa leffan jopa yhden illan aikana. Genre on silti minulle edelleen vieras, mutta jos 70-luvulla on tälläsestä digannut niin leffa on varmasti tehnyt vaikutuksen. 2/5.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

3. Irvin Kershner - Star wars; Episode V, Imperiumin vastaisku (elokuva)

Pakko oli laittaa tämä kakkososa - tai siis vitososa - katseluun myös, sillä työkaverini mielestä tämä on paras elokuva Star warseista. Ja kyllä, oli huomattavasti parempi kuin Uusi toivo. Nyt olin jo tottunut elokuvan hahmoihin, joten ei tullut yllätyksenä. Epäilen muuten sen keltaisen hököttimen olevan homo, sillä on vähän sellainen hinttimäinen kävelytyyli, liikkeet ja puhetapa. Mutta miksi kukaan olisi tehnyt robotista homoa? Se on kuitenkin yksi suosikkihahmoistani.

Juoni mukaili ensimmäistä elokuvaa; imperiumi oli vahvistunut ja kiusasi taas kapinallisten puolta ja juonikäänteitä piisasi. Leffan jaksoi katsoa helposti ja sai minut jo harkitsemaan kolmososankin katsomista. Arvosana 3/5.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

4. Richard Marquand - Star wars; Episode VI, Jedin paluu (elokuva)

Minua tästä elokuvasta varotettiin etukäteen, että on pelkkää roskaa, mutta itse kyllä tykkäsin. Menoa riitti ja mukavasti käänteitä juonessa ja henkilöasetelmissa. 3/5.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

5. Antto Terras - Tauski - elämä ja teot (kirja) 

Tauski kiinnostaa kyllä ihmisenä, vaikka kaikki sitä aina dissaavat. Mutta olen varma, että väkivaltaisen juopon sisällä pamppailee hyvä sydän. Oli niin tai näin, niin elämänkertakirja oli kyllä surkea. Miten tämänlaatuista tekstiä on voitu koskaan julkaista? Yläasteikäinenkö tämän on kirjoittanut? Ja mistä periferiasta kirjailija onkaan kotoisin kun käyttää toistuvasti "myydä" verbistä muotoa "möi", joka on aivan eri sanan imperfektimuoto. Eikä nyt kauheasti vakuuta kirjailijan mukahauska "Tauski osallistui laulukilpailuun ja voitti koko paskan"-tyylikään. Mutta ilmeisesti ei ole kiinnostanut tuottajaa tai Tauskia itseäkään kyseinen tekele, joten ihmettelenpä vain pitäisikö lukijaa sitten kiinnostaa? Arvosana 2/5.

6. George Lucas - Star wars; Episode I, Pimeä uhka (elokuva)

Vuosituhannen vaihteessa Tähtien sota koki uuden tulemisen trilogian muodossa. Elokuva perustui aikaan ennen alkuperäistä Tähtien sota-elokuvaa (osa IV). Sinänsä ihan mielenkiintoinen idea tehdä elokuvasarjan jatko-osa jonka tapahtumat tapahtuvat ennen alkuperäistä elokuvaa, mutta laadultaan ja juoneltaan täyttä roskaa, 2/5.

7. Lars Kepler - Kaniininmetsästäjä (kirja)

En edes muista mistä olin alunperin kirjasta kuullut ja miksi olin lisännyt sen luettavien listalle, mutta ihan oli kelpo joskin runsassivuinen teos. Jännitystä riitti tasaisesti alusta loppuun ja melkoiset verenvuodatusjuhlat oli käynnissä. Teksti oli sopivan kevyttä eikä tässä tarvinnut turhia kelailla joten rentoutumiseen sopi mainiosti. En ollut kuullut edes Lars Kepleristä aiemmin; kirjailija ei ollutkaan yksittäinen henkilö vaan ruotsalainen pariskunta. Jotenkin hauska idea. Arvosanaksi 4/5.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

8.  George Lucas - Star wars; Episode II, Kloonien hyökkäys (elokuva)

Kakkostrilogian toinen osa. Huonoudesta oli varoiteltu, mutta kyllä tämän nyt sai vielä katsottua. Mulla on yleensä huonon elokuvan kriteerinä, jos lennetään ilman apulaitteita, ja tämä alkoi jo olemaan niillä main. Vähän semmoinen täyte-elokuvan kaltainen leffa, puuttuva palanen trilogiasta, jota ilmankin olisi voitu elää. 2/5.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

9. J. J. Abrams - Star wars; Episode VII, The Force awakens (elokuva)

Tämä pläjäys tuli telkkarista, joten tuli vilastua nyt kun mulla on Star wars -putki muutenkin menossa. Elokuva oli vuodelta 2015, joten melko tuore tapaus. Tekniikan ja erikoistehosteiden käytön näki vähän liiankin selvästi, takaa-ajo- ja taistelukohtaukset olivat vähän liioiteltuja makuuni, mutta toisaalta pidin kun vanhaa, alkuperäistä kaartia oli saatu mukaan (mm. Chewbacca, Han Solo). Arvosana 3/5.

10. George Lucas - Star wars; Episode III, Sithin kosto (elokuva)

Vähän oli sellainen "miten minusta tuli minä, Darth Vader" tyyppinen elokuva, mutta ihan mielenkiintoinen vaikka loppu nyt olikin vähän masentava. Mutta yksi parhaimmista Star Warseista tämä, vaikka loppukamppailu tuntuikin kestävän taas ikuisuuden ja välillä oli muutenkin hukassa juonen kanssa. 3/5.

565# Työtä hakemassa

Viimeisen vuoden ajan olen haeskellut satunnaisesti töitä, joskin yhä kiihtyvällä tahdilla, sillä se laiva missä nyt olen, natisee liitoksistaan ja pahasti. Mutta on se viheliäistä hommaa, en voi muuta sanoa. Jo ensiksi se sopivan työpaikkailmoituksen löytäminen vie aikaa; saa käydä huolella läpi monien eri yritysten, virastojen ja kuntien työpaikasivut läpi, ja lopuksi vielä työkkärin tarjonnan koluamassa. Työkkärin hakulomakkeestakin on tehty jotenkin niin pirullinen, ennen sitäkin oli helpompi käyttää ja löytää juuri ne paikat, jotka kiinnosti. Eipä enää.

Silloin vuonna miekka ja keppi duunipaikan sai kyllä paljon helpommalla kuin nykyisin. Tietysti silloin oli tuttavista hyötyä ja kun oli kerran saanut firmasta jalansijaa niin yhdellä puhelinsoitolla pääsi sinne takaisin töihin. Myönnettäköön, että olivat jämähommia ja kausiluonteisia keikkoja, mutta kuitenkin. Ei ollut henkilöstövuokrausfirmoja, joka on kyllä nykyaikana sellainen vi(r)tsaus ettei pahemmasta väliä. Duunia riitti kuitenkin.

Myöhemmin piti alkaa sitten surffaamaan netistä työpaikkoja. Samaa hakemusta floodattiin sähköpostilla sitten niin maan pirusti, ja aina silloin tällöin kävi kutsu haastatteluun ja joskus pääsi töihinkin. Kun ensiksi pääsi väliaikaisesti hommiin, niin joskus kävi myös niin, että oikein vakinaistettiin firman omaan palvelukseen. Nykyään tästä voinee vain unelmoida; käytetään henkilöstövuokrausfirmaa hamaan loppuun saakka, ulkoistetaan, ketjutetaan määräaikaisuuksia yms. skeidaa.

Kun jostain sitten bongaa tällaisen harvinaisen tapauksen, että joku yritys hakee vakituista työntekijää suoraan omaan palvelukseensa, niin hakijoita on tietysti sen seitsemänsataa. Hakuprosessista on tehty pirullinen; ensiksi hakijan täytyy rekisteröityä yrityksen omille rekrysivuille, eikä enää valmiin hakemuspohjan lähetys onnistu. Samat saakelin kentät pitää täyttää kerta toisensa jälkeen. CV nyt menee kopiona, mutta hakemusta täytyy modata aina paikkakohtaisesti. Pyrin avaamaan pelin jo tässä vaiheessa ja tunnustaa rekrytoijalle kaikki valttikortit, joita minulla on tarjottavana ja josta koen yrityksen itse hyötyvän. Tässä on tietysti se riski, että menee heti metsään ja puhun itseni jo ulos haastateltavista. Toinen seikka minkä olen huomioinut, on suosittelija. Jotkut työnantajaehdokkaat tätä kysyvät, minä olen tuonut suosittelijan (edellinen esimies) jo valmiiksi esille.

Joskus yritykset paljastavat kuka henkilö kyseiseen tehtävään valittiin. Kun sitten käy tämän onnekkaan profiilia tarkastelemassa vaikka LinkedInissä - joka muuten on must-juttu nykyajan työnhakijalle - niin huomaa, että kyseinen veijari oli ollut saman firman palveluksessa jo aikaisemminkin. Eli paikka oli pedattu jo valmiiksi jolle kulle, mutta ilmeisesti laki velvoitti laittamaan kyseisen paikan julkiseen hakuun. Tällöin pitäisi olla olemassa joku kirjoittamaton sääntö, että vilunkipeliä on menossa, ettei muut hakijat turhaan näe vaivaa tavoitellessaan kuuta taivaalta. Yhden hakemuksen huolelliseen tekoon + rekisteröitymiseen menee ainakin minulta useita tunteja.

Kun viimeksi pääsin työhaastatteluun, hakijoita oli noin sata, haastatteluun valittiin kuusi. Haastattelupäivänä oli kesän kuumin päivä, mutta sonnustauduin silti tummaan pukuun koska ajattelin sen jäävän haastateltavien mieleen. "Se pukujätkä". Ehkä se oli virhe, koska kaksi haastattelijaa olivat itse "rönttösissä". Vaikka haastattelu itsessään kesti liki pari tuntia, en voi kehua sen menneen mitenkään mallikkaasti. Päinvastoin, en olisi edes itse palkannut itseäni. Haastattelu itsessään oli varsin yksipuolista "poliisikuulustelua", jollaista sen ei missään nimessä pitäisi olla. Tein kyllä parhaani, mutta en saanut toisesta haastattelijasta minkäänlaista otetta, vaan oli pirullinen koko haastattelun ajan. Toisekseen, en ollut käynyt haastattelussa yli viiteen vuoteen. Työhaastattelussa pärjää kyllä, kunhan harjoittelee tarpeeksi. Ja täytyy muistaa, että se ensimmäinen 10 sekuntia määrittelee, tuleeko koko haastattelusta mitään.

Kyllä mä olen ollut haastatteluissa, jotka ovat menneet mielestäni ihan kelvollisesti, mutta en ole siltikään saanut kyseistä työtä, ja toisaalta joskus ollut haastattelussa jossa selvisi, ettei kyseinen paikka ollut sitä mitä luvattiin ja jolloin olen todennut, että lienee parasta lakata haaskaamasta kummankin aikaa ja marssinut tilaisuudesta ulos.

Mutta, anskattoony pääseekö sitä enää tuollaiseenkaan tilaisuuteen kun viime aikoina on hyydytty jo lähtöviivoille. Tokihan tässä alkaa miettimään, että alkaako ikärasismi jo vaikuttamaan. Olen hakenut mahdottomia paikkoja ja olen hakenut paikkoja jonne ilman muuta olisin olettanut pääseväni haastatteluun. Eräs paikka infosi meitä hakijoita hakuajan jälkeen saaneensa reilut parikymmentä hakemusta, mutta jokainen hakija oli niin huono, että päättivät olla palkkaamatta ketään - ja ensi viikolla sama paikka tuli uudelleen hakuun!

Ja muuten niille urpoille, jotka ovat edelleen sitä mieltä, että duunia saa kyllä kun menee rohkeasti soittelemaan yrityksen ovikelloa ja kysymään töitä: Tuotakin tuli tänään ohminennen testattua! Sain osakseni vain tyrmistystä ja "onko tämä joku piilokamera"-tyyppisiä katseita.

Mutta ei muuta kuin tsemppiä kaikille töitä hakeville. Ja jos joku jännittää itse haastattelua, niin tässä pieni pätkä itsensä kokoamisesta:

564# Luettua ja katsottua, 12

1. Aku Louhimies - Valkoinen kaupunki (elokuva)

Irtiottoja oli aikoinaan aivan loistava tv-sarja (joskin mietin aina, oliko kuvaaja humalassa, sen verran oli huojuvaa kameratyöskentelyä). Olen koittanut hankkia Irtiottoja-sarjaa, mutta sitä ei tunnu saavan enää mistään. Sarjassa seurattiin muutamien eri henkilöiden elämää. Traagisin ja masentavin kohtalo oli taksikuski-Vellulla, jolla meni asiat kyllä vihkoon pahemman kerran. Tästä Vellun tapauksesta on tehty myös elokuvaversio, Valkoinen kaupunki. Elokuvan tekemiseen ei ole tarvinnut ihmeitä, sillä se on leikattu versio tv-sarjasta. Näyttelijät ja tarina toimivat ihan ok, mutta jotenkin sitä olisi toivonut päähenkilön saavan edes jonkin onnistumisen elämässään elokuvan aikana. Arvosana 3/5.

2. Aku Louhimies - Tuntematon sotilas (elokuva)

Itsenäisyyspäivän aattona tuli käytyä elokuvissa tämä katsomassa. Ennakko-odotukset olivat elokuvaa kohtaan kovat, olihan tästä kohkattu niin kovasti jo etukäteen. Turhan paljon oli ohjaaja ottanut vapauksia; tärkeitä kohtauksia puuttui ja ylimääräistä hömppää oli lisätty mukaan. Näyttelijäsuoritukset olivat varsin huonoja, erityisesti Aku Hirvinieen esittämä Hietanen oli masentavan huono. Tai sitten turkulaista on vain niin vaikea esittää. Mannerheimin syntymäpäivän dokailukohtaus oli sekin vähän lässähdys. Parhaiten roolistaan suoritui Juho Milonoff joka näytteli Honkajokea. Lisäksi elokuvan äänimaailma oli pylleristä kuten monissa suomalaisissa leffoissa muutenkin. Ensin ammutaan niin kovaa, että tärykalvot hakeavat ja sen jälkeen kuiskutellaan vuoropuhelut niin, että joutuu ruotsalaisista tekstityksistä päättelemään mitä sanottiin. Annetaan tästä 2/5. Mollbergin versio on edelleen paras.

3. Anu Vuorinen - Isosaari - pääkaupungin etuvartio (kirja)

Varsin massiivisen kokoinen kronikka Isosaaresta tuskin kiinnostaa muita kuin itse saarella aikaa viettäneitä. Vähän yllätti, että kirjoittajana oli ollut nainen, kun kerran sotilasjutuista oli kyse. Ilmeisesti monen vuoden työn tuloksena oli tämä varsin kattava teos syntynyt. Mielenkiintoinen oli kyllä ja siinä oli selostettu saaren historia, rakennukset ja tapahtumat kyllä hienosti. Miinuksena, että kirjoitusvirheitä oli aivan liikaa, jolloin alkaa väkisinkin miettimään onko teoksessa asiavirheitäkin. En tiedä oliko kirjassa tarkoituksella vai vahingossa samoja kuvia ympätty muutamaankin eri kertaan. Vuosilukuja kuvien ottohetkistä olisi voinut olla enemmänkin käytössä. Lisäksi olisin itse toivonut enempi tarinaa 90-luvulta, kun itse niihin aikoihin saarella pyörin, nyt pääosa jutuista liittyi sotiin tai sitten tykkien rakennusaikoihin. Tykeistä oli saatukin hienosti speksit kaivettua esiin. Arvosana 3/5.

4.  Michael Mann - Collateral (elokuva)

Elokuva oli suomennettu nimellä "Väärä aika, väärä paikka", joka kuvasikin juonen tapahtumia paremmin. Pääosassa oli Tom Cruise, joka esitti tällä kertaa pahista. Cruisesta olikin saatu varsin konnan näköinen, ja kuvattu tietysti taas kookkaampana kuin onkaan. Jotenkin ärsyttää hänen ajoittain puuroutuva puhetyylinsä, aivan kuin hän olisi juuri tullut hammaslääkäristä kieli puuduksissa. Jamie Foxx näytteli puolestaan taksikuskia jonka Tom sitten yhytti rikoskumppanikseen. Alkuasetelmat olivat ihan hyvät, mutta elokuvan edetessä juoni meni tyypilliseen jenkkitouhuun jossa ammuskeltiin kaikkea mikä liikkuu. Ei tarvitse toista kerta katsoa eikä antanut ajattelemisen aihetta. 2/5.

5. Väinö Linna - Sotaromaani (kirja)

Suomi100-vuoden kunniaksi ajattelin lukea pitkästä aikaa Tuntemattoman sotilaan kirjana, kun kerran elokuvakin oli tullut juuri katsottua. Sotaromaani on "alkuperäinen", leikkaamaton versio Tuntemattomasta, joten siitä sai ehkä vähän lisämausteita ja uutuuden viehätystä. Leikattuja kohtauksia ei kuitenkaan ollut paljoakaan, pääasiassa lottien arvostelemista ja kiroilua oli karsittu pois. Lisäksi muutamia murreilmauksia oli muutettu. Kirjanahan tämä toimii muuten vallan loistavasti, ja yli 500-sivuinen opus meni minultakin alta viikossa, vaikka hidas lukija olenkin. Arvosanaksi 5/5.

6. Edmund Bourne - Vapaaksi ahdistuksesta (kirja)

Olin jo aiemmin luvannut itselleni, etten enää lue elämäntapaoppaita tai muuta vastaavaa moskaa, mutta nähtävästi vielä kerran retkahdin. Tämä isokokoinen teos oli työkirja mutta esimerkit vaikuttivat vähän vanhentuneilta. Kai tästä joku olisi jotain saanut irtikin, mutta itsellä ei mielenkiinto riittänyt sen kummemmin alkaa tähän syventymään. Selattua sain läpi mutta mitään uutta en oivaltanut. Arvosana 2/5.

7. Mark Frost, David Lynch - Twin Peaks (TV-sarja kaudet 1,2,3)

Syksyn kunniaksi tuli kertauksen vuoksi katsottua Twin Peaksin alkuperäiset tuotantokaudet 1 ja 2. Ne olivat jopa parempia kuin ensimmäisellä katselukerralla, johtuen ehkä siitä kun olin valmiiksi varautunut niiden huonouteen. Tykkäsin lähes kaikista sarjan hahmoista kyllä ja edelleen pidin myös Twin Peaksin maisemista mutta juoni - jos sellaista edes on - on luvattoman huono.

Iloikseni Subtv esitti talven mittaan Twin Peaksista uuden, kolmannen tuotantokauden joka oli tehty nyt 25 vuotta alkuperäisen TP:n jälkeen. Käsikirjoitusta oli skriivattu viisi vuotta ja monta näyttelijää vanhoilta ajoilta oli saatu mukaan, joten odotin sarjan alkamista jopa innolla. Mutta pettymys olikin sitten sitä suurempi; näin surkeaa katsottavaa en osannut edes Frostilta ja Lynchiltä odottaa. Mitä skeidaa tämä on? Puoliväkisin ja osin kelaamalla sain nämä 18 jaksoa katsottua, mutta jopa oli ajanhukkaa. Käsikirjoittelijoilta on jo udeltu, koska neljäs tuotantokausi tulee, mutta jos mun mielipidettä kysellään niin kannattaa säästää vaivannäkö ehkä johonkin muuhun. Arvosana tuotantokausille 1-2 on 2/5, kolmannesta tuotantokaudesta en voi antaa ykköstä enempää.

8. Layers of fear (tietokonepeli)

Haeskelin Steamista aikani mahdollisimman jänskää kauhuscenepeliä, ja iloikseni valinnan varaa on nykyään kosolti. Juonen ja tarinan kannalta kiinnostavammalta tällä kertaa vaikutti Layers of fear, jossa pelaaja oli mielenterveysongelmista kärsivä alkoholisoitunut, jalkaansa linkkaava taiteilija. Tarinan edetessä piti selvittää mitä miehen perheelle olikaan tapahtunut ja samalla maalata omaa masterpieceään. Täytyy kyllä sanoa, että melkoisen karmiva ambienssi oli peliin saatu - muutaman kerran paskahalvaus oli taattu, eikä hermot riittäneet kovin pitkiin pelisessioihin, peli oli yksinkertaisesti kauhistuttava. Joten tunnelmasta 5/5, mutta kokonaisarvosanaa alensi oma kuolemattomuus ja liiallinen johdonmukaisuus. Itse vedin kuitenkin ns. bad endingin, mutta mielenkiinto eivätkä hermot enää riitä kokeilemaan pelata tätä toista kertaa läpi. 3/5.