683# Joensuu

12.7.2020, Sunday, +19, Partly cloudy, Joensuu

Olin mennyt nukkumaan puoli kahdentoista korvilla. Heräsin jossain vaiheessa yötä, ja ajattelin jokos kohta olisi aamu. Mitä vielä, kello oli vasta vähän yli yksi. Sen jälkeen nukuin katkonaisesti kuuteen, jonka jälkeen en saanut enää nukuttua. Vieras paikka, muutama ylimääräinen olut ja pelko koronatartunnasta saivat yöunet kaikkoamaan.

Odottelin puoli yhdeksään asti jolloin kävin hakemassa porukat aamiaiselle. Aamiaiselle ei ollut minkäänlaista kontrollia olivatko kaikki syöjät hotellin asukkaita edes. Väkeä oli runsaasti, ei ollut kertakäyttöhanskoja tarjolla, turvavälejä oli mahdotonta pitää - esim. kahviautomaattijonossa koitin niin tehdä ja saman tien yksi eukko porhalsi eteeni kun ei ymmärtänyt jonottavani. Muutenkaan aamiainen ei ollut kaksinen, tosin mä olen huono syömään aamuisin muutenkaan joten isoa vahinkoa tässä ei tapahtunut.

Ilma oli parantunut ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Päätin lähteä vähän kävelemään ja katsomaan miltä kaupunki näyttäisi auringonvalossa. Tyhjää täynnä, ketään ei missään, kaikki paikat kiinni. Lopulta joku kaljanhimoinen känniurpo yhytti minut ja haistatellen alkoi kyselemään kaupan sijaintia. Jos lähestymistapa olisi ollut ystävällisempi niin olisin voinut neuvoakin, mutta nyt katsoin viisaammaksi kiristää vauhtia.

Kolmisen kilometria käveltyäni palasin hotellille. Ei tämä paikka parane, vaikka kuinka sitä edes takaisin talsisi. Ihmettelin asiaa aamiaisella mutsille, miksi tällaisia paikkoja rakennetaan kun täällä ei kerran ole ketään, ja äitee epäili venäläisten takia. No nyt mä ymmärrän; koronaviruksen vuoksi nuo puuttuivat ja siksi kaupunki oli niin autio.

Lappeenrannan kaupparaitti sunnuntaiaamuna.

Humua.

Torillakin kuollutta.

Sää oli kohentunut edellispäivästä huomattavasti.

Otin vähän aikaa lepiä ja pakkasin sitten kamat kasaan, tänään olisi siirtyminen Joensuuhun. Yhdeltätoista tsekkasimme itsemme ulos, faija maksoi minibaarinsa ja autotallipaikan. Minä otin ajovastuun; talli oli hemmetin ahdas ja vain tuurilla selvisimme ulos kolhimatta kiesiä. Kaupungin läpi ajaminen oli haastavaa, kun ei ollut oikein hajuakaan miten siellä ajetaan mutta onneksi tie löytyi eikä liikennettä ollut paljoa. Ajoin kutostielle ja käännytin motarilla pohjoiseen, suuntana Joensuu.

Alkumatka olikin hyvää tietä Ruokolahdelle asti; tie oli aikoinaan rakennettu niin hyväksi, kun oletettiin rekkaliikenteen aiheuttavan massiivia ruuhkia Venäjän rajalle. Rekkaliikenne sittemmin loppui, mutta tie oli onneksi saatu päätökseen. Liikennettä ei ollut kutostiellä nytkään paljoa. Ensimmäisen tauon pidimme Parikkalan Patsaspuistossa. Parkkipaikka olikin täynnä autoja. Sisäänpääsymaksu oli omatunnon varassa; kehoittivat maksamaan 2-5€ / naama, mutta sitäpä ei valvonnut kukaan. Alue hämmästytti laajuudellaan ja patsaiden määrällä; jos en nyt väärin oleta niin taideteos taisi olla jonkun edesmenneen paikallisen kylähullun kivitaiteilijan (Veijo Rönkkönen) elämäntyö. Kyllä tuon vuoksi kannatti pysähtyä, annan arvosanaksi 3/5. Olutta jos ei nähtävyydestä saa, niin siitä tulee aina miinus-piste ja toinen miinus vessan puutteesta.

Patsaspuiston sisäänkäynti.

Parikkalan Patsaspuisto muistutti rajan läheisyydestä.

Patsaita piisasi.

Korkeuksia tavoitteleva.

Erilaisia patsaita.

Jatkoimme ajamista eteäpäin. Itä-Suomeen oli luvattu poutaa, mutta siltikin alkoi ripeksimään vettä. Seuraavan stopin teimme melko pian, Särkisalmen ABC:llä. Pysähdys oli ns. taktinen, eli vessatauko + auton tankkaus. Hetken mietimme, olisiko pitänyt tankata itsejämme myös, mutta mesta vaikutti täydelliseltä viruslingolta ja muutenkin jotenkin luotaantyöntävältä. Jatkoimme matkaa edelleen ja saavuimme Saaren pitäjään. Oli entinen kunta mutta nyt kuntaliitosten myötä kuului Parikkalaan. Kutostieltä oli reilut kuusi kilometriä Saaren kirkolle, jossa oli sukulaisiamme kuopattu paikalliselle hautausmaalle. Halusin nähdä haudat kun en muistanut aivan tarkalleen, missä se oli, vaikka aikoinaan olin ollut arkkuakin kantamassa. Löytyi melko helposti. Tunnelma olisi voinut äityä nostalgiseksi, mutta paikalle osunut sadekuuro ja paarmaparvi piti meidät liikkeessä.

Isä siirtyi ajajan paikalle ja jatkoimme kohti Joensuuta. Pysähdyimme Kiteellä Pajarinhovin taukopaikalla. Se oli varsin kummallinen kompleksi ravintolaa, myymälää, eläintarhaa (sic!) ja kylpylää (sic!). Autoja oli pirusti täälläkin. Pienen arpomisen jälkeen tyydyimme ottamaan vain kaffet ja vähän suupalaa, ennen kuin jatkoimme matkaa. Viimeiset 50 kilometria tuntuivat pitkältä, aivan kuin matka ei loppuisi koskaan.

Monitahoinen taukopaikka Pajarinhovi.

Viimein pääsimme Joensuuhun. Hotellimme oli Greenstar Hotel. Se oli edukas ja sijainti keskustassa Torikadun varrella, mutta paikka vaikutti muuten aika budjetoidulta viherpöpi-paikalta. Aamiainen ei kuulunut hintaan, mutta ostimme sen á 9€ ja autopaikan á 8€. Respan likka oli ystävällinen. Saimme huoneet toisesta kerroksesta. Ne olivat karut, mutta siistit, ja vastoin ennakkopelkojamme täältä löytyi myös omat vessat ja kylppäri, joten hila-suhde oli kondiksessa, suosittelen ilman muuta.

Hotellihuone oli vähän askeettinen.

Hetken vedimme happea ja lähdimme sitten kylille kävelemään. Pyörimme toria ympäri, ja sunnuntaista johtuen ihmisiä ei tuntunut aluksi olevan juuri sen enempää kuin Lappeenrannassakaan. Menimme jokirantaan, joka olikin eläväisempi. Emme "kehanneet" jäädä tännekään, vaan menimme hotellimme takana olevaan ravintolakompleksiin, joka tahtoi totella paikallisten kesken Surakan taloa. Aurinko paistoi ja lämpötila riekkui parinkympin kieppeillä, joten jäimme terassille. Siinä oli paha kynnys, ja vaikka oli teipattu keltaisella varoteipillä, niin faija kompuroi kynnykseen (hänellä on syvyysnäkö mennyt jotenkin vituiksi ja tasoerojen vaihtelu jää usein huomaamatta). Laskimme tavarat ja lähdimme hakemaan juomaa sisältä, kun ukko kompuroi taas samaan kynnykseen - ja palatessamme juomien kanssa ukko kompastui jälleen kynnykseen, aivan kuin se hovimestari siinä "Illallinen yhdelle" - ohjelmassa jota esitetään aina uutenavuotena. Tällä kertaa ukolla oli kaljamuki kädessä ja olut lensi äiteen päälle kastellen hänet täydellisesti. Ei hassummin ottaen huomioon sen, että osapuolet olivat selvinpäin. Ravintola itsessään oli aika halpa; kaksi tuoppia kaljaa ja lonkero maksoivat yhteensä alle kympin, vaikka Hesassa saa pulittaa sellaisen per juoma. Hain sitten vielä uudet juomat, että faijakin sai jotain juodakseen - jonotus kesti pitkään kun vain yksi nainen myymässä + hoiti vielä urhoollisesti karaoke-emännänkin roolia.

Joensuun tori.

Surakan talon terassi.

Porukat lähtivät hotellille ja minä poikkesin Citymarkettiin hakemaan vähän pikkusuolaista ja juotavaa, ja palasin minäkin sitten hotellille hetkiseksi huilaamaan. Sain blogattua, ja seitsemän maissa lähdimme etsimään illallisravintolaa. Olimme jo aiemmin googlanneet sopivaa kippolaa, mutta kaikki mainitsemisen arvoiset olivat sunnuntaina kiinni, joten jouduimme tyytymään Rossoon. Ovella oli jonoa ja meille ilmoitettiin, että palvelussa kestää. Saimme kuitenkin pöydän, eikä tilauskaan ollut mielestäni mitenkään kauhean hidasta, vaikka säännöllinen jono ovella oli vielä kahdeksaan saakka. Lehtipihvi nyt oli tasoa bensa-asema, se oli porsaasta, ja vihannekset käsittivät oikeastaan pelkkää vesikrassia. Olut oli ok. Arvosana 2/5.

Illallinen näytti bensiksen annokselta.

Ruuan jälkeen kävin tekemässä vielä pitkähkön kävelyn (lähemmäs 5,4 km). Aikoinaan kävimme täällä 18-vuotiaina junnuina Ilosaarirockissa ja päätin käydä muistelemassa paikkoja. Mestat olivat täysin tuntemattomia, ei tullut ainuttakaan dejavú -ilmiötä. Mutta ilma oli lämmin ja oli kiva kävellä joensuulaista lähiötä, paljon mainostettuja "skinilöitä" en bongannut ainuttakaan. Jopa jäätelökiskat olivat auki vaikka kello oli puoli kymmenen illalla ja muutenkin paikkakunnalla oli sellainen "terve" pössis, joka Lappeenrannasta puuttui. Mopot ajelivat ympyrää torilla, hieman vanhemmat ajoivat autoillaan soittaen ikkunat auki ja volat kaakossa bensalenkkarimusiikkiaan ja baarien terasseilta kantautui lomalaisten kännimökä. Niin kuin sanoin, tervettä. Ei kuollutta.

Patsaita riitti Joensuussakin.

Joensuun kirkko.

Silta yli synkän virran.

Joensuuta.

Kymmenen kieppeillä palasin hotelliin ja kävin testaamassa suihkun. Äänieristys Greenstar -hotellissa ei ollut kaksinen. Naapurihuoneesta kantautuva kovaääninen puheensorina kuului varsin selkeästi omaan huoneeseeni. Blogasin ja siirryin sitten katsomaan telkkarista Janne "Nacci" Tranbergin haastattelua, joka mielenkiintoisesta henkilöstä huolimatta sai minut pilkkimään siihen malliin, että katsoin viisaaksi siirtyä tyystin yöpuulle.