386# Vietnam, 8

30.1.2015, +1, Partly cloudy, Helsinki, Finland

Tuhlaajapojan paluu.

Nukuin ihmeen hyvin siihen verrattuna, että pitkä kotimatkapäivä tiedossa. Klo 5.30 herätys, 20 minuuttia aikaa saada matkalaukku huoneen ulkopuolelle (täällä on ollut loistava palvelu, kun kantajat ovat koko ajan kantaneet laukkuja), ja muutenkin saada itsensä kuosiin. Ennen aamiaista check out, sitten pika-aamiainen naamariin, sillä bussissa piti olla jo puoli seitsemältä. PE sekoili visansa kanssa, epäili hävittäneensä sen tai unohtaneensa sen hotellihuoneeseen, ja hän lähti sitä vielä etsimään. Mulle respasta taas huomautettiin, että check outia ei ole tehty, mutta kas kummaa, kun avainkortti löytyi silti äijältä.

Kymmenen minuuttia myöhemmin päästiin matkaan, opas tästä kyllä huomauttikin, mutta ehkä vain sarkastisesti. Yleensä on aina ryhmässä joku jota pitää odotella, mutta tällä reissulla sellaisia kupeksijoita ei ollut.

Kauaa ei kestänyt lentokentälle meno, kenttä oli vain kahdeksan kilometrin päässä keskustasta ja aamuruuhkakin kävi päinvastaiseen suuntaan. Paikallisopas näytti, että hänessä on ekstrovertin vikaa ja halusi välttämättä laulaa Righteous brothersin "Unchained Melody"n. Odotin jo jotain kovin kiusallista hetkeä, mutta ukkelihan osasi laulaa mahtavasti.

Lentokenttä ei ollut iso, ja aika looginen, joskin check inin jälkeen piti jäädä pieneksi, epämääräiseksi hetkeksi odottelemaan matkalaukkujen läpivalaisua. Ilmeisesti niissä ei ollut mitään hämminkiä, koska kukaan ei tullut sanomaan mitään. Käärmeviinakin pääsi onnellisesti matkaan. Muussa tapauksessa kai matkalaukku olisi otettu pois hihnalta.

Hyvästeltiin opas, ja sitten mentiin turvatarkastusjonoon, jossa ainakin yks lapsiperhe etuili sikana. Niillä oli tavaratkin roskapusseissa. Kun kauhalla annetaan, niin ei kai lusikalla voi vaatia.

Ensimmäisessä turvatarkastuksessa katsottiin pelkästään laukun kamat, mutta ei menty metallitarkastuksen läpi. Sitten jonotettiin passintarkastukseen; viereisellä linjalla joku rikollisen näkönen ukko yritti kusettaa, varmaan itse koittanut väärentää viisumin päivämäärää, koska sai jäädä setvimään asiaa. Onneksi kerrankin oltiin valittu oikea jono, toiset joutuivat odottamaan siinä vaikka kuinka pitkään tätä setvimistä ennen kuin kyseinen herrasmies vietiin takahuoneeseen. Sen jälkeen jonotettiin taas toiseen turvatarkastuspisteeseen, jossa tällä kertaa tutkittiin uudestaan sekä laukku että taskut ja metallinpaljastin oli myös. Mitähän järkeä siinä ekassa laukun tarkastuksessa sitten oli? Vain vietnamilainen sen tietäköön.

Viimein kentän kansainväliselle alueelle. Käytiin ostamassa viskipullot; vaikka se olikin kalliimpi kuin  maissa, niin litra skottiviskiä ei maksanut kuin $19. Katsoin vielä tuliaisia mutta en löytänyt oikein mitään. Istuimme sitten käytävillä ja ihastelimme muiden lentoyhtiöiden lentoemäntiä; sen näki jo kaukaa kun Finnairin kantturat tekivät tuloaan. Käsittämätöntä, miten pisimpään virkasuhteessa olleet kypsiin kymmeniin ennättäneet lentoemot ovat arvostetuinta kastia ja saavat nämä pitkien matkojen lennot. Mä olen nyt ehkä vähän konservatiivinen sovinisti, mutta mielestäni lentoemot voisi päästää toisiin tehtäviin viimeistään nelikymppisinä, ja jättää kabiinin puoli nuorille ja näteille lentoemännille.

Näimme myös menomatkalla olleen vierustoverimme. Hänellä se vasta oli ollut seikkailua ja viisumisekoilua kerrakseen. Oli käynyt myös Kambodzassa, muttei meinannut päästä takaisin Vietnamin puolelle kun ei ollut viisumia. Vuoden vaihteen jälkeen suomalaiset saivat Vietnamiin kahden viikon kertaviisumin, mutta jos käväisi muualla niin ei päässyt takaisin ilman uudelleen hankittua viisumia. Tämä selvisi hänelle vasta rajalla takasintulomatkalla. Viisumi olisi pitänyt anoa sitten hankalan matkan päässä lähetystössä Phnom Penhissä, mutta oli sitten saanut neuvoteltua itselleen diilin; viisumi järjestyi $240:lla - joka on valtava summa paikallisille lahjuksiin, mutta minkäs teet. Huvittavaa oli, että viisumi, joka järjestyi tunneissa oli leimattu satojen kilometrien päässä rajanylityspaikasta. Mutta oli kuulemma hieman ollut kuumottava tilanne odotellessa raja-asemalla ilman passia ja rahaa, vailla tietoa miten asiat järjestyisivät.

Lentokoneessa meillä oli koneen takaosassa keskirivin paikat. Pyysimme vierustovereiltamme jo etukäteen anteeksi ja aloimme dokaileen. Miten muutenkaan saisi masentavan 12 tunnin kotimatkan taltutettua? Ensiksi shampanjaa, sitten viiniä, lonkeroa ja kolme gini-tonicia. Tässä vaiheessa siirsin kelloa Suomen aikaan, näytti olevan varttia yli yhdeksän aamulla ja olo oli kuin seipäässä. Söimme hieman lentokoneruokaa, ja otimme parin tunnin unet; tällä kertaa se jopa onnistui.

Sitten lisää juomista, ja loppumatka menikin nopeasti. Vierustovereista en tiedä; toivottavasti juttumme ei aivan pohjamutia ruopannut. Lentoemännät vaikuttivat kireiltä, erityisesti se meidän puolella oleva tantta, joka hermostui melkein riitelemään takanamme istuvan matkustajan kanssa rahaan liittyvistä epäselvyyksistä.

Vähän kone oli myöhässä jo lähtiessä, ja lisäksi kova vastatuuli hidasti matkantekoa melkoisesti. Maanopeus oli paikoitellen vain 700 km/h, joka on hidas vauhti lentokoneelle. Siinä viiden aikoihin iltapäivällä laskeuduimme pimeään Suomeen. Lämpö oli nipin napin plussalla, joten mikään superpaha keli ei ollut kuten viime vuonna palatessamme Meksikosta -19 asteen ilmastoon kesävaatteissa.

Matkalaukut löysivät perille helposti tälläkin kertaa, emmekä joutuneet tullimiesten tutkittavaksikaan, joten käärmeviinakin löysi tiensä kotiin. Passeja piti esitellä virkailijalle, mutta hänelläkään ei ollut siitä kommentoitavaa - joskus virkailija on alkanut kysymään "kenes passi tää on".

Otettiin kimppataksi PE:n kanssa. Oli outoa olla kotona. Porukat olivat niin ikään reissussa joten arki piti aloittaa samana tien ruokauppavisiitillä.

* * * * *

Epilogi:

Kiva oli tammikuun loma. Tammikuu on jotain niin pirullista Suomen oloissa mutta lomailemalla se tosiaan menee kuin itsestään. Kelit osuivat kohdilleen, ja matkakohteet oli juuri sitä mitä hain. Etukäteen olin jo totutellut ajatukseen liikenteen kaoottisuudesta ja kaupustelun ja huoramyynnin rasittavuudesta joten ei päässyt sekään yllättämään - joskin aika ajoin se oli rasittavaa silti. Mutta ymmärrettävää; äärimmäinen köyhyys oli jatkuvasti läsnä. Valkoinen on täällä vielä herra ja jos on ollut rahaa matkustaa toiselle puolen maapalloa, on todennäköisesti pari dollaria liikeneväksi myyjällekin.

Opastoiminta täydellistä. Epäonnistumisia ei ollut, ei sairastumisia eikä mitään. Ehdottomasti suosittelen Kaakkois-Aasiaa kaikille, ja jos vain mahdollista niin suuntaan tuonne jatkossa itsekin. Mennen tullen voittaa Amerikan maat. Ei tästä voi antaa huonompaa kuin 5/5.

Aikaeroon tottuminen (+5 tuntia suomeen verrattuna) meni kuin itsestään Aasiaan päin mentäessa, mutta takaisin päin tultaessa yhtä tuskaa taas kerran. Varmaan meni viikon verran palautumiseen; illalla piti mennä kahdeksalta nukkumaan ja sitten heräili aamuyöllä viiden kieppeillä. Mä en ymmärrä miksi jotkut sanovat, että itään päin on vaikeampi matkustaa. Ei minusta.

Mutta, uusia retkiä odotellessa...