790# Samaria

 10.7.2023, Monday, +30, Clear, Agia Roumeli, Greece

Tänään oli vuorossa Samarian rotkovaellus, ja sellaiselle täytyy lähteä kukonlaulun aikaan. Herätys oli klo 5.00; aamiaiseksi olin ostanut edellisenä päivänä kolmioleivän, mutta se oli niin kammottavaa, etten voinut syödä sitä. Pp:llä oli patonki, ja hän antoi minulle siitä puolet. Aurinkorasvasimme itsemme ennen lähtöä ja pakkasimme loput kamat. Bussi tulisi noutamaan meidät hotellimme edestä. Näimme matkalla pysäkille kissenpennun, jota olimme paijanneet edellisenä päivänä, nyt se oli varsin hissy eikä ollenkaan paijattavassa moodissa.

Matkaan ennen auringonnousua.

Bussi tuli ajoissa, siellä oli vasta kourallinen matkustajia. Kreikkalainen opas Dimitris kirjasi meidät saapuneeksi. Menimme istumaan bussin takaosaan; seuraavalta pysäkiltä tuli vanhempi brittipariskunta, jotka vaihtelivat paikkaa asettuen lopulta suoraan taaksemme, ja sen jälkeen ukkeli aloitti yskinnän. Meidän oli pakko vaihtaa paikkaa, kun emme halunneet matkustaa sellaisessa plunssassa. Bussi keräsi 45 minsaa muita matkustajia ennen kuin pääsimme varsinaisesti matkaan. Bussi tuli täyteen.

Reilut kymmenen vuotta sitten suomalainen opas keräsi retkelle ne suomalaiset jotka vaellukselle lähtivät, nyt tämä oli kansainvälinen retki, ja olimme ainoat suomalaiset porukasta. Ei se nyt meitä varsinaisesti haitannut, mutta kontrastin nykypäivään näkee selvästi miten palvelut oli ennen ja miten huonosti on asiat nyt. Sen lisäksi aiemmin opas osti sisäänpääsyliput, nyt sanottiin ostakaa ne itse netistä. Onneksi oli sen verran kenttää, että saimme liput ostettua heittelehtivässä bussissa vuoristoteillä, pääsylippu oli á 5€. Sen lisäksi piti vielä myöhemmin antaa oppaalle 13€ / naama laivalippurahaa paluumatkaa varten. Aiemmin oli jaettu joku kartta / ohjeistusmoniste, mutta nyt ei ollut matkatoimistolla sellaiseenkaan enää varaa, vaan se täytyi valokuvata talteen oppaan mallikappaleesta.

Bussi saapui klo 7 Omalosiin, jossa oli viimeiset kahvilat ennen Samariasta. Piti pysähtyä 20 minuutiksi, mutta seisoimme paikalla varmaan tuplaten. Minä ostin laivaliput, Pp kävi jonottamassa mukavuuslaitokseen. Meillä oli jonkunlaiset eväät valmiina, mutta täältä niitä olisi saanut täydennettyä. Emme kuitenkaan halunneet mitään, emme juoneet edes kahvia, sillä vessamahdollisuudet ovat vaelluksen aikana varsin brutaalit. Opas oli pyytänyt, että jos jollakin on terveysvaivoja (huonot polvet, diabetes, sydänvaivoja yms) niin tulisi kertomaan myös niistä etukäteen. 

Omaloksen ylänköaluetta.

Omaloksen kahvilassa.

Aikataulussa piti pysyä.

Taukopaikat.

Omalosista oli vielä parin kilometrin bussimatka vaelluksen lähtöpaikalle. Paikalla oli aurinkoinen, joskin tuulinen ja vähän viileähkö sää, sillä olimme sentään 1200 metrin korkeudessa ja aurinko oli vasta noussut. Nopeasti sitä kuitenkin lämmin tulisi kun pääsisi tien päälle, joten olin itsekin vain t-paidassa ja shortseissa. Koska olimme ostaneet liput netistä niin näytimme ne vain puhelimesta grupieerille, joka vaihtoi ne "oikeisiin" lippuihin; toinen lipun puoli piti antaa sitten reitin toisessa päässä virkailijalle, että nähtiin ettei kukaan ole eksynyt päivän aikana matkan varrelle. Muuten meidän ei tarvinnut enää jonottaa lippuluukulle, ja matkaan pääsimme klo 7.50. Hyvä niin koska joskus olimme lähteneet vasta klo 9, ja se oli vähän streessaavaa, sillä perille teki mieli päästä kolmen kieppeillä, että ehtisi uimaan & syömään ennen laivan lähtöä.

Lähtöpaikka.

Korkeimmat huiput ylsivät yli 2000 metrin.

Ensimmäinen etappi on Xyloskalo, joka ottaa heti luulot pois vaeltajasta. Samarian rotkovaelluksessa siis vaelletaan (yleensä) ylhäältä alaspäin, eli toisin sanoen matka on koko ajan alamäkeä. Kuulostaa helpolta, mutta esimmäinen kolmen kilometrin osuus hapottaa jalat, ja rikkoo polvet, sillä se on jyrkkää mäkeä irtokivillä / rappusilla. Minullakin jalat hapotti jo heti ensimmäisen kilometrin jälkeen ja pohje huusi hoosiannaa, joten mietin miten tässä mahtaa käydä.

Xyloskalon avauspätkä tiesi rankkaa laskeutumista.

Alkumatkan maisemia.

5/5 maisemat.

 

Diggaan näistä puistakin.

Tässä vaiheessa kävely tuntuu vielä suht mukavalta.

Taukopaikkoja matkan aikana on "sopivasti". Siellä on lähteitä, josta virtaa vettä ja jota voi juoda, joten meilläkin oli vain 0,7 litran vesipullot mukana, jota sitten täytimme aina lähteistä. Vessoja oli muutamia; tällä kertaa minun piti käyttää niistä peräti kolmea, mutta voin varottaa, että ne ovat etovuudessa jotain aivan omaa luokkaansa. Jaan mielessäni retken kahteen eri osaan, eli ensimmäiseen alastulovaiheeseen joka päättyy Samarian vanhaan ja hylättyyn kylään, ja sitten jälkimmäiseen osaan jossa kävellään (lähes kuivuneen) joen pohjalla. Tällä kertaa ensimmäinen osio tuntui raskaalta, vaikka siinä saa kävellä suht tuoreilla voimilla välillä ihan varjossakin. Toisaalta ensimmäisessä osassa maisemat ovat ehkä paremmat ja välillä on pehmeimpiäkin kohtia käveltävänä, ja tunnelma on jotenkin parempi - kenties siksi kun on vielä tuoreet voimat. Lisäksi metsän eteeriset tuoksut, kaskaiden huumaava melu yms on täällä parempi.

Lähteellä.

Kavioeläin.

Tämä huvittaa aina vaan.

Kaseerattuja kiviä.

Taukoja pidimme ensin 3,8 kilometrissä, sitten Samarian kylässä (6,8km) pidemmän tauon. Eväinä meillä oli sipsejä ja suklaakeksejä; niillä pärjää huomattavasti paremmin kuin jollain voikkareilla. Ne maistuvat paremmille + niitä pystyy ottamaan helposti paketista aina tarpeen tullen lisää. Mulla oli vähän vipannut päästä, mutta suklaakekseillä saa äkkiä verensokerit kondikseen. Olimme ostaneet myös herkullisen näköisen omenan, jolla ajattelimme ruokkia kri-kri -villivuohia. Yleensä niitä on täällä Samarian kylässä paljon, mutta nyt tuntuivat piileskelevän kiven alla. Löysimme lopulta kuitenkin yhden; vuohet olivat tuottuneet ihmisiin ja siihen, että heitä ruokittiin pahoilla voileivillä, mutta tuskinpa kukaan raatsii syöttää niille omenaa. Aivan kuten edellisilläkin kerroilla, vuohi vaikutti ensin hyvin epäilevältä, mutta saimme sitä lopulta ruokittua ensin muutamalla palalla, kunnes nälkä kasvoi syödessä, ja elikko tuli ihan kaistapäiseksi. Se alkoi puskemaan ja puremaan, joten piti hylätä omena sitten lopulta kokonaisena vuohelle ennen kuin mitään pahempaa tapahtuisi :D Toivottavasti ei tullut maha pipiksi.

Kekkos-faneja ollut paikalla aiemmin.

Samarian kylä.

Kri-kri.

Ahmatti kaappasi meidän omenan.

Samarian kylän lähteet.

Jatkoimme sitten matkaa. Nyt alkoi tulemaan jo kuuma, sillä kävelimme keskipäivän auringossa ilman varjoa. Koko ajan täällä pitää katsoa jalkohin tai muuten kompuroi kyllä. Jalka pitää astelle varovasti joka askeleella ettei liukastu tai kompastu. Jälkimmäisellä puoliskolla taukopaikkojakin on vain yksi, ja ne ovat pitkiä etappeja. Edellisellä taukopaikalla sanottiin seuraavan paikan olevan 2,2 km:n päässä ja kävelyn kestävän 45 min, mutta kävely kestää pitkälti yli tunnin ja matkakin tuntuu pitkältä. 

Puoliväli ylitettty.

 

Kuivunutta joenuomaa.

 

Pohjalla.

 

Vuorenseinämä rotkon pohjalta kuvattuna.

 

Viimeisellä taukopaikalla tapahtui jotain kummallista kun palomies hyökkäsi yhtäkkiä vaahtosammuttimen kanssa suihkuttaen koko taukopaikan niin, että hevosparkakin pelästyi. Ilmeisesti joku kreikkalaisnainen oli röökinsä kanssa sytyttänyt melkein koko mestan tuleen. Häntä ainakin tapahtumasta ripitettiin kovasti. Söimme tässä vaiheessa jo loput eväät, ja pääsimme samalla tyhjistä roskista eroon (täällä oli ensimmäinen roskis). Sitten kävelimme puiston loppuun, täällä oli tavallaan rotkon päänähtävyys "Rautaportti", jossa rotkon leveys oli vain 3 metriä ja yläpuolella oli valtavan korkeat kallioseinämät. Ensimmäisellä kerralla tuli käveltyä Rautaportin ohitse melkein huomaamatta. Jotenkin ne alkupään vuorimaisemat ovat minusta hienompia, ja silloin on vielä energiaa niitä ihaillakin. Rautaportille saavuttaessa on jo niin uupunut, että toivoo kävelyn olevan vain ohi, maisemista viis.

Vuorenseinämien välissä.

Rotko jatkui vaikka näyttikin välillä päättyvän.

Kalliota.

Rautaportti lähenee.

 

Rautaportin saattaa ohittaa kuin huomaamatta.

Pitkälle tuntui matka taivaltaa puiston loppuun, jossa annoimme sitten pääsylipun toisen kannan virkailijalle. Heti puiston päätyttyä oli baari, josta ostimme lasilliset appelsiinimehua (á 3€), ja lähdimme sitten kävelemään lähes 3 km:n matkaa vielä Agia Roumelin kylälle asti (shuttle bussillakin olisi päässyt). Tiekin parani mitä pidemmälle pääsi. Lopulta saavutimme kylän ja sen uimarannan; matkaa tuli lopulta aktiivirannekkeeseen lähemmäs 20 kilometriä, joten raskas reissu tuo on juurikin maastonsa vuoksi. Kyllähän nyt tavallista tietä kulkee vaikka kuinka paljon ellei nyt aivan vauvakoipi ole, mutta nuo jyrkät mäet ja louhikko pistää kyllä jalat setsuuriksi.

Loppusuoralla.

Ja yhtäkkiä oltiin maalissa.

Puiston loppupää.

Kampai!

Toisen maailmansodan muistomerkki.

Libyanmeri, horisontissa Gavdopoulan ja Gavdoksen saaret.

Agia Roumelin kylä.

Pp meni uimaan Libyanmereen, minä jäin baariin kaljalle. Tarjoilija taisi olla vähän ukkoihin päin kallellaan, mutta ihan ystävällinen muuten. Pp tuli uinnin jälkeen baariin myös ja otti juomakseen ice tean. Juomat maksoivat vain 7 € yhteensä, se oli aika halpa. Meillä oli oppaan kanssa tapaaminen klo 16.30 Samarias-nimisessä ravintolassa, jossa saisimme laivaliput, joten menimme sitten sinne ruokailemaan. Otimme alkuun kreikkalaisen salaatin ja tzatzikin ja sitten special moussakat, juomaksi mehut ja jälkkäriksi kahvit. Maksoi 50€ + tippi 5€, ei ollut mikään kauhean hyvä, arvosana 2/5. Talo tarjosi lisäksi jotain supermakeaa juttua jota emme pystyneet syömään lusikallista enempää edes yrittämällä. Yleensä kreikkalainen ruoka on ollut suosikkiani ja poikkeuksetta aina hyvä paikassa kuin paikassa, mutta tällä reissulla ei ole ruoka oikein natsannut.

Agia Roumelin ranta.

Alfaa naamariin. Betat voi juoda Mythostaan.

Ranta sivummalta.

Samaria-ravintolan julkisivu (ja omistaja).

Samarias-ravintola "sisältä".

Sokerittomat mehut.

Syöpöttelemässä.

Moussaka.

Ällömakea kaupanpäällinen, arvosana 0/5.

Laivaliput saatuamme kävimme vielä katsomassa myymälöiden tarjontaa. Pp osti itselleen paidan ja minä "kusiluistimet", kun vanhat eivät välttämättä kestäisi enää kovin kauaa. Muuta tekemistä emme oikein keksineet muuta kuin pyöriä kuumia katuja ympäriinsä ja odotella laivan lähtöä joka oli vasta klo 17.30. Täältä lähti vielä pari muuta botskia ennen sitä, joten piti olla tarkkana, että päätyi oikeaan laivaan. Pari tyyppiä klenkkasi jalka paketissa kepeillä, joten heille oli käynyt hieman ohraisemmin vaelluksen suhteen. Mitenhän heidät oli saatu sitten pois rotkosta, noh kaippa tuota sattui ja tapahtui siellä joka päivä.

Yksi botskeista.

Vesi oli niin kirkasta, että laiva näytti leijuvan ilmassa.

 
Ryysis laivaan oli uskomaton ja hyvä oli, että saimme ylipäätänsä istumapaikat. Ne olivat ylimmällä ulkokannella, ja tietysti auringon puolella, mutta onneksi aurinko oli jo vähän menettänyt päivän edetessä pahinta tehoaan. Laiva lähti vielä kaiken lisäksi kymmenen minuuttia myöhässä. Me jäimme pois Sougiassa, ja piti sen verran olla tajuissaan, että osasi jäädä tässä pois, sillä laiva jatkoi välittömästi eteenpäin. Laivamatka kesti 40 minuuttia; sieltä olisi saanut baarista juomaa yms snackia, mutta emme ottaneet mitään.

Ryysistä on.

Merimaisemaa kaiteiden välistä.

Sougiassa löysimme bussimme helposti ja nousimme kyytiin. Me saimme aamuiset paikkamme, mutta muuten ärsytti kun jengi oli vaihtanut istumapaikkoja. Se on minusta kirjoittamaton sääntö, että kun bussiin istutaan niin ne paikat sitten pidetään koko matkan ajan. Matka Haniaan tuntui kestävän ikuisuuden; matkaa oli 65 km mutta vuoristoteitä ei bussilla päässyt ajamaan kovinkaan kovaa, joten siihenkin meni 1,5 tuntia ainakin. Lisäksi sairaiden matkustajien määrä oli lisääntynyt, tuntui kuin kaikilla oli joku keuhkokatarri menossa. Onneksi bussi sentään ajoi eri reittiä takaisin päin, ja pääsimme ensimmäisten joukossa pois hotellillle. Kuskille jätimme 4€ tipin, monet tuntuivat luistavan tästäkin velvollisuudesta.

Hotellille päästyämme suoritimme henkilökohtaisen huollon, varustehuolto sai jäädä odottamaan seuraavaa päivää. Olimme pölyn, hiekan ja lian peitossa ja hiessä yms. Ja ennen kaikkea väsyneitä. Mulla jalkapohjiin tuli vain yksi rakko varpaaseen, mutta pohkeissa kyllä jo jiuli siihen malliin, että lähipäivät menisi klenkaten. Vähän venyttelyä ja magnesiumia yms, mutta päätoive oli palautusjuomassa, joka käsitti tänään Cair-kuohuviiniä ja pari pussillista sipsejä. Niitä oli kiva nauttia parvekkeella nyt jo pimeässä illassa. Vastapäisessä parvekkeessa ykköskerroksessa asusteli vanhempi pariskunta, jonka äijä liikkui rollaattorilla ja oli täysin kännissä koko ajan. Yhtäkkiä kuului ryminä ja ukkoa ei näkynyt missään, oli ilmeisesti sitten kaatunut kännipäissään. Joku nuorempi ukko sen sitten kävi sieltä nostamassa.

Sen verran oli väsynyt aikaisesta heräämisestä sekä reilusta 31000 askeleesta että unentuloa ei tarvinnut kauaa odotella.

Palkkiojuoma.

Kävelyreitti.