326# Berliini, 3

10.3.2014, Maanantai

Clear +16, Berlin, Germany

Päiväreitti.

Heräsin ensimmäisen kerran viideltä mittavaan kusihätään. Pääkin särki haljetakseen. Oli pakko napata Buranaa, sen jälkeen nukuinkin onnistuneesti klo 8 saakka. Suihku, ja sen jälkeen aamiaiselle samaan paikkaan kuin edellisenäkin päivänä. Tosin päätin skipata rasvapommin tällä kertaa, ja ostin vain kahvin ja sämpylän. Ihan hyvää oli, mutta jäi kieltämättä vähän laihaksi. Muut söivät tuhdimmin.


Kävimme huoneen kautta ja lähdimme sitten kohti eläintarhaa. U haluaa aina bongata kaupunkikohteista eläintarhat, ja ihan mielenkiintoisia ne yleensä ovatkin (pl. Helsinki & Ljubljana). Sää näytti parhaat puolensa ja jo aamusta kevätaurinko tuntui lämmittävän.

Ensiksi metrolla Leopoldstrasselle ja sieltä Zoologischer Gartenille. Eläintarha löytyi helposti paskanhajua seuraamalla (haju ryöpsähteli jo metrolaiturille saakka). Sisään maksoi 13€ / naama, joka sisälsi pääsyn vain eläintarhaan. Yhdistelmälippu Aquariumiin olisi maksanut 20€. Vuosilippuja myytiin myös.

Eläintarhassakin riitti näkemistä, mutta kuitenkaan se ei ollut mikään suuruudenhulluhanke, vaan alueen jaksoi kävellä läpi suht helposti, ja bongata haluamansa eläimet. Me näimme norsuja, kirahveja, monia erilajin apinoita ja gorilloja ja zimbasseja. Apinatarhasta lähtevä huuto oli kyllä melkoinen. Eläintarha oli lisäksi keskellä kaupunkia, joten en tiedä sitten miltä tuntuisi kuunnella apinatarhaa päivät läpeensä, jos vieressä sattuisi asumaan.

Kaveri sopisi Suurimpaan pudottajaan.

Kisse-eläimet olivat söpöjä, siellä oli pentusiakin. Seeprat olivat levottomia; niillä oli niin ikään pentunen, jota toiset yrittivät kiusata ja emo sitä puolusti potkimalla ja puremalla takaisin. Hämärätaloa oli suositeltu, ja se olikin ihan jännittävä, joskin se mikään hämärätalo ollut vaan säkkipimeä. Hyvä kun löysi tiensä sieltä takaisin maan pinnalle valoisaan. Eksymisen lisäksi siellä saattoi jutella väärälle vieruskaverille ja varoiteltiinpa taskuvarkaistakin.

Giraffen.

Vetonaulana ollut jääkarhunpoikanen Knut oli kuollut jo aiemmin, joten sitä ei päästy bongaamaan. Kyltit ja esitteet kertoivat vielä pandoistakin; niitäkin etsittiin mutta ei löydetty mistään. Kysyttiin sitten joltain työntekijältä, missä ne ovat, mutta pandat olivat niin ikään kaputt.  Olisiko tuo nyt ollut liikaa vaikka peittää opastekyltit maalarinteipillä tms?

Välillä käytiin oluet hörppäämässä ja vessassa.

Pienen matkan päässä eläintarhasta Tauentzienstrassella oli Kadewen tavaratalo, jota oli kehuttu Euroopan suurimmaksi. Minusta se ei siltä näyttänyt, semmoista Stockmannin kokoa. Emme löytäneet sieltä edes urheilu- tahi dataosastoa, jossa olisi voinut vertailla vaikkapa elektroniikkatuotteiden hintoja. Siitä annan kyllä propsit, että tavaratalon esitevihkosen sai jopa suomeksi. Eihän sitä tarvitse mennä kuin Maarianhaminaan, niin suomenkieliset opasteet loistavat poissaolollaan.

Kuutoskerroksen elintarvikeosasto oli kyllä hieno, joten jos Kurfürstendammissa päin liikuskelee niin kannattaa tuo käydä tsekkaamassa. Söimme kerroksessa myös lounaan, currywurstit ja oluet. Se oli täyttä paskaa. Seiskakerroksessa olisi ollut tasokkaampia lounaspaikkoja, mutta se oli tehty turisteille ehkä liian vaikeaksi. Siellä olisi pitänyt hakea tarjottimella ruokaa seisovasta pöydästä eri lautasille, jotka sitten punnittiin kassalla tietyn hinnan ja painon mukaan. Ei viitsitty lähteä sellaiseen.

Syönnin jälkeen ostelimme hieman viinaksia tuliaisiksi. Shamppanja ei ollut pahan hintaista lainkaan, en tiedä sitten oliko ostamani tuote mistään kotoisin, mutta toki kalliimpiakin tuotteita löytyi.

Palasimme hotellille kaljakaupan kautta, jossa myyjäkin oli vaihtunut. Tekevät näemmä siellä semmoista 48 tunnin työvuoroa. 

Häkkyrä kuvasi yhdistynyttä Saksaa / Berliiniä.

Lepuuttelimme itseämme pari tuntia ja lähdimme sitten etsimään kellariravintolaa, joka piti olla samalla kadulla kuin hotellimme (Chausseestrasse). Hotellimme oli katunumerossa 33, ja opaskirjassa kehuttu ravintola katunumerossa 125. Mitä tekee turisti? No, lähtee kävelemään tietysti katua eteen päin siihen suuntaan kun numerot kasvavat. Niin kuin Suomessa. Olettaen ehkä, että parin kilometrin kävelymatka selvittää liikaa nautittujen aperitiivien vaikutusta ja herättää ruokahalun.


Parin kilometrin päässä katunumerot loppuvat 80 kohdille ja alkaa seuraava katu. Mitä helkkaria? Vähän aikaa arvottuamme tajuamme, että katunumerot kasvavat toiseen suuntaan mentäessä, ja pienenevät kadun toisella puolen takaisinpäin mentäessä. Eli kävelimme siis turhaan, 125 olisi varmaan juuri hotellia vastapäätä. Takaisin emme jaksaneet kävellä, vaan otimme metron ja palasimme pari pysäkinväliä takaisin hotellille. Tämäkään ei mennyt Strömsön edellyttämällä tavalla, vaan metro hajosi asemalle. Matkustajat pyydettiin ulos ja metro lähti tyhjänä (varikolle?), ja seuraavaa metroa piti odottaa viitisen minuuttia. Tietysti se oli sitten täynnä, koska edellisen metron matkustajat sulloutuivat tähän uusien matkustajien lisäksi. Tämäkin metro teki äkkijarrutuksen niin, että seisomassa ollut pulska muija horjahti loukaten kätensä.

Löysimme lopulta katuosoitteen 125 helposti, mutta arvata sopii oliko kyseinen ravintola enää olemassa? No eipä tietenkään. Sen jälkeen minuun iski aivan jumalaton kusihätä, ja mietin jo hetken jos olisi käynyt heittämässä kepillisen työmaakopin taakse. Mutta täytyyhän sitä nyt tavat olla, mutta sen verran oli motivoitunut olotila baarin etsimisessä, että siihen ei kauaa mennyt, joskaan ravintolakaan ei mikään miselin-paikka ollut. Kuten edellisenäkin iltana, täälläkin oli vain kaksi erillistä asiakasta, jotka hekin olivat lopettelemassa ruokailuaan, joten lopulta olimme paikan ainoat asiakkaat. U oli sietämättömässä kännissä, ja mökällään piti huolen siitä, että meidänkään läsnäoloa tuskin kovin paljon vaadittiin. Söimme Wienerschnitzelit, ei ollut hääppöistä, mutta tarjoilija oli jälleen asiallinen. Propsit siittä.

Asunnottoman majapaikka kadulla. Ei ollut kotona.

Syönnin jälkeen saatettiin U hotellille. Kello ei ollut vasta kuin vähän yli 20, mutta hän luuli olevan jo aamuyö, joten ihan kypsää kauraa nukkumaan. Oli kyllä ihmetellyt aamuyöllä herättyään, että miten kello voi olla vasta neljä, vaikka hän meni klo 02 nukkumaan.

Käytiin PE:n ja R:n kanssa vielä eräässä bongaamassamme baarissa tuopilla + paukuilla. Epämääräisen näköinen paikka, myyjäkin näytti sutenööriltä, mutta kyllä se osasi hyvät Cuba Libret tehdä, eikä tuntunut olevan mitään tyrmäystippojakaan. Kotimatkalla R halusi vielä käydä syömässä, käsittämätön ruokahalu voi toisilla olla. Hän otti kebabin, me otettiin "nothing", mutta kun myyjä vitsaili sen maksavan 5€ niin tilattiin oluet. Meistä oli outoa, että kebabkioskista olisi saanut tilattua jopa whiskyä. Ei semmonen holhousmaassa tulisi ikinä kysymykseenkään.