630# Filippiinit, 9

21.2.2019, Thursday, +31, Scattered clouds, Bohol, Philippines

Heräsin kuuden kieppeillä, olin nukkunut oikein makoisasti koko yön, eikä edellisen illan ravintolaruuasta tullutkaan oksennustautia. Puoli kahdeksalta menimme aamiaiselle - eli samaan aikaan kuin muukin hotelli. Härdelli oli hirveä. Pöydän putsausta ja uudelleen kattausta sai odottaa melkoisen tovin, kun tarjoilijat olivat pinteessä työkiireidensä kanssa. Tarjolla oli hyvin outoja makuja ja ruokia; ei välttämättä pahoja mutta selvästi aasialaisille suunnattuja.

Huoneeseen pakkaamaan päivän retkikamat. Tänään kävisimme kiertelemässä Bohol-saarta ristiin rastiin. Lähtö oli yhdeksältä. Ajoimme ensin n. 50 minuuttia Panglaosta Boholin saaren puolelle pengertietä pitkin ja menimme metsään suojelualueelle katsomaan kummituseläimiä. Englanniksi näitä eläimiä kutsuttiin nimellä tarsier, ja näitä löytyy Kaakkois-Aasian saarilta. Ovat yöeläimiä joiden silmät ovat suuremmat kuin aivot. Ne metsästävät hyppäämällä kohtisuoraan saaliinsa päälle. Pienikokoisia ne olivat, joilla oli vähän iljettävä häntä. Aivan kuin rotan ja oravan sekoitus. Täältä niitä löytyi verrattain paljon, mutta ei puhettakaan, että olisimme löytäneet niitä kasvillisuuden seasta, vaan paikan henkilökunta oli etsinyt niitä meille valmiiksi ja osoitti paikat mistä niitä bongata. Nyt elikot makkoilivat puihin tarttuneina ja käpertyneinä. Vaikka nököttivätkin paikoillaan, niin niitä oli mahdoton kuvata kännykameralla eläimen pienuuden ja hankalan valaistuksen vuoksi.

Kummituseläinpuiston etiketti.

Unelias kummituseläin.

Jatkoimme sitten bussilla-ajoa toista tuntia saapuen saapun Bohol-saaren tunnetuimmalle nähtävyydelle, Chocolate Hillsille. Näitä omituisen näköisiä kukkuloita oli tällä alueella n. 1700 kpl. Nimi johtui siitä, että kuivalla kaudella kukkuloiden ruoho muuttui ruskeaksi joten ne erottuivat kummallisesti muuten vehreästä maastosta. Tarun mukaan ne olivat jättiläisen kyyneleitä, mutta loogisempi selitys lieni niiden olevan vanhaa merenpohjaa ja näin ollen veden muovaamia. Korkeudeltaan suurin osa kukkuloista vaihteli 30 ja 50 metrin välillä, korkein kukkuloista oli 120 metrinen. Muutaman kukkulan huipulle oli tehty turisteja varten tie ja infraa ja fasiliteetteja. Aivan ylös asti ei päässyt bussilla, vaan loppumatka piti nousta portaita - niitä oli vähän päälle kolmattasataa. Ihan jännä paikka kyllä. Maisemien ihailun lisäksi ehdin käymään vessassa ja ostamassa muutaman jääkaappimagneetin.

Chocolate hills.

Lisää suklaata.

Suklaakukkuloiden turistirysä.

Puolilta päivin jatkoimme matkaamme tehden stopin perhostarhalle jossa kävimme ihmettelemässä näitä siivekkäitä. Kovasti olivat makeiden mehujen ja mangojen perään. Sitten ajoimme Loboc-joelle, jossa meillä oli järjestetty lounasristeily joella metsän keskellä. Jokea pitkin meni peräkanaa lauttoja, joille pieni moottorisoitu jolla antoi vauhtia. Jokaisella lautalla oli oma turistiryhmänsä - onneksi eivät pakanneet näitä mitenkään täyteen ja mekin saimme olla oman ryhmän kanssa vaikka mukaan olisi mahtunut toinenkin vastaavan kokoinen porukka. Täällä oli buffetti, ihan kelpolaatuinen. Lisäksi oli bändi soittamassa länkkäricover-biisejä; oli mielestäni aika hyvä vaikka muu ryhmä sitä dissasikin. Kovasti vain oli sähkönjakelussa ongelmia eivätkä saaneet oikein mikkejä ja vahvistimia toimimaan. Risteilykin oli ihan kiva, kesti noin tunnin verran. Joki oli näin aurinkoisella kelillä smaragdin vihreää (sateella vesi värjäytyi harmaaksi maa-aineksen valumisen vuoksi). Ympärillä sankkaa viidakkoa. Vessaa ei ollut mutta onneksi olimme käyneet laiturialueella hoitamassa tämän puolen.

Perhosille maistui mangot.

Lounaslautta.

Kookosvettä. On muuten pahaa.

Joella.

Risteilyn jälkeen jatkoimme minibussilla Baclayonin kylään, jossa kävimme katsomassa 1700-luvun jesuiittakirkon (koko nimeltään The Immaculate Conception of the Virgin Mary Parish Church). Tämäkin oli kärsinyt pahoja vaurioita aikojen saatossa maanjäristysten vuoksi. Kirkko oli ihan hieno sisältä; lisäksi sen yhteydessä oli jonkinlainen museo jossa meille esiteltiin tylsiä, historiallisia vetimiä ja kamppeita kuumassa. Kirkon edessä pyöri aggressiivisia myyjiä, jotka kävivät kimppuun heti kun astui ulos bussista. Ehkä siksi ei tullut pytinkiä kuvattua ulkopuolelta ollenkaan. Vaikka en myyntialalla olekaan, niin epäilen kannattaako tällainen aggressiivinen myyntityö enemmän kuin rauhallisempi lähestymistapa.

Kirkon rekvisiittaa.

Baclayonin kirkko.

Vielä ennen hotellille paluuta kävimme katsomassa Verivala-patsaan (Sandugo), josta en siitäkään onnistunut saamaan oikein minkäänlaista kuvaa turistien hölmöillessä monumentin edessä. Ei sinänsä mikään suuri menetys kun olin taas nukkunut bussissa sen ajan, kun teoksen taustoja meille selvitettiin mutta liittyi 1500-luvun aikakauteen kun espanjalaiset omivat Filippiinejä siirtomaavaltansa alle.

Sandugo-muistomerkillä.

Hotellilla olimme puoli viiden jälkeen. Poikkesimme minishopissa. Porukat lähtivät huoneeseen lepäämään, minä päätin lähteä tsekkaamaan uima-altaan. Täällä oli ainakin viisi isoa uima-allasta ja pitkä liuta lasten altaita. Kysyin pyyhepojalta mikä altaista on paras, hän neuvoi minut lähimmäs rantaa, koska siellä on baari. Kauppiaan vastaus, sano. Tulin kuitenkin uimaan enkä juomaan, joten valitsin hiljaisemman altaan. Vesi oli piirun verran alle 30 asteista, joten ei liiemmälti kirponut siihen mennä pullikoimaan.

Puoli seitsemältä lähdimme porukoiden kanssa etsimään viinakauppaa. Faija oli sitä jo oppaalta kysynytkin, joka tietysti neuvoi päin pyltsyä. Löysimme kuitenkin omin päin jonkinlaisen brenkkuliikkeen, ja ukko sai pullonsa ostettua. Ravintolaa ei onneksi tarvinnut kauaa etsiä, löysimme rannalta kreikkalaisen ravintolan. Tuntui vähän oudolta mennä kreikkalaiseen ravintolaan Filippiineillä, mutta paikka vaikutti melko autenttiselta kalkkiseinineen ja sinivalkoruudullisine pöytäliinoineen. Henkilökunta tosin koostui kikattelevista tytöistä jotka vaikuttivat korkeintaan 15-vuotiailta. Ruuan saannissa kesti ikuisuus, mutta tunnelma oli hyvä ja kreikkalainen. Ruokakin oli paljon parempaa mitä odotin. Unohtivat velottaa meiltä yhden oluen, mutta annettiin se tipeissä takaisin. Palasimme hotellille; kello oli vasta 20.20, mutta väsytti jo niin jumalattomasti, aivan kuten muinakin iltoina. Se ei tietäisi hyvää pidemmän päälle, ainakaan sitten kun palaisimme aikanaan takaisin Suomeen.

Gyros.