585# Rooma, 5

8.4.2018, Sunday, +22, Partly cloudy, Rome, Italy

Joten kuten tuli nukuttua, liikenteen meteliä ei enää aamuyöstä kuulunut, sillä tänään järjestettiin Rooman marathon-kisa, jonka vuoksi keskustan katuja oli suljettu. Se saattaisi haitata myös tänään tapahtuvaa kotiinlähtöämme. Heräsin kahdeksalta, mutta Pp pakkaili kamojaan ja täyttä höyryä. Vähän ennen yhdeksää menimme aamiaiselle.

Hotellin aamiaishuoneessa viimeistä kertaa.

Puoli kymmenen maissa lähdimme vähän kaupungille kävelemään. Etsimme ensiksi Pp:n postikorteille huijarilaatikon. Poikkesimme viskaamassa parit kolikot Fontana di Trevin suihkulähteeseen (toisella kolikolla esitettiin toive Roomaan paluusta, toisella kolikolla varmistettiin toiveen toteutuminen). Kävimme turistikaupoissa ostamassa Pp:lle kotiinviemisiä; niitä löytyi Pinocchio-liikkeestä ja toisesta, tavallisemmasta liikkeestä. Seurasimme hetken maratoonareita, kovaa pinkoivat mustat juoksijat. Mielenkiintoista oli seurata miten väkijoukkoa siirrettiin suljetun katuosuuden toiselle puolelle karsinassa niin, etteivät juoksijat häiriintyneet.

Maratonin autioittamat kadut.

Tämä ukko se paineli kovaa.

Pyörätuolikelausta.

Katua ylittäviä väkimääriä ohjattiin karsinoin.

Etsimme lähettyviltä Alberto Sordi-nimisen ostoskeskuksen. Siellä ei juuri väkeä ollut, vaikka liikkeet olivatkin auki. Ne taisivat olla enimmäkseen hienostoliikkeitä, joissa oli niin suolaiset hinnat ettei niihin meidän budjetilla ollut asiaa. Erikoisuutena oli joululiike - keskellä huhtikuuta - joten siellä sentään poikkesimme, vaikkemme mitään ostettavaa tähän aikaan vuodesta oikein keksineet.

Alberto Sordin ostoskeskus.

Sisällä piili myös biili.

Joulupuoti huhtikuussa.

Palasimme hotellille, nyt oli minun vuoroni laittaa tavarat kasaan. Check out -aika oli kahdeltatoista, siihen ajoitimme uloskirjautumisen. Italiassa oli typerä matkailijavero hotellin asukkaille maksettavana, joka määräytyi hotellin tähtiluokituksen mukaan. Meille tämä kustansi 6€ / yö / naama, joten saimme pulittaa lähes 50 € tästä vierailusta. Muistan vastaavia maksuja kyllä muissakin maissa olleen, mutta ennen nämä ovat olleet tyyliin muutamia euroja. Mutta ei auttanut kuin maksaa. Jätimme vielä laukkumme hotelliin säilytykseen muutamaksi tunniksi, meillä oli lähtö vasta iltapäivästä, emmekä jaksaneet raahata kasseja.

Kävimme vielä katsomassa maratoonareita; nyt oli edetty "jokamiesluokan" kohdalle. Osa juoksijoista näytti olevan jo aivan puhki, osa oli hupiukkoja pukeutuneina gladiaattoreiksi ja julius caesariksi. Kävelimme pienen lenkin ja menimme sitten lounaalle Grill&Wine-nimiseen ravintolaan pizzalle. Siellä ei juuri muita syöjiä ollutkaan ruotsalaisturisteja lukuunottamatta, mutta toivottavasti ei tule vatsatautia. Ruoka oli ihan kohtalainen joskaan ei mikään erikoinen suoritus. Pitsapohja oli paha, yleensä olleet hyvät pitsapohjat täällä.

Lisää maratoonareita.

Lounaskippola.

Palasimme hotellimme hakemaan laukkumme ja pistäytymään vessassa ja lähdimme sitten kävellen kohti Barberinin metroasemaa. Ostimme metroliput automaatista, á 1,50€. Matkasimme Terminin asemalle, varoimme jälleen visusti taskuvarkaita. Terminin katutasosta ostimme automaatista junaliput lentoasemalle; liput eivät olleetkaan avoimia, vaan se piti ostaa tiettyyn aikaan lähtevään junaan. Emme uskaltaneet ostaa lippuja viiden minuutin päästä lähtevään junaan, koska emme olleet varmoja lähtölaitureista yms, joten meille tuli hieman lisää aikaa odotettavaksi (junia meni tähän aikaan n. 20 minuutin välein). Juna oli sama Leonardo Express, jolla tulimmekin. Leimasimme tällä kertaa liput laiturialueen ulkopuolella olevassa leimauslaitteessa, konnari kävi kysymässä lippuja myöhemmin. Junassa oli kosolti tilaa, ei paljoa matkustajia. Matka kesti 33 minuuttia, minuutin viivästyksestä pahoiteltiin kuulutuksessa.

Sinne jäi hotellimme.

Junatiketti.

Junassa riitti vapaita istumapaikkoja.

Junalippu kannatti säilyttää koko matkan ajan, vielä laiturialueelta poistuessakin sitä piti näyttää porttiautomaatille. Kävelimme terminaali kolmoseen, jonne olikin aika matka. Onneksi Norwegianilla oli täällä vielä perinteinen "ihmis-check-in" luukulla 385 eikä pelkästään automaatteja. Meillä ei ollut vielä boarding passeja, ja meillä oli lisäksi koneenvaihto Kööpenhaminassa. Jonottaa ei tarvinnut juurikaan. Virkailija oli jostain syystä vähän huonolla tuulella, mutta saimme asiamme toimitetuksi. Käsimatkatavaramme punnittiin; painoraja oli 10 kg, tuon onneksi alitimme. Ylimääräistä kamaa ei siis kannattanut ottaa, muuten saattoi käydä kalliiksi.

Seuraavaksi turvatarkastukseen, siihenkään ei ollut kuin muutaman minuutin jono. Se vähän hämmästyttikin miten jouhevasti ja ilman jonotusta kaikki kävi, koska Roomassa tuntui joka paikkaan olevan aina ryysistä. Unohdin käsidesin irtonaisena takin taskuun, mutta eipä turvatarkastajia tuntunut sellainen kiinnostavan, onko nesteet suljetussa pussissa vai eivät. Rajamuodollisuuksista selvittyämme menimme baariin, jossa harjoittelijamyyjä sai ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen myytyä meille skumpat muovimukineen. Fanta ja vesi otettiin kyytipojaksi. Nautimme niitä varsin pitkään, sillä meillä oli tässä vaiheessa tovi aikaa, ja kun nettikin oli ilmainen niin mikäs siinä oli istuskellessa.

Kentän meininkiä.

Vessakäynnin ajoitimme juuri ennen koneeseen boardausta. Jotain hämminkiä kuitenkin oli Norwegianilla, meitä seisotettiin tovi kuumassa käytävässä ennen kuin päästettiin koneeseen. Lopulta kone myöhästyi puoli tuntia, mutta onneksi Köpiksen päässä meillä oli hieman joustovaraa. Paikkamme olivat koneen keskivaiheilla, rivillä 12. Kummallakin oli käytäväpaikat; vieressäni oli nuuskaa käyttävä pariskunta. Tilasimme kuoharit täälläkin, joka joudutti 2,5 tunnin lentomatkaa mukavasti.

Ajoneuvoon nouse.

Kuohuvaa naamariin.

Positiivinen hajatelma oksennuspussissa.

0,01 sekuntia laskeutumisen jälkeen kun turvavyövalo on sammutettu.

Kööpenhaminan kentällä dallailtiin hetkinen ihmettelemässä meininkiä, käytiin vessassa eikä oikein muuta ehditty tekemäänkään kun oli taas boardauksen aika Helsinkiin menevään koneeseen. Tässä koneessa meillä oli hyvät paikat, rivillä 6. Eikös se ole lentokoneen paras paikka? Pari nuorta jannua oli tosin erehtynyt rivistä ja istuskeli paikoillamme, mutta saimme ajettua heidät pois. Viereemme tuli plunssapotilas. Pierukin hieman väreili. Lentomatka kesti puolitoista tuntia. Tarjoilua oli, mutta piti maksaa luottokortilla ja kuohari oli 2,5€ kalliimpi kuin muilla Norwegianin lennoilla.

Moneskohan kerta jo Köpiksen kentällä?

Matka meni nopeasti, ja laskeuduttiin pari minuuttia etuajassa. Koska ruumatavaroita ei ollut, niin pääsimme varsin joutuin ulos kentältä. Taksia kyllä piti hetken odottaa. Se maksoi lähemmäs 50€; sikamainen hinta, mutta onneksi oli suomalainen naiskuski.

* * * * 

Mitähän tästä nyt sitten antaisi loppuarvosanaksi.. Lennot ja hotelli toimivat moitteitta. Näkemistä Roomassa riitti, meitä ei ryöstetty, rahaa olisi voinut kuvitella menevän enemmänkin. Ruoka vastasi aika lailla odotuksia ja säätkin olivat ihan hyvät. Käveltävää kyllä piisasi, mutta tähänkin olimme etukäteen jo varautuneet. Jonotusta riitti kaikkialle, vaikka olimme kuvitelleet edellisviikolla olleen pääsiäisen vievän liian laukan pois. En osaa päättää antaisiko tästä 3/5 vai 4/5. Ehkä kolmipuolikkaan, mutta jos vain kokonaisluvut hyväksytään niin olkoon 4/5.

584# Rooma, 4

7.4.2018, Saturday, +20, Clear, Rome, Italy

Nukutti sangen mukavasti koko yön, ja ajallisestikin tuli melko pitkät unet tempastua. Heräsimme kahdeksaksalta, jatkoimme aamiaiselle. Suomalaisten määrä oli lisääntynyt; tuntui ettei aamiaissalissa muita ollutkaan kuin suomalaisia, joista valtaosa näytti olevan krapulan riivaamia.

Hotellimme aulatilat.

Respa.

Kymmenen maissa lähdimme Ponte Fabricio-sillalle bussilla nro 63. Hetken aikaa jouduimme bussia pysäkillä odottelemaan pipopäisten ja toppatakkisten italialaisten kera. Edellispäivän 24 tunnin bussiliput kelpasivat vielä. Matka ei kestänyt 10 minuuttia kauempaa. Itse silta oli bygätty jo 62 eaa, joten pitkään oli ollut pystyssä tämäkin. Se ylitti Roomaa halkovan Tiberin; joen keskellä oli Isola Tiberina-niminen saareke, jossa oli sairaala, apteekki ja rauhallinen tunnelma. Jatkoimme toiselle puolen Tiberiä, palataksemme pienen matkan päässä olevaa Ponte Palatino-siltaa pitkin takaisin. Tämän sillan erikoisuutena oli vasemmanpuoleinen liikenne.

Linja-auton tunnelmaa.

Ikivanha Ponte Fabricio.

Tulimme Piazza Bocca della Verita-nimiselle aukiolle. Täällä oli Santa Maria in Cosmedinin kirkko, jonka ulkopuolella oli "totuuspatsas". Jos sen avoinaiseen suuhun laittoi kätensä ja oli valehtelija, patsas haukkasi käden. Pitkähköstä jonosta huolimatta pitihän sitä testata. Sain pitää käteni, ei edes näykkäissyt. Tsekkasimme sitten toki myös kirkon sisätilat.

Santa Maria in Cosmedinin kirkko, jossa totuuspatsaskin sijaitsi.

Totuuden suu valmiina haukkaamaan ukottajien hanskat.

Kävelimme sen jälkeen mäen päällä olevalle appelsiinipuistolle nimeltä Parco Savello, joskin jouduimme tekemään pienen harharetken aluksi (kartasta katsomamme reitti olikin suljettu). Vähän ylämäkikävely söi puhtia, mutta maisemat olivat hienot ja puistossa oli mukava, rauhallinen tunnelma. Istuskelimme hetken aikaa puistonpenkillä appelsiinipuiden varjossa, nauttien lämpimästä kevätsäästä ja taitavasta katumuusikosta. Näkymät Aventine Hilliltä olivat niin ikään ok.

Appelsiinipuiden varjoon.

Kukkulalta avautui näkymä Tiberjoelle.

Puluilua.

Jatkoimme sitten Via di Santa Sabina-tien päähän jossa oli Villa di Priorato di Malta. Tämä pytinki kuului Maltan ritarikunnalle, mikä muistutti hieman lähetystöä. Sen edustalla oli suljettu portti, jonka avaimenreiästä näki kolmen "maan" läpi; Italian, Vatikaanin ja "Maltan". Tätäkin näkymää sai jonotella pienen tovin, käsittämätöntä miten tämänkin kaltaiset "nähtävyydet" vetävät väkeä tässä kaupungissa. Avaimenreikä oli valitettavasti niin pieni, että esimerkiksi valokuvaa siitä ei oikein saanut.

Jonotusta Villa di Priorato di Malta'n avaimenreiälle.

Portista oli jo maali kulunut liiallisesta tirkistelystä.

Ostimme jääteen ja menimme istuskelemaan vielä toviksi viereiselle Giardino Storico di Sant'Alession puistoon, ennen kuin jatkoimme alas Circo Massimolle. Sen olimmekin jo nähneet paria päivää aikaisemmin, joskin vastakkaisesta suunnasta Palatine Hilliltä. Tämä oli siis sen entisaikain hevosurheilurata, olettamuksen perusteella tehty jo 500-luvulla eaa ja oli käytössä sangen pitkään. Tämä entisaikojen Vermo veti jopa 150 000 katsojaa. Nyt tämä toimi ihmisten hengailupaikkana, jossa toiset ulkoiluttivat koiriaan ja toiset pikniköivät.

Kantoon kaiverrettu naamari.

Circo Massimo. Vastapäätä Palatine Hill.

Circo Massimon raunioita.

Otimme seuraavaksi metron, jolla menimme ensin Terminille jossa vaihdoimme A-linjalle ja hurautimme Spagnan asemalle. Kävelimme asemalla ikuisuuden, ennen kuin nousimme maanpinnalle ja talsimme Villa Borghesen puistoon. Se oli valtavan kokoinen puistoalue, josta olisi saanut vuokrata golf-kärryjä ja polkuautoja. Harmi kun emme vuokranneet, tyydyimme pelkästään kävelyyn, istuskeluun ja alueen ihmettelyyn. Jatkoimme sitten aikanaan takaisin hotellille jalkaisin, sinnekin oli vähän käveltävää. Matkalla poikkesimme Incoopiin hakemaan vähän eväitä, jotka nautimme huoneessamme.

Metrolippu.

Pitkät olivat liukuportaat Spagnan asemalla.

Villa Borghesen puisto.

Kulkupelejä olisi ollut vuokrattavana.

Suihkulähde.

Evääksi metwurstisipsejä.

Voimien palauduttua lähdimme vähän shoppailemaan. Se oli masentava reissu; ostoksia saatiin huonosti, mutta postikortit sentään. Liikkeen ovessa mainostettiin, että merkkejäkin myytiin, joten ostimme samalla nekin. Hotellilla kuitenkin huomasimme, että merkit olivat jotain ukotusta, "friendpost only"-merkkejä eikä sellaisia virallisia italialaisia merkkejä. Kysyimme respasta, mistä saisi virallisia postimerkkejä, mutta koska oli jo lauantai-ilta niin postit eivät olleet enää auki. Ei auttanut sitten muu kuin viedä kortit johonkin tiettyyn friendpost-paikkaan postitettavaksi (näitä postilaatikoita näkyi muutamissa turistikaupoissa) vaikka googletuksen perusteella annettiin ymmärtää, että postituksessa saattoi kestää jos tulisivat perille siltikään. Tätä kirjoittaessa kuukausi on jo kulunut eikä kortit ole edelleenkään saapuneet, vaikka käytimme pariakin eri friendpost-laatikkoa. Eipä ole koskaan tullut mieleen, että postimerkeissäkin voidaan huijata, mutta nyt tuli mentyä retkuun.

Hotellimme takapihalla parveili väkeä taas suihkaria ihmettelemässä.

Ukotuspostimerkki.

Ukotuspostilaatikkokin löytyi.

Illallisen olimme suunnitelleet syövämme Hosteria La Vacca M'Briaca-nimisessä ravintolassa, jota meille oli etukäteen suositeltu. Se sijaitsi osoitteessa Via Urbana 29, sinne oli hotelliltamme matkaa 1,5 km. Sinne pääsi nopeiten Traforo Umberto I:n tunnelia pitkin, mutta oli vähän arveluttava ja synkeä käveltävä. Muuten ravintola löytyi helposti kartta-apsin avulla.

Illallisravintolamme La Vacca M'Brianca.

Illallinen ei ollut hääppöinen.

Ravintola oli melko pieni, ja olimme prime time-aikaan liikkeellä, mutta onneksi meille löytyi vielä kahden hengen pöytä. Tarjoilijoita oli runsaasti. Helkkarin kova puheensorina paikassa, oli, täytyipä melkein huutaa, että sai omatkin mietteet vastapuolelle selväksi. Tilasimme alkuun bruschetat, Pp otti saltimbocan ja itse valitsin lampaan pääruuaksi. Vähän joutui tyytymään hätäratkaisuun enkä saanut tilattua sitä mitä halusin. Bruschetat olivatkin hyviä, mutta lammas luuta ja kalvoa ja makukin oli paha. Pp:n ruoka oli parempi. Tarjoilu oli vähän turhankin ripeää. En voi missään nimessä antaa tästä enempää kuin 2/5.

Kävelimme toista reittiä takaisin hotellille, oli kivempi matka kun ei ollut sitä ahdistavaa tunnelia. Kävimme vielä Fontana di Trevillä tsekkaamassa lauantai-illan meiningit; väenryysis jatkui aina vaan, aseistetut sotilaat vartioivat järjestystä. Hotellille päästyämme törmäsimme hississä ruotsalaispariskuntaan, joka kysyi meiltä olemmeko käyneet vitoskerroksen terassilla. Emmehän me olleet sellaisesta tienneetkään - emmekä sellaista myöhemminkään löytäneet. Mikä lie saanut heidät sellaista edes uskomaan.

583# Rooma, 3

6.4.2018, Friday, +22, Scattered clouds, Vatican City, Vatican

Nukuin jo vähän paremmin kuin edellisenä yönä. Muutaman kerran heräsin, viideltä mesosivat juopot ja kerran heräsin puutumiseen. Puoli kahdeksalta nousimme, aamiaiselle puolta tuntia myöhemmin. Sama setti naamariin kuin edellisenäkin aamuna. Aamiaissalissa oli muitakin suomalaisia, ei pystynyt puhumaan vapaasti.

Huoneessa hetki tavaroiden reeraamista, sitten aloimme tekemään lähtöä. Jos edellinen päivä oli ollut pitkä ja raskas, niin tästä ei tulisi sen helpompi. Olimme etukäteen netistä buukanneet liput Vatikaanin museoon ja Sikstuksen kappeliin. Liput eivät olleet avoimella päiväyksellä, vaan niihin oli pitänyt etukäteen määritellä päivämäärä ja kellonaika, milloin paikalle halusi mennä. Tässäkin kannatti olla etukäteen liikkeellä, sillä kovin kysytty vierailukohde tuntui olevan; mekin varasimme nämä yli viikon etukäteen eikä silti ollut enää aamuaikoja tarjolla vaan jouduimme tyytymään klo 12.30 time slotiin.

Oli vähän vaikea tietää mitä vaatetta laittaisi päälle; aamulla ei ollut kuin +8, mutta iltapäiväksi luvattiin jo +22 ja auringonpaistetta. Oli pakko ottaa kuitenkin takki, sillä sen taskussa sai kuljetettua arvotavaraa helpommin ja paremmin taskuvarkailta suojassa.

Aloitimme päivän kävelemällä Pantheonille. Se löytyikin helposti ykkösellä, noin kilometrin päästä hotelliltamme. Tai sitten olemme vain niin hyviä suunnistajia. Pantheon oli 2000 vuotta vanha temppelirakennus, joka aikoinaan oli omistettu kaikille jumalille, nykyään toimi katolisena kristillisenä kirkkona. Sisään pääsi vielä ilmaiseksi mutta luimme myöhemmin, että toukokuussa 2018 tulisi parin euron sisäänpääsymaksu. Nyt ei ollut juuri ihmisiä tähän aikaan aamusta. Massiivisen kokoinen pytinki, katossa oli ympyränmallinen reikä, josta sateella tuli vesi sisään ja aurinkoisella kelillä auringonvalo. Kirkkoon oli haudattu kuuluisuuksia, esimerkiksi Rafaello ja Vittorio Emanuel II. Kirkon ulkopuolella maamerkkinä oli 1500-luvulta peräisin oleva suihkulähde jonka keskellä oli pitkulainen Egyptistä 1700-luvulla roudattu obeliski, joka oli peräisin Ramses II:n ajalta. Ikää stemulla oli siis yli 3200 vuotta!

Aamu alkoi kävelyllä Pantheonille.

Kolikonkeruuta suihkulähteestä aamutuimaan.

Pantheon obeliskeineen.

Reikä katossa.

Sisustusta.

Jatkoimme matkaa Largo di Torre Argentina-aukiolle, jossa Julius Caesar oli surmattu v. 44 eaa. Tarkkaa paikkaa ei ollut tiedossa, mutta näillä main. Täällä oli vanhoja temppelin ja teatterin raunioita eristettynä montun pohjalle, liikenneruuhkien ympäröimänä. Jostain syystä täällä oli myös kissekeskittymä, muuten ei Roomassa tullut elikkoihin törmättyä, mutta tämä paikka oli niille myönnetty asuinsijakseen. Niitä ruokittiin, hoidettiin ja leikkautettiin eivätkä ne ilmeisesti lähteneet täältä vaeltelemaan kauemmaksi liikenteen sekaan. Näimme kioskin josta ostimme päiväliput julkisiin liikennevälineisiin. Maksoi 7€ / kipale, oli voimassa 24h. Näimme bussi nro 492 pysäkin, jolla tiesimme pääsevämme Vatikaaniin, joten otimme seuraavaksi suunnaksi sen, vaikkei kello vielä ihmeitä ollutkaan. Bussiin mentiin takaovesta sisään, liput syötettiin leimauslaitteeseen reikäpuoli edellä.

Largo di Torre Argentina.

Kisse harrasti parkouria.

Matka Vatikaaniin kesti 15 minuuttia. Ylitimme Tiber-joen, jäimme pois kun näimme Vatikaanin muurin. Hetikohta tulikin intialaismies ukottamaan, koitti myydä meille upgradetettua lippua jolla pääsisimme Pietarinkirkkoon ilman jonotusta, mutta siinä olisi pakollinen opastus. Emme kuitenkaan halunneet sellaista, vaan jatkoimme kävelyä. Meillä oli vielä 1,5 tuntia aikaa, eikä oikein ollut mitään paikkaa mihin siksi aikaa mennä, joten vaeltelimme ensin ympäriinsä ja istuskelimme sitten ulkosalla. Veden kävimme ostamassa läheisestä pikkukaupasta.

Bussipysäkillä.

Jalkakäytävä meni varsin kapeaksi.

Puoliltapäivin menimme Vatican Museumiin, vähän etuajassa mutta meidät päästettiin silti sisään. Samalla kuittasin itselleni maabongauksen Vatikaanivaltiosta. Tällä kertaa lipuista oli tosiaankin hyötyä, sillä jono lipunmyyntiin oli pitkä kuin nälkävuosi, se kierteli pitkin muuria vaikka miten kauaksi. Lipuntarkastuksista ja turvatarkastuksesta selvittyämme lähdimme ensiksi etsimään Sikstuksen kappelia, jonka Pp erityisesti halusi nähdä, sillä siellä oli katossa Michelangelon teos Aatamin luominen. Sinne päästäkseen piti kävellä valtavan pitkä käytävä läpi, jonka seinät ja katot oli koristeltu maalauksilla ja minulle tuntemattomien henkilöiden patsailla. Mitään ei kuitenkaan oikeasti pystynyt tarkastalemaan sillä täällä oli aivan psykedeelinen määrä ihmisiä tungeksimassa, sitä soljui automaattisesti virran mukana ilman, että tarvitsi juuri itse jalkojaan liikuttaa. Jos paniikkihäiriöstä kärsii, niin tämä ei ehkä ole se paikka jonne kannattaa tulla. Viimein pääsimme Sikstuksen kappeliin, josta vartijat yritti saman tien työntää ihmisiä ulos, ettei porukka jää tänne maleksimaan, tai muuten täällä tulisi tallotuksi hengiltä. Kuvatakaan ei saanut, ja tätä myös valvottiin - kuten myös hiljaisuutta. Tapa oli vähän omituinen, koska henkilökunta kailotti mikkiin kyllästyneesti jatkuvalla syötällä "olkaa hiljaa". Se oli vähän ristiriitaista. Sen verran nyt istuttiin penkkiin, että katsottiin katossa oleva teos antaumuksella läpi, ja näimme Aatamin luomisen. Pieni teos se oli, luulin etukäteen paljon suuremmaksi.

Museon sisäänkäynti.

Väkeä riitti Vatikaanin museossa.

Patsas.

Maalaus Vatikaanin museossa.

Sikstuksen kappelin kattomaalaus.

Aatamin luonti.

Lähdimme sitten vaeltamaan paluukäytävälle. Täällä oli väljempää kävellä, varrella oli ständejä josta pystyi ostamaan matkamuistoja ja tuliaisia. Hinnat olivat melko suolaisia, mutta teimme itsekin pieniä ostoksia. Löysimme sitten vessat, sekä myös oven ulos pieneen puistoon, jossa istuskelimme hetken aikaa nauttien raittiista ilmasta ja tilasta ympärillämme. Kahvilakin siinä olisi ollut, mutta emme jaksaneet jäädä siihen, vaan jatkoimme raput alas maan alle, jossa oli isohko autotalli nimeltään Padiglione delle carrozze (ei erillistä sisäänpääsymaksua). Täällä oli kokoelma paavin autoja, hevoskärryjä ja muita kulkupelejä aikojen varrelta. Ihan hienoja, kannattaa käydä tuokin tsekkaamassa.

Paavin biili.

Kierreportaat.

Lähdimme pois museosta. Ulkopuolelta ostimme vaunusta 3,50€:n riistohintaisen jääteen, ja jatkoimme muuria kiertäen Pietarinkirkolle. Tänne meillä ei ollut lippuja, ja monta kertaa meille tultiin myymään opastettua kierrosta, jolla pääsisi jonojen ohi. Olimme kuitenkin varautuneet pitkään jonotukseen, joten ei muuta kuin jonon hännille. Jonotukseen kului 45 minuuttia, aurinko paistoi koko ajan naamariin siihen malliin, että vähän nahka kärähti. Voin vain kuvitella miten raskasta jonotus olisi joskus keskikesän helteillä. Ukottajat myivät vesiä kyllä jonottajille muutaman euron hintaan. Vaikea sitten sanoa mikä jonon aiheutti, takanamme joku mies jutteli olleensa täällä viime viikolla, eikä silloin kestänyt jonotus kuin 10 minuuttia. Ehkä väkimäärää säännösteltiin tai sitten ihmisillä vain kestää toivottaman kauan turvatarkastuksessa, joka tännekin oli.

Pietarinkirkko ulkoapäin.

Jonotusta Pietarinkirkkoon.

Penkkirivistöt valmiina vastaanottamaan paavin sanomaa.

Viimein pääsimme sisään (ei sisäänpääsymaksua). Kirkko oli jo ulkoapäin massiivisen kokoinen ja näyttävän näköinen, korkeutta oli yli 130 metriä. Se oli rakennettu 1600-luvulla, valmistui vain kymmenessä vuodessa mikä minusta tuntui uskomattomalta. Nimi juurtui apostoli Pietarista, joka oli paitsi ensimmäinen paavi, oli tämä myös hänen ristiinnaulitsemis- ja hautapaikkansa. Tänne oli haudattu muitakin kuuluisia uskonmiehiä, mm. Johannes Paavali II. Emme kuitenkaan löytäneet näitä kryptoja, onnistuimme juuri vahingossa nämä ohittamaan ja huomasimme vasta myöhemmin netistä tutkittuamme mistä hautoihin olisi päässyt. Se vähän harmitti. Muutenhan kirkko oli ihan pramea maalauksineen, koristeluineen ja patsaineen; yleisön suosikki oli Pietarin patsas, jonka jalkoja piti käydä koskettamassa. Ne olivatkin kaikista hipelöinneistä jo kuluneet. Täällä olisi ollut myös yhdeksänhuoneinen treasury-alue jossa olisi voinut olla katsottavaa, mutta päätimme skipata tämän väsymyksen vuoksi, sinne olisi maksanut sisäänkin.

Pietarinkirkko sisältä.

Katto oli korkealla.

Alttari.

Kiertelimme kirkossa pitkään, jalat alkoivat jo tuntumaan raskailta kaiken jonottamisen ja kävelyn jälkeen. Halusimme kuitenkin mennä vielä ylös kupoliin tsekkaamaan näköalat, sinnekin nimittäin pääsi. Jonottamiseen kului taas uusi puolituntinen. Huipulle oli 550 rappusta; jos ne halusi kävellä kokonaan, hinta oli 8€ / naama, mutta jos halusi päästä hissillä vähän matkaa, maksu oli 10€ henkilöltä. Otimme hissikyydin, mutta siltikin jäi noustavaa 320 rappusta, joten kyllähän se vähän pisti hapottamaan. Raput olivat vielä kapeat ja melko vaikeakulkuiset. Pp:n kengät hiersivät; se likka ei yleensä turhista valittele, joten pystyin jo mielessäni kuvittelemaan siellä olevan akillesjänteen vastassa kun sukan poistaisi. Vaiva kuitenkin palkittiin hyvillä näkymillä paitsi kirkon sisään, myös ulkopuolelle. Kaupungin silhuetti avautui näyttävästi. Väkeä vaan oli täälläkin niin juukelisti, että se haittasi merkittävästi kuvaamista ja maisemien ihailua.

Näkymä kirkkoon sisäparvelta.

Mosaiikkiteos.

Kapeat portaat johtivat katolle.

Näkymä Pietarinkirkon katolta.

Laskeuduimme ryysiksessä takaisin alas ja poistuimme kirkolta. Kävelimme Ottavianon metroasemalle ja matkasimme päivälipuillamme Barberini-asemalle ja kohti hotelliamme. Poikkesimme vielä Incoopiin ostamaan hieman juotavaa. Olo oli tosi voipunut ja Pp:n kantapäät olivat kyllä hurjan näköiset.

Lepuuttelimme tovin, mutta Vatikaanissa oli mennyt sen verran pitkään, ettei suuremmalle levolle ollut aikaa. Emme olleet syöneet juurikaan päivän mittaan, joten piti lähteä illalliselle. Olimme päättäneet jo etukäteen mennä tänään syömään hotellimme toisella puolella olevalle Al Caminetto-nimiseen ravintolaan. Tarjoilusta vastannut henkilö vaikutti melkeinpä omistajalta, ja oli sellainen "vaarallisen" tuntuinen extroverttiukko, joka laski mielellään leikkiä asiakkaidensa kanssa. Bonusta kuitenkin siitä, että hän tunnisti meidät suomalaisiksi (eikä aina venäläisiksi). Pitsetkin olivat parempia kuin ensimmäisenä iltana, joten kai tästä voi 3/5 antaa huoletta. Hyvä ruoka ja parempi mieli, joten kelpasi sitten palata hotellille, joka oli ilahduttavan lyhyen matkan päässä. Päivä oli tosi raskas, joten unta ja lepoa kaipailikin.