Ensimmäinen viikko joulukuutakin on jo lusittu. Lumet ovat pysyneet poissa ja muutamana päivänä aurinkokin on uskaltautunut pikaiseen käydä näytillä ilmoittamassa itsestään. Mitä ne ihmiset valittaa, että olisi muka huonot kelit?
Stallarit näköjään olivat riehuneet taas itsenäisyyspäivän kunniaksi. Kuvottavaa sakkia. Pyrin olemaan lukematta lehdistä kyseisestä aiheesta tänään, liian hyvä päivä pilattavaksi. Linnan juhlia en myöskään katsonut. En olisi katsonut, vaikka maksukanavapuolelta ei olisi tullutkaan Manchester City - Everton -jalkapallo-ottelua. Mä en ymmärrä, mitä järkeä katsoa toisten bilettämistä. Mulla on yksi kaveri, joka tykkää katsella nukkuvia ihmisiä. Monen tunnin kättelymaratoonin katselu on lähes yhtä älytöntä.
Ensimmäisen invaasion joululahjaostoksillekin sain tehtyä. Mä en jaksa sitä touhua kovin kauaa, maksimissaan sellaisen tunti - kaksi. Eka setti mulla on yleensä ideoiden hakemista, keksinkin yhden kohtalaisen ja sain hankittua pari. Ostin samalla myös kengät itselleni; mulla menee kaksi paria kenkiä vuodessa. Yhdet talvella ja yhdet kesällä. Kesäkengät ovat jo kamalassa kondiksessa, vaikka niitä olisi vielä tarvinnut myöhemmin. Saisikohan niitä jotenkin vielä elvytettyä? Mä en voi tajuta miten jotkut ovat kenkäfaneja. Mulle ne tietää väistämättömästi hiertymiä ja rakkoja, ennen kun saan ne ajettua sisään.
Ja sitten laihikseen: Kävin äsken vaa'alla ja huomasin laihtuneeni taas 1,9 kg kuluneen viikon aikana. Nyt tuli kyllä ansaitsemattomasti tuo saavutus. OK, kyllähän siellä oli urheilua tiistaina, torstaina ja perjantaina, mutta perjantaina aloin urheilupäivän jälkeen kaljoittelemaan, lauantaina jäi päälenkki tekemättä sateen vuoksi, keskiviikkonakin baarissa ja muutenkaan en pystynyt noudattamaan tiukkaa ruokavaliotani. Tämä tulos oli vääryys, mutta ehkä se kompensoi sitä toisen viikon pettymystä, jolloin tein kovasti töitä ja tulos oli nolla. Kokonaispudotus nyt siis 7,4kg neljässä viikossa. 2,6 kg matkaa maaliin. Tässähän ollaan rantakuosissa jouluun mennessä.
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
364# Laihis, 3
Viime viikon epäonnistuminen harmitti yhden päivän, mutta sen jälkeen pääsi ihan hyvin taas laihismoodiin. Tiistaina, torstaina ja perjantaina tuli käveltyä urhoollisesti töistä kotiin, lauantaina ja sunnuntaina tuli ehkä himmailtua palauttavaa liikuntaa. Salaattipäivällisiä tuli syötyä mukavasti, ja varsinaiseen syöpöttelyyn sorruin vasta lauantaina, kun Pp oli virittänyt ansan valmistamalla maailman parasta makaronilaatikkoa.
Sen mä olen tässä huomannut, että paskalla täytyy käydä vain joka toinen päivä. Outoa. Muuten tuntemukset vatsassa ja pyllerissä ovat säilyneet ennallaan, valitettavasti. Mutta ehkä semmonen yleisfiilis ja energisyys on viime aikoina parantunut? Vaikea sanoa, koska se on tapahtunut niin hitaasti ettei eroa edelliseen edes muista. Vähän niin kuin sammakokaan ei huomaa jos sen keittää hengiltä.
Painoa lähti kuluneella viikolla 1,8kg, ja siihen tulokseen on pakko olla tyytyväinen. Yhteistulos nyt 5,5kg, joten puoliväli ollaan ylitetty. Jatkossa homma varmasti vaikeutuu. Tai, siis, enhän mä tätä nyt edelleen vaikeana pidä. Se, mikä ei vaadi älyä eikä mitään erityistä fyysistä taitotasoa ei voi olla kovin vaikeaa. Mutta työtä joutuu tekemään varmasti enemmän ja tulosten saanti hidastuu. Sanotaan näin.
 |
| Arkilounas. |
Painoa lähti kuluneella viikolla 1,8kg, ja siihen tulokseen on pakko olla tyytyväinen. Yhteistulos nyt 5,5kg, joten puoliväli ollaan ylitetty. Jatkossa homma varmasti vaikeutuu. Tai, siis, enhän mä tätä nyt edelleen vaikeana pidä. Se, mikä ei vaadi älyä eikä mitään erityistä fyysistä taitotasoa ei voi olla kovin vaikeaa. Mutta työtä joutuu tekemään varmasti enemmän ja tulosten saanti hidastuu. Sanotaan näin.
maanantai 24. marraskuuta 2014
363# Laihis, 2
Toisen viikon mietteitä.
Maanantaina tuli syöpöteltyä duunissa itsensä puolivahingossa ähkyyn, vaikka tarjolla oli curry-kanaa, ja mä en normaalioloissa currystä tykkää. Päivälliseksi vain pari leipää sekä yksi rinta kanaa. Duunissa nostin työpöydän ylös ja päätin seistä istumisen sijaan. 60 kaloria tunnissa pitäisi lähteä enemmän kuin istuessa. Viikkotasollahan se on jo melkoisesti. Ilta kului harrastusten parissa, joten ei liikuntaa tänään.
Tiistaina makkarakastikelounas töissä ja illalla salaattibaarin kautta kotiin. Liikuntapäivä.
Keskiviikkona työmaaruokalassa lihottava lounas täytetyn kanan muodossa, illalla tapasin Pp:n ja menimme ravintolaan syömään. Houkutuksia siis tarjolla, mutta pystyin kieltäytymään pihvistä tai pitsasta ja tyytymään loheen. Ruoan jälkeen Pp:n perässäjuoksemista vaatekaupoissa, sehän otti koville. Ei muuta liikuntaa.
Torstaina kalalounas työmaaruokalassa. Lautanen oli täytettynä niin terveellisillä kamppeilla, että olisi tehnyt mieli ottaa siitä kuva ja lähettää jonnekin. 130 kiloinen työkaveri aidosti ihmetteli, että lähteekö tuollaisella nälkä. Ei lähde. Illalla lenkkeilyä, salaattibaarista iltapalaa.
Perjantaina töissä salaattilautanen ja jauhelihakeittoa. Illalla firman pikkujouluihin, joten ei liikuntaa. Pikkujouluissa tarjottu ruoka oli kylmäruokaa ja pahaa sellaista, mutta nyhtöporsasta tuli "luvan kanssa" syötyä ja santsattua. Lisäksi 15 ravintola-annosta alkoholia kyytipojaksi. Melkoinen kaloripommi, jota saa kuluttaa pois pitkään.
Lauantaina kävin tekemässä parin kilsan kävelylenkin jäisellä kadulla, ei hotsittanut. Muuten kotona lolleroimista. Yritin vastapainoksi syödä vain vähän.
Sunnuntaina aamiaisen jälkeen 12,3 kilometrin lenkille. Kadut olivat edelleen jäiset ja lenkkikenkien pohja luisti inhottavasti. Aikaa meni tavallista kauemmin + jalat tulivat kipeämmiksi kun joutui kinnaamaan menoa kaatumisen pelossa. Talvi on syvältä, mutta muuten ei vituttanut. Kanaa ruoaksi. Pitkä ponnistelu lenkkipolulla tuskin riitti kompensoimaan perjantain tankkausta.
Ja kuinka sitten kävi? Viikon tavoite oli maltillinen 1,8 kilon pudotus. Pikkujoulun tiesin jo etukäteen tulevaksi, mutta muuten olen mielestäni elänyt maltillisesti ja kurinalaisesti. Niinpä tulos oli todella masentava, sillä paino näytti täsmälleen samoja lukemia kuin 8 päivää aiemmin. Kaikki se ponnistelu, vilun ja nälän kärsiminen, ja hukkaan meni. Syö kyllä kohtalaisesti motivaatiota.
Tulevan viikon tavotteesta en tosiaan tiedä. Ehkä on parempi etten suunnittele mitään. Hyvä jos jaksan edes yrittää. Mä luulen, että olen hävinnyt tämän pelin.
Maanantaina tuli syöpöteltyä duunissa itsensä puolivahingossa ähkyyn, vaikka tarjolla oli curry-kanaa, ja mä en normaalioloissa currystä tykkää. Päivälliseksi vain pari leipää sekä yksi rinta kanaa. Duunissa nostin työpöydän ylös ja päätin seistä istumisen sijaan. 60 kaloria tunnissa pitäisi lähteä enemmän kuin istuessa. Viikkotasollahan se on jo melkoisesti. Ilta kului harrastusten parissa, joten ei liikuntaa tänään.
Tiistaina makkarakastikelounas töissä ja illalla salaattibaarin kautta kotiin. Liikuntapäivä.
Keskiviikkona työmaaruokalassa lihottava lounas täytetyn kanan muodossa, illalla tapasin Pp:n ja menimme ravintolaan syömään. Houkutuksia siis tarjolla, mutta pystyin kieltäytymään pihvistä tai pitsasta ja tyytymään loheen. Ruoan jälkeen Pp:n perässäjuoksemista vaatekaupoissa, sehän otti koville. Ei muuta liikuntaa.
Torstaina kalalounas työmaaruokalassa. Lautanen oli täytettynä niin terveellisillä kamppeilla, että olisi tehnyt mieli ottaa siitä kuva ja lähettää jonnekin. 130 kiloinen työkaveri aidosti ihmetteli, että lähteekö tuollaisella nälkä. Ei lähde. Illalla lenkkeilyä, salaattibaarista iltapalaa.
Perjantaina töissä salaattilautanen ja jauhelihakeittoa. Illalla firman pikkujouluihin, joten ei liikuntaa. Pikkujouluissa tarjottu ruoka oli kylmäruokaa ja pahaa sellaista, mutta nyhtöporsasta tuli "luvan kanssa" syötyä ja santsattua. Lisäksi 15 ravintola-annosta alkoholia kyytipojaksi. Melkoinen kaloripommi, jota saa kuluttaa pois pitkään.
Lauantaina kävin tekemässä parin kilsan kävelylenkin jäisellä kadulla, ei hotsittanut. Muuten kotona lolleroimista. Yritin vastapainoksi syödä vain vähän.
Sunnuntaina aamiaisen jälkeen 12,3 kilometrin lenkille. Kadut olivat edelleen jäiset ja lenkkikenkien pohja luisti inhottavasti. Aikaa meni tavallista kauemmin + jalat tulivat kipeämmiksi kun joutui kinnaamaan menoa kaatumisen pelossa. Talvi on syvältä, mutta muuten ei vituttanut. Kanaa ruoaksi. Pitkä ponnistelu lenkkipolulla tuskin riitti kompensoimaan perjantain tankkausta.
Ja kuinka sitten kävi? Viikon tavoite oli maltillinen 1,8 kilon pudotus. Pikkujoulun tiesin jo etukäteen tulevaksi, mutta muuten olen mielestäni elänyt maltillisesti ja kurinalaisesti. Niinpä tulos oli todella masentava, sillä paino näytti täsmälleen samoja lukemia kuin 8 päivää aiemmin. Kaikki se ponnistelu, vilun ja nälän kärsiminen, ja hukkaan meni. Syö kyllä kohtalaisesti motivaatiota.
Tulevan viikon tavotteesta en tosiaan tiedä. Ehkä on parempi etten suunnittele mitään. Hyvä jos jaksan edes yrittää. Mä luulen, että olen hävinnyt tämän pelin.
sunnuntai 16. marraskuuta 2014
362# Laihis
Projektia - jota ei sen kummemmin suunniteltu tahi määritelty - on jatkunut viikon verran ja on ensimmäisen etapin tarkastelun aika.
Painoa oli lähtenyt peräti 3,7 kg, joka ehkä yllätti positiivisuudellaan minutkin. Toki sen eteen olen tehnyt valtavan määrän työtä, kärsinyt paljon vilua ja nälkää. Siltikin. Koko homma lähti käyntiin oikeastaan vahingossa testaessani kuntoani tekemällä lenkin isänpäivänä, ja siitä rohkaistuneena sain hyvän tsempin päälle. Lisäksi tällä viikolla onnistumista puolsi muutama hyvä seikka:
Pyrin vaihtamaan päivän toisen lämpimän ruoan salaattiin, ja melko hyvin siinä onnistuinkin. Hedelmäkokeiluja jatkoin, mutta en edelleenkään tykkää niistä. Yhden hyvän ja pehmeän ja mehukkaan päärynän löysin, mutta tympeää niiden syöminen on silti.
Punainen liha oli tällä viikolla todellakin minimissä, en ole koskaan syönyt näin vähän lihaa. Kalaruokia pitäisi suosia enemmänkin, mutten osaa valmistaa niitä, ja toisekseen, kaupasta sitä tulee aina niin helvetillinen määrä ettei yksi ihminen sitä syö.
Sipsejä ja kaljaa tekee totta kai mieli, mutta niille nyt ei voi antaa periksi. Muuten koko juttu kaatuu kuin korttitalo. Töissä oli perjantaina tarjolla kääretorttua, mutta skippasin senkin tyystin. Mä en ole mikään makeiden leivosten ystävä, mutta koska nälän tunne oli alituinen niin vaati ehkä hieman enemmän ponnisteluja kieltäytyä kuin normioloissa.
En vielä uskalla juhlistaa, mutta aivan kuin vatsa olisi voinut paremmin? Mä olen kärsinyt pienimuotoisista vatsavaivoista (vuosia?), mutta nyt tuntuu paremmalta? Voisiko se olla niin (mitä Pp:kin on minulle toitottanut), että safkalla on tosiaan vaikutusta pötsin kondikseen? No, saa nyt nähdä, tarkkaillaan tätä vielä jatkossakin.
Pitkiä iltoja pimeillä lenkkipoluilla, sitä oli viikko juu. Sport trackerin mukaan tuli lenkkeiltyä yli 50 km, joten se on minunlaiselle sohvaperunalle hyvä suoritus.
Tulevan viikon mietteitä sen verran, että näin optimaaliseen "treeniviikkoon" ei ole (onneksi) mahdollisuuksia. Liikuntapäiviä tulee maksimissaan kolme, edellyttäen että pysytään tietenkin terveinä. Perjantaina on firman pikkujoulut, joten terveyshommat kokenevat siinä vaiheessa kolauksen. Lisäksi tilalle tulevat aamuvuorot ja lyhyet yöunet. Mä oletan, että lepo on yhtä tärkeä tässä hommassa kuin ruokavalio ja liikunta.
Seuraavan viikon tavoitteeksi olen asettanut 1,8 kg. Jos se saavutetaan niin ei voi kuin tyytyväinen olla.
Painoa oli lähtenyt peräti 3,7 kg, joka ehkä yllätti positiivisuudellaan minutkin. Toki sen eteen olen tehnyt valtavan määrän työtä, kärsinyt paljon vilua ja nälkää. Siltikin. Koko homma lähti käyntiin oikeastaan vahingossa testaessani kuntoani tekemällä lenkin isänpäivänä, ja siitä rohkaistuneena sain hyvän tsempin päälle. Lisäksi tällä viikolla onnistumista puolsi muutama hyvä seikka:
- Porukat olivat matkoilla, joten pääsin käyttämään heidän asuntoaan tukikohtana. Siellä esimerkiksi nukkuminen on helpompaa, koska hiljaisempaa. Lisäksi käytössä sauna, tarvittaessa myös auto (helpottaa arkiasioiden hoitamista).
- Duunissa tein myöhäisempää vuoroa joten sain riittävästi lepoa yöllä. Näin mulla jäi energiaa tehdä jotain työpäivien jälkeenkin.
- Viikonloppuna Pp oli liesussa joten mulla ei ollut mitään muutakaan tekemistä kuin harjoittaa laihista.
- Ilmat olivat niin hyviä kuin ne nyt marraskuussa voivat olla. Ei satanut yltiöpäisesti, ei ollut lunta / loskaa / jäätä, eikä pahoja pakkaskelejä (joskin jouduin vaihtamaan jo talvitakkiin)
- Lähikaupasta löytyi mahtava salaattiosasto, josta saa itse kerätä haluamistaan aineksista purkkiin annoksen. Loistava keksintö. Kyllähän mä olin ennenkin jonkun laarin siinä huomannut mutta ohittanut sen nopeasti sen kummemmin ajattelematta. Pp:n neuvoille ja opastukselle kiitos.
Pyrin vaihtamaan päivän toisen lämpimän ruoan salaattiin, ja melko hyvin siinä onnistuinkin. Hedelmäkokeiluja jatkoin, mutta en edelleenkään tykkää niistä. Yhden hyvän ja pehmeän ja mehukkaan päärynän löysin, mutta tympeää niiden syöminen on silti.
Punainen liha oli tällä viikolla todellakin minimissä, en ole koskaan syönyt näin vähän lihaa. Kalaruokia pitäisi suosia enemmänkin, mutten osaa valmistaa niitä, ja toisekseen, kaupasta sitä tulee aina niin helvetillinen määrä ettei yksi ihminen sitä syö.
Sipsejä ja kaljaa tekee totta kai mieli, mutta niille nyt ei voi antaa periksi. Muuten koko juttu kaatuu kuin korttitalo. Töissä oli perjantaina tarjolla kääretorttua, mutta skippasin senkin tyystin. Mä en ole mikään makeiden leivosten ystävä, mutta koska nälän tunne oli alituinen niin vaati ehkä hieman enemmän ponnisteluja kieltäytyä kuin normioloissa.
En vielä uskalla juhlistaa, mutta aivan kuin vatsa olisi voinut paremmin? Mä olen kärsinyt pienimuotoisista vatsavaivoista (vuosia?), mutta nyt tuntuu paremmalta? Voisiko se olla niin (mitä Pp:kin on minulle toitottanut), että safkalla on tosiaan vaikutusta pötsin kondikseen? No, saa nyt nähdä, tarkkaillaan tätä vielä jatkossakin.
Pitkiä iltoja pimeillä lenkkipoluilla, sitä oli viikko juu. Sport trackerin mukaan tuli lenkkeiltyä yli 50 km, joten se on minunlaiselle sohvaperunalle hyvä suoritus.
Tulevan viikon mietteitä sen verran, että näin optimaaliseen "treeniviikkoon" ei ole (onneksi) mahdollisuuksia. Liikuntapäiviä tulee maksimissaan kolme, edellyttäen että pysytään tietenkin terveinä. Perjantaina on firman pikkujoulut, joten terveyshommat kokenevat siinä vaiheessa kolauksen. Lisäksi tilalle tulevat aamuvuorot ja lyhyet yöunet. Mä oletan, että lepo on yhtä tärkeä tässä hommassa kuin ruokavalio ja liikunta.
Seuraavan viikon tavoitteeksi olen asettanut 1,8 kg. Jos se saavutetaan niin ei voi kuin tyytyväinen olla.
maanantai 10. marraskuuta 2014
361# Hedelmiä
Olen ennenkin sivunnut aihetta blogaamalla vihanneksista, mutta jos tällä kertaa rapsattais he-vi-osaston toisesta osakkaasta, ettei sen tarvitse mustasukkaiseksi ryhtyä. Mä kun en yleensä mitään hedelmiä syö, kun maistuvat pahoilta ja kyllähän kaiken maailman kasvisten kanssa puleeraus on muutenkin 100%:sesti hintmannien hommaa.
Mutta nyt nähdessäni viime viikolla peilistä valtavan vatsani, niin myönnettäköön, että tässä täytyy taas kunto- ja laihiskuurille ryhtyä. Sipsit, kaljat ja nannat siis kohti vesilintua ja terveyskamppeet tilalle. Aloitetaan varovasti ja testataan paria tunnettua hetelmää:
1. Mandariini. Vai onks se klementiini, ja jos on niin mitä eroa? Se semmoinen keltanen plussapallon näkönen juttu. Ei kannata sotkea lajitovereihin, niitä on meinaan semmosia isompiahi. Tämä on semmoinen hiukan golf-palloa kookkaampi. Mä olen valkannut tällä kertaa luomu-mandariineja koska olen porvari, mutta kai niitä on eri hintaluokan riinejä ja. Sekasinhan ne on menneet kuljetuksessa jo ajat sitten, joten ei sillä sen väliä. Kolmen mandariinin hinta 0,89 €.
Kuoriminen on semmoista pientä nyppimistä. Kuori ei irtoa hienoina sliivuina vaan pikkurillin kynnen kokosina kappaleina. Haju täyttää työhuoneen hetkessä, joten ehkä näitä ei kannata julkisissa tiloissa syödä. Käsi tulee semmoiseksi tahmaiseksi. Ja kun varsinaisesta kuoresta on päästy eroon, niin semmosta valkosta haituvaa on hedelmän päällinen täynnä. Sekin inhottaa joten yritän nyppiä sitäkin pois. Ja sitten se kannattaa paloitella jo valmiiksi, koska jos siihen jää niitä säikeitä joka pitää hedelmän kasassa, niin oksennusrefleksi on varma, sama kun hiuksia söis. Muistan lukeneeni jostain erillisen kuorimatekniikan, mutten jaksa googletella sitä tähän hätään.
Maku on hapokas mutta nämä veijarit ovat todella mehukkaita. Parempaa mitä odotin. Sen verran kyllä happamia, että mahtavatko nämä olla miten hammasystävällisiä? Mene ja tiedä; vaivattomuus, maku ja hinta painavat arvosteluasteikossa, joten annetaan tästä 3/5.
2. Päärynä. Tämä on se tuttu maku siidereistä. Ja oliko tämmöstä jäätelöäkin? Tai limskaa? No, mene ja tiedä, mutta en muista olenko koskaan syönyt ihan oikeaa hedelmää. Kaupan laarissa oli ruskeampia pääryniä ja vihreämpiä pääryniä sekasin. Mä en tiennyt kumpi olisi kannattanut valita, mutta löysin yksilön, jossa toinen puoli oli ruskea ja toinen vihreä.
Kuoriminen piti suorittaa erillisellä kuorintaraudalla, se oli hieman työlästä. Päärynämateriaalin kovuus yllätti minut eikä makukaan ollut niin makea mitä olin etukäteen kuvitellut joten vähän floppasi tämä. 2/5.
3. Kiivi. Muistelisin olleeni lapsena ja myöhemminkin näille lievästi allerginen. Mude näitä joskus osteli kotiin joten aivan vieras hedelmä tämä ei ole. Ulkonäöstä tulee jotenkin pallit mieleen. Tai sitten peruna? Yhden kiivin hinta oli lähikaupassamme 0,62€ joten aika kallista. Mahtoivatko olla edes kotimaisia?
Syöntitekniikasta ei tietoa, mutta halkaisen paskiaisen veitsellä keskeltä kahtia. Sen jälkeen yritän teelusikalla kaivertaa irti myrkynvihreää sisustaa. Se on kovaa kuin volframi. Neste pirskahtelee silmille kunnes viimein saan sokeripalan kokoisen kimpaleen lusikan kärkeen. Ei maistui oikein millekään, mutta suuhun tulee outo, pistelevä tunne. Kaiverran vielä toisen palasen mutta sen jälkeen en uskalla syödä enempää, ties mitä tuosta vielä tulee. Ja kuuluuko tän olla näin kovaa? Onko tää raaka, saatana?
Hyi helkkari, tätä ei voi syödä, ja heitän hedelmäisen mäkeen. Arvosana 1/5, vain lämmin ananas on kamalempaa. Sipsit voittaa mennen tullen tämmöset moskat. Ehkä noita mandariineja voi kokeilla uudestaan... jos on kerta pakko.
Mutta nyt nähdessäni viime viikolla peilistä valtavan vatsani, niin myönnettäköön, että tässä täytyy taas kunto- ja laihiskuurille ryhtyä. Sipsit, kaljat ja nannat siis kohti vesilintua ja terveyskamppeet tilalle. Aloitetaan varovasti ja testataan paria tunnettua hetelmää:
1. Mandariini. Vai onks se klementiini, ja jos on niin mitä eroa? Se semmoinen keltanen plussapallon näkönen juttu. Ei kannata sotkea lajitovereihin, niitä on meinaan semmosia isompiahi. Tämä on semmoinen hiukan golf-palloa kookkaampi. Mä olen valkannut tällä kertaa luomu-mandariineja koska olen porvari, mutta kai niitä on eri hintaluokan riinejä ja. Sekasinhan ne on menneet kuljetuksessa jo ajat sitten, joten ei sillä sen väliä. Kolmen mandariinin hinta 0,89 €.
Kuoriminen on semmoista pientä nyppimistä. Kuori ei irtoa hienoina sliivuina vaan pikkurillin kynnen kokosina kappaleina. Haju täyttää työhuoneen hetkessä, joten ehkä näitä ei kannata julkisissa tiloissa syödä. Käsi tulee semmoiseksi tahmaiseksi. Ja kun varsinaisesta kuoresta on päästy eroon, niin semmosta valkosta haituvaa on hedelmän päällinen täynnä. Sekin inhottaa joten yritän nyppiä sitäkin pois. Ja sitten se kannattaa paloitella jo valmiiksi, koska jos siihen jää niitä säikeitä joka pitää hedelmän kasassa, niin oksennusrefleksi on varma, sama kun hiuksia söis. Muistan lukeneeni jostain erillisen kuorimatekniikan, mutten jaksa googletella sitä tähän hätään.
Maku on hapokas mutta nämä veijarit ovat todella mehukkaita. Parempaa mitä odotin. Sen verran kyllä happamia, että mahtavatko nämä olla miten hammasystävällisiä? Mene ja tiedä; vaivattomuus, maku ja hinta painavat arvosteluasteikossa, joten annetaan tästä 3/5.
 |
| Mansku. |
2. Päärynä. Tämä on se tuttu maku siidereistä. Ja oliko tämmöstä jäätelöäkin? Tai limskaa? No, mene ja tiedä, mutta en muista olenko koskaan syönyt ihan oikeaa hedelmää. Kaupan laarissa oli ruskeampia pääryniä ja vihreämpiä pääryniä sekasin. Mä en tiennyt kumpi olisi kannattanut valita, mutta löysin yksilön, jossa toinen puoli oli ruskea ja toinen vihreä.
Kuoriminen piti suorittaa erillisellä kuorintaraudalla, se oli hieman työlästä. Päärynämateriaalin kovuus yllätti minut eikä makukaan ollut niin makea mitä olin etukäteen kuvitellut joten vähän floppasi tämä. 2/5.
 |
| Paroni von Pärön. |
3. Kiivi. Muistelisin olleeni lapsena ja myöhemminkin näille lievästi allerginen. Mude näitä joskus osteli kotiin joten aivan vieras hedelmä tämä ei ole. Ulkonäöstä tulee jotenkin pallit mieleen. Tai sitten peruna? Yhden kiivin hinta oli lähikaupassamme 0,62€ joten aika kallista. Mahtoivatko olla edes kotimaisia?
Syöntitekniikasta ei tietoa, mutta halkaisen paskiaisen veitsellä keskeltä kahtia. Sen jälkeen yritän teelusikalla kaivertaa irti myrkynvihreää sisustaa. Se on kovaa kuin volframi. Neste pirskahtelee silmille kunnes viimein saan sokeripalan kokoisen kimpaleen lusikan kärkeen. Ei maistui oikein millekään, mutta suuhun tulee outo, pistelevä tunne. Kaiverran vielä toisen palasen mutta sen jälkeen en uskalla syödä enempää, ties mitä tuosta vielä tulee. Ja kuuluuko tän olla näin kovaa? Onko tää raaka, saatana?
Hyi helkkari, tätä ei voi syödä, ja heitän hedelmäisen mäkeen. Arvosana 1/5, vain lämmin ananas on kamalempaa. Sipsit voittaa mennen tullen tämmöset moskat. Ehkä noita mandariineja voi kokeilla uudestaan... jos on kerta pakko.
 |
| Vihreä peruna. |
perjantai 24. lokakuuta 2014
360# Sielun ja ruumiin ravintoa
Sit lisää kulttuuria kehiin. Pp:n kanssa oli jo pitkään pitänyt mennä Helsingin Kuusisaaressa sijaitsevaan Didrichsenin museoon tsekkaamaan Edvard Munchin näyttely. Mulla kun on vielä sivistyskoulutus vähän vaiheessa, niin oli ensimmäinen kerta kun kyseiseen paviljonkiin menin. "Ohjeissa" oli varoitettu, ettei mukaan saanut viedä mitään metallista, terävää tai purukumia. Jätettiinkin ne sitten autoon, vaikka kyllähän siellä olisi ollut pienet säilytyskaapit näille tavaroille. Näyttelytilaan mentiin metallipaljastimen läpi, joskaan sitä ei oltu kalibroitu yhtä herkäksi kuin lentokentillä, vaan esimerkiksi kolikot taskussa meni helposti läpi. Kassit pengottiin läpi.
Itse paikkahan oli viihtyisä, hienolla paikalla sijaitseva entinen lukaali. Kyllä sellaisessa olisi kelvannut asua. Pieni allas talon ulkopuolella toivotti vieraat tervetulleeksi, pois kierrettiin alapihan kautta, josta avautui näkymät nyt jo varsin talviselle merenlahdelle. Sisätilassa olohuone oli jätetty kotoisaksi kirjahyllyineen ja akvaarioineen. Pieni suihkulähde pulputti vettä. Hieno keksintö, kyllä sellainen olisi kiva omassakin olkkarissa. Sitten oli huoneita joista oli tehty henkilökunnan tiloja, alakertaan ei päässyt lain. Ulko-ovesta oikealla puolella oli itse näyttelytilat, kahdessa eri kerroksessa.
Näyttelytilojen pienuus yllätti, mutta toisaalta tällaiselle - sanotaanko nopeasti taiteesta riittävästi ammentavalle henkilölle - se oli ihan sopiva pläjäys. Jalat eivät ehtineet väsyä ja mielenkiinto pysyi yllä.
Itse Munchin taiteestahan mä en tiedä mitään muuta kuin Huudon. Tuollakin siitä joku kopio oli, joskaan se ei tuntunut suurta yleisöä (paikalla tosiaan oli yllättävän paljon väkeä torstai-iltapäiväksi, ihan oppaiden vetämiä kierroksiakin!) kiinnostavan. Muuten taulut olivat keskinkertaisia - jos tällainen maallinen termi suodaan käytettäväksi. En varmaan itse osaisi moisia väkertää, mutta niiden perusteella oli vaikea sanoa, miksi Munchista oli tullut taidepiireissä niin arvostettu ja toisekseen kun luki ukosta tarinaa niin näytti pärjänneen hyvin taloudellisesti jo elinaikanaan (1863 - 1944).
Mutta ei näyttely nyt ihan surkea ollut, vaikkakaan yhtäkään taulua ei mieleen jäänytkään, kuten vaikkapa New Yorkin Guggenheimista. Synkkäsävytteiset työt ovat kyllä itselleni mieleen, jollain tietyllä älyttömyydellä tai huumoripilkulla höystettynä, joten siinä mielessä ehkä hienoinen pettymys koska genre oli kuitenkin oikea. Annetaan nyt arvosanaksi 2½ / 5. Ehkä tästä joku oikeasti taiteesta ymmärtävä saa enemmän irti.
Näyttelyn jälkeen käytiin Tapiolassa syömässä Grilli Torossa. Paikkahan on suoraan 80-luvulta, myyjä on vähän tylyhkö ja ruokalistan luku + tilaus pitää tehdä seisten tiskillä melkeinpä työmaaruokalatyyliin, tuoli oli hutera ja pelkäsin sen pettävän altani hetkellä minä hyvänsä, ketsuppipullosta oli revitty etiketit ja korkki mäkeen, mutta ruoka on konstailematonta, rehellistä rekkamiehen ruokaa. Isot annokset, eikä täällä tarvitse pelätä törmäävänsä mihkään vekaaneihin, nälkä lähtee ja ennen kaikkea ruoka on niin hyvää että se saa melkeinpä ananaksetkin maistumaan siedettäviltä. Suosittelen ehdottomasti juu, joskin rasvapommi ei varmaan mikään terveysintoilijan annos ole. 4/5 olkoon arvosana, eikä hintakaan mikään paha.
Itse paikkahan oli viihtyisä, hienolla paikalla sijaitseva entinen lukaali. Kyllä sellaisessa olisi kelvannut asua. Pieni allas talon ulkopuolella toivotti vieraat tervetulleeksi, pois kierrettiin alapihan kautta, josta avautui näkymät nyt jo varsin talviselle merenlahdelle. Sisätilassa olohuone oli jätetty kotoisaksi kirjahyllyineen ja akvaarioineen. Pieni suihkulähde pulputti vettä. Hieno keksintö, kyllä sellainen olisi kiva omassakin olkkarissa. Sitten oli huoneita joista oli tehty henkilökunnan tiloja, alakertaan ei päässyt lain. Ulko-ovesta oikealla puolella oli itse näyttelytilat, kahdessa eri kerroksessa.
 |
| Olkkari. |
Näyttelytilojen pienuus yllätti, mutta toisaalta tällaiselle - sanotaanko nopeasti taiteesta riittävästi ammentavalle henkilölle - se oli ihan sopiva pläjäys. Jalat eivät ehtineet väsyä ja mielenkiinto pysyi yllä.
Itse Munchin taiteestahan mä en tiedä mitään muuta kuin Huudon. Tuollakin siitä joku kopio oli, joskaan se ei tuntunut suurta yleisöä (paikalla tosiaan oli yllättävän paljon väkeä torstai-iltapäiväksi, ihan oppaiden vetämiä kierroksiakin!) kiinnostavan. Muuten taulut olivat keskinkertaisia - jos tällainen maallinen termi suodaan käytettäväksi. En varmaan itse osaisi moisia väkertää, mutta niiden perusteella oli vaikea sanoa, miksi Munchista oli tullut taidepiireissä niin arvostettu ja toisekseen kun luki ukosta tarinaa niin näytti pärjänneen hyvin taloudellisesti jo elinaikanaan (1863 - 1944).
 |
| Näkymä syksyiselle merenlahdelle. |
Mutta ei näyttely nyt ihan surkea ollut, vaikkakaan yhtäkään taulua ei mieleen jäänytkään, kuten vaikkapa New Yorkin Guggenheimista. Synkkäsävytteiset työt ovat kyllä itselleni mieleen, jollain tietyllä älyttömyydellä tai huumoripilkulla höystettynä, joten siinä mielessä ehkä hienoinen pettymys koska genre oli kuitenkin oikea. Annetaan nyt arvosanaksi 2½ / 5. Ehkä tästä joku oikeasti taiteesta ymmärtävä saa enemmän irti.
Näyttelyn jälkeen käytiin Tapiolassa syömässä Grilli Torossa. Paikkahan on suoraan 80-luvulta, myyjä on vähän tylyhkö ja ruokalistan luku + tilaus pitää tehdä seisten tiskillä melkeinpä työmaaruokalatyyliin, tuoli oli hutera ja pelkäsin sen pettävän altani hetkellä minä hyvänsä, ketsuppipullosta oli revitty etiketit ja korkki mäkeen, mutta ruoka on konstailematonta, rehellistä rekkamiehen ruokaa. Isot annokset, eikä täällä tarvitse pelätä törmäävänsä mihkään vekaaneihin, nälkä lähtee ja ennen kaikkea ruoka on niin hyvää että se saa melkeinpä ananaksetkin maistumaan siedettäviltä. Suosittelen ehdottomasti juu, joskin rasvapommi ei varmaan mikään terveysintoilijan annos ole. 4/5 olkoon arvosana, eikä hintakaan mikään paha.
sunnuntai 12. lokakuuta 2014
359# Poikani Kevin
Kirjastossa käyminen tuottaa minulle vieläkin päänvaivaa ja lisää stressitasoa (siellä käyminen kun on tehty niin vaikeaksi. Mulla oli kymmenen vuoden tauko kirjastossa käymisestä, ja siinä ajassa kaikki on mennyt niin paljon eteäpäin, että olen pudonnut kehityksen rattailta; enhän mä osaa niitä automaatteja jne. käyttää enkä ymmärrä tapoja ja kulttuuria kirjaston suhteen). Sain kuitenkin lainattua Poikani Kevin -teoksen tässä jokin aika sitten. En muista mistä olin lukenut siitä kehuja, tai miksi edes innostuin lainaamaan teoksen. Kirjan kokokin hirvitti; lähes 550 sivua pienellä painettua painavaa asiaa.
Teksti oli jotenkin vaikeaselkoista tai ainakin raskasta luettavaa. Se koostui kirjeistä, joita kirjan päähenkilö kirjoitti. Ne harhailivat tarkoituksen mukaisesti aiheesta ja kokemuksesta toiseen, kertoen omaa tarinaansa nivoutuen pikkuhiljaa kokonaisuudeksi. Loppua kohti kirja muuttui ehkä hieman helppolukuisemmaksi, joskin teoksen teema jäi minulle arvotukseksi. Mitä tässä haettiin? Joka tapauksessa, älykästä tekstiä kirjoittaja Lionel Shriver on saanut aikaiseksi.
Eikä tätä nyt voi huonoksi sanoa. Tai sanotaanko, että näin huonoksi kirjaksi teos on ihmeen hyvä. Ainakin se pisti miettimään, ja olen kelaillut tarinaa pitkään. Pitihän mun sitten katsoa kirjasta tehty elokuvakin. Jo etukäteen pohdin, miten siitä saa edes leffan tehtyä eikä se kovin hääppöinen ollutkaan. Liian vaikea saada valkokankaalle niitä tuntoja joita äiti kirjassaan joutui kokemaan. Muutenkin, jos kirjaa ei olisi lukenut, niin en tiedä olisiko elokuvasta saanut irti sitäkään vähään mitä nyt.
Arvosana kirjalle 4/5, elokuvalle 2/5.
Teksti oli jotenkin vaikeaselkoista tai ainakin raskasta luettavaa. Se koostui kirjeistä, joita kirjan päähenkilö kirjoitti. Ne harhailivat tarkoituksen mukaisesti aiheesta ja kokemuksesta toiseen, kertoen omaa tarinaansa nivoutuen pikkuhiljaa kokonaisuudeksi. Loppua kohti kirja muuttui ehkä hieman helppolukuisemmaksi, joskin teoksen teema jäi minulle arvotukseksi. Mitä tässä haettiin? Joka tapauksessa, älykästä tekstiä kirjoittaja Lionel Shriver on saanut aikaiseksi.
Eikä tätä nyt voi huonoksi sanoa. Tai sanotaanko, että näin huonoksi kirjaksi teos on ihmeen hyvä. Ainakin se pisti miettimään, ja olen kelaillut tarinaa pitkään. Pitihän mun sitten katsoa kirjasta tehty elokuvakin. Jo etukäteen pohdin, miten siitä saa edes leffan tehtyä eikä se kovin hääppöinen ollutkaan. Liian vaikea saada valkokankaalle niitä tuntoja joita äiti kirjassaan joutui kokemaan. Muutenkin, jos kirjaa ei olisi lukenut, niin en tiedä olisiko elokuvasta saanut irti sitäkään vähään mitä nyt.
Arvosana kirjalle 4/5, elokuvalle 2/5.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)