634# Moskova, 1

4.4.2019, Thursday, +11, Clear, Helsinki, Finland

En ole koskaan käynyt Venäjällä, paitsi nelisen kertaa Moskovan Sheremetyevon lentokentällä konetta vaihtamassa. Venäjä on kuitenkin ollut pitkään bongattavien maiden listalla, ja viime itsenäisyyspäivän juhlahumussa päätimme toteuttaa matkan naapurivaltioomme PE:n, HE:n ja RK:n kanssa. Ilmastonmuutossatuihin uskovien iloksi päätimme toteuttaa matkan Tolstoi-yöjunalla. Tällä kertaa toimin itse matkanjohtajana, eikä tehtävä ollut ihan helppo. Lähialuematkojen kautta sai kuitenkin hoidettua junaliput, hotellit, viisumit, kuljetukset Leningradski-rautatieasemalta hotellille ja takaisin sekä lounasristeilyn Moskova-joella suht näppärästi. Viisumien hankkiminen oli tietysti vähän vaivalloista, sillä viisumi liimataan passin sivuun kiinni, joten passit piti viedä pariksi viikoksi Lähialuematkojen toimistoon Helsingin rautatieasemalle, josta ne toimitettiin edelleen lähetystöön. Lisäksi oheen piti täyttää viisumianomus, mutta onneksi saimme sitä varten täyttöohjeita matkatoimistolta.

Reissu oli neljän yön mittainen, josta kaksi yötä menisi junassa ja kaksi Moskovassa. Olimme valinneet hotelli Budapestin, lähinnä sijainnin vuoksi. Olimme upgradettaneet junahytit ykkösluokkaan, koska neljä ukkoa ahtaassa kopperossa alkaisi varmaan ahdistamaan. Ykkösluokassa matkustajia oli 2 / hytti. HE joutui kuitenkin lähtöpäivänä lasarettiin, joten hän missasi matkansa. Harmi sinänsä, mutta toi ainakin minulle tilaa junahytissä ja hotellihuoneessa.

Olimme tehneet PE:n kanssa täysimittaisen työpäivän ja ehdin juuri käymään porukoilla syömässä ja hakemaan kamat, ennen kuin piti tehdä lähtöä. Tapasin PE:n ja RK:n steissin Minuuttibaarissa, jossa kävimme huuhtelemassa lähtökaljat. Itse juna lähti paraatipaikalta, laiturilta 8 klo 18.44. Jokaisessa vaunussa oli vaunuemäntä / -isäntä, joka jeesasi käytännön asioissa. Meidän vaunussamme oli karskin kokoinen mutta leppoisa ja ystävällinen ukko, ja siitä harvinainen venäläinen, että osasi jopa englantia. Hän ohjasi meidät sisään vaunuun ja hytteihimme ja selosti vähän matkan etenemistä ja keräsi hetkiseksi passimmekin. Vaunuihin oli jaettu kusiluistimet, venäjänkielinen sanomalehti, limsaa, mehua, vettä, sämpylä, muffinsi ja suklaata. Ihan siistin oloinen junavaunu ja hytti, eikä haissut pahalle. Etukäteen olin epäillyt vessaakin kamalaksi - 1. ja 2. luokan hyteissä ei ollut omaa vessaa vaan piti käyttää vaunujen yhteisvessoja, business-luokan vaunut taisivat olla sitten asia erikseen - mutta siisti oli vessakin verrattuna ainakin VR:n vastaaviin. Toki vähän ihmettelin, miksi vessanpytyn viemäriputken reikä oli niin pieni; meille sanottiin ettei vessapaperia saa laittaa pönttöön, mutta ihmettelenpä miten siitä menee mikään vähääkään kiinteämpi tavara alas muutenkaan.

Täältä tullaan, Moskova.

Junakin näytti olevan jo paikalla.

Tolstoi-juna.

Junavaunumme.

Hytti.

Aminities.

Yhteisvessa.

Ensiksi meille jaettiin maahantulokaavakkeet, jotka piti täyttää kahtena kappaleena; toinen puoli annettiin maahan saapuessa ja toinen puoli kerättiin pois lähtiessä. Ärsyttää aina sellaiset lippu-laput, josta saa sitten huolehtia koko matkan ajan, aivan kuin passissa ei olisi jo tarpeeksi. Ilmeisesti venäläiset kuitenkin tykkäsivät tällaisista byrokratian kukkasista ja lappujen täyttelystä, kiinnostaisi vaan tietää mitä lapuille loppujen lopuksi tehdään, arkistoidaanko ne jonnekin tms. Joka tapauksessa, pojat täyttivät omat lappunsa niin päin honkia, että joutuivat myöhemmin täyttämään uudet laput. Itse selvisin onneksi kertatäytöllä.

Maahantulokaavake.

Olimme ainoat matkustajat vaunussamme, eikä muissakaan vaunuissa ollut paljoa matkustajia. Ilmeisesti Pietariin menevä Allegro-juna kahmi kaikki Venäjälle suuntaavat junamatkailijat. Meitä oli hieman arveluttanut miten saamme ravintola-vaunusta itsellemme pöydän, mutta se onnistuikin lopulta helposti, kun ne vähäiset muut matkustajat eivät tuntuneet olevan kiinnostuneita ravintolavaunun tarjonnasta. Ravintolaan pääsi Pasilan jälkeen. Tarjoilijattarena hääri niin supervenäläinen kokeneempi naisvirkailija ettei erehtymiseen kansallisuuden suhteen ollut sijaa. Sanaakaan ei osannut englantia, mutta Suomen puolella kun vielä oltiin niin saatiin google translaattorilla asiat selvitettyä. Se olikin hyvä, sillä olimme keskustelleet eri asioista: tarjoilija kertoili meille vodkapullojen hintoja kun me taas kyselimme ravintolavaunun aukioloaikoja. Tilasimme Baltika-merkkiset oluet jossa oli aivan karmiva metallinen sivumaku, yksi pahimmista peruslager-olueista mitä olen ikinä maistanut. Perinteiset vodkasnapsut vielä kyytipojaksi. Ihmettelimme kun nainen läväytti sivun snackseista; ajattelimme, että sellainen on pakko tilata kuten Suomessakin kai joskus 70-luvulla, mutta ilmeisesti tämä on vain muodollisuus. On junttia olla tilaamatta edes pientä syötävää juomien kera. Me maksoimme ruplilla, koska menussa hinnat oli niillä ilmoitettu, mutta ilmeisesti euroilla olisi voinut maksaa myös. Ravintolavaunun meininkiä - eli käytänössä lähinnä meitä - tarkkaili joku venäläisukko joka laskeskeli mukamas jotain kuitteja ja luki papereitaan, mutta oli selvästi jonkinlainen yytsäilijä. Myöhemmin huomasimme ravintolavaunun menussa tekstin, jossa tällaisen tarkkailijan läsnäoloa koitettiin selitellä.

Ravintolavaunussa ei ainakaan muut asiakkaat meitä häirinneet.

Ravintolavaunun antimia. Suolapähkinät ilman suolaa.

Vodkaa kyytipojaksi.

Junamatka eteni vauhdikkaasti ohi kevään valtaamien suomalaisten peltomaisimien. Pasilan lisäksi pysähtelimme Tikkurilassa, Lahdessa, Kouvolassa ja lopulta Vainikkalassa, missä ravintolavaunu suljettiin ja meidät ajettiin hytteihimme odottelemaan rajatarkastuksia. Näihin saattoi mennä pari tuntia aikaa, eikä sinä aikana kuulemma edes vessat olleet käytössä. Ravintolasta "lainasimme" pienet drinksulasit ja ostimme vähän odotusjuomaa hytteihimme jota luulimme vodkaksi mutta myöhemmin googleteltuamme se paljastuikin georgialaiseksi chacha-juomaksi, joka oli täysi pultsarijuoma. Valmistettu viinirypälien puristusjätteistä, haju ja maku sen mukainen. Taisi jäädä lopulta juomatta.

Ohilipuvia maisemia.

Vainikkalassa vaunuun astui ensin suomalaiset rajaviranomaiset. Meidän passit oli nopeasti tsekattu, mutta tietysti junan muut ulkolaiset matkustajat joutuivat tarkempaan syyniin, siksi juna seisoskeli Vainikkalassa varmastikin kolme vartia. Sitten juna mateli nyt jo pimentyneessä illassa rajan yli ja pysähtyi pienen matkan päähän Buslovskayan asemalle. Täällä mukaan liittyi venäläiset rajaviranomaiset. Heitä oli lukumäärällisesti moninkertainen määrä suomalaistarkastajiiin verrattuna. Passia ja viisumia yytsittiin ja leimailtiin ja kyseltiin paljon matkatavaroista, rahan määrästä, matkan tarkoituksesta yms. Lisäksi hytti tsekattiin tarkkaan, ettei ollut jäniksiä mukana. Juna jatkoi matkaansa ja tarkastajat tekivät töitään aina Viipuriin saakka.

Vainikkala, viimeinen saareke. Tässä vaiheessa alkoi jo jännittämään.

Viimein sai luvan käyttää vessaa ja ravintolavaunua. Menimme vielä juomaan oluet. Tarjoilijatar valitti jostain, jonka oletimme liittyvän viime kertaiseen vierailuumme. Hän sitten häipyi jonnekin ja aloimme päättelemään, että oli varmaan tuohtunut kun olimme pöllineet viime kerralla lasit emmekä olleet muistaneet palauttaneet niitä. Ymmärsimme, että joutuisi pulaan jos laseja ei palautettaisi, ilmeisesti se tarkkailijaäijä nostaisi asiasta kapellin. PE lähti sitten hytteihin hakemaan niitä laseja takaisin - mutta hyttiin tullessaan löysi tarjoilijattaren hytistään penkomassa tavaroitamme. Lasitkin siis löytyivät ja säästyimme tarkkailijan nooteilta. Ihmettelimme vain, mistä helkkarista tarjoilijatar tiesi hyttinumeromme, mutta ei kai se mahdotonta ole selvittää missä junan ainoat tsuhnat majailivat.

Juna pysähtyi vähän pidemmäksi aikaa Viipurin asemalla. Pojat kävivät vähän jaloittelemassa asemalaiturilla sillä seurauksella, etteivät meinanneet päästä enää takaisin junaan. Siinähän sitä olisikin ollut ihmettelemistä, jos ei vaunugrupieeri olisi ollut ymmärtäväisempi. Istuskelimme sitten vielä hetken, Pietarin lähiöt alkoivat lähestymään. Päätimme lopulta armahtaa ravintolavaunun työntekijät ja palasimme hytteihimme kokeilemaan miten unijukka tulisi kylään junan kolkkeessa.