692# Koli, 3

18.8.2020, Tuesday, +17, Partly Cloudy, Lieksa

Heräsimme hieman aikaisemmin kuin edellisenä päivänä. Olin nähnyt unia enemmän kuin aikaisempina öinä, mutta silti oli tullut nukuttua makeasti. Nousin vähän kahdeksan jälkeen, Pp oli ollut ylhäällä jo aiemmin ja käynyt jo aamu-uinnillakin 17-asteisessa vedessä. Aamuyön tunteina oli ollut vain +0,9 astetta lämmintä.

Söimme aamiaisen ja odottelimme hetken kelin lämpiämistä. Taivas vetäytyi kuitenkin pilviverhoon, eikä lämpömittari jaksanut vaivautua 11 asteen yläpuolelle. Päätimme lähteä liikenteeseen ja valitsimme päivän retkikohteeksi Ryläyksen. Se ei olisi kierroslenkki kuten edellisenä päivänä, vaan joutuisimme tulemaan samaa reittiä takaisin, mutta polun pitäisi olla hiljaisempi.

Kävimme ensiksi Kolin kaupassa ostamassa vähän evästä ja juotavaa vaelluksellemme, palautimme samalla edellispäivänä vahingossa pöllimämme käsidesin ja laitoimme myös aiemmin hankkimamme postikortit täytettynä postilodjuun. Sitten lähdimme ajamaan Ylä-Kolin tietä, mutta käännyimme ennen nousua Harivaaraan johtavalle tielle ja hevostalleilta otimme suunnaksi Jeron. Ohitimme Jero-järven ja ajoimme tietä eteenpäin kunnes tulimme Herajärventien risteykseen, jonne kyltit ohjasivat retkeilijät kääntymään. Pienen ajon jälkeen tulimme parkkipaikalle, jossa oli pari autoa ennen meitä. Yhteensä autoja mahtui parkkipaikalle viisi, joten mikään suuri paikoitusalue ei ollut. Varmaankin kesäloma-aikaan parkkipaikka saattoi olla täynnä, sillä tämä oli yksi Herajärven kierroksen (30-61 km) lähtöpaikoista myös.

Kauppamme Kolilla.

Polku Ryläykselle ja Herajärven kierrokselle lähti samasta paikasta, heti parkkipaikalta. Polku oli kapea, juurakkoinen ja kivinen. Välillä se meni pitkin kalliota, kiivettävää ja laskeuduttavaa piisasi. Ei siis todellakaan mikään huonokoipisten kohde. Eteneminen polulla oli edellispäivääkin hitaampaa, ja nopeutemme oli keskimäärin vain 1,5 km / h (okei, pidimme taukoja, katselimme maisemia ja kuvasimme ympäristöä, mutta siltikin). Kanssavaeltajia oli jonkun verran, mutta melkeinpä kaikilla oli rinkka ja yöpymiskamat, joten olivat selkeästi tekemässä monen päivän Herajärven kierrosta.

Ryläyksen kierto alkoi tästä.

2,2 km:n matka vaikutti helpommalta kuin kuvitella saattoi.

Välillä polku kiemurteli tuuheassa kuusimetsässä, välillä pitkospuilla suolla. Suoalueella haisi hyvälle, ihmettelimme pitkään mikä se haju on (suopursu?). Saavuimme sitten Ryläyksen kodalle, yöpyjät olivat poistuneet ja nyt täällä ei ollut ketään. Jatkoimme näköalapaikalle, jossa pidimme ruoka- ja kuvaustauon. Pitkään ihmeteltyämme jatkoimme Kiviputoukselle, joka oli sangen erikoisen näköinen jylhä paikka. Harmi ettei kuvauskalustoni ja -taitoni riitä tallentamaan näkymiä digitaalisena. Täältä etenimme pientä kinttuoikopolkua (0,6 km) näköalatornille (sinne olisi johtanut myös pidempi maisemareitti). Oikopolkukin tuntui kestävän ikuisuuden. Näköalatorni oli jyhkeän ja uuden näköinen, ihmettelimme miten sellainen on ikinä saatu rakennettua tänne korpeen - miten tarvittava rakennusmateriaali on saatu paikalle, tuskinpa niitä on tehty paikan päällä. Maisemat olivat hulppeat. Tornissa oli myös laatikko, joka mainosti meidän olevan Kontiolahden kunnan puolella, se oli yllättävää. Laatikossa oli vieraskirja, johon emme oikein keksineet mitään iskulausetta tahi muuta hajatelmaa, mutta kirjasimme nimet ja paikkakunnat kuitenkin. Istuskelimme pitkään tornissa nauttien pilvien takaa meitä tervehtimään tullutta aurinkoa. Vieraskirjassa kehuttiin kaunista auringon laskua, se oli kyllä helppo uskoa.

Lähde oli rikki.

Välillä polkua ei olisi erottanut ilman "apukeppejä".

Uudelta vaikuttavat rappuset toivat helpotusta.

Silta yli synkän virran.

Mäkinen maasto jatkui.

Kahden metrin korkuinen suuruudenhullu muurahaispesä.

Ryläys lähestyi.

Pitkospuut yli hyvänhajuisen suon.

Pitkospuita meni jopa rappuina.

Ryläyksen kota.

Nuotiopaikka.

Marjat.

Näkymä taukopaikalta.

Varovainen piti olla.

Kiviputous. Kuva ei anna oikeutta itse näkymälle.

Näköalatorni.

Näkymää tornista.

Sen jälkeen palasimme ykkösellä ohittaen jälleen Ryläyksen kodan ja sen jälkeen suon yli niin, että heilahti, ja palasimme aina autolle asti. Voimat olivat menneet, ja vaikka matkaa oli vain reilut 6 kilometriä niin aikaa oli mennyt neljä tuntia. Lisäksi tuntui, että jalat olivat puhki vielä edellispäivän vaelluksesta. Kun pääsimme lopulta autoon, niin hyvä ettei uni tullut.

Mökille paluun sijaan ajoimme Kolin Rantatielle ja ajoimme noin kymmenkunta kilometriä katsomaan Pirunkirkkoa. Se löytyi helposti, parkkipaikalta oli sinne parisensataa metriä. Luolansuulle johti portaat. Vastaan tuli porukoita, jotka olimme nähneet edellisenä päivänä Mäkrän vaelluksella. Luolalle oli helpompi mennä, mutta itse luola oli matala ja kivikkoinen, eikä meidän kipeillä pohkeilla ja huonolla kunnolla menty sitä tsekkaamaan. Luola oli z:n mallinen, 34 metriä pitkä. Huhun mukaan jos kävi luolan päähän, niin näki pienen pirun kirkon penkkiriveineen. Meidän jälkeemme tuli jonnenelikko, jonka jätkät sitä vastoin lähtivät käymään perällä. En sitten tiedä mitä näkivät ja uskalsivatko mennä päätyyn saakka.

Pirunkirkko seuraavaksi.

Rappusia taas, mitäpä muutakaan.

Itse luola jonka z-mallisen käytävän päässä piru pitää kirkonmenojaan (?)

Palasimme autolle ja ajoimme Kolin kaupalle. Parkkipaikkakin oli jo täynnä, joten oli ns. ruuhka-aika. Teimme tarvittavat ostokset, joskin Pp:n haluamaa deodoranttia ei löytynyt. Sitten palasimme takaisin mökille, ja hetken ihmeteltyämme viritimme jälleen saunan. Minäkin uskaltauduin pari kertaa tänään uimaan, vesi oli lämmennyt +18 asteeseen edellisestä kylmästä yöstä huolimatta. Ilta tuntui kuitenkin nyt melko lämpimälle. Mikä oli ihmeellistä myös huomata, niin hyttysiä ei juuri ollut.

Saunan jälkeen viritimme takkaan tulekset, ja grillasimme siinä makkaraa. Takka savutti sisälle kuin mikäkin; ehkä sitä ei oltu käytetty kesän jäljiltä, ja olisi pitänyt ymmärtää polttaa ensin joku koepesällinen. Pp kiehautti perunat ja porkkanit. Aika ähkyseen meni, mutta piti siltikin vielä työntää mahaansa kaikenlaista nannaa. Telkkarista katselimme James Bondia ja surffailimme netissä.

Ilta taas jo saa.

691# Koli, 2

17.8.2020, Monday, +16, partly cloudy, Juuka

Nukutti mainiosti 5.30 asti, kunnes Pp rupesi kohkaamaan. Aamuyöksi oli luvattu matalia lämpötiloja ja olimme ounastelleet oikein, että järvi varmasti höyryäisi näyttävästi aamun valjettua. Näin myös oli, joten pitihän se pukea vaatteet päälle ja mentävä ulos ihmettelemään tätä näkyä. Reissu kannatti, sillä sumukuvien lisäksi bongasimme rantakivillä pomppivan minkin.

The lake is on fire.

Niin kaunista, niin rauhallista.

Kyllä siellä kuvan keskellä minkki löytyy.

Sitten vielä kolmen tunnin uusiounille, hyvin nukutti edelleenkin. Mutta jottei päivä olisi mennyt aivan harakoille niin pakkohan se oli nousta. Aamiainen naamariin ja sitten retkikamojen pakkausta. Sää oli lämmennyt aamusta, hajanaisia pilviä ajelehti taivaalla mutta sadetta ei oltu luvattu, joten päivä oli kuin tehty pienelle metsävaellukselle.

Ajoimme ensin Kolin keskustaan, jossa poikkesimme Saleen ostamaan hieman sipsejä, lisää juotavaa, nannaa ja postikortteja ja -merkkejä. Pp lieni ajatuksissaan kun oli pakannut ostoskassiimme mukaan myös kaupan puolittaisen käsidesipurkin kassalta :-) Noh, täytyypä käydä se palauttamassa seuraavalla kerralla. Sitten jatkoimme Ylä-Kolin tietä pitkin Ukko-Kolin parkkipaikalle, saimme auton parkkiin samoille seuduille kuin edellisiltana. Melkoisesti oli kuitenkin autoja. Olimme suunnitelleet kävelevämme tänään Mäkrän kierroksen (7,2 km), joka teki kahdeksikon muotoisen lenkin. Lähtöpaikka oli Kolin Luontokeskuksen takaata, joten olisi pitänyt ottaa sama koronafunicular kun edellisenäkin päivänä, mutta tällä kertaa hissi oli suljettu, ja laputettu "Hissi huollossa"-kyltein. Eipä siis auttanut muu kuin kerätä aamulämmöt nousemalla portaita ja tietä pitkin lähtöpaikalle. Itse polun suu löytyi helposti. Tästä lähti myös 1,4 kilometrin huippujen kierros, josta näki Ukko-Kolin, Akka-Kolin ja Paha-Kolin maisemat. Meitä vasten tuli jopa nainen lastenvaunujen kanssa, ja polku oli leveähkö ja varsin hyväkuntoinen vielä tässä vaiheessa, vaikka sadevesivirtaukset olivat kaivertaneet melko syvät uurteet tiestöön. Tästä olisi päässyt myös Kolin "kuuluisammalle" pitkän matkan vaellukselle Herajärven kierrokselle, mutta sellainen vaatisi leiriytymis- ja vaellustaitoja enemmän kuin meidänlaiset urbaanit päiväkävelijät voisivat vain haaveilla.

Koronahissi oli kaputt.

Rappurallia lämmittelyksi.

Mäkrän Kierto kohteeksi.

Ensiksi kuvasimme Akka-Kolin. Maisema avautui päinvastaiselle suunnalle kuin Ukko-Kolilta, eikä täällä ollut Pielistä ihmeteltävänä. Metsää sitä vastoin näkyi kymmenien kilometrien päähän. Lisäksi täällä oli suuri risti ja aivan kuin kivinen alttari. Jatkoimme polkua eteenpäin ja saavuimme Paha-Kolille. Täältä oli taas upeat maisemat Pieliselle, ja äkkijyrkkä kallioseinämä / -pudotus. Korkeanpaikankammoni heräsi taas, ja tuntui siltä kuin jokin näkymätön käsi pusertaisi pallejani. Mitään suojakaiteita tms ei tietenkään ollut, ja kalliot olivat siloisia ja jyrkähtäviä, joten liukkailla keleillä tänne ei varmaan olisi mitään asiaa.

Siitä sitten...

Näkymä Akka-Kolilta "sisämaan" suuntaan.

Risti Akka-Kolilla.

Paha-Koli. Kyllä huimasi.

Palasimme polulle ja jatkoimme Mäkrän kierroksen reittiä (oli merkitty "mustalla täplällä"). Ihmisiä tuli vastaan ja ohitti meidät aina silloin tällöin. Olin elätellyt toiveita, että tähän aikaan elokuusta saisi maanantaina kävellä rauhaksiin, mutta ehkäpä koronaviruksen vuoksi ihmiset suosivat näitä kotimaan kohteita tavallista enemmän. Polku lähti laskeutumaan alas, mutta oli jo selvästi haastavampaa maastoltaan. Kapeampaa, puun juuria ja kiviä siellä täällä, eli piti katsella mihin astuu.

Alkumatkan maisemia voisi tuijotella loputtomiin.

Paha-Kolin jälkeen tie rupesi laskeutumaan kohti laaksoa.

Saavuimme Mäkränaholle (tietoiskuna kerrottakoon, että ahot olivat niittyaukeita, jotka olivat syntyneet entisaikaan kaski- ja niittytalouden aikana, nykyään niissä viihtyivät harvinaisemmat kasvit ja hyönteiset) ja kävelimme ohi niittyalueen. Jonkinlainen riihi oli pellonsyrjässä. Täältä alkoi ylämäki itse Mäkränvaaralle. Alkunousu oli vielä iisiä, mutta loppua kohden mäki jyrkkeni melkoisesti. Vastaan laskeutuva karjalaisnaiskaksikko valoi meihin uskoa, mutta sanoi mäen jatkuvan jyrkkänä vielä tovin. Toinen, isompi porukka ohitti meidät, mutta olimme kuitenkin yhtäaikaa myöhemmin takaisin parkkipaikalla.

Mäkränaho.

Näitä polkuja kelpasi tallailla viimeiseen asti.

Mutta välillä sai katsella kyllä jalkoihinsa.

Sen verran alkoi Mäkrän maisemat hiukoa, että etsimme sopivan eväidensyöntipaikan. Sopivalla tarkoitan tyyntä ja aurinkoista paikkaa. Sellainen löytyikin, mutta maisemia se ei tarjonnut. Ruokailutauon jälkeen ja matkaa jatkettuamme huomasimme, että paljon parempiakin ruokailupaikkoja olisi ollut tarjolla.

Näkymää Mäkrävaaralta.

Varsinaiset eväkset.

En ole tottunut lukemaan tälläsiä karttoja. Keskellä ilmeisesti riski vessahädälle.

Lähdimme laskeutumaan Pikku-Mäkrän jälkeen takaisin alas. Eräässä tienristeyksessä kaksi naista tutkivat karttojaan ja kyselivät meiltä kuinka päästä Ikolanaholle. Me olimme menossa samaan paikkaan. Kyltti opasti "väärään" suuntaan, mutta me luotimme tietysti kaupunkilaissuuntavaistoomme. Naiset sen sijaan uskoivat polkuviittoihin ja lähtivät eri suuntaan. Hetken kuljettuamme löysimme edestämme jälleen oikean tienviitan ja huusimme naisille, että heidän kannattaisi muuttaa suuntaansa. Kuulivat.

Horisontissa näkyi sama radiomasto kuin mökille.

Näkymää etelään.

Polku laskeutui ja oli helppokulkuista. Haistoimme savua ja saavuimme Ikolanaholle, jonka nuotiopaikka oli jo kansoitettu. Täällä oli myös jonkinlainen vuokrakämppä. Me emme käyttäneet nuotiopaikkaa, vaan pienen ihmettelyn jälkeen lähdimme palaamaan kohti Ukko-Kolia. 1,5 kilometria käveltyämme hyväkuntoista polkua saavuimme jälleen Mäkränaholle, jossa istuskelimme riihen portailla hetken aikaa, ja söimme sipsejä ja suklaata ja katsoimme muutamia ohikulkijoita. Täältä kävelimme vielä toiset 1,5 kilometriä ylhäisessä yksinäisyydessämme, kunnes saavuimme Ukko-Kolin parkkipaikalle. Matkaa tuli 8,4 kilometriä, ja aikaa saimme tuhlattua 4h14min. Mitään päästäistä suurempaa eläintä emme matkalla kohdanneet.

Metsätaivalta jatkui.

Ikolanahon vuokratupa.

Digauttelen näistä kelokylteistä jotenkin.

Palasimme autolle ja ajoimme takaisin mökille. Matkalla näimme tiellä kyhjöttäneen oravan, mutta luulimme sitä kuolleeksi. Pp ajoi sen yli, mutta peruutuspeilistä hän oli nähnyt oravan virkoavan eloon ja loikkineen vahingoittumattomana pois tieltä metsikköön. Taisi olla ystäviä yläkerrassa. Kämpillä huomasimme, että olimme aamulla varastaneet kaupan käsidesin vahingossa, ja nauroimme asialle makeasti. Tulisi olemaan kiusallista käydä palauttamassa se.

Lämmitimme saunan, joka lämpeni taas mittarin mukaan nopeasti, mutta heitimme vielä puoli pesällistä klapeja enemmän eiliseen verrattuna. Pp kävi uimassakin monta kertaa, mutta itse en uskaltanut kastautua kuin jalkapohjia myöten, vesi oli vain 18 asteista pinnalta, varmasti paljon kylmempää syvemmältä.

Saunan jälkeen dataamista koneella, ja Pp väsäsi herkkuillallisen perunasta, sipulista, porkkanoista ja pihvistä. Telkkarissa seikkaili vanha kunnon Roger Moore James Bondina.

Pp luokitteli klapinkantotelineen juntiksi, mun mielestä 5/5.

Iltakin pimeni.

690# Koli

16.8.2020, Sunday, +18, Clear, Juuka

Olin jo pitkään koittanut saada Pp:tä Kolille, mutta onnistuin siinä viimein vasta kun olin näyttänyt hänelle videoustia viime Kolin pikavierailultani. Koska korona viritteli kakkosaaltoaan, niin ulkomaan matkat olivat edelleen haram, joten mitäpä sitä muutakaan kuin nokka kohti Itä-Suomea. Olin vuokrannut mökin Lomarenkaan kautta sen verran viime tipassa, että järkevän hintaiset vaihtoehdot olivat vähissä. Kohtalaiselta vaikuttava Metsätähti kuitenkin löytyi Savijärven rannalta. Olin haaveillut Pielisestä, mutta hintahaitari otti siinä vaiheessa melkoisen harppauksen ylöspäin, joten no can do.

Olimme tulleet edellisenä päivänä Ruokolahden mökille, joten olimme tavallaan jo puolivälissä, eikä sunnuntaiaamuna tarvinnut lähteä kukonlaulun aikaan kohti Pohjois-Karjalaa. Ensiksi pysähdyimme tuttuun tapaan Parikkalan Patsaspuistossa, jossa olin ollut viitisen viikkoa aiemmin porukoiden kanssa, mutta pitihän Pp:nkin päästä tuo näkemään. Tällä kertaa pulitimme 5€ pääsymaksulaatikkoon (tätä ei valvottu mitenkään, mutta ovensuulla kyltissä suositeltiin maksavan 2-5€ omantunnon mukaan). Pp kuvasi patsaat huolella, mulla oli kuvakavalkadi olemassa jo edelliseltä reissulta. Muutamia uusiakin patsaita tuli toki itsekin bongattua.

Matka alkoi taas Parikkalan Patsaspuistosta.

Tämä tuli puun takaa?

Kurpitzeä tulossa?

Jatkoimme sitten matkaa, seuraava stoppi meillä oli Uukuniemen Niukkalankylän Juholan Biisoniareenan pitseria. Olin sattumoisin edellisellä viikolla bongannut jostain uutisen, jonka mukaan keskellä korpea tarjoillaan Suomen parhaimpia pitsoja. Pikainen googlaus paikasta, ja jäi vähän epävarma tunne kyseisestä paikasta, kun ei nettisivujakaan ollut Facebookia lukuunottamatta. Paikka oli kutostieltä kahdeksan kilometriä sivuun, osoitteessa Kummuntie 275. Meinasimme ajaa ohi, kun navigaattorimme ei löytänyt kyseistä kadunnumeroa. Parkkipaikka oli yllättävän iso, ja autoja ja moottoripyöriä oli kokoontunut melkoisesti. Navettarakennuksen etualalla oli pieni terassi. Sunnuntain aukioloaika oli vain klo 12-16, mutta onneksi osuimme paikalle aikaikkunan salliessa vierailun. Sisällä oli muutamia pöytiä. Sijainnin ja koon puolesta oli yllättävää, että paikassa oli käynyt esiintymässä muusikkoja, Aarne Tenkanenkin monta kertaa. Nytkin pitzenälkäistä väkeä oli saapunut, meidän piti jonottaa tilausta tehdessämme, ja taaksemme tuli heti eräs herrakolmikko. Täällä ei ollut valmiiksi nimettyjä pitsoja kuin kaksi, Aortan repijä ja Päivän erikoinen. Muuten haluamansa ainesosat sai valita kolmen tai neljän täytteen väliltä. Pp otti kolmen, mä otin neljän täytteen pitsan. Takana oli toinen terassi, jossa oli vielä muutama tyhjä pöytä joista valitsimme mieleisen. Mutta ihmeen paljon oli kyllä porukkaa, se täytyy sanoa. Ihan siisti paikka, vessat erityisesti. Niin ja se ruoka? Juu ihan suht hyvä pitsa, ei siinä mitään, mutta olen kyllä syönyt joskus parempiakin. Arvosana 4/5, mutta olihan paikka bongaamisen arvoinen.

Juholan Biisoniareena.

Kippolan sisätilat.

Pitsetäytteet piti itse luetella.

Ulkoterassi.

Pitse.

Navettamainen wc.

Sitten jatkoimme matkaa kohti Joensuuta. Matka tuntui yhtä pitkältä kuin viimeksikin, erityisesti viimeiset 50 kilometriä. Joensuusta käännyimme Kajaanin suuntaan, mutta kurvasimme ensin Voimatien Prismaan ostoksille. Yleensä Pp:n kanssa shoppaillessa ostoslista on tarkka ja tarpeellinen, mutta tällä kertaa sitä ei ollut mukana, joten ostelimme sitten mitä mieleen juolahti. Vaikea arvioida, pystyikö mökin vettä juomaan, oliko siellä vessapaperia jne.

Joensuussakin Risma.

Joensuulaisille täsmätietoa käsidesistä.

Kaupan jälkeen jatkoimme 60 kilometriä kutostietä Kajaanin suuntaan jonka jälkeen käännyimme Ahmovaaran kohdilta Kolia kohti. Meitä jännitti melkoisesti, kun emme olleet kumpainenkaan vuokranneet koskaan mökkiä, ja meidän piti käydä hakemassa ensiksi mökin avaimet omistajalta. Tuo paikka löytyi helposti. Nainen tuli avaamaan oven ja saimme avaimet ja homma vaikutti selkeältä. Saimme ajo-ohjeet mökille, sinne oli muutaman kilometrin matka omistajan luota. Hänellä oli neljä mökkiä suht lähekkäin, mutta mökit olivat sijoitettu niin että omaakin rauhaa löytyi. Ulkoapäin mökki oli tyylikäs, sisältäkin ihan kelpo suoritus. Tilaa kyllä riitti; lisäksi mökissä oli parvi, mutta ajattelimme nukkua alakerrassa helppouden ja viileyden takia.

Metsätähti.

Mökkiä sisältä.

Laituri oli vähän köykänen.

Rannasta oli pieni matka mökille.

Tarkasteltuamme tilukset toimme kamat sisälle, latasimme jääkaapin täyteen ja lähdimme sitten melko nopeasti käymään vielä Ukko-Kolilla tsekkaamassa maisemat, kun ilma oli kirkas ja selkeä. Parkkipaikka oli yllättävän täynnä sunnuntai-illaksi, varsinkin nyt kun monien lomat olivat jo lusittu. Menimme koronahissillä ylös hotellille, samaan vaunuun tuli puhelias ukko, kaljaa lipittelevä nuoripari ja yksinäinen mies koiransa kanssa. Puuskuttaen nousimme viimeiset raput ylös näköalapaikalle. Pielinen näytti erilaiselta kuin viimeksi, jolloin järven pinta oli ollut tyyni, nyt siellä oli selvästi enempi aallokkoa ja vesi näytti tummemmansiniseltä. Kävelimme hetken kalliolla. Koronahississä tullut mies oli kaivanut jostain rummun ja hissuksiin rummutteli sitä menemään ja mumisi samalla jotain, aivan kuin transsissa.

Koronaexpress.

Kolin maisemista ei saa tarpeekseen.

Pielistä.

Muitakin turreja.

Palasimme takaisin alas autolle (emme ottaneet edes koronahissiä, vaan laskeuduimme 214 porrasta alas parkkipaikalle saakka). Palasimme sen jälkeen mökille laittamaan matkatavarat ojennukseen ja saunan lämmitykseen. Sauna lämpesi 80 asteeseen kahdella pesällisellä, mikä tuntui meistä oudolta. Vähän tehotonhan tuo oli, vaikka poltimme tulta senkin jälkeen. Jotenkin se mittari taisi meitä ukottaa, ja oli asennettu liian korkealle. Ruokolahden mökiltä on järven rantaan vain pieni hypäys, mutta täällä sai taivaltaa melko tovin ennen kuin pääsi laiturille. Laiturikin oli vähän pienehkö, sillä laiturinpää upposi jos menimme sinne kumpainenkin samaan aikaan. Järvivesi oli vain 19 asteinen, ja kylmältä se tuntuikin. Sinänsä järvi oli isompi kuin olin kuvitellut. Huomasimme samalla, että naapurimökkeihinkin oli tullut uudet asukkaat.

Saunan jälkeen blogausta ja sen semmoista. Vähän palelsi sisällä, vaikka oli ilmalämpöpumppu, olisi varmaan pitänyt virittää valkea takkaankin, vaan ei kehdattu niin myöhään enää sitä tehdä.

Vastarannan radiomasto on kyllä ruma.