torstai 4. elokuuta 2016

465# Parga 2

17.7.2016, Sunday, +24, Shower, Parga, Greece

En saanut oikein nukuttua koko yönä. Alkuyöstä meteliä piti kauempaa tullut livemusiikki - tämä oli tosin ainoa ilta koko viikkona kuin musisointia kuului - sekä aaltojen iskeminen rantaveteen. Biitsi oli tosiaan 30 metrin päässä. Lisäksi huoneessa oli kuuma sekä mielipuolinen parvi hyttysiä. Kahden aikaan napsautettiin sentään ilmastointi päälle; laitteen hurina oli pienempi paha verrattuna kuumuuteen. Hyttysille puolestani laitoin syötäväksi peiton alta jalkani, elätellen toiveita että jättäisivät pääpuoleni rauhaan. Pp ja mä ollaan siitä onnekkaita, ettei meille juuri tule hyttysistä minkäänlaisia paukamia. Joskus näkee tyyppejä, joille tulee hyttysistä oikein pahkurat.

Yö meni joten kuten. Herätyskello soi kahdeksalta, silloin olisi vielä nukuttanutkin, mutta Pp:llä on outo tapa harrastaa aamu-uintia ja kinusi nytkin minut seuraksi rannalle. Mittasimme ensi töiksemme veden lämpötilan, näytti olevan +24 asteista. Silti mä suostuin viruttamaan vain isovarpaani, vesi tuntui jo siihenkin kylmältä.

Klo 9 mentiin tapaamaan opasta. Yksi pariskunta siinä oli autoa vuokraamassa, mutta päästiin pian juttusille. Buukattiin parit retket ja maksettiin ne pois. Kyselimme tulevaa reissua varten mieltämme askarruttaneita kysymyksiä.

Oppaan tapaamisen jälkeen lähdimme tutustumaan ensi kertaa päivänvalossa Pargaan. Meidän hotellimme oli Valtos Beachin puolella, joten Pargaan päästäkseen piti kavuta semmoinen jumalaton mäki, joka tuli kyllä viikon aikana tutuksi. Pituudeltaan se ei ollut kilometriäkään, mutta raskas se kyllä oli talsia. Siinä aamiaispaikkaa etsiessämme alkoi satamaan; aivan käsittämätöntä. Olen varmaan toistakymmentä kertaa Kreikassa kesäaikaan ollut eikä koskaan ole satanut pisaraakaan. Eikä lämpöäkään ollut kuin +20,8 astetta, poikkeuksellista.

Parga.
Unelias vuvve värjöttelemässä aamuauringossa.

Aamiaispaikka löytyi eikä markiisin alla edes kastunut. Pp tilasi mannermaisen aamiaisen, minä kinkku&juusto-omeletin ja kahvin. Helkkarin hyvä oli tämäkin ruokakokemus, 5/5. Sitten kävelimme hetken kylillä ja poikkesimme vielä frappelle (jääkahvi) ennen kuin palasimme hotelliin. Kysyimme respasta josko huoneen vaihto onnistuisi, ja onnistuihan se. Pääsimme toiseen kerrokseen; siisti huone sisälsi parvekkeen, näkymä merelle, eikä home haissut. Huonekalujakin oli jopa. Otimme myös safety boxin, maksoi euron / päivä.

Frappe.

Uusi huoneemme.
Näkymä hotellihuoneemme parvekkeelta.
Parvekkeelta näki myös venetsialaiselle linnoitukselle.

Purimme matkalaukut ja haimme kaupasta hieman juomista ja palasimme istuskelemaan parvekkeellemme. Netti oli ilmainen, joten surffasimme netissä, kirjoittelimme muistiinpanoja ja joimme pienet napanderit. Sää oli parantunut ja vaikkei lämpöä ollut kuin se +25, ilma tuntui lämpöiselle. Ei ollut sitä pohjoisnavalta tulevaa tuulta niin kuin Suomessa aina on. Pitihän mun sitten päästä kylpemään Välimereen myös, joten kipaistiin tien yli uimaksiin. Nopeasti äkkisyvenevä ranta, mutta melko hienoa hiekkaa. Hyvä biitsi ja tarkeni uida pisempäänkin.

Testasin hotellihuoneen suihkun; vettä tuli niin kovalla paineella, hyvä kun pystyssä pysyi. Söimme parvekkeella hieman sipsejä ja joimme vesiä ja mehua, ennen kuin lähdimme kävelemään niemekkeellä olevalla venetsialaiselle linnoitukselle. Se oli mäen päällä, kova kiipeäinen ja liukkaat kivet, joten varsinkin alaspäin paluu oli haastavaa. Ei mitään kaiteita ja äkkijyrkkä pudotus, liikkuminen omalla vastuulla. Kauniit maisemat eikä aivan ylhäällä ollut edes paljoa väkeä. Ei mikään viiden tähden nähtävyys, mutta kyllä ylhäällä nyt kannatti kerran käydä pistäytymässä.

Linnoituksen sisääntulo.
Ikkuna.
Parga.
Alhaalla Valtos beach.

Sitten etsimme ruokakauppaa; meillä kun oli huoneistohotelli eikä aamiainen kuulunut huoneen hintaan, niin jotain oma-aloitteista aamupalaa piti saada hankittua. Ostimme alkajaisiksi vedet, sitten pullon Freixenetiä (Kreikassa oli yllättäviä hankaluuksia löytää skumppaa) 9€:n hintaan, sitten toisesta kaupasta sämpylät. Vasta tämän jälkeen löysimme "oikean" kaupan josta ostimme juustoa, juustosnackseja, salamia ja voita. Kipusimme jälleen kukkulan yli Valtosin puolelle ja palasimme hotellille. Jalkapohjat olivat aivan kaputt ja vereslihalla jo nyt. Johtui ilmeisesti siitä kun tie ja raput olivat sen verran jyrkät.

Lepäiltiin hieman ja juotiin ouzot palautusjuomiksi. Olimme päiväkävelyn aikana bonganneet rinteestä Flisvos-ravintolan, joten painelimme sinne illalliselle, se oli juuri sopivan matkan päässä hotellilta. Pp tilasi kleftikon ja minä stifadon. Lihapatoja olivat molemmat, joskin kleftiko oli lammasta ja stifado nautaa. Ruoka oli täydellinen, ehdottomasti 5/5. Todella murea liha ja erinomainen maku. Aurinko laski vuorten taakse samalla, joten kyllähän siinä kelpasi syödä. Kisse kerjäsi tietty jaloissa ruokaa. Jälkkäriksi cappucino & Irish coffee. Lasku tippeineen 40€, joten ihan kohtuullinen niin hyvästä ruuasta. Sitten kävely takaisin hotellille kovan vessahädän saattelemana. Raskaasta talsimisesta huolimatta askeleita kertyi vain 17000.

Auringonlaskua illallispaikassa.
Stifado.
Äkkiä se pimenee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti