324# Berliini, 1

8.3.2014, Lauantai

Clear +12, Berlin, Germany

Päiväreitti.

Miksi näiden lentojen on aina lähdettävä niin jumalattoman aikaisin? Taas oli herätys klo 4.45, mutta olin päässyt nukkumaan illalla onneksi vähän tavallista aiemmin, klo 23.15.

Päämääränä tällä kertaa 3 yön reissu Berliiniin, Saksaan. Olin käynyt Berliinissä viimeksi loppuvuodesta 2008, mutta mulla ei oikein ollut kauheasti mielikuvia. Jotenkin se paikka oli silloin flopannut. Tällä kertaa matkaan lähdettiin miehissä, seuranani herrat U, R ja PE.

Taksi tilattiin klo 5.30, mukava kuski. Oli pimeää ja synkeää, taivaalta lenteli jalkarätin kokoisia räntähippuja. Ruuhkaa ei tietenkään tuohon aikaan ollut, lentokentällä oltiin klo 5.52. Maksoi sen 45 € paikkeilla.

Toisia herroja piti vähän aikaa odotella. Kentällä oli jo näin aamusta mielisairas ryysis, kun keskieuroopan ja toisaalta etelän lomalaistenkin koneet starttailivat aamusta. Mulla oli mukanani vain reppu, ei siis ruumatavaroita, ja check in oli tehty jo kotona netissä, joten mulle olisi riittänyt kun olisin kävellyt vain suoraan turvatarkastukseen. Mutta muilla oli ruumalaukut, joten piti aikansa jonotella ensin baggage dropiin, ja sitten uusi kymmenen minuutin jonotus turvatarkastukseen. Ei edes piipannut mun kohdalla tällä kertaa, toisin kuin PE:llä ja R:llä. Joutuivat ihan kengät poistamaan.

Oak Barrell -baari oli jo auki, joten käytiin hakemassa lähtökaljat. Tuoppi maksoi liki kymmenen euroa, on se vähän jumalaton hinta kaljamukista. Kello ei ollut vielä seitsemääkään, mutta ihan hyvälle se olut maistui jo aamutuimaan. Eikä tässä kippolassa ensimmäistä kertaa olutta juotu samalla kun katsottiin televisiosta Huomenta Suomea.

Meillä oli joku pieni Finnairin kone, joten ei päästy edes tuubin kautta koneeseen, vaan bussikuljetuksen. Se tulikin ykkösellä täyteen. Koneeseen mahtui sata matkustajaa, meidän paikat oli viimeisellä rivillä (rivi 25). Tyhjiä paikkoja ei näkynyt. Kone lähti ajoissa liikkeelle, mutta jalkarättejä tuli taivaan täydeltä edelleen, joten kone piti vielä erikseen pestä ennen lähtöä ulkoapäin jollain aineella (jäänestolla?). Kusihätä alkoi tässä vaiheessa olla jo kova, mutta viimein kone nousi ja lopulta turvavyövalo sammui. Meidän takana oli heti wc, mutta R:n piti päästä ensimmäiseksi. Hän ehti juuri kusaisemaan, kun tuli joku turbulenssikohtaus ja turvavyöpakko kosahti päälle ennen kuin ennätin vessaan. Voi saakeli. Sitä kesti seuraavat kymmenen, viisitoista minuuttia ja lopulta matka tasoittui. Joku akka vielä yritti etuilla, mutta tällä kertaa pidin pääni ja ryykäsin vessaan ensimmäiseksi. Kyllä helpotti.

Lento kesti pari tuntia, siinä tarjottiin joku minimaalinen croissant aamiaiseksi, sekä jäähtynyt kahvi. Mä tilasin myös pikkolo-pullon shampanjaa, se oli sentään hyvä. Nopeasti meni matka ja laskeuduimme Tegelin kentälle vain 10 minsaa myöhässä. Kello oli 9.15 paikallista aikaa.

Asemalla ei tarvinut kauaakaan odotella matkalaukkuja. Mä pystyin tämänkin ajan käyttää vessassa jonottamiseen. Muuten kentällä ei kyselty passia eikä mitään, sen kuin vain marssi ulos joten sujuvasti sujui homma.

Kävimme ensimmäiseksi ostamassa Berlin welcome cardin, joka on turisteille suunnattu kirjanen. Kai sillä sai jotain alennusta museoista sun muista, mutta sillä sai myös 72 tunnin (näitä oli myös muitakin aikavaihtoehtoja) matkalipun juniin, busseihin jne Berliinin sisällä, vyöhykkeille A & B. Kartta oli mukana myös. Hinta 25,50€. Berlin WelcomeCardin sai lentokentän infotiskin viereisestä kojusta.

Etsimme taksitolpan, niitä olikin runsaasti. Perusmersu, mamu-kuski. Lähtöhinta oli vain 3,40€, joten halvempi kuin Suomessa. Aurinko paistoi, ja keli oli kuin parhaimmillaan vappuna Suomessa. Puissa ei ollut lehtiä, mutta ruoho viheriö ja kevätkukat nousivat. Jalkarätit olivat poissa.

Käydessäni edellisen kerran Berliinissä mamu-taksikuski antoi minulle ensimmäisen oppitunnin. Istuttuani taksiin kysyi, olenko ensimmäistä kertaa Berliinissä ja vastattuani myöntävästi tajusin virheeni: keskustan alueella oli "mielenosoitus" ja hän joutui ajamaan kiertoteitä, ja pitkään ajoikin. Tällä kertaa kuski onneksi ajoi suoraan hotellille sen kummemmin kusettamatta. Taksimatka maksoi tippeineen 20€, joten aika halpa noin niinkuin naamaa kohden. Aikaa meni ehkä parikymmentä minuuttia.

Hotellimme oli Tryp Berlin Mitte. Se ei ollut kovinkaan kallis, mutta kuitenkin verrattaen  uusi, valmistunut joulukuussa 2010. Sen huomasi jo aulaan tultaessa, oli sellainen modernin oloinen jotenkin. Ei mikään nuhjuinen. Siksi hotellia ei löytynyt vielä Googlemapsin street view'llakaan, tämähän meitä etukäteen huoletti (paikalla oli vain rakennustyömaa). Virkailija respassa toivotti heti tervetulleeksi, jonoa ei ollut. Mä ja PE oltiin nimetyt varaajat, joten meidän tehtävä oli täyttää henkilötiedot, ja antaa vielä luottokortin numerokin pantiksi. Meille ei kuulunut aamiaista, se maksaisi 16€ / naama / aamu. Respan täti alkoi heti puffaamaan meille jäsenyyttä, jolloin aamiaisen saisi kympillä. Emme silti ottaneet sitä.

Hotellimme Tryp Berlin Mitte.



Hotellimme ikkunasta kuvattua sisäpihaa.

Saimme valita huoneen hiljaiselta pihan puolelta tai kadun puolelta. Päädyimme hiljaisempaan vaihtoehtoon. Kello oli vasta kymmenen, mutta saimme huoneet heti - ilmeisesti täällä ei sitten niin kauheasti jengiä ollut? Käytiin heittämässä kamat sisään, oli ihan siisti huone. Muistutti jollain tapaa Omenahotellin sisustusta.

Lähdimme kylille. Hotellimme sijaitsi Berlin Mittessä, ja etukäteen oltiin katsottu, että metroa tarvittiin melkeinpä aina hotellista poistuttaessa. Päätettiin aloittaa iisisti ja kävellä noin puolen kilometrin päähän Bernauerstrasselle, jossa oli säästetty pätkä muuria ja se muurin välinen "tappovyöhyke", ei-kenenkään-maa. Graffittien sotkemaa seinää oli noin 60 metrin matkalta, jotain muistojutskaa, vartiokopin perustukset ja sellainen seinä, jossa oli ammuttujen loikkareiden kuvia ja nimiä. Viimeisin oli kuollut juurikin 8.3.1989, eli päivälleen 25 vuotta sitten. Jos hänkin olisi vain odottanut muutaman kuukauden, niin olisi päässyt rajan yli kävellen, ilman riskejä..



Rajavyöhykkeellä. Muurin toisella puolen Länsi-Berliini.

Viimeinen henkensä menettänyt rajaloikkari.

Päätimme alkaa seikkailemaan junilla ja menimme läheiselle Nordbahnhofin asemalle. Liputhan olimme jo hommanneet lentokentältä, mutta ne olisi pitänyt vielä aktivoida leimaamalla ne leimauslaitteella asemalla. Sellaista vehjettä emme kyllä asemalta löytäneet. Junakin kolisteli paikalla joten hyppäsimme siihen sen kummemmin miettimättä, minne se oli menossa, ja pummilla vieläpä. Hyvinhän tämä alkoi.

Pääsimme kuitenkin nopeasti kartalla, missä olimme ja minne päin menossa. Matkustimme pari pysäkkiä eteenpäin, Gesundbrunnerin asemalle, jossa tarkoitus oli vaihtaa junaa Alexanderplatzille. Asema oli kuitenkin puolittain remontissa, ja meidän piti löytää nimenomaan U-junan asemalle. Emme löytäneet kuitenkaan kulkureittiä sinne, vaan lähdimme harhailemaan täysin väärään suuntaan. Ainoa mitä löysimme oli leimauslaite, joten saimme sentään liput validoiduiksi, mutta hetken päästä löysimme itsemme itä-saksalaisesta ostoskeskuksesta. Alkoi jo nälättämään, janottamaan, kusettamaan ja kylmimään, ja kaiken lisäksi eksyksissä, joten pinna alkoi ensimmäistä kertaa kiristymään. Tervetuloa turistiksi.

Palasimme takaisin asemalle ja jatkoimme tällä kertaa toiseen suuntaan. Kiersimme toista ostoskeskusta ympäri ja ämpäri, emme löytäneet edes vessaa. Viimein bongasimme kadunpuolelta olutpubin ja suunnistimme sinne oitis. Siinä kun pääsi käymään vessassa, lepuuttamaan hieman jalkoja ja juomaan oluen, niin elämäkin alkoi taas hymyilemään paremmin. Bongasimme pienen matkan päässä U-aseman, ja pääsimme jatkamaan matkaa Alexille.

Ihmettelimme ensin vähän aikaa Alexanderplatzin ihmisvilinää, ja poikkesimme Kafehausiin oluelle ja lounaalle. Aurinkoinen ja lämmin keli, terassi oli ääriään myöten täynnä, mutta sisältä löytyi vielä vapaa pöytä. Kippola näytti tutulta, olin ollut täällä aiemminkin.



Alexanderplatz aurinkoisena kevätpäivänä.

Söimme U:n kanssa omeletit, R & PE söivät jonkun gulassijutun. Ihan hyvää ruokaa. Suututimme henkilökunnan koska emme tajunneet antaa yhtään tippiä - ja kaiken lisäksi se oli helvetin kallis kippola muutenkin - emmekä antaneet rahaa edes vessaportieerille. Emme ymmärtäneet vielä tässä vaiheessa, että lähes poikkeuksetta jokaisessa vessassa oli aina portieeri, jolle piti jokin pieni epämääräinen senttimäärä maksaa, vaikka olikin ravintolan asiakas. Finnet.

Seuraavaksi aloimme etsimään DDR-museota. Kävelimme aluksi pitkään väärään suuntaan, ennen kuin löysimme itsemme taas kartalta ja saimme reitin oikaistuksi. Loppumalta tuntuvan vaelluksen jälkeen löysimme museon Karl Liebknecht Strasselta. Saimme Berlin Welcome Cardin avulla 1,5 euron alennuksen sisäänpääsymaksusta, maksaen vain 4,50€ / naamio. Sinällänsä museo ei ollut kokemisen arvoinen; kyllä sen nyt läpi käveli ja pääsihän siellä kusella käymään, mutta tätä oli mainostettu ja odotin enemmän.

DDR:läinen laatuauto.

Viereiseen hulppean näköiseen kirkkoon maksoi sisälle 7 €. Lienemme kaikki yhtä mieltä siitä, että kirkot ovat kapitalismin yläpuolella, ja niihin kuuluisi päästä ilmaiseksi joten äänestimme jaloillemme ja jätimme sen väliin. Muutenkin jalkoja jo väsytti kaikki se kävely, joten päätimme palata hotellille. Paluumatka Alexanderplatzille oli helpompi, sen kuin vain seurasi tv-tornia, joka näkyi pitkälle. Mietittiin, käytäisiinkö vielä kaljalla, mutta ei kai me nyt juoppoja olla, joten tyydyimme käymään vain hotellin lähellä olevassa muslareiden kaljakaupassa.

Hotellimme vierustaa Itä-Berliinissä.

Hotellissa päätin testata suihkun. Seinässä oli sellainen saippuaputeli, mutta sieltä ei tullut kuin teelusikallinen pesuainetta ja sen jälkeen se loppui. Koska päättelin, että siivoojat eivät kuitenkaan jaksa saippuan tilannetta aina tarkistaa, kirjoitin heille englanninkielisen lapun jos voisivat astian täyttää.

Lepuuttelun ja oluen juonnin jälkeen lähdimme kello 18:n kieppeillä uudelle kaupunkireissulle. Otimme jälleen U-junan (Berliinissä oli S-junia, jotka menivät pääsääntöisesti maanpäällä ja U-junia jotka menivät pääsääntöisesti maan alla, samat liput kelpasivat molempiin). Matkustimme ensin Stadtmitteen, vaihdoimme junalinjaa ja jäimme pois Klosterstrasselle. Käveltiin hieman ja löydettiin Nikolaikirchen, jonka lähettyvillä oli ravintola Zur Gerichtslaube, jota meille oli aiemmin suositeltu. Alakerta oli täynnä, mutta ylös mahtui vielä, tosin sekin tuli täyteen nopeasti.

Söin valtavan annoksen lihapullaa, makkaraa, siankyljystä, perunaa ja hapankaalta (hyh). Juomaksi talon omaatekemää olutta ja jälkkäriksi Irish Coffee, joka maistui pelkältä viskiltä. Hinta-laatu suhde oli kohdillaan. Ruokakaan ei maksanut kuin 17,90€, joka kokoonsa nähden oli edukas. Täältä olisi saanut myös kilon painoiset sianpotkat, ja ihmettelimmekin miten naapuripöydän kaksi pienikokoista naisihmistä sai sellaiset upotettua naamareihinsa.

Ruoan jälkeen teimme pienen illallissulattelulenkin vielä Alexanderplatzilla. Lauantai-ilta, ja paikka kuhisi vielä ihmisiä. Humalaisiakin näkyi. Emme löytäneet kuitenkaan mitään pubi-tyyppistä ratkaisua, joten otimme junan Friedrichstrassen kautta Oranienburgstrasselle. Täällä puolestaan oli baareja mutta varsin epämääräisen näköisiä. Muutamassa baarissa kävimme jo sisällä istumassakin, mutta tarjoilu oli niin hidasta, että lähdimme pois ennen kun saimme mitään tilattua. Ja jotenkin niissä ahdisti niin sisäänheittäjät kuin ulkopuolella pörränneet huoratkin. Vaikka Berliinissä ei sinänsä punaisten lyhtyjen aluetta ollutkaan, niin ei epäilystäkään etteikö tämäkin alue jonkinlainen synninpesä ollut.

Kävelimme kohti hotellia, ja pitkän ajan päästä löysimme tupakansavulla täytetyn räkälän, jossa oli maailman hitain myyjä. Akka sai viimein tehtyä drinksut, jotka olivat täyttä paskaa. Paikka vaikutti muutenkin olevan jonkinsortin rahanpesuluola. Jatkoimme matkaa kohti hotellia. Haimme vielä muslarikaupasta kaljat. Edustalla horjui pahantuulinen juoppo, joka tulitti meitä kaljapulloilla. Ihme slummi.

Testasimme vielä hotellin baarin. Kyllä siitä hyvät mojitot ainakin sai, unilääkkeeksi. Unille klo 24, oli ollut pitkä päivä.