327# Berliini, 4

11.3.2014, Tiistai

Clear +14, Berlin, Germany

 

Päiväreitti Berliinissä.

Taas heräsin automaattisesti viideltä kusihätään. Alkaako sitä tulemaan vanhaksi kun joutuu yölläkin ramppaamaan vessassa? Sitten vielä kolme tuntia koisimista, kahdeksalta ylös ja suihkun kautta aamiaiselle. Jotenkin jo hiukoi, joten päätin kokeilla taas tuhdimpaa Oriental-aamiaista. Muuten hyvä, mutta sämpylöitä oli liiaksi.

Tänään oli reissun viimeinen päivä, joten piti pakata kamppeet kasaan. Kone lähtisi vasta seitsemän aikoihin illalla, mutta hotellihuone piti tietysti luovuttaa klo 12 mennessä. Varmaan pikkurahalla olisi saanut luovutusaikaa lykättyä, sen verran vähän asiakkaita tuntui olevan, mutta mitäs turhia. Tässä nyt niin paljoa huoneessa jaksettu hengata muutenkaan.

Check out oli vähän erikoinen. Meidän osalta se onnistui hyvin kun ei oltu baarikaappia käytetty. Ei ollut R:kään käyttänyt, mutta ilmeisesti edellinen asukas oli tehnyt killerit ja tyhjentänyt baarikaapin takaosan niin, että oli avannut korkit varovaisesti, juonut sisällöt ja laittanut korkit takaisin kiinni ja tyhjät pullot kaapin takaosaan. Tämmöistä selitystähän ei uskoisi respassa kukaan, joten hän maksoi suosiolla toisten juomat viinat. Samalla respan likka pyysi lahjoitusta Unicefiin; jos maksaisi euron lisäksi Unicefille, niin saisi 50 sentin alennuksen. Noh, R suostui siihenkin. Laskutapa oli vaan jotenkin outo.

Saatiin jättää veskat hotelliin säilytykseen, joten ei tarvinnut onneksi niitä roudailla koko päivää. Koitin samalla tiedustella miten kauan taksi kestäisi ruuhka-aikaan hotellilta lentokentälle, mutta ilmeisesti nainen ei sitä ymmärtänyt kun puheli 20 minuutista, vaikka siinä ajassa kuski viimeksikin ajoi väljillä kaduilla. Parempi varata ylimääräistä aikaa.

Ensiksi oli tosiaan nelisen tuntia kulutettavana. Otimme metron Checkpoint Charlielle, joka oli kylmän sodan aikoihin ainoa rajanylityspaikka, jota ulkomaalaiset saivat käyttää matkustaessaan Itä-Berliinistä Länsi-Berliinin puolelle tai päin vastoin. Muuten rajanylityspaikkoja taisi olla neljä. Rajanylityspaikkojen nimet tulivat aakkosista A, B, C (niin kuin Charlie), D jne. Nyt ylitimme vanhan rajan helposti metrolla - ja muutenkaan ei yleensä tiennyt kummalla puolella oli; sen verran talot olivat 25 vuodessa kohentuneet. Mietimme, miten sitten Itä- ja Länsi-Saksan aikoihin metrot toimivat. Ilmeisesti Friedrichstrasselta pääsi rajan ylittämään, jos vaan paperit olivat kunnossa. Mutta miksi sitten loikkarit eivät käyttäneet metrotunneleita hyödykseen?

Checkpoint Charlie.

Siinä Checkpoint Charlien kohdilla olisi ollut pari aiheeseen liittyvää museotakin, liittyen näihin rajahommiin, mutta kuten viimekin Berliinin vierailulla niin myös nyt jätettiin ne väliin. Ei päästy kuin ala-aulaan, ja sitten tyrmistyttävä pääsymaksu ajoi meidät tiehensä. Mutta siinä rajanylityskulmassa oli kuitenkin sellainen mielenkiintoinen ulkonurkkaus, joka kannattaa käydä tarkistamassa; siitä irtosi kuitenkin tarvittavaa infoa, näki kartan missä ja miten mutkikkaasti muuri oli aikoinaan mutkitellut, loikkareiden yrityksiä, jne.

Checkpoint Charlie.

Käytiin ostamassa vähän muuririhkamaa - tämä oli ainoa paikka, jossa näin muurinpaloja vielä myynnissä kotiinviemisiksi, ennen kuin lähdimme kävelemään Friedrichstrassea kohti pohjoista. Aurinko paistoi selkään joten tuli taas melkein hiki, mutta kun käännyimme Unter den Lindenille kohti Alexanderplatzia ja jouduimme näin varjopuolelle, niin hieman jopa kylmi. Jotain tummahipiäisiä siinä tuli jotain kerjäämään jonkun listan kanssa; epäilen mahtoivatko olla normaalifeissareita, todennäköisiä pelkkiä vedättäjiä, joten kädet taskuihin arvokamppeiden suojaksi ja vältteli heitä tulemasta kosketusetäisyydelle. U:lle tuli paskahätä, ja ravintolaahan tältä suunnalta oli turha etsiä, mutta löysimme jonkun museon missä hän pääsi asiansa toimittamaan. Lipunmyyjävaksit eivät tästä meidän kulttuuripistäytymisestä juurikaan tykänneet.

Kaupunkia halkovan Spree-joen rantatörmältä löysimme viimein terassin, jossa nappasimme oluet. Alkujaan siinäkin tarkeni istumaan lyhythihaisella, mutta auringon kiertyessä viereisen talon taakse alkoi tulemaan vilu. Epäilin jo plunssan iskeneen, mutta ei. Kevät taisi olla vasta aluillaan. Terassilla oli kosolti nuoria ranskattaria, jotka toivat paikkaan silmäniloa nyt ainakin.

Baarin julkisivua.

Kirkko ja TV-torni.

Seuraavaksi etsittiin ruokapaikkaa. Karl Liebknecht Strassen sisäpihalta löysimme ruokaravintoloiden keskittymän. Valittiin summamutikassa paikka, joka oli ulkoapäin ehkä hienompi kuin sisältä. Ei sisätiloissakaan muuta vikaa ollut kuin ahtaus, eikä siellä ollut edes vessaa, vaan piti mennä toiseen ravintolaan hoitamaan tarpeet, joka tuntui hieman kiusalliselta. Mä otin hampurilaisen. Se oli ihan peruskauraa, juuri sellaista mitä Englannissa saa. Olutta kyytipojaksi.

Jakelua.

Käytännön pilaa?

Palasimme hotelliin. 72 tunnin junaliput olivat päättyneet. R ja PE menivät pummilla, mä ja U maksettiin kuuliaisesti liput. Tuskin täällä mitään tarkastajia edes oli, mutta toimiva junaliikenne kuitenkin ja jos sellaista käyttää niin mielestäni on oikeus ja kohtuus sen käytöstä maksaa, joskin kertalippu 2,60€ oli aika tyyris (toisaalta lippu oli 2h voimassa).

Hotellista haimme kapsäkkimme ja pyysimme respaa tilaamaan taksin lentokentälle. Ruuhkaa oli jonkin verran, olisikohan matka kestänyt tuplat (eli 40 minuuttia) menomatkaan verrattuna. Kuski koitti harjoittaa jopa hieman englanninkielen taitoaan osallistumassa small talkiin. Kiusallista.

Check inniin emme vielä päässeet, joten istahdimme oluelle katselemaan ihmisiä. Sellainen flunssapotilas köhi viereisessä pöydässä keuhkojaan pihalle, mua vähän inhottikin semmoinen. Tegelin kentän terminaali nyt ei ole muutenkaan mikään ihanne. Se on sellainen pyöreä, josta lähtee ihmeellisiä sivusiipejä piilosta jatkorakennuksiin. Finnairin kone lähtee juuri täältä syrjästä; muistan jo ensimmäisellä kerralla ihmetelleeni ja harhaillen etsineen oikeaa terminaalirakennusta. Lentoasemalta täytyy lähteä ovista ulos, ja vasta ulkoa lähtee sitten käytävä tähän jämäterminaaliin. Toivottavasti saavat sen uuden ja selkeämmän kentän pian valmiiksi.

Check innissä nainen ei mukamas saanut meitä vierekkäisille paikoilla, vaan saimme hajapaikat. Mulla ja PE:llä kävi sen verran tuuri, että saimme vierekkäiset paikat, muut istuivat erillisinä keskipaikoilla. Turvatarkastuksen jälkeen join vielä yhden oluen, mutta siihen päättelin ryypiskelyn. Seuraavana päivänä olisi oltava työmaalla klo 8.

Kone oli aluksi ajallaan; bussikuljetus oli taas koneeseen. Me jäimme U:n kanssa odottamaan kakkosbussia, PE ja R pääsivät ykkösellä. Bussi kuppasi ja kuppasi ja lopulta lentokenttävirkailija tuli bussiin saakka huhuilemaan kahta kadonnutta matkustajaa. Ei löytynyt.

Pääsimme viimein koneeseen ja edelleen näitä kahta matkustajaa kuulutettiin. Kukaan ei ilmaantunut ja ilmeisesti sitten näiden kadonneiden matkalaukut haettiin veks ruumasta. Vei tietysti aikaa, joten kone jonnin verran myöhästyi. Mutta käsittämätöntä miten pari matkustajaa ilmottautuu check inniin, mutta katoaa sitten lopulta niin etteivät koskaan tule lennolle?

Lentomatka meni nopeasti mehua juodessa. Joku sämpyläkin siinä tarjottiin. Taisi olla toinen lento näin aikuisiällä, jolloin en alkoholia nauttinut. Weird, man.

Kone laskeutui suunnilleen puoli yhdeltätoista Suomen aikaa. Mentiin hakemaan PE:n, U:n ja R:n laukkua, paitsi että R:n laukku ei koskaan tullutkaan perille. Hän kävi sitten sanomassa virkailijalle, ja matkalaukun kohtaloa alettiin selvittämään. Se on kyllä vittumainen tunne kun muiden laukut tulevat, mutta oma ei. Been there. Asiaa tietysti helpotti, että nyt oltiin sentään Suomen päässä.

Matkalaukku oli kyllä skannautunut Suomeen, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi, että joku toinen matkustaja oli ottanut vahingossa hänen laukkunsa. Miten joku voi olla niin urpo? Hetken päästä R:n kännykkä soikin, ja siellä oli tämä sankari, joka oli ottanut väärän laukun ja huomannut vasta kotonaan. R:lle tuli siis vielä ylimääräinen kierros ennen kuin pääsi kotiinsa, mutta laukunviejä oli kompensoinut kyllä vaivannäön, ja ollut vamaan nolona itsekin.

Tultiin taksilla kotiin kentältä. Kylmä oli tietenkin taas kesätakilla. Miten se voikin olla aina niin, että kun tulet Suomeen, säätila kyllä pitää huolen siitä, että tunnet itsesi tervetulleeksi napapiirille?

Kaiken kaikkiaan ihan jees reissu, ei riitelyä eikä edes kovin paljon ärsyyntymistä kanssamatkustajiin, nähtiin suurin osa paikoista joita oltiin suunniteltukin, ei suurempia munauksia, hyvät ilmat, ihan kaikki rahakaan ei mennyt ja viimeinen laukkuepisodi jäi varmastikin ainakin R:n mieleen vähäksi aikaa. Annetaan nyt arvosanaksi 4/5.