733# Fizza

 1.5.2022, +8, Shower, Lappeenranta

Vappua tuli vietettyä Ruokolahdella, ja vapunpäivä osui tällä kertaa sunnuntaille. Seuraavana päivänä oli töitä ja piti palailla pikkuhiljaa himaan päin. Murkinat olivat jääneet vähemmälle, ja jotain piti saada syödäksemme, mutta muistimme onneksi Fizza-automaatin jossa meidän oli pitänyt aiemminkin käydä mutta oli aina lykkääntynyt. Nyt oli tilaisuus saada tuokin asia korttua sillä jostain syystä Fizza-automaatti oli Lappeenrantaankin perustettu.

 

Ei muuta kuin navigaattoriin osoitteeksi Mannerheiminkatu 8, Lappeenranta. Hämmästys oli suuri, kun navi ohjasikin meidät jonnekin syrjäkylille, sillä olettamus oli molemmilla, että Suomen diktaattorille olisi jaettu jokin keskeisempi katu. Osoite löytyi lopulta jonkunlaiselta (entisestä?) varuskunta-alueelta, tiilikasarmien keskeltä. Emme päässeet autolla perille asti, joten ajoimme sen parkkiin ja kävelimme kävelykadun päähän, mutta eipä tullut yhtään pizza-automaatin näköistä puljua vastaan (emme tosin olleet ihan varma minkälaisesta rakennuksesta oli kyse). Kävimme kuvaamassa Lappeenrannan kirkon ja "Huokausten sillan" ja käännyimme sitten takaisin. Yritin ylipuhua PP:tä kysymään ohikulkijoilta, mutta ei hänkään tarttunut syöttiin. Palasimme sitten sisäpihaa / Hotelli Rakuunan parkkipaikkaa pitkin takaisin, ja sieltähän se puinen pömpeli sitten lopulta löytyi.

Mannerheiminkatu oli vähän erilainen kun odotin.

Lappeenrannan kirkko.

 

Muistomerkki.

 

Viimein löytyi jemmasta Fizza-automaatti.

Eniten meitä hämmästytti syrjäisen sijainnin lisäksi, ettei täällä ollut ainuttakaan ihmistä. Luulisi näin vapunpäivänä paikan olevan täynnä krapulamätön hakijoita, mutta kuten olen ennenkin todennut Lappeenrannan olevan pelkkä kulissipaikka, ei siellä kukaan oikeasti asu. Meitähän asia ei haitannut, au contraire. Ei muuta kuin tilausta kehiin; ulkopuolella oli menu, sama joka oli nettisivuilla, mutta automaatista näkyi enemmän vaihtoehtoja ja päädyimme molemmat Meat loversiin. Tilaaminen ei olisi voinut helpompaa, maksaminen kävi näppärästi kortilla (lähimaksu). Pitsansa sai halutessaan kylmänä, jolloin sen pystyi lämmittämään himassaan, mutta me valitsin lämmitettynä; maksoi 50 senttiä enemmän. Yhteensä pitsoista maksoimme 25€ ja rapiat. Lämmitysaika oli kolmisen minuuttia / pizza, joten jos olisi ollut jonoa niin kylmähän siinä odotellessa olisi tullut (Fizzalla oli olemassa myös appi, jolloin ruokansa olisi mahdollisesti voinut tilata / varata etukäteen, mutta emme käyttäneet tätä mahdollisuutta).

Automaatin kosketusnäyttö ja maksuautomaatti.

Menu seinällä oli suppeampi kuin automaatissa.

Palasimme autolle syömään (kopin edustalla olisi ollut yksi pöytä ja pari tuolia, mutta sää oli jäätävä). Meillä oli kertsiaterimet (pizzalaatikon mukana tuli yksi kertakäyttöveitsi mutta ei haarukkaa), mutta juomiksi meillä oli vain vähän mehua, automaatti ei kyytipoikaa tarjonnut mikä oli vähän harmi. Lisäksi pahvilaatikko oli vähän skeida, siitä meni kertakäyttöinen veitsikin läpi, joka sekin oli tylsä kuin mikäkin. Pitsa näytti aluksi pieneltä ja paksureunaiselta, mutta loppujen lopuksi emme jaksaneet edes syödä niitä kokonaan. Ulkonäkö oli muuten aika kiva, jopa parempi kuin monissa "oikeissa" pitserioissa kun oli saatu vielä hieman väriäkin aikaiseksi paprikoilla. Aluksi ajattelin sen olevan aika mautonta, mutta kyllä se parani loppua kohden.

Plätty.

Syöty.

Arvio: Paikan syrjäinen sijainti yllätti, pizzalaatikko oli huono ja olisi ollut hyvä jos automaatista olisi saanut juotavaa, mutta muuten positiivinen yllätys ja erittäin kiva idea tällainen. Automaatti oli helppokäyttöinen, ja ruoka maittavaa ja ulkonäkö hyvä, ja kolmen minuutin odotusaika bueno. Koska en harrasta puolikkaita pisteitä, luikautan tästä 5/5. Zim approves!

683# Joensuu

12.7.2020, Sunday, +19, Partly cloudy, Joensuu

Olin mennyt nukkumaan puoli kahdentoista korvilla. Heräsin jossain vaiheessa yötä, ja ajattelin jokos kohta olisi aamu. Mitä vielä, kello oli vasta vähän yli yksi. Sen jälkeen nukuin katkonaisesti kuuteen, jonka jälkeen en saanut enää nukuttua. Vieras paikka, muutama ylimääräinen olut ja pelko koronatartunnasta saivat yöunet kaikkoamaan.

Odottelin puoli yhdeksään asti jolloin kävin hakemassa porukat aamiaiselle. Aamiaiselle ei ollut minkäänlaista kontrollia olivatko kaikki syöjät hotellin asukkaita edes. Väkeä oli runsaasti, ei ollut kertakäyttöhanskoja tarjolla, turvavälejä oli mahdotonta pitää - esim. kahviautomaattijonossa koitin niin tehdä ja saman tien yksi eukko porhalsi eteeni kun ei ymmärtänyt jonottavani. Muutenkaan aamiainen ei ollut kaksinen, tosin mä olen huono syömään aamuisin muutenkaan joten isoa vahinkoa tässä ei tapahtunut.

Ilma oli parantunut ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Päätin lähteä vähän kävelemään ja katsomaan miltä kaupunki näyttäisi auringonvalossa. Tyhjää täynnä, ketään ei missään, kaikki paikat kiinni. Lopulta joku kaljanhimoinen känniurpo yhytti minut ja haistatellen alkoi kyselemään kaupan sijaintia. Jos lähestymistapa olisi ollut ystävällisempi niin olisin voinut neuvoakin, mutta nyt katsoin viisaammaksi kiristää vauhtia.

Kolmisen kilometria käveltyäni palasin hotellille. Ei tämä paikka parane, vaikka kuinka sitä edes takaisin talsisi. Ihmettelin asiaa aamiaisella mutsille, miksi tällaisia paikkoja rakennetaan kun täällä ei kerran ole ketään, ja äitee epäili venäläisten takia. No nyt mä ymmärrän; koronaviruksen vuoksi nuo puuttuivat ja siksi kaupunki oli niin autio.

Lappeenrannan kaupparaitti sunnuntaiaamuna.

Humua.

Torillakin kuollutta.

Sää oli kohentunut edellispäivästä huomattavasti.

Otin vähän aikaa lepiä ja pakkasin sitten kamat kasaan, tänään olisi siirtyminen Joensuuhun. Yhdeltätoista tsekkasimme itsemme ulos, faija maksoi minibaarinsa ja autotallipaikan. Minä otin ajovastuun; talli oli hemmetin ahdas ja vain tuurilla selvisimme ulos kolhimatta kiesiä. Kaupungin läpi ajaminen oli haastavaa, kun ei ollut oikein hajuakaan miten siellä ajetaan mutta onneksi tie löytyi eikä liikennettä ollut paljoa. Ajoin kutostielle ja käännytin motarilla pohjoiseen, suuntana Joensuu.

Alkumatka olikin hyvää tietä Ruokolahdelle asti; tie oli aikoinaan rakennettu niin hyväksi, kun oletettiin rekkaliikenteen aiheuttavan massiivia ruuhkia Venäjän rajalle. Rekkaliikenne sittemmin loppui, mutta tie oli onneksi saatu päätökseen. Liikennettä ei ollut kutostiellä nytkään paljoa. Ensimmäisen tauon pidimme Parikkalan Patsaspuistossa. Parkkipaikka olikin täynnä autoja. Sisäänpääsymaksu oli omatunnon varassa; kehoittivat maksamaan 2-5€ / naama, mutta sitäpä ei valvonnut kukaan. Alue hämmästytti laajuudellaan ja patsaiden määrällä; jos en nyt väärin oleta niin taideteos taisi olla jonkun edesmenneen paikallisen kylähullun kivitaiteilijan (Veijo Rönkkönen) elämäntyö. Kyllä tuon vuoksi kannatti pysähtyä, annan arvosanaksi 3/5. Olutta jos ei nähtävyydestä saa, niin siitä tulee aina miinus-piste ja toinen miinus vessan puutteesta.

Patsaspuiston sisäänkäynti.

Parikkalan Patsaspuisto muistutti rajan läheisyydestä.

Patsaita piisasi.

Korkeuksia tavoitteleva.

Erilaisia patsaita.

Jatkoimme ajamista eteäpäin. Itä-Suomeen oli luvattu poutaa, mutta siltikin alkoi ripeksimään vettä. Seuraavan stopin teimme melko pian, Särkisalmen ABC:llä. Pysähdys oli ns. taktinen, eli vessatauko + auton tankkaus. Hetken mietimme, olisiko pitänyt tankata itsejämme myös, mutta mesta vaikutti täydelliseltä viruslingolta ja muutenkin jotenkin luotaantyöntävältä. Jatkoimme matkaa edelleen ja saavuimme Saaren pitäjään. Oli entinen kunta mutta nyt kuntaliitosten myötä kuului Parikkalaan. Kutostieltä oli reilut kuusi kilometriä Saaren kirkolle, jossa oli sukulaisiamme kuopattu paikalliselle hautausmaalle. Halusin nähdä haudat kun en muistanut aivan tarkalleen, missä se oli, vaikka aikoinaan olin ollut arkkuakin kantamassa. Löytyi melko helposti. Tunnelma olisi voinut äityä nostalgiseksi, mutta paikalle osunut sadekuuro ja paarmaparvi piti meidät liikkeessä.

Isä siirtyi ajajan paikalle ja jatkoimme kohti Joensuuta. Pysähdyimme Kiteellä Pajarinhovin taukopaikalla. Se oli varsin kummallinen kompleksi ravintolaa, myymälää, eläintarhaa (sic!) ja kylpylää (sic!). Autoja oli pirusti täälläkin. Pienen arpomisen jälkeen tyydyimme ottamaan vain kaffet ja vähän suupalaa, ennen kuin jatkoimme matkaa. Viimeiset 50 kilometria tuntuivat pitkältä, aivan kuin matka ei loppuisi koskaan.

Monitahoinen taukopaikka Pajarinhovi.

Viimein pääsimme Joensuuhun. Hotellimme oli Greenstar Hotel. Se oli edukas ja sijainti keskustassa Torikadun varrella, mutta paikka vaikutti muuten aika budjetoidulta viherpöpi-paikalta. Aamiainen ei kuulunut hintaan, mutta ostimme sen á 9€ ja autopaikan á 8€. Respan likka oli ystävällinen. Saimme huoneet toisesta kerroksesta. Ne olivat karut, mutta siistit, ja vastoin ennakkopelkojamme täältä löytyi myös omat vessat ja kylppäri, joten hila-suhde oli kondiksessa, suosittelen ilman muuta.

Hotellihuone oli vähän askeettinen.

Hetken vedimme happea ja lähdimme sitten kylille kävelemään. Pyörimme toria ympäri, ja sunnuntaista johtuen ihmisiä ei tuntunut aluksi olevan juuri sen enempää kuin Lappeenrannassakaan. Menimme jokirantaan, joka olikin eläväisempi. Emme "kehanneet" jäädä tännekään, vaan menimme hotellimme takana olevaan ravintolakompleksiin, joka tahtoi totella paikallisten kesken Surakan taloa. Aurinko paistoi ja lämpötila riekkui parinkympin kieppeillä, joten jäimme terassille. Siinä oli paha kynnys, ja vaikka oli teipattu keltaisella varoteipillä, niin faija kompuroi kynnykseen (hänellä on syvyysnäkö mennyt jotenkin vituiksi ja tasoerojen vaihtelu jää usein huomaamatta). Laskimme tavarat ja lähdimme hakemaan juomaa sisältä, kun ukko kompuroi taas samaan kynnykseen - ja palatessamme juomien kanssa ukko kompastui jälleen kynnykseen, aivan kuin se hovimestari siinä "Illallinen yhdelle" - ohjelmassa jota esitetään aina uutenavuotena. Tällä kertaa ukolla oli kaljamuki kädessä ja olut lensi äiteen päälle kastellen hänet täydellisesti. Ei hassummin ottaen huomioon sen, että osapuolet olivat selvinpäin. Ravintola itsessään oli aika halpa; kaksi tuoppia kaljaa ja lonkero maksoivat yhteensä alle kympin, vaikka Hesassa saa pulittaa sellaisen per juoma. Hain sitten vielä uudet juomat, että faijakin sai jotain juodakseen - jonotus kesti pitkään kun vain yksi nainen myymässä + hoiti vielä urhoollisesti karaoke-emännänkin roolia.

Joensuun tori.

Surakan talon terassi.

Porukat lähtivät hotellille ja minä poikkesin Citymarkettiin hakemaan vähän pikkusuolaista ja juotavaa, ja palasin minäkin sitten hotellille hetkiseksi huilaamaan. Sain blogattua, ja seitsemän maissa lähdimme etsimään illallisravintolaa. Olimme jo aiemmin googlanneet sopivaa kippolaa, mutta kaikki mainitsemisen arvoiset olivat sunnuntaina kiinni, joten jouduimme tyytymään Rossoon. Ovella oli jonoa ja meille ilmoitettiin, että palvelussa kestää. Saimme kuitenkin pöydän, eikä tilauskaan ollut mielestäni mitenkään kauhean hidasta, vaikka säännöllinen jono ovella oli vielä kahdeksaan saakka. Lehtipihvi nyt oli tasoa bensa-asema, se oli porsaasta, ja vihannekset käsittivät oikeastaan pelkkää vesikrassia. Olut oli ok. Arvosana 2/5.

Illallinen näytti bensiksen annokselta.

Ruuan jälkeen kävin tekemässä vielä pitkähkön kävelyn (lähemmäs 5,4 km). Aikoinaan kävimme täällä 18-vuotiaina junnuina Ilosaarirockissa ja päätin käydä muistelemassa paikkoja. Mestat olivat täysin tuntemattomia, ei tullut ainuttakaan dejavú -ilmiötä. Mutta ilma oli lämmin ja oli kiva kävellä joensuulaista lähiötä, paljon mainostettuja "skinilöitä" en bongannut ainuttakaan. Jopa jäätelökiskat olivat auki vaikka kello oli puoli kymmenen illalla ja muutenkin paikkakunnalla oli sellainen "terve" pössis, joka Lappeenrannasta puuttui. Mopot ajelivat ympyrää torilla, hieman vanhemmat ajoivat autoillaan soittaen ikkunat auki ja volat kaakossa bensalenkkarimusiikkiaan ja baarien terasseilta kantautui lomalaisten kännimökä. Niin kuin sanoin, tervettä. Ei kuollutta.

Patsaita riitti Joensuussakin.

Joensuun kirkko.

Silta yli synkän virran.

Joensuuta.

Kymmenen kieppeillä palasin hotelliin ja kävin testaamassa suihkun. Äänieristys Greenstar -hotellissa ei ollut kaksinen. Naapurihuoneesta kantautuva kovaääninen puheensorina kuului varsin selkeästi omaan huoneeseeni. Blogasin ja siirryin sitten katsomaan telkkarista Janne "Nacci" Tranbergin haastattelua, joka mielenkiintoisesta henkilöstä huolimatta sai minut pilkkimään siihen malliin, että katsoin viisaaksi siirtyä tyystin yöpuulle.

682# Lappeenranta

11.7.2020, Saturday, +13, wet, Lappeenranta

Kesälomasta oli mennyt jo puolet, ja jälkimmäinen osuus starttasi. Ensimmäinen osa oli kulunut lähinnä mökkeilyssä; säät olivat olleet melko heikot ja viileät, järvivesikin oli vain 18 asteinen, eikä päivälämpötilat yltäneet edes tuohon. Tänään oli tarkoitus laittaa mökkielämä taakse vähäksi aikaa ja lähteä rundaamaan pieni Itä-Suomi -tournee porukoiden kanssa.

Alkutekijät olivat ainakin synkänlaiset. Jutun juoni oli alun perin, että tapaisin porukat Lappeenrannassa siinä baltiarallaa kolmen kieppeillä, kun saisimme hotellihuoneet. Itse tulisin pohjoisesta päin, ja porukat tulisivat autollaan Hesasta. Meidän mökkiseurueesta yksi oli kuitenkin yön aikana sairastunut kovaan yskään - you all know what it means - ja oli pois pelistä. Sen lisäksi saderintama oli saavuttanut Suomen ja kaatosadetta luvattiin koko päiväksi. Emme oikein tienneet mitä mökilläkään olisimme tehneet muuta kuin maata masentuneina kuuntelemassa sateen pieksentää ulkona ja koittaneet saalistaa koronan. Pakkailimme sitten Pp:n kanssa hiljaisina tavarat ja reerasimme yösijan kondikseen ja lähdimme ajelemaan kutostietä etelään. Mä olin vähän arponut kahden vaiheilla, että kävisinkö vielä puuceessä, mutta päätin säästää paketin posliini-istuimelle. Lappeenrantaan oli n. 50 kilometriä, ja loppumatkasta alkoi olemaan melkoista paineen tunnetta istuinta varten.

Hotelli Patriaan saavuttuamme minun piti ensin suunnata vessaan. Istuinritilä oli märkä mutta nyt ei auttanut enää perääntyä (?) vaan homma piti saada hoidettua alta pois. Helpotuksen tultua kävin respassa kysymässä huonetta, jota ei ollut vielä valmiina. Eipä siinä, kello oli hädin tuskin yksitoista, joten ymmärrätteväähän tuo. Kävimme sitten Pp:n kanssa ajelulla luvattoman ankeassa kelissä, ja sen jälkeen poikkesimme linnoituksella (1700-luvulta). Menimme Marjuskan talon puoti-kompleksiin, joka on Pp:n kestosuosikkeja. Siellä myydään kaikenlaista käsityöläiskamaa, ja kaffetusosio erikseen (Marjuskan kahvila). Pp osteli sieltä hieman tuliaisia. Jatkoimme sitten ajelua, päätyen arpomisen jälkeen takaisin linnoitukselle ja poikkesimme Etelä-Karjalan museoon. Sisään maksoi 10€ / aikuinen. Aika suolainen hinta, varsinkin kun puoli taloa oli remontissa (vasta reilun viikon päästä muistin työpaikkani kulttuurisetelit, miksi en käyttänyt niitä tähän ja muihin vastaaviin kohteisiin, oi miksi??). Toisaalta, samalla lipulla olisi päässyt taidemuseoon ja ratsuväkimuseeon. Näyttely oli pakolaisista ja evakoista ja siirtoväestä ja heidän tunnelmistaan. Mielenkiintoinen aihe, mutta toteutus oli melko ankea. Parasta oli vessa, huonointa pari yskivää, koronapotilaalta vaikuttavaa kanssavierailijaa.

Etelä-Karjalan museo.

Näyttely sotapakolaisista.

Pyysin Pp:tä palauttamaan minut hotellille ja hänen itse jatkamaan ajomatkaansa Helsinkiin. Erosimme jotenkin masentuneina. Isä soitti juurikin ja sanoi olevansa 50 kilsan päässä Lappeenrannasta. Mä menin kokeilemaan uudestaan, josko hotellihuoneen jo saisi. Tällä kertaa se onnistui, vaikkei kello ollut vielä yhtäkään. Sain huoneen neljännestä kerroksesta, ihan siisti perushuone. Spesiaalina oli parveke (ilman parvekekaluja). En tuntenut oloani erityisen paskaseksi, mutta se saattoi olla virheellinen tunne, olinhan ollut mökkiolosuhteissa jo viisi päivää. Otin suihkun ja harjasin hampaat niin huolella kuin pystyin, nyt kun oli juoksevaa vettäkin tarjolla. Porukatkin laittoivat tekstaria, olivat saaneet huoneen samasta kerroksesta.

Patria-hotelli.

Patria-hotellin respa.

Hotellihuone aika lailla perus.

Näkymä parvekkeelta.

Kävimme sitten kaljalla alakerran lobby barissa. Siinä oli vain kaksi pöytää, ja molemmat oli aluksi varattuina. Vähän häiritsi kun työntekijä ei pyyhkinyt pöytiä edellisten asiakkaiden lähdettyä, vaikka keräsikin tyhjät lasit pois. Hetken päästä joku extroverttiukkeli tuli kommentoimaan puheenaiheitamme ja piti luennon kurkkupastilleista. Muutenkin ukon ääni tuntui käheältä, joten katsoimme parhaaksi poistua paikalta. Kävimme vielä huoneessa vessassa ja hakemassa lämpimämpää vaatetta päälle, ennen kuin poistuimme ulkoitiloihin.

Säässä oli tapahtunut onneksi käännös parempaan, sade oli loppunut joskin edelleen raskaat pilvet riippuivat Lappeenrannan yllä, ja sen lisäksi oli virinnyt melkoinen tuuli. Kävelimme edes takaisin sataman aluetta. Kävimme tsekkaamassa hiekkalinnoituksen, joka muutamaa tilataideteosta lukuunottamatta oli pelkkä iso hiekkakasa. Ilmeisesti ulkolaiset taiteilijat olivat estyneet tulemasta, ja linnoitus oli tältä vuodelta melkoinen floppi. Mulla oli taas aikamoinen vessahätä, eikä täällä ollut edes toiletteja. Pienen matkan päässä oli jonkinlainen yleisötila, mutta pyysivät euroa helpotuksesta. Mun mielestä kuselle pääseminen on Maslowin tarvehierarkian alarappusella, joten sellaisesta rahastus on töykeää enkä halua sellaista tukea. Joten pidättelyn kanssa kävelimme takaisin sataman alkupäätyyn ja menimme Prinsessa Armaadan ravintolalaivaan. Säntäsin ensiksi vessaan ja porukat tilasivat juomat. Ne tarkeni nipin napin juoda ulkona terassilla, onneksi lämmitys oli päällä.

Satama pilkottaa taustalla.

Ankeeta oli.

Saimaata.

Tulli.

Hiekkalinnaa.

Tänä vuonna teoksia ei ollut montaa.

Kauppakeskuksen mainos oli sentään saatu aikaiseksi.

Laivakippolassa tuli käytyä.

Armaada-kippolan baaritiski.

Satamatorilla oli Keskusta-puolueen koju, jossa patsasteli Katri Kulmuni tienaamassa takaisin esiintymiskoulutusrahojaan ja esiintymislavalla Mikko Alatalo (esittäisi kuulemma myöhemmin hittinsä "Mä maalaispoika oon"). Olisi ollut kiva päästä kaverikuvaan, mutta sitä odotellassa olisi pitänyt kuunnella kaikenmaailman tylsiä puheita ja katteettomia lupauksia, joten passasimme sen. Porukat painelivat hotellille lepäämään, itse menin S-markettiin ostamaan hieman sipsejä ja juomista. Sitten hotellille hetkiksesti surffaamaan ja blogaamaan. Mulla oli töistä otettu mukaan MacBook Pro-merkkinen tietokone jonka käyttöä ajattelin harjoitella, voi jessus miten syvältä semmoinen on.

Keskusta-puolueen järjestämää meininkiä satamassa.

Sehän on Alatalon Miksu.

Vähän ennen kuutta lähdimme etsimään illallisravintolaan. Alkajaisiksi suuntasimme Raatihuoneenkadulle, jossa oli kippola nimeltään The Kitchen. Porukat nurisivat sen nähdessään, sillä olivat käyneet siellä (eivätkä oletettavasti tykänneet). Mikseivät sitten ole viitsineet opetella kippolan nimeä, jos sinne ei tarvitse enää jatkossa mennä??? Joka tapauksessa, baari oli täynnä, eikä meillä pöytävarausta, joten sitten ei auttanut muuta kuin kokeilla seuraavaksi Laloa. Tällä kertaa ei tarvinnut vaivautua edes sisälle asti, sillä edellämme ollut seurue käännytettiin jo ovelta. Seuraavaksi kokeilimme Agnus steak & wine -ravintolaa. Sama laulu sielläkin. Se oli omituista, sillä kylillä vaikutti lauantai-illasta huolimatta olevan täysin kuollutta. Toki kippoloissa oli jotkin säädökset, että asiakaspaikat eivät voineet olla 100% täytettynä. Päätimme jättää jopa Amarillon väliin joten lampsimme sitten tappion saattelemana takaisin hotellimme ravintolaan tietäen jo etukäteen laadun. Siltikin, valikoima oli jopa huonompi kuin osasimme odottaa, mutta ainakin mahduimme sisään. Otimme kaikki ns. hätäratkaisun, eli classic hamburgerin. Juomaksi olutta. Ei ollut ihmeellinen kokemus mutta ruoka ihan ok.

Lappeen Marian kirkko.

Illallissapuska kun ei muuta saatu.

Ruokailun jälkeen kello oli kymmentä yli seitsemän. Porukat vetäytyivät huoneeseensa "makkoomaan", joka minusta oli omituinen ratkaisu. Mä kävin sentään tekemässä ruuan päätteksi kävelyretken linnoitukselle ja sieltä satamaan kunnes vanha kaverini kusihätä pakotti minut takaisin hotellille. Lauantai-illan huuma oli hyvin masentava; kaupunki ei ollut ruma, mutta missä ihmeessä kaikki olivat? Terassit tyhjänä, kesäinen lauantai-ilta sentään?? Luojan kiitos ei tarvitse tällaisessa sulatusuunissa asua ja toisaalta asuuko täällä edes joku? Kotiteollisuus-yhtye?

Lauantai-illan humua kesäisessä Läpirannassa.

Iltaa kohti kelikin parani.

Linnoitukselle johtava Viipurin portti.

Lappeenrannan taidemuseo.

Linnoituksen taloja.

Hotellilla join kaksi lonkeroa ja koitin tappaa aikaa nettisurffailulla ja television katselulla. Kotimaan matkailu tuntui olevan enemmän pylleristä kuin osasin kuvitellakaan. Ainoa positiivinen seikka minkä löysin tuli vastaan hotellin sängystä; yleensähän hotelleissa peiton jalkopääty taitellaan sängyn patjan alle, jolloin koko vuode räjähtää - se peittohan on pakko vapauttaa sieltä jalkopäädystä tai muuten peiton alla kökötetään kuin arkussa. Täällä tuo ominaisuus oli disabloitu, Zim approves!