569# Thaimaa, 3

5.3.2561, Monday, +34, Clear, Chiang Mai, Thailand

Tosiaan, Thaikalenterissa oli meneillään jo vuosi 2561. Kaikenlaista.

Nukuin kahteen saakka, sitten heräsin puoleksitoista tunniksi mutta onneksi onnistuin vielä nukahtamaan hetkiseksi. Kuuden jälkeen herätti kello. Näin jälleen outoja unia, joihin sekottui ulkoa kuuluva kukkolauman kieunta.

Aurinko nousi tänäkin aamuna.

Matkalaukku piti laittaa pakattuna huoneen eteen jo klo 7.30, mutta käytännössä jo seitsemältä, koska menimme tuohon aikaan aamiaiselle. Otin taas munakkaan ja croissantin ja jugurtin, ja pari kuppia kahvia. Huoneeseen palattuani fundeerasin pitkään mitkä vaatteet pitäisi laittaa päälle, melko typerät kledjut sitä tulikin sitten valittua. Kävimme luovuttamassa huoneet, merkkaamassa omat laukkumme ja lähdimme kohti 190 kilometrin päässä olevaa Chiang Maita. Chiang tarkoittaa 'muurien ympäröimää' joten lienee siksi suosittu paikan nimi.

Aluksi kuitenkin pysähdyimme vielä heti Chiang Rain keskustan ulkopuolella olevalle Valkoiselle temppelille, thaiksi paikka totteli nimeä Wat Rong Khun. Ulkomaalaisilta sisäänpääsymaksu oli 50THB. Temppeliä oli rakennettu vasta reilut parikymmentä vuotta, ja sen valmistumiseen arvioitiin kuluvan vielä 99 vuotta. Päärakennus oli jo valmis, mutta muualla temppelialueella oli vielä bygäykset käynnissä. Pääarkkitehtinä työskenteli Chalermchai Kositpipat ja edusti kyllä varsin uutta suuntausta mitä buddhalaisiin temppeleihin tulee. Temppeli muistutti kyllä enempi taideteosta kuin perinteistä temppeliä. Ensimmäiseksi huomio kiinnittyi valkoiseen rakennusmateriaaliin, joka tuntui auringonpaisteessa suorastaan häikäisevän. Valkoisen värin lisäksi puitteisiin oli liimattu pieniä peilin palasia aivan kuin tehostaakseen häikäisyvoimaa. Pientä yksityiskohtaa oli tosi runsaasti. Päärakennukseen käveltiin siltaa pitkin, ja sillan kummallakin puolella oli kuvattu helvetti, mikä oli sinänsä erikoista kun buddhalaisuudessa ei helvetin käsitettä edes ole. Kuten yleensäkin temppeleihin mentäessä, kengät piti ottaa ennen temppelirakennukseen menoa pois jaloista, ovelta sai muovikassin jossa kenkiä pystyttiin kuljettamaan. Sukkasiltaan oli ok kävellä. Toki kunnioittava vaatetus pitää olla myös, eikä mielestäni pelkästään temppelivierailulla. Jos joku kehtaa pukeutua vaimonhakkaajapaitaan ja shortseihin joiden lahkeet jäävät polven yläpuolelle, niin kehottaisin vähän paneutumaan säädyllisen pukeutumisen perusasioihin.

Valkoinen temppeli Chiang Raissa.

Omituista rekvisiittaa temppelin edustalla.

Päärakennuksen sisäpuoli oli maalattu nykyaikaisilla kuvilla, jotka olivat hupiukon piirroksia; ne koostuivat Osama bin Ladenista ja George Bushista, Angry Birdsistä, Nokian kännykästä, Kung fu-pandan kuvista yms sarjakuvasankareista. Perinteisiä pystejä olivat meditoivan munkin vahapatsas sekä tietysti muodon vuoksi Buddhan patsas. Sisällä ei saanut valitettavasti kuvata.

Päärakennus.

Kuvaus helvetistä.

Muualla temppelialueella oli lisää valkoisia ja kullattuja tönöjä. Emme käyneet muualla kuin kultaisessa vessassa - tämä oli siis kullattu vain ulkoa päin, vessanpyntyt olivat valitettavasti ihan posliinia - sekä matkamuistomyymälässä ostamassa postikortit ja jääkaappimagneetin. Postimerkit sai heti temppelialueen ulkopuolella olevasta kioskista. Ihan hieno nähtävyys tai ainakin erikoinen, tämä temppeli kyllä jäi mieleen. Turistejakaan ei ollut vielä näin aikaisin aamusta tuskastuttavaa määrää, ja iisisti mentiin myös lämpötilan kanssa, olisikohan ollut sellainen +25 astetta (silti tuli vastaan aasialainen joka oli pukeutunut toppatakkiin karvakauluksineen). Kannattaa ehdottomasti käydä tuo pytinki tsekkaamassa jos tuolla päin pyörii, vaikkei uskonnolliset paikat niin kauheasti kiinnostaisikaan.

Kultainen vessa.

Sitten lähdimme kohti Chiang Maita. Oli vähän mutkaisempaa tietä ja metsämaisemaa. Siihen vielä matkanjohtajan pulinat päälle, niin uni kyllä tuli nopeasti, vaikka matkanjohtaja olikin uhonnut järjestää meille matkan loppupuolella tentin kertomistaan asioista. Puolentoista tunnin ajomatkan jälkeen pysähdyimme taukopaikalle Wiang Pa Paon kuumille rikkilähteille. Jonkin verran oli alueella vulkaanista toimintaa ja 85-98 asteinen rikkipitoinen vesi suihkusi muutamista lähteistä. Ei siis kannattanut mennä ottamaan kylpyä suoraan lähteestä, mutta jäähdytetympää vettä ohjattiin pieniin kapeisiin altaisiin, jossa kiinalaisturistit liottivat jalkojaan, uskoen ilmeisesti veden puhdistavaan vaikutukseen. Ja olihan se vesi aivan käsittämättömän kirkasta, mutta vähän inhotti kun  rikkipitoisuudesta johtuen alueella vallitseva haju toi mieleen kaniksen, eli kananmunapierun. Munista puheen ollen, joku yrittäjä keitti viiriäisen munia tässä kiehuvassa seoksessa myös. Jäi testaamatta. Alueella myytiin kaikenlaista muutakin kamaa, mutta en nähnyt tarpeelliseksi ostaa sen kummemmin mitään. Myös vessat olivat maksulliset joten skippasin tämänkin.

Varsinainen vedenkeitin.

Munia kiehumassa.

Jatkoimme matkaa vielä reilun tunnin ajan ja jäimme sitten lounastamaan hieman Chiang Main ulkopuolelle. Täällä oli buffet, jossa oli myös länkkäriruokaa tarjolla. Arvosanaksi irtoaa 3/5, lähinnä hyvästä yrityksestä. Juomaksi iso puteli Changia. Jälkkärin skippasin. Palasimme sitten bussille jatkamaan matkaa jota ei ollut enää pitkälti mutta Chiang Mai oli Thaimaan toiseksi suurin kaupunki ja hotellimme Dusit Princess oli kaupungin keskustassa, joten ruuhkaa oli jo jonkun verran.

Check inissä kesti hetken aikaa. Huoneemme olivat kahdeksannessa kerroksessa. Huoneet olivat melko suuret mutta vähän kulahtaneet ja mikä pahinta, siinä oli jenkkiovi naapurihuoneeseen. Äänieristys on näissä aina hyvin olemattomat, ja nytkin naapurista kuului voimakasta köhintää ja kurkkuääniä. Näkymät ikkunasta olivat rumat. Tarkoitus oli olla täällä kolme yötä, joten purin vähän kamoja matkalaukusta. Menin sitten testaamaan uima-altaan. Allas oli huomattavasti pienempi kuin edellisessä hotellissamme, ja muutenkin paikka vaikutti vähän epämieluisammalta kuin Chiang Rai. Veden lämpötilan mittasin, oli +29 astetta, joten kyllähän siinä tarkeni pullikoida. Aurinko paistoi kuumasti; en ollut pitkiä aikoja auringossa joten jätin aurinkovoiteen käytönkin tältä reissulta. Eri asia olisi jos olisi rantakohteissa, siellä ei pitkiä aikoja uskaltaisi olla rasvattunakaan. Ja aurinkorasvat kannatti kyörätä muualta, paikallinen aurinkorasva oli "whitening"; Thaimaassa ihailtiin valkoista ihoa siihen malliin, että mainosten ihmisetkin photoshopattiin naurettavan valkoisiksi ja muutenkin täällä välteltiin ruskettumista, se olisi merkki köyhyydestä.

Näkymät hotellihuoneen ikkunasta eivät näköaloja tarjonneet.

Palasin sitten huoneeseen, otin suihkun, blogasin ja surffailin. Viiden maissa kävimme lähimarketissa. Olutta tuli ostettua pari tölkkiä. Lisäksi mandariinin makuisia Fisherman friendsejä sekä pla sam rod-makuisia sipsejä. Etsin kuivattuja eläinsnackseja, mutten löytänyt kuin kuivattua kanaa, kalaa ja mustekalaa. Jätin ostamatta. Näimme kaupassa myös matkanjohtajamme, jolle huusimme "moi" jo kaukaa, vaikka hän oli juuri aiemmin päivällä varoittanut, että tämänkaltainen tervehdys kannattaa jättää Thaimaassa sanomatta, sillä se tarkoittaa thaiksi naisen häpykarvaa.

Palasimme hotellille, vaihdoin vaatteet ja klo 18.30 lähdimme illallistamaan Leena-nimiseen restaurantiin. Pääruuaksi oli useita eri sortteja mitkä jaettiin pöytäkunnan kesken. Suurin osa oli hyvähköä, joskin parhaaksi ruuaksi oli etukäteen kehuttu keittoa, mutta siitä annan vain 2/5. Se maistui tiskivedelle, olen muuallakin Aasiassa törmännyt kyseiseen makuun, jonka aiheuttanee lemon grass. Lisäksi siinä oli sitkeää katkarapua, se oli pakko syödä tikuilla, ei onnistunut lusikalla / haarukalla. Ylipäätänsä ruoka lapataan täällä lusikalla naamariin, haarukkaa käytetään lähinnä pilkkomiseen eikä veistä yleensä edes jaeta, sitä käytetään tappamiseen.

Matkanjohtaja kertoi, että kala-allergikot voivat syödä täällä mitä tahansa, koska Thaimaassa kalalientä käytetään samoin kuin meillä suolaa, eli toisin sanoen joka ruokaan, jopa pizzaan. Kalaliemi on käsitelty niin, ettei siitä pitäisi tulla oireita (disclaimer omalta osaltani, en ihan tuohon luottaisi). Jälkkäriä oli mainostettu kovasti jo päivällä, oli sticky rice eli tahmariisi ja mangoja ja kookosmaitoa / kermaa. Minusta se oli pahaa, mutta annan kohteliaisuudesta 2/5. Ravintolat vessat olivat ihan hirveät, vähän jopa pelotti sinne mennä ampumaan jäniksiä, kuten thaimaassa miehet sanoisivat jos menisivät kuselle (naiset käyttivät sanaa kukkien poiminta). Ruoka kaljoineen maksoi 550 THB, eli n. 14 €. Ei paha.

Illallinen näytti ihan hyvältä.

Sitten kiersimme Chiang Main iltamarkkinoilla (joka päivä klo 18-24). Saimme faijan kanssa ostettua parit paidat; ei nyt kauheasti tullut tingittyä mutta jos paita nyt maksaa muutaman euron niin so what. Paitojen laadusta lienee paras vaieta, en usko että niitä nyt montaa kertaa käytetään. Hotellille palasimme jo vähän ennen yhdeksää; piti vielä hetki blogata, henkilökohtainen huolto jne, ja aamulla olisi taas aikainen herätys. Vähän arvelutti miten mahtaisi unettaa, sillä äänieristys hotellissa ei oikein vakuuttanut. Ulkoa kuului paitsi liikenteen äänet, niin myös markkoinoiden äänet ja kaikeksi pahaksi lähistöllä alkoi joku rokkikonsertti.

Kadut täyttyivät illalla markkinakojuista.