384# Vietnam, 6

28.1.2015, +30 Partly cloudy, Ho Chi Minh city, Vietnam

(bongatut eläimet: hedelmälepakko)

 Päivän retkikohde Cu Chi:n tunnelialue.

Aikainen herätys on tullut tunnetuksi, tänäänkin ylös klo 6.30. Aamiainen naamariin, vessan kautta bussille.

Bussilla matkasimme aamuruuhkaa vastapalloon parin tunnin matkan Cu Chi:n tunnelialueelle. Se on metsän keskellä oleva läiskäre, joka oli kova taistelupaikka Vietnamin sodan aikoihin. Alueen maaperä on kovaa kalliota, joten Vietkongin sissit kaivoivat sinne satoja kilometrejä tunneleita maan sisään. Eikä pelkästään tunneleita, vaan myös majoitustiloja, sairaaloita, ruokasalia, keittiöitä ja sen semmoista, pelkästään pienillä kuokillaan, jotka paremmin soveltuisivat kukkapenkin möyhentämiseen.

Lisäksi pykäsivät raakalaismaisia ansoja amerikkalaisia sotilaita varten. Mä en tiedä miten he sitten itse erottivat ansan, todennäköisesti eivät erottaneet vaan rysähtivät välillä niihin itsekin. Ansojen tarkoitus ei ollut tappaa (välittömästi) vaan aiheuttaa kipua ja lävistää esim. jalka. Jenkit eivät hylänneet omiaan, vaan tulivat noutamaan loukkaantuneita, joten ansa ja loukaantunut toimivat myös syöttinä. Tietysti viidakon oloissa haavat nopeasti tulehtuivat ja kuolema tuli ennemmin tai myöhemmin.

Jos metsään haluat mennä nyt - joo haluun!

Peekaboo! Paikallisopas kujeilee.

Tunnelit olivat erittäin kapeita, jotkut niin pitkiä että siellä piti kävellä kyyryssä 40 metrin matkoja. Kaiken huipuksi niitä on vielä suurennettu länsimaisia turisteja varten. Se oli silti erittäin raskasta, siellä oli kuuma, ei ilmaa, liikkuminen mahdotonta. Hedelmälepakot toivat vielä lisämausteen lentelemällä pään vierestä. Kamala paikka. En mäkään ihan kaikkiin luoliin mennyt, osaan ei olisi mahtunutkaan.

Luolan suuaukko.

Nykyään luolat asuttaa katossa majailevat lepakot.

Näitä touhuja kuin katseli, niin äkkiä tuli selväksi ettei jenkeillä ollut mitään mahdollisuutta vietkongeja vastaan. Sen näki jo täältä jo. Lisäksi sissit olivat varmasti sitkeitä kuin mitkäkin. Jotkut asuivat luolissa jopa kymmenen vuotta. Itse en olisi pystynyt olemaan kymmentä minuuttiakaan siellä. Ehkä eka vuosi oli pahin, sitten alkoi tottumaan?

Mutta mielenkiintoinen paikka kaiken kaikkiaan. Kylmä olut maistui kyllä sen jälkeen.

Lounastettiin "valtion" ravintolassa. Poikkeuksellista, mutta palvelu oli tällä kertaa äärimmäisen nopeaa, ruokaa tuli siihen tahtiin ettei edellisiä ehtinyt syömään. Mitenkään kovin hyvää se ei ollut, mutta paikka oli kiva, joen rannassa oli kiva katsella ohi ajelehtivia vesihyasinttikasvustoja.

Piha.

Taas toi ukkeli.

Palasimme bussilla pari tuntia takaisin päin kaupunkiin. Etäisyys ei välttämättä ollut kovin pitkä, mutta tie huono ja kaupungin päässä tietysti mielipuolinen ruuhka. Hotellille päästyäni otin päikkärit, käytiin sen jälkeen PE:n kanssa vähän lähialueella kävelemässä ja kaljalla pubissa. Sen jälkeen takaisin hotellille, kävin testaamassa hotellin uima-altaan. Se oli katolla, aika iso allas, vain muutama muu uija minun lisäkseni. Tulipunainen aurinko oli laskemassa tammikuun illassa ympärillä olevien pilvenpiirtäjien välistä, alhaalta kuului liikenteen tasainen jyminä ja tuhansien moottoripyörien torvien toitotukset. Tilanne oli todella epäuskottava. Jos jokaisessa päivässä on hetki, jota saatana ei löydä, niin se oli tässä.

Join kahvin ja oluen, sen jälkeen menimme PE:n kanssa hotellin baariin neuvoa-antaville. Olimme nähneet edellisinä iltoina siinä jonkun laulajan esiintyvän; me halusimme jutella keskenämme rauhaksiin, ja pyysimme tarjoilijaa viemään meidät hiljaisimpaan pöytään, mutta niitä ei ollut juuri tarjolla. Pari minuuttia istuskeltuamme naislaulaja ja pianisti tulikin estradille, melkeinpä viereemme. Hämmästyin kuitenkin laulajan tasoa: oli tietysti nätti likka mutta osasipa hän laulaakin hienosti. Ja lisäksi esitti koko joukon suosikkibiisejäni kuten Besame mucho'n ja Carpentersin Yesterday once more'n - sekä Kun saapuu syys - tietysti englantilaisena versiona, mutta en malttanut olla huomioimatta ironiaa. Sopiiko sellainen syysmasennuslaulu tällaiseen ilmastoon?

Baari oli muutenkin tasokas; juuri sellainen elitistinen, joka Suomesta puuttuu. Sellainen, jossa tarjoilijat tekevät työnsä zeniläisen tarkasti, ja jota räkäisiin keskiolutkippoloihin tottunut ei osaa edes huomata. Taso pitäisi aina olla tekemisissä.

Paukut naamariin ja sitten etsimme Blue Ginger-nimisen ravintolan jota meille oli kehuttu. Se löytyi puolivahingossa ykkösellä. Ravintolassa ei ollut muita asiakkaita kuin paikallinen humalainen kopla, joka lauloi karaokea omassa boksissaan mutta jumalaton meteli kuului läpi seinien läpi. Tarjoilija vaikutti myös epärehelliseltä ja ihmettelimme miten meille tälläistä paikkaa oli suositeltu. Ruokalista myös hyvin erikoinen. Saimme kuitenkin jotain tilatuksi ja kun ruoka tuli niin hämmästyimme molemmat valtavasti. Varmaan paras ruoka koko matkan aikana. Wau. Palvelu oli surkeaa, meteli oli surkeaa, miljöö oli surkeaa mutta ruoka ykkösluokan kamaa. Ja hinta siis taas vietnamilaiseen tapaan älyttömän halpa. Olisikohan maksanut juomineen molempien setti yhteensä 15$.

Ruoka oli tuoretta - ja lihotettavana.

Sitten se vaikein osuus, eli baarin etsintä. Sitä sai hakea kissojen ja koirain kera. Toki on olemassa baari-alueita, mutta ärsyttää sitten kun ei voi muualla olla mitään baareja, eikä jaksa lähteä ylittelemään katuja ja kävelemään baarin perään. Huora- ja huumemyyntiä kyllä oli sen verran että alkoi suututtamaan. Ikinä ei pitäisi Aasiassa menettää malttiaan. Mutta kun niitä huoramyyjiä tulee n. 6 sekunnin välein ja jos ensin sanoo nätisi "no thanks" ja sitten "i want nothing" ja vieläkin myyjä roikkuu käsikyykässä hokemassa "very young girliä" niin se alkaa kahden viikon jälkeen jyrsimään.

"Vuvve... etsi baari, missä on baari, missä?"

Krumeluureja riittääpi.

Sinällään kylillä ei pelota liikkua. Varkaita toki on, sellaisia jotka ohiajavasta moposta kiskovat veskat selästä, mutta yleensä kusetus on se mihin paikalliset pyrkivät. Sanotaanko, että Suomessa mua pelottaa järjettömän paljon liikuskella illalla ulkona, täällä ei niinkään (joka voi toki olla virheellinen ajatustapa).

Löysimme kuitenkin hiljaisen baarin, jossa otimme pari kaljaa naamariin, ennen kuin jätkä alkoi sulkemaan sitä yhdentoista aikaan. Kävelimme hotellille ja ihmettelimme, miten jotkut kaupat pitivät vieläkin ovensa auki, esimerkiksi kännykkäkauppa. Onko niille sitten kysyntää?

Nukkumaan pääsin vasta puoli kahdelta yöllä.