sunnuntai 3. syyskuuta 2023

789# Hania

8.7.2023 - 9.7.2023, +31 Clear, Chania, Greece 


Lauantai:
Blogitekstini ei otsikostaan huolimatta käsittele suoranaisesti Pp:tä, vaikka häntäkin tässä matkarapsassa muutaman kerran sivutaan. Olimme nimittäin hänen kanssaan buukanneet jossain vaiheessa kevättä matkan Kreetalle. Turistirysästä huolimatta diggaamme kumpikin kohteesta, ja lisäksi matkailua sinne helpottaa kun tunnemme paikat ja tavat jo entuudestaan. Koronan yms. vuoksi edelliskerrasta on jo aikaa kulunut aivan liian kauan, ja viimeksi olimme vieläpä Rethymnonissa

Tällä kertaa siis Haniaan. Se oli Aurinkomatkojen valmispakettimatka, hotellina toimi Oscar Agia Marinassa. Olin jäänyt edellisenä päivänä kesälomille, joten ainakin lomanvietto alkoi tehokkaasti. Lauantainen lento lähti klo 06.00, joten kentällä piti olla neljältä, tarkoitti siis herätystä tuntia aikasemmin. Olin nukkunut nelisen tuntia, kyllä olisi unettanut enemmänkin. Taksi saapui tällä kertaa nopeasti; samaan aikaan kun ehdin ulos, oli taksi jo tullut. Taksikuskina supisuomalainen mies, olisi halunnut ilmeisesti jutella, mutta en rohkaissut häntä siihen.

Pp saapui lähes samaan aikaan kentälle, oli kerrankin siellä ennen minua. Hommattiin matkalaukkutägit automaatista ja boarding passit, ja saatiin aika sukkelaan matkalaukut baggage droppiin. Turvatarkastus sujui sekin vauhdikkaasti, vaikka Pp joutui sekä henkilökohtaiseen että repputarkastukseen. Sitten meillä oli varmastikin tunnin verran aikaa vetelehtiä ennen koneeseen boardausta. Meillä oli paikat hätäuloskäytävällä eikä sitä voinut muuttaa edes rahaa vastaan. Pp oli tästä pahoittanut mielensä, kun laukun joutuu tunkemaan ylähyllylle ja se pöytä on sellainen ankea. Minä kyllä arvostan paikan tuomaa jalkatilaa. Jostain syystä minulle lähes poikkeuksetta tulee aina hätäulospaikka. Lapsiperheitä ja sairaita oli kovasti. Pääsimme silti kuitenkin koneeseen ensimmäisten joukossa ja paikkamme löytyi riviltä 10.

Lentokentällä taas.

Portilla yytsäilemässä.

Hätäulospaikalla kuten aina.

Kone lähti aikataulussa. Kovasti siinä väsytti. Klo 7.20 olimme saaneet tilauksen sisään, tilasimme skumppaa ja sipsejä, maksoivat yhteensä 32€. Harmi kyllä kun ei ollut enää shampanjaa Finnairilla tarjolla, suorastaan häpeällistä. Lentoemännät kuuluttivat, että halusivat pitää tauon, se oli meistä vähän outoa. Muuten matka meni torkkuessa ja odottaessa, että kärsimysnäytelmä olisi ohi. Pp oli tehnyt eväsleipiä, joista osan söimme lentomatkan edetessä.

Aamiaiseksi skumppaa ja sipsejä.

Matkan etenemistä.

Kone laskeutui 9.35, sitten bussikuljetus terminaaliin jossa piti odotella varmaan kolmisen varttia matkalaukkuja, minun tuli viimeisten joukossa. Sen jälkeen ilmoittauduimme Aurinkomatkojen henkilökunnalle (olimme ottaneet bussikuljetuksen hotellille, á 10€). Meidät ohjattiin kakkosbussiin, kuski pakkasi matkalaukut päin ehmettiä. Bussissa oli melkoisen kuuma kuten myös ulkona, ja oli aika tuskaisaa olla farkuilla sellaisessa tappohelteessä. Ahdastunnelmainen bussimatka kesti noin 40 minuuttia oppaan selostaessa paikan potentiaalista, kunnes jäimme bussista pois ja pääsimme tekemään check innin omaan Oscar-hotelliimme. Kello oli vasta 11, ja huoneemme oli luvattu vasta klo 14-16 olevan valmiina, mutta meidät ohjattiin welcome drinkille baariin. Joimme vielä jääteet kaupan päälle, kunnes noin reilun tunnin odottelun jälkeen respantäti tuli vinkkaamaan, että huoneemme olisi pian valmis. Odottelimme vielä hetken, ja sitten respanlikka tuli saattamaan meidät omaan huoneeseemme. Hyvä, että saattoi, sillä muuten sen löytämisessä olisi voinut olla vaikeuksia kun piti kävellä tilusten läpi ja ylittää tie, jotta pääsimme omalle bungalowi-keskittymällemme.

Oscar-hotellimme.

Venailua hotellin baarissa.

Hellettä pukkasi.

Huone ei ollut minusta mikään hääppöinen, vaikka paikkaa oli mainostettu neljän tähden lukaalina. Hotellin yleiset tilat olivat ok, mutta itse huone oli vähän kulahtanut. Ilmastointilaite sen sijaan löytyi, sekä televisio, jääkaappi ja parveke uima-altaille päin, joten siinä mielessä ihan jees. Jääkaapissa oli vesiputeli, joka meni äkkiä kulutukseen (opas oli kertonut että hanavettäkin voi hätätapauksessa juoda, joskaan se ei ole kovin hyvän makuista mutta siitä pitäisi jäädä eloon), sillä päämme särkivät kuin heikkopäiset. Söimme samalla myös toiset eväsleipämme.


Hotellialue oli iso ja koostui monista käytävistä.

Huoneemme oli toisen kerroksen päätyhuoneisto.

Sisätilat eivät olleet hääppöiset.

Mööpelöinti yksinkertaista.

Jääkaappi sentään löytyi.

Näkymät parvekkeelta.

Lähdimme käymään kaupassa; Pp:llä oli taas perinteisesti sandaalit tms kengät jalassaan jotka hiersivät välittömästi koipiset rikki. Löysimme kaupan josta ostimme juomista ja vähän sipsejä ja palasimme sitten hotellille ne nauttimaan. Ulkona oli turkasen kuuma.

Kolmen kieppeillä menimme uimaan. Ranta oli muutaman sadan metrin päässä, mutta ranta ei ollut aivan paras mahdollinen, sillä kohdallamme oli hieman sellaista kivilaattaa. Hiekka oli polttavaa. Vesi oli meidän mittarin mukaan lähes 30 asteista, sateellittimittausten mukaan syvemmällä 27,1 ja lämmintähän se olikin, vedessä olisi voinut lillua vaikka kuinka pitkään mutta meillä ei ollut aurinkorasvaa ja pelkäsimme palavamme. Palasimme sitten hiekkaisine koipinemme takaisin hotellille.

Ranta <3

Testasimme suihkun; sen jälkeen iski yhtäkkiä uni, ja taisimme hieman torkahtaa. Aurinko oli jo sen verran kääntynyt, että pystyimme menemään parvekkeelle istuskelemaan ja syömään Liettuasta tuomiani tuliaissipsejä ja joimme pienen pullollisen rakia. Jostain kuin tyhjästä paikalle porhalsi perhonen, joka alkoi juopottelemaan meidän rakia pullonkorkista. Pitkiä siivuja imi kärsällään ja vähän ajan päästä lenteli kummallisesti. Päätä särki edelleen helkkaristi, joten otin lisää buranaa, ja menimme hotellin baariin frappelle - kenties hedari johtui myös kahvinpuutteesta. Maksoi 7 €, eikä ollut mistään kotosin.

Frappet.

Kävimme vaihtamassa vielä vaatteet ja lähdimme sitten etsimään illallispaikkaa. Aluksi olimme ajatelleet menevämme hotellin viereiseen ravintolaan, mutta frappe oli palauttanut energialevelit kohdilleen ja päätimme kävellä ensin hieman. Kävelimme lopulta Olea-ostarille saakka; se oli minulle uusi tuttavuus, mutta Pp oli nähnyt sen jo viimeksi kun oli ollut täällä äitinsä kanssa v. 2015. Siellä oli puinen tietokoneen langaton näppis ja hiiri, joka oli kyllä siisti, mutta maksoi 125€ ja oli väärällä layoutilla, joten jäi ostamatta. Ruokapaikka sen sijaan löydettiin, Abelopas-niminen kippola. Sisäpiha oli pois kadulta ja paikka oli melko rauhallinen, mutta ruuan tulossa kesti eikä safka ollut hääppöinen (Pp otti kleftikon ja minä otin lamb souvlakin - jälkkäriksi talon tarjoamat vesimeloni oli myös pahaa, arvosana 2/5). Maksoi tippeineen 45€.

Näppis jäi vielä toistaiseksi kauppaan.

Ensimmäisen illan safka ei ollut mikään onnistuminen.

Pp:n ruoka näytti myös erikoiselta.

Talon tarjoamia vesimeloneita ja rakia.

Hirveästi oli kylillä ihmisiä, vaikka kello oli jo kymmenen ja ilta pimentynyt. Paluumatkalla kävimme kaupassa ostamassa lisää juotavaa sekä pari viinilasia (á 1,50€) kun shamppislasimme oli hajonneet matkalaukussa. Sitten hotellille parvekkeelle vielä vähän blogaamaan, surffaamaan yms.

* * * *

Sunnuntai:
Nukutti hyvin pitkän valvoskelun jälkeen, joskin heräsin viiden maissa omituiseen tunteeseen ja mietin olisiko kurkku tulossa kipeäksi. Nukahdin uudelleen ja kahdeksalta herätti kello. Vieläkin oli kurkussa sellainen tietynlainen tunne, mutta meni onneksi ohi päivän aikana. Aamiaiselle puoli yhdeksältä, se olikin täynnä porukkaa ja meidän piti jäädä sisätiloihin syömään. Hyvin tyypillinen kreikkalaishotellin aamiainen, sämpylä ja pari pientä croissantia meni kera kahvin ja leikkeleiden.

Aamiaista.

Hetki hotellilla, sitten aurinkovoitelimme itsemme ja menimme rannalle pariksi tunniksi. Merenkäynti oli voimistunut jostain syystä edellispäivästä, vaikka tuuli nyt ei pahinta mahdollista ollutkaan. Oli myös vähän viileämpi päivä kuin edellisenä, mutta edelleen pyörittiin lähes 30 asteen lukemissa ja auringon lämpö tuntui paljon pistävämmältä kuin kotisuomessa.

Tie johti rannalle (n. 300m).

Olikohan hotellin puupyörät "oikeita" ajoneuvoja vai koristeita?


Rannan jälkeen jäimme juomille hotellin allasbaariin. Pp otti Freddo Cappuccinon, ja minä otin "Xappua" oluen, jonka koitin lausua "Charma" mutta myyjän mielestä pelkkä "Harma" riitti. Ihan hyvän makuinen olut ja Pp tykkäsi kahvistaan. Sen jälkeen hän ui vielä monta kierrosta altaalla kun sekin oli rauhoittunut muista uijista.

Kävimme etsimässä Atlantida-nimistä kippolaa lähinnä nostalgiasyistä, mutta emme löytäneet (tai löysimme, mutta se ei ollut enää sama). Jäimme sen sijaan toiseen kippolaan (Njoy) ja otimme lounaaksi cheeseham-toastit tomaatilla ja sipulilla ja juomaksi homemade lemonade. Kummatkin olivat tosi hyviä, hinta tippeineen 23€.  Sitten kävimme ostamassa kaupasta seuraavan päivän eväitä retkelle + aamiaiseksi, sillä meille oli tulossa todella aikainen herätys emmekä ehtisi aamiaiselle hotellille.

Erilaisempaa fasadia.

Koirien ruokamaatti.

Lounaspaikka Njoy.

Maistuva välipala.

Lepiä hotellilla, itse oikein nukahdin. Sen jälkeen vielä käymään uimassa meressä. Olin kuullut huhua meduusoista ja olin varma, että meressä niitä vaanisi, mutta onhan sellainen meri huomattavasti kivempi kuin jokin allas. Aallot olivat suurentuneet taas himpun verran aamusta, mutta uimme aallonmurtajan suojissa, joten ei paha.

Sitten hotellille suihkuun ja istuskelimme parvekkeella juomassa limsaa, surffaamassa, yms. Seitsemän jälkeen lähdimme ruokailemaan illallista läheiseen Pirgos-ravintolaan, jonka Pp oli skoutannut etukäteen. Se olikin melkoisen hyvä; tarjoilu oli ystävällistä ja nopeaa, sai Eza-merkkistä olutta ja ruokakin oli hyvää ja mureaa, joskin olisi kaivannut vähän vihreää lautasen reunalle. Otin Stifadon ja Pp otti Lamb tsigariaston.

Hotellin pihamaata.

Illan tullen kylille.

Hienoa arkkitehtuuria.
 
Futiskenttää tarjolla.

Lihamättösafkaa taas.

Jälkkärileivokset ja -brenkut.

Sitten kävelimme vielä hetken, kävimme kaupassa ostamassa taas evästäydennystä (miten se tuntuukin olevan koko ajan lopussa?) ja kävimme rannalla katsomassa auringonlaskua sekä hotellin, missä Pp oli ollut edellisen kerran. Palasimme hotellille valmistautumaan aikaiseen herätykseen ja pakkaaman seuraavan aamun retkikamoja.

Melkoinen kukkalaitos.
 
Auringonlasku.
 
Sinne häipyi aurinko.
 
Pien kappeli.

Iltanäkymä uima-altaalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti