381# Vietnam, 3

25.1.2015, +29 Partly cloudy, Can Tho, Vietnam

Kuuletko tuulten riehuvan,
maailman merten kiehuvan?
Kuuletko tähtien hyminää,
maailman akselin jyminää?

Heräsin neljän viiden välissä, huone oli kuuma kuin pätsi. Ilmastointia ei viitsi hurinan takia pitää yöllä päällä, joten tietty lämpö nousee kun seinät hohkaa kuumuutta. Pieni nukahtaminen, ennen kuin kello soitti 5.35.

Aamiaiselle kuudelta, kamojen reeraamista ja seitsemältä istuttiin jo veneessä matkalla kelluville markkinoille. Sinne oli ehkä kolmen vartin matka. Ja olihan se omituista, kelluva tori. Vähän aikaa pyörimme ympyrää, muutama paatti tuli iholle myymään juomia ja sen semmoista, mutta eipä kukaan tainnut mitään ostaa.

Kuin vene varhaisella joella.

Nyt ois hetelmää myynnis.

Ja lihapiirakkaa.

Pysäköimme veneen ja kävimme sitten maan kamaralla markkinoilla. Oli ahdasta, pahoja hajuja, tavarapaljouttua, ja jumalattomasti ihmisiä. Ilmeisesti myynti kannattaa; kun ihmisillä ei jääkaappeja ole eikä ole myöskään kunnollisia kauppoja, niin marketeiltahan ihmiset kaiken tarpeellisen ostaa.

Valikoima maanpäällisellä torilla vuvvesta kampaan.

Nam!

Slups!

Omnomnonom!

Vegeversiotakin oli tarjolla.

Jatkoimme veneellä pienemmälle joelle, jossa kävelimme hetken aikaa metsässä. Siellä viljeltiin riisiä ja hedelmiä, ja lopulta niitä pääsi maistelemaan. Mä nyt en ole mikään hedelmien ystävä muutenkaan, saati tuntemattomien hedelmien, mutta kyllä mä nyt muutamia maistoin. Nimiä en enää muista. Makeita ja mehukkaitahan ne olivat. Teetä juotiin päälle. Grillissä valmistui käärmekset, mutta niitä ei tohtinut kukaan meidän porukasta kokeilla.

Tuore-hevi-osasto.

Riisipelto.

Sammakkoja.

Palasimme reilun tunnin takaisin hotellille. Kolmen vartin tauko; vaihdoin farkut shortseihin ja täytin repun uudella vedellä.

Kirkko - täällä?!

Motelli.

Äijä hakemassa lounasta.

Uutta ja sekundaa.

Sen jälkeen lähdimme bussilla pienen matkan päähän katsomaan jotain 1800-luvun kartanoa. Sinne oli vähän käveltävää. Ei ollut edes puolipäivä, mutta ilma oli pistävän kuuma ja sai hien valumaan noroina selässä. Kartanokaan ollut mikään ihmeellinen.

Kartano.

Kukkaloisto.

Kommukka.

Kävimme syömässä lounaan jossa ruokaa oli taas niukalti. Ei siinä mitään mutta kun ruoka pitää jakaa aina neljän hengen kesken, ja kukaan ei kehtaa tietenkään ahnehtia että kaikille ruokaa riittää. Nyt porukan isokokoisimmat syömärit ovat nostaneet asian esille; osa yrittää pyrkiä jo valmiiksi "naisten pöytään", jotta ruokaa riittäisi enemmän.

Ravintolaa vastapäätä oli kaljakauppa. Kauppa oli tietysti pieni ja pimeä, joten asiakkaiden piti mennä sinne max 2 asiakasta kerrallaan, varsinkin kun kaupan omistaja oli levittänyt keskelle kauppaa viltin jossa lapset nukkuivat päikkäreillä pois alkuiltapäivän kuumuutta. Tuotteissa ei ollut tietenkään hintoja vaan hinta menee pärstäkertoimen mukaan; mitä valkoisempi, sen enempi. 13 000 dongia / kalja vielä maksoi, mutta viinasta pyydettiin jo 60 000. Ja sekin olisi ollut whiskeyn ja riisiviinan sekoitusta, joten jäi ostamatta. Uskomatonta että joku on keksinyt jalluakin pahemman juoman.

Ukot räpläsivät muniaan.

Opas jäi kylille riekkumaan, me palasimme bussilla hotellille. Kello ei ollut vielä kahtakaan joten vedimme melkein parin tunnin setin altailla, uiden ja kaljoitellen. Koska olimme heränneet jo ennen kukonlaulua, niin puoli neljän maissa palasimme huoneeseen ottamaan päikkärit. Edellisiltana pesulaan laittamani vaatteet olivat tulleet, se oli sentään huojentavaa. Mä en kyllä saanut juurikaan nukuttua. Join sitten parit bisset ja kahvin, joka kehitti melkoisen kusihädän. PE tuli hakemaan ajoissa; käytiin vaihtamassa respassa rahaa, ja sen jälkeen tilattiin vene, joka vei meidät hotellin laiturista keskustaan.

Hotellin äreä ruohonleikkuri.

Hotellin takapiha.

Hotellihuoneen saniteettikamppeita.

Kävelimme hetken aikaa keskustassa, siellä oli jonkinsortin esityskin menossa. Löysimme baarin, jossa oli viehkoja vietnamilaislikkoja tarjoilijoina minihameissaan ja korkokengissään. Joimme jättisuuret kaljat ja sen jälkeen etsimme ruokapaikan. Ei ollut parasta mutta ei ehkä pahintakaan mitä reissun aikana olimme syöneet. Ainoa mikä ällötti oli kun vessoihin päästäkseen piti kävellä keittiön halki ja näki paikallisen hygieniatason; orjapalkalla työskentelevät pesivät paskasella lattialla käsin hanavedellä astioita.

Kylämeininkiä Ho Chi Minhin patsaan luona.

Sen jälkeen vähän arpomista venelaiturilla, jotta löysimme oikean laivan takaisin hotellille (kyyti ilmainen, kesti n. 10 minuuttia).

Öistä jokivenekyytiä.

Kävelimme rantaa pitkin ja löysimme sisäkadulta vielä yhden auki olevan baarin. Siellä oli  varmaan kuusi tarjoilijaa, asiakkaita ei juurikaan. Tilasimme vielä yhdet oluet. Kaljan hinnaksi tuli n. 36 senttiä / olut. Sen halvemmaksi ei kyllä bisse voi enää käydä.

Suurempi vessahätä kävi ylitsepääsemättömäksi joten palasimme takaisin hotellille. Olisi pitänyt pakata taas kamat kasaan, seuraavana aamuna olisi lähtö aikainen. Vaan ei jaksanut. Vuode tuntui houkuttelevammalta.

380# Vietnam, 2

24.1.2015, +28 Scattered clouds, Can Tho, Vietnam

(bongatut eläimet: kala, käärme, krokotiili)

Seuraava kohde.

Heräsin vähän ennen viittä, siihen asti olin nukkunut liiankin hyvin. Vähän aikaa pyörin vuoteessa mutta nukahdin uudelleen. 6.45 herätys; päätä särki, oli pakko ottaa burana. Olisikohan ollut rapulaista?

Aamiaiselle ja sitten pakkaamaan kamat kasaan, tänään olisi siirtyminen Can Tho-nimiseen miljoonakaupunkiin - kuka onkaan ikinä kuullut sellaisesta? Huoneissa oli tuholaistorjuja; hänellä varmasti työsarkaa riitti.

Ennen kaupungista poistumista kävimme vielä Sam-kukkulan juurella tsekkaamassa neljä temppeliä. Ne olivat kiinalaistyyppisiä; kanji-kirjoitusta ja silleen. Kun on nähnyt yhden, on nähnyt ne kaikki.

Hyvin natsasi.

Omituisia pytinkejä.

Olikohan tää se kylpyammevalimo?

Matkustimme bussilla pari tuntia lounaspaikkaan, joka oli samalla krokotiilien kasvattamo. Siellähän niitä oli tuhansittain. Isoja ja pieniä. Aika laiskanpulskeita otuksia. Päätyivät sitten ravintolan pöytään tai vyöksi tms materiaaliksi joka oli kysyttyä, mutta esimerkiksi Suomeen sellaisia kamppeita ei saanut tuoda. Söimme paikassa lounaan; joku tilasi krokotiiltä ruoaksi, itse en tohtinut. Ei ollut kuulemma pahaa, mutta sitkeää.

Krokotiilifarmi.

Kita on japania ja tarkoittaa pohjoista.

Jossain Chau Doc'n ja Can Tho'n välillä.

Ajoimme vielä 1,5 tuntia eteenpäin ennen kuin saavuimme Can Tho-kaupunkiin. Minä torkuin kyllä osan matkasta, sen verran väsytti. En ymmärrä miten Pekkis voi olla niin herkkäuninen; ei ollut tietysti nukkunut paljoakaan viime yönä, koska liikenne oli häirinnyt, tokkopa sai bussissakaan levättyä.

Ennen hotellia pysähdyimme vielä tienvarsikojun luona katsomassa paikallisten herkkujen myyntiä. Ukkelit myivät terraariosta käärmeitä, riisipelloilta hankittuja keräilyotoksia, vaan taisipa olla viljeltyjä käärmeitä myös. 10 dollaria / kilo. Eipä tainnut kukaan ostaa.

Käärmeviinaa.

Käärme ilman viinaa. $10 / Kg.

Hotelli oli vähän Can Thon kaupungin ulkopuolella, rauhallisella alueella. Täällä ei liikenne häirinnyt. Hotelli myös vaikutti varsin siistiltä ja uudelta. Toki liskovaroitus se oli täälläkin.

Kävimme tekemässä pienen kävelyretken lähitienoille. Kauppaa ei löytynyt mistään, ja nekin juomakioskit mitä löysimme, meidät ajettiin pois. Ilmeisesti ei naama miellyttänyt. Kukaan paikallisista ei puhunut sanaakaan englantia, eivätkä sitä ymmärtäneet. Pitkän matkan päästä löysimme lopulta kioskin, jonka nainen suostui myymään pari olutta. Näytti kassasta seteleitä, joita halusi kaljoistaan (25 000 dongia). Yritimme käydä myös baareissa, mutta kukaan ei myynyt olutta. Siinä oli myös aina oma ohjelmanumeronsa esittää pantomiimina mitä juomaa baarista haluaisimme. Myöhemmin havaitsimme tehokkaaksi keinoksi näyttää kamerasta kaljatölkin kuvaa.

Paikalliset päräyttivät mopoilla suoraan sisäkahviloihin, se tuntui hieman oudota. Toisaalta, eipä täällä niin pientä tilaa ole tullut vastaan, johon ei mopolla pystyisi ajamaan. Viimein eräs poliisi tuli saattamaan meidät kädestä pitäen baariin, joka olikin eurooppalaisin baari tällä reissulla.

You said that...

Hotlassa kävin suihkussa. Olin valittanut safetyboksista, edellinen vieras oli säätänyt sen niin ettei sitä voinut enää käyttää. Sitä piti tulla jonkun katsomaan managerin kanssa, vaan eipä näkynyt. Kävin vaihtamassa myös hieman rahaa respassa.

Hotellihuone oli kerrankin siisti.

Seitsemältä meillä oli taas yhteinen illallinen. Ne ovat vähän kiusallisia, koska ateria jaetaan pöytäseurueen kesken, eikä ruokaa ole siinä määrin mihin me länkkärit olemme tottuneet. Opas istui pöydässämme, pääsin kysymään miksi paikallisväestön näkee harrastavan slaavikyykkyä niin usein. Opaskin on laittanut sen merkille, vaikka kuulemma Kiinassa sitä tehdään vielä enemmän, hän on nähnyt porukan jopa nukkuvan kyseisessä asennossa. Se vaatii kuitenkin harjoittelua pienestä pitäen, että siihen pääsee sisään.

Päivällisen jälkeen kävin kysymässä pyykkäysmahdollisuudesta. Se oli helvetin kallis, mutta pakkohan se oli laittaa vaatteet pesuun, en mä nyt viitsi paskasissa vaatteissakaan kuleksia. Pakkasin vaatteet kangaskassiin ja jo käytävällä joku ukkeli kyseli laundry service-halukkuudestani osoittaen pyykkipussiani. Sieppasi sitten pussin itselleen ja kysyi olenko Suomesta ja sitten kaikki oli kuulemma ok :D Jäi hieman härötunnelma, mahtaako Björn Borg- kalsarini enää palata minulle.

Jotain tuttua tässä on.

Sitten kävimme kävelemässä vielä joenrantaa, kävimme viereisessä baarissa kaljalla. Täälläkään kukaan henkilökunnasta ei osannut sanaakaan englantia. Näytimme kaljan kuvaa, mutta ukko höpersi vain "co, co" tms. Myöhemmin ymmärsimme, että tarkoitti ilmeisesti jäitä.

Auringonlasku Can Tho'ssa.

Vieressä istui iso vietnamilaisporukka syömässä ja ryyppäämässä. Olimme jo aiemmin nähneet erään vietnamilaisukon talutuskunnossa, ilmeisesti viinapää ei ollut parhaimmasta päästä. Silminpistävin röyhkeyden merkki oli seurueen kova rykintä ja syljeskely ympäriinsä, vaikka kyllähän näistä meteliäkin lähti. Tarjoilijaväki oli myös todella outoa. Kun tuli laskun maksamisen aika, yksi laski laskun ja toi sen puoleen väliin, jossa antoi sen toiselle tarjoilijalla ja tämä toi sen pöytään. Kun annoimme rahat, tarjoilija haki ja vei sen jälleen puoleen väliin josta toinen tarjoilija vei rahat jollekin isommalle kiholle joka laski rahat. Ja sitten taas vaihtorahojen kanssa sama homma. Voisikohan tuota tehostaa jotenkin tuota toimintaa?

Sen jälkeen hotellilla vielä pieni setti surffausta. Aamulla oli mielettömän aikainen herätys, joten yritin päästä aikasin makkoomaan.

379# Cambodia 8 - Vietnam 1

23.1.2015,  +27 Clear, Chau Doc, Vietnam

(eläimet: sammakko, gekko) 

lähdetkö kauas
meetkö niin pitkälle kuin kotoas vain voit
kuinka sun käy ihminen hauras
vielä sun itkus öisin korvissani soi
ja vaikka joskus vaarallinen
on matka silti ihmeellinen

Siirtyminen Chau Dociin, Vietnamiin.

Yli viikko oltu jo reissussa, mutta menee tämä tästä. Heräilin vähän ennen seitsemää, en saanut enää nukuttua. Tänään olisi lähtö vasta vähän ennen yhtätoista, ja aamun tarkoitus oli vain käydä syömässä aamiainen. Sinne suunnistimme puoli yhdeksältä, jota ennen olin ehtinyt jo surffaamaan netissä ja käymään suihkussa jne kyllästymiseen asti.

Aika paljon amerikkalaisia laivaston sotilaita oli hotellissa, en tiedä mitä ne täällä toimitti. Vastapäätä oli toki Yhdysvaltain lähetystö, mutta ei kai tämä mikään Nato-maa ole enkä tiedä mitä intressejä heillä muutenkaan täällä oli. Enpä kehdannut kysyäkään. Sinipaitamiestä ei näkynyt.

Aamiaisen jälkeen lähdin käymään kaupassa. Totta munassa vesipullon osto unohtui, ja juuri sitä kun olin lähtenyt hakemaan. Kaikkea muuta tuli toki ostettua. En jaksanut enää palata hakemaan; matka ei ollut pitkä mutta siinä pitää ylittää pari hengenvaarallista katua ja torjua förärien yritykset. Pakkasin kamat ja odottelin että kello tulisi yksitoista. Tänään oli siirtyminen Vietnamin puolelle.

Bussi tuli sovittuun aikaan noutamaan. Viiden minuutin matka venesatamaan, jossa saimme vähän aikaa lauttaa odotella. Edellinen kuorma purkautui veks ja menimme sisään ja laiva lähti samantien. Se oli buukattu pelkästään meille, ei siihen enempää olisi mahtunutkaan.

Ensiksi 2,5 tunnin matka Mekong-jokea pitkin etelään, rajantarkastusasemalle. Sain vesipullon ja tilasin oluen ja retkilounastakin tarjottiin. Se oli sen tasoinen safka, että ihme jos ei vatsatauti iske. Eiköhän ne tarjottimetkin huuhdeltu suoraan Mekongissa.

Tuntemattomat varpaat Mekong-joella.

Joenrantakämppiä.

Lossi.

Rajalla kävimme ensin Kambodzan puolella poistattamassa Departure cardit passista ja ottamassa poistumisleimat. Sitten Vietnamin puolelle, siinä kesti vähän aikaa, mutta venekuskit hoisivat leimatuksen sillä välin kuin olimme kahvilassa kaljalla. Kuskit kävivät myös tankkaamassa laivansa; Vietnamin puolella oli halvempaa bensaa.

Raja-asema Vietnamin ja Kambodzan välillä.

Mekong.

Vielä tunnin venematka Chau Doc-nimiseen vietnamilaiseen kaupunkiin. Hotelli oli Mekongin sivujoen rannassa, hotellilla oli oma laituri. Kaupungin koosta ei ollut juurikaan hajua, taisi olla ainoa hotelli tässä kaupungissa.

Saimme huoneet pääkadun varresta, joten liikenteen meteli oli infernaalinen. Täällä ei tule varmasti nukuttua sekuntiakaan? Lisäksi huome oli erittäin kuuma. Muutenkin koko päivän oli saanut hikoilla, kun olimme pukeutuneet farkkuihin ja vene ja rajanylityspaikka oli turkasen kuumia paikkoja nekin. Lisäksi myös netti oli kuulemma poikki koko kaupungista, eikä tiedetty koska se saadaan kondikseen.

Chau Doc, Vietnam.

Hotellin ikkunasta.

Heitimme kamat sisälle ja lähdimme hieman kävelemään kylille. Markettialue oli ahdas, ja sitä ei pysty uskomaan mihin kaikkialle ihminen voi mopolla ajaa. Sanotaan nyt vaikkapa kauppahalliin. Ei sitä voi tajuta. Kaupunkilaiset eivät varmaankaan näe kovin usein länkkäreitä, sen verran usein huutivat "helloa" ja tirskuivat päälle (yrittämättä kaupata mitään). Tuntui että oli vielä paskaisempaa ja vielä hullumpaa kuin Kambodzassa. Eittämättä tuli tunne, että nyt ollaan hyvin kaukana kotoota.

Rahaa olimme kokeilleet vaihtaa respasta, ei kuulemma ollut mistä vaihtaa ja mies oli hyvin vastahakoinen neuvomaan meille rahanvaihtopaikkaa - pyysi odottamaan seuraavaan päivään jolloin saisivat rahaa - mutta löysimme Western Union-pankin ja vaihdoimme 60 taalaa mieheen. Meistä tuli hetkessä miljonäärejä. Rahanvaihtajakin ihmetteli meitä, ja arvuutteli meitä puolalaisiksi. Hyvä veikkaus. Valkoinen iho ja kummallinen kieli ja ryssän ulkonäkö.

Palasimme hotelliin, testasin suihkun. Heikkotehoinen, mutta kuitenkin siistein osa hotellihuoneesta. Huoneessa oli varoituslappu gekko-liskoista ja kas, heti sen luettua seinällä kiipeilikin paikalle yksi veijari. Mentiin PE:n kanssa drinksuille, sai kaksi juomaa yhden hinnalla. Hinta oli 111 000 dongia. Paukut naamariin, istuttiin parvekkeella terassilla ja hyttyset hyöri ympärillä. Malariahyttyset tulevat juuri pimeällä, päivävuoroa tekevät dengue-hyttyset. Istuimme toisen suomalaisparin kanssa, joka kertoi nähneensä torakoita. Mun piti äkkiä palata takaisin huoneeseen sulkemaan laukut; vahinko lienee jo tapahtunut ja tuliaiset kotiin hankittu.

Liskovaroitus.

Siinähän semmoinen kehveli meneekin.

Illastettiin yhdessä koko porukka. Ihan ok ruokaa. Siihen varmaan toista tuntia menikin. Vähän mua arvelutti syödä jälkkärijäätelö, mutta pakkohan se oli. Onhan siinä sitten koko muukin jengi vatsataudissa.

Illallisen jälkeen mentiin vielä PE:n kanssa kylille. Tori oli lopetettu ja meininki hiljentynyt. Etsittiin baaria ja lopulta löydettiin muovituolibaari, kaksi pöytäkuntaa. Juotiin kaljat torakoiden hyppiessä jaloissa. Takaisintulomatkalla epämääräinen hyyppä seurasi meitä tarjoten kyytiä, massagea ja bumbumia. Hotellilla vielä parit gintonicit unilääkkeeksi. Arvelutti kyllä nukkuminen moisessa eläinterraariossa.

Kuu.

378# Cambodia, 7

22.1.2015, +30 Scattered clouds, Phnom Penh, Cambodia

Heräsin jostain syystä viiden ja kuuden välillä enkä saanut enää nukutuksi ollenkaan. Aamiaiselle 7.30. Sinipaitamies etsi onneksi tänä aamuna uudet uhrit kenen pöytään meni. Me katselimme ikkunasta apinoita, jotka tonkivat pihan roskiksia. Löydettyään jäätelöpaperin ne muutamalla liikkeellä nousivat katolle turvaan lipomaan näitä kallisarvoisia aarteitaan.

Rohmuaja hotellin roskiksessa.

Puoli yhdeksältä lähdimme ensin Choeung Ekiin, eli n. 15 km Phnom Penhin eteläpuolella olevalle "Killing Fields"-alueelle. Kambodzan kommunismiaikaan vuosina 1975-1979 tämä toimi joukkohautapaikkana. Vangit olivat saaneet tuomionsa ja heidät tuotiin tänne viimeiselle matkalleen; heille ei kerrottu että tuomiona on kuolema, heidät vain siirrettiin uudelle työleirille ja päästettiin päiviltään. Luoteihin ei ollut varaa, vaan heidät tapettiin hakkaamalla. Lapset hakattiin jaloista kiinni pitämällä kuoliaaksi puun runkoa vasten, aikuiset tapettiin lyömällä hakulla päänuppiin.

Choeung Ek.

Yksi Choeung Ek:n joukkohaudoista.

Pikkulapset hakattiin puuta vasten kuoliaaksi.

Katsoimme videon salissa jossa kerrottiin pääpiirteittän tapahtumista, vaikka aiheeseen olinkin jo aiemmin tutustunut. En nyt muista kuinka monta tuhatta pääkalloa tai ruumista täältä on löydetty, mutta edelleen sadekauden aikana esiin putkahti hampaita ja mikseipä luun sirpaleitakin. Puistattava ajatus. Tietyt maamerkit kuten puut olivat edelleen olemassa, joita vasten oli aikoinaan tapettu ihmisiä. Nyt se tuntui mahdottomalta.

Elokuvasalin etiketti.

Jätin mahdollisuuden koskettaa toisen ihmisen sääriluuta käyttämättä.

Kalloja.

Hautuumaavisiitin jälkeen otimme bussin ja lähdimme Tuol Slengin vankilaan (S-21 kavereiden kesken), joka oli ennen kommunistien tuloa ihan normaali koulu, mutta muutettiin sitten punakhmerien kaudella ns. kuulusteluvankilaksi. Ihminen pidätettiin ja kun hänet oli kerran pidätetty niin se tarkoitti,että hän oli samalla myös syyllinen - koska virheitä ei tehty - ja tuomiona oli kuolema. Ainoa mikä piti saada selville oli mihin hän oli syyllistynyt. Ja sehän kävi niin, että ensin vanki tuotiin vankilaan; hän sai olla "rauhassa" pari päivää, ehkä pari viikkoa ennen kuin häntä kuulusteltiin; käytiin läpi koko elämä. Kun oli kuulustelu, aloitettiin kidutus ennen kuin vanki kertoi mitä hänen haluttiin kertovan. Ja sen jälkeen henki veks.

Vankilan käytösetiketti.

S-21 vankila. Vankien päät dipattiin saaveihin.

"Luksusselli" S-21 vankilassa.

Vankilaosasto.

Entä sitten vartijat? Olivat yleensä entisiä punaisia khmerejä ja joutuivat itse tuomiolle. Jos suostuivat vartijaksi ja tappajaksi, saivat kolme kuukautta lisäelinaikaa, ennen kuin he päätyivät itse kuopan reunalle. Kylmää peliä, sano.

Tsekattiin sellit läpi, vankien kuvia, kidutuksenkin jälkeen. Ne olivat tosiaan aika häiritseviä. 7 ihmistä taisi lopulta selvitä 15 000 vangista. Yksi selviytyjistä oli nytkin alueella elämänkertaansa myymässä. Vanha mies oli tietenkin jo hän.

S-21 vangit kuvattiin ennen tuomion täytäntöönpanoa.

Normiselli.

Mitähän kaikkea tuokin saavi on ollut todistamassa.

Kuvituskuva vankilan oloista.

Heti vankilan muurien ulkopuolella kohosivat asunnot.

Palasimme keskustaan. Käytiin syömässä lounaan Titanicissa, samassa ravintolassa jossa olimme PE:n kanssa käyneet syömässä jo Phnom Penhiin tullessamme. Ihan hyvä ruoka oli tälläkin kertaa.

Sen jälkeen lähdimme kävelemään iltapäivän kuumuudessa kohti Phnom Penhin ainoaa pilvenpiirtäjää. Siellä piti olla baari huipulla ja ajattelimme jos näkisimme kunnon maisemat. Paikallisopas sanoi että oli avattu viime vuoden lopulla. Kolmelta eri virkailijalta kysyimme, mutta saimme vastaukseksi että se avataan "piakkoin", joten emme päässeet sinne, valitettavasti.   

Palasimme hotelliin viettämään pienen tauon. Menin nukkumaan ja nukuin heti reilun tunnin, ja olin pitkään uninen sen jäljiltä. PE tuli kuitenkin herättämään kävelylle. Kävelimme jokirantaan, ja kävimme parilla paukulla baarissa. Sen jälkeen hotelliin suihkuun; purin vähän kamerasta kuvia ja surffailin netissä.

Paikallisbussi.

Puoli kahdeksalta menimme syömään. PE oli varma, että sai kanastaan ruokamyrkytyksen. Mä tilasin pizzaa; ei se ollut hääppöistä mutta tulipahan testattua kambodialainen pizza, arvosana 2/5. Ihan pakastepitsen makuinen. Pohja oli kuin pullaa.

Ei päästykään pilvenpiirtäjään tällä kertaa.

Kulkurin iltakalja.

Kävimme vielä muutamilla drinksuilla, ennen kuin otimme tuktukin ja palasimme hotellille. Koitimme vielä päästä hotellin baariin, mutta siellä meitä ei palveltu, joten yhdentoista jälkeen huoneeseen. Harmitti kun ei ollut mitään juomisia.

Yksi asia mitä ollaan ihmetelty on se slaavikyykkyjen määrä minkä täällä näkee. Mä tiedän että Pohjois-Koreassa sitä harrastetaan ahkeraan, mutta että täälläkin? Eli kadulla "hengaillaan" kyykkyasennossa niin, että perse melkein koskettaa maata. Luulisi sen väsyttävän jalkojakin jo? Se ei ole siis pelkkä asento, vaan tapa viettää aikaa. Siihen voi yhdistää muutakin aktiviteettia: seurustelua, tupakointia, uhkapelaamista tai vaikkapa kadun lakaisua. Mutta mitähän järkeä tässä on?

Toinen omituinen asia on estoton kuseskelu miesten toimesta kaikkialle. Ei haittaa vaikka olisi miten paljon ihmisiä ympärillä ja tätä siis tekee ihan poliisitkin. Outoa.