383# Vietnam, 5

27.1.2015, +31 Partly cloudy, Ho Chi Minh city, Vietnam

(bongatut eläimet: kilpikonna)

Herätys klo 6.45. Yöllä olin nukkunut melko hyvin, joskin heräsin kerran kuumuuteen vaikka nukuinkin ilmastointi päällä. Ilmastointilaite oli sen verran hiljainen, mutta peitot olivat paksut. Aktiivirannekkeen unenmittaus väitti tosin mun valvoneeni puolet yöstä, mutta mitään en tunnusta. Eikä täällä liikaa ole tullut nukuttua, kuten ei matkoilla yleensäkään.

Aamiaiselle, se oli taas vähän vaikeampaa kun uusi hotelli ja uudet kujeet, vaikka aika pitkältihän se samalla kaavalla meni kuten tähänkin saakka. Mä olen huono syömään aamuisin; jos on viikonloppuaamu niin en ota muuta kuin kahvia ensimmäiseen pariin tuntiin, sitten pystyy syömään jo tukevammin. Mutta että heti herättyään vetäisi täyden setin safkaa, sitä mun vatsa ei kestä.

Melkein tuli kiire, koska lähtö oli jo puoli yhdeksältä. Tänään olikin tiukka päivä.

Blondit puluset.

Edes ajotie ei estä kyykkäystä.

Posti.

Notre Dame.

Ensiksi kävimme kuvaamassa pääpostitalon joka oli säilynyt alkuperäisessä tarkoituksessaan jo toista sataa vuotta, sekä Notre Damen kirkon (luulin sellaisen olevan Ranskassa). Kävelimme siitä sitten entiseen lähetystöön, jossa Etelä-Vietnam piti majaansa, ja joka oli Vietnamin sodan viimeisiä paikkoja joka vallattiin ja johon sota päättyi ja kommunismi alkoi ja valtio yhdistyi. Ei mikään erikoinen rakennus, täytyy ehkä katsoa joku uutispläjäys joskus Vietnamin sodasta, jospa rakennuksesta saa sitten jotain enemmän irti.

Lähetystö.

Pressan työpiste. Punaisesta puhelimesta oli aikoinaan suora yhteys USA:n presidentille.

Huone, jossa Etelä-Vietnamin presidentti antautui.

Mikä käyttis näis on?

Helikopteri valmiudessa lähetystön katolla.

Sitten Jade-keisarin pagodille, näitä temppeleitähän nyt on tullut jo nähtyä. Sama jumalaton suitsukkeen katku se oli sielläkin. Sinipaitamies ei voinut olla muistuttamasta, että temppelit ja kirkot kierretään ulkoa ja ravintolat sisältä. Kyllästyneenä hän lähtikin käväisemään kesken temppelikiertueen parturissa. Hoito oli kuulemma hyvä, vaikka opas olikin varoittanut, että miehet saattavat partureissa törmätä omituisiinkin ehdotuksiin.

Temppelissä riitti taas palvottavaa.

Tästä jatkoimme Dong Khoi-kadulle, joka on tavallaan kaupungin ostoskatu. Olimme seikkailleet täällä PE:n kanssa jo edellisiltana etsiessämme ravintolaa. Kävimme nyt yhdessä kaupassa ja ostoskeskuksessa ostamassa paitoja ja muuta rojua. Sen jälkeen lounaalle. Täälläkin oli valmis setti lounasta, mutta kauhuksemme huomasimme, että kana oli täytetty sienillä. Opas onneksi muisti henkisen allergiamme sieniä kohtaan ja kävi vaihtamassa meille kalaruoat tilalle. Hyvä niin. Muutenkin ruokakääryleissä oli squidia ja sen semmoista, en ollut kovin innostunut niistä.

Konnat.

Lounaan jälkeen kiinalaiskorttelin markkinoille. Niin ahdasta, kuumaa ja täyteen pakattua paikkaa en ole koskaan nähnyt, sitä ei pysty oikein sanoiksi kuvaamaan. Ja joka jumalan paikkaan piti päästä mopolla. Ihme oli ettei nestehukka tullut tai joutunut tosiaan mopon yliajamaksi. Tuntui, että kaikkialla oli vain tiellä ja kaikki energia kului siihen kun  yritti pysyä elossa. Mihinkään ostettavaan ei pystynyt keskittymään.

Kauppahalli sisältä.

Kauppahallin vierustaa.

Neukkuutiota ja kivijalkauppaa.

Seuraavaksi sotarikosmuseoon, jossa oli kuvia Vietnamin sodan amerikkalaisten tekemistä raakuuksista. Totta kai kuvat olivat aitoja, mutta kovin yksipuolisia sodan kannalta; nämä esittelivät vain amerikkalaisten aikaansaannoksia eikä lainkaan mitä vietnamilaiset tekivät. Museossa oli myös aito kuva ehkä kaikkein kuuluisimmasta vietnamin sodan kuvasta, jossa lapset ovat saaneet annoksen napalmia niskaansa. Osa kuvista oli hyvin brutaaleja, joita en halunnut itse edes katsoa enkä kuvata, saati julkaista. Ihmisen raakuus vetää hiljaiseksi.

Niin ja olihan siellä suomalaistakin väriä tunnustumassa muudan nuori Erkki Tuomioja. Sosialismi ei rajoja tunne.

Valokuvanäyttely sodan raakuuksista.

Olen ennenkin nähnyt tämän. Paljon kertova kuva.

Tankki täyteen.

Kävelimme viiden minuutin matkan Vesinukketeatteriin, josta opas oli jauhanut jo monta päivää. Kyllähän sen esityksen nyt katsoi läpi, ilahduttavinta oli että se kesti vain 50 minuuttia. Toki paikalle haalittu paskainen vesi oli erikoista, ja okei, myönnettäköön että hienosti ne esiintyi ja jäi ihmettelemään esitystekniikkaa. Muuten jutut eivät oikein avautuneet, ehkä kulttuurierojen vuoksi (siinä puhuttiin ja laulettiin pelkästään vietnamiksi).

Vesinukketeatterinäytöstä kuvaavia ihmisiä.

Sitten hotelliin. Kello oli jo kuusi ja koko päivä oltiin oltu menossa. Pakko oli pitää parin tunnin tauko. Kävin suihkussa, surffailin, join kahvin ja pari olutta. Sen jälkeen PE tuli hakemaan ja lähdimme kävellen kippolaan. Suunnistimme ravintola Lemongrassiin, jonne tällä kertaa osuimme ykkösellä, jälleen rakennustyömaan läpi.

Mun ruoka oli ihan hyvää, PE:stä en ole ihan varma. Ruuan jälkeen takaisinpäin, poikkesimme kaljalla ravintolassa, jossa olimme ainoat asiakkaat, ja olimme varma, että meitä ukotettaisiin jotenkin mutta kaikki meni ihan hyvin. Sitten vielä kaupan kautta kotia.