maanantai 1. elokuuta 2016

464# Parga 1

16.7.2016, +24, Scattered clouds, Preveza, Greece



Parga.

Riikasta palattuani mulla oli alle 48 timmaa aikaa suorittaa kalusto- ja henkilökohtainen huolto, ennen kuin seuraava reissu puski iholle. Tällä kertaa valmis pakettimatka Aurinkomatkoilta Kreikan länsirannikolle Pargaan. Matkaseurana Pp. Ei sen kummempaa agendaa kuin relata ja nauttia hetki lämpimistä keleistä.

Porukat olivat ystävällisiä ja heittivät minut lentokentälle kahden maissa iltapäivällä. Yleensä etelän lomille lähdetään sianlaulun aikaan, joten mitä tällainen klo 16.10 oleva lähtöaika oikein oli? Se vähän harmittikin kun tavallaan siinä "menetti" yhden päivän, vaikkakin olihan se tietysti mukavaa saada nukkua kunnon yöunet ennen reissua.

Ruuhkaisella lentokentällä tapasin Pp:n. Check in oli tehty Finnairin lennolle jo netissä, mutta matkalaukkutägit piti printata automaatista itse ja viedä laukut baggage dropiin. Japanilaiset olivat ensin ymmyrkäisinä edessämme, mutta homma alkoi sitten toimimaan ja saatiin laukut eteäpäin. Turvatarkastuskin meni läpi sukkelaan, joskin tavarani pääsivät ylimääräiseen pyyhkäisytestiin. Turvatarkastuksen eteen oli muuten tullut automaatti, jossa boarding passit piti skannata. En muista ennen nähneeni siinä sellaista.

Kentän puolella mentiin Pp:n vastaanhangoittelusta huolimatta Oak Barrelliin oluelle. Pahin kympin maksava tuoppi ikinä. Käveltiin sitten hetki kentällä ja katseltiin aasialaisten kansoittamaa kuhinaa. Käytiin sitten vielä kaffella, jotta varmasti pissattaisi kunnolla koneessa.

Kuinka ollakaan, paikkamme olivat taas koneen viimeisellä rivillä. Kone tuli täyteen muutenkin. Saimme pitkän miehen vierustoveriksi käytäväpaikalle. Boardaus sujui ajoissa, mutta matkalaukkupojat jostain syystä hituroivat + Turkin vallankaappauksen vuoksi Puolan ilmatila oli ruuhkautunut, joten koneen lähtö myöhästyi puoli tuntia.

Reissuun taas.
Boardausta odotellessa sillipurkissa.

Viimein matkaan, lentoaikaa oli edessä 3h25min. Finnairin lentoemännät tuntuivat työskentelevän tänään jotenkin puoliteholla. Viimein saimme juomatilaukset tehtyä; ostimme shampanjaa ja pari sipsiä ja minä vielä GT:n. Niitä oli kiva juoda ja matka meni mielestäni nopeasti. Lisäksi perille päästyämme poistuminen tapahtui myös lentokoneen peräaukon kautta, joten pääsimme uloskin suht vikkelästi.

Sinne jäi Hesa.
Yamas!

Terminaalissa ensimmäiseksi vessaan, josta toimi vain yksi pyntty, karseat jonot tietysti aiheutui siitä. Matkalaukkuja piti hetken odotella. Olimme saapuneet Prevezan lentokentälle, ja siitä oli vielä 65 kilometrin matka Pargaan. Bussille ohjaus toimi moitteettomasti, eikä bussimatkakaan ollut paha. Matka kesti hieman toista tuntia, ilta ehti pimetä jo ennen kuin pääsimme perille.

Prevezan lentokentällä.

Parga oli 2000 asukkaan pieni kylä, joka kesäisin elätti itsensä turismilla. Se lisäsi asukasmäärän silloin moninkertaiseksi. Nytkin kadulla tuntui riittävän vilskettä. Ilma oli oudon vilpoinen Kreikka-asteikolla. Opas kertoi, että edellisenä iltana oli satanut kovasti joka on outoa tähän aikaan vuodesta.

Hotellimme oli nimeltään Vekios. Se oli bussimatkan päätepysäkki, eikä sinne edes montaa suomalaista meidän lisäksemme tullut. Saimme huoneen ekasta kerroksesta, se oli ankea ja heti oven avattuamme vastaan pyyhälsi voimakas homeen haju. Se pisti masentamaan. Kauaa emme ehtineet siinä edes ihmetellä kun respasta soitettiin ja kerrottiin, että huomenna voisi olla mahdollisuus vaihtaa huonetta.

Homeelta haiseva ankea huone.

Toisekseen, kello oli jo 22, karsea nälkä ja jano eikä mitään syömistä tahi juomista. Vesijohtovettä ei suositella juotavaksi. Lähdimme etsimään kauppaa, jonkinlainen löytyikin lähistöltä josta saimme ostettua vettä, mehua ja sipsejä. Kysyimme sitten vielä hotellimme tavernasta jos se olisi auki ja saisiko sieltä ruokia. Emme onnistuneet saamaan Kleftikoa, mutta jotain kuitenkin heltisi. Pp tilasi vasikkaa tomaattikastikkeella ja minä lihapullat. Juomaksi olutta + limsa. Kummankin ateria yllätti ja oli loistava. Antaisin omastani helposti 5/5. Hinta oli 24€, tipit päälle. Kisse kiehnäsi jaloissa kerjäten ruokaa, mutta emme alkaneet sitä ruokkimaan. Vähän fiilis parani kun sai apetta. Sitten säkkipimeässä makkoomaan, tietämättä maisemista mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti