320# Meksiko, 12

23.1.2014, Torstai / 24.1.2014, Perjantai

Mostly cloudy, +23, Cancun, Mexico / Partly cloudy, -18, Vantaa, Finland



Päiväreitti.

Aamiaisen kävimme syömässä klo 8.15. Munat jne alkoivat jo kovasti kyllästyttämään, en muutenkaan ole mikään aamiaisihminen. Aamupalan jälkeen olisi ennättänyt vielä aamu-uinnille Karibianmereen, ennen kuin kotimatka kylmään Pohjolaan alkaisi. En kuitenkaan mennyt, vaan jäin huoneeseen lepäämään. En saanut kylläkään enää nukutuksi. Ehkä johtui siitä, että olin nukkunut 10,5 tunnin yöunet, enkä toisaalta halunnut kastella enää uikkareitakaan ja pakata niitä sitten laukkuun muuta sisältöä homehduttamaan.

Tämä oli tietysti virhe, joka myöhemmin harmitti. Olisin mennyt jos olisin tässä vaiheessa tiennyt, millainen keli Suomessa tulisi olemaan.

Luin kirjaa hetkisen, pakkasin sitten kamat. Siihen nyt ei sinänsä kauaa mennyt. Klo 11.20 käytiin tekemässä respassa check out, josta oli operaationa saatu lähes yhtä monimutkainen prosessi kuin check inistä. Kaiken maailman typerää ylimääräistä lappua tuli taas annettavaksi jollekin erilliselle virkailijalle.

Bussi tuli hakemaan meidät ajallaan. Käytiin keräämässä väkeä vielä muista hotelleista ja sitten kohti lentokenttää. Matka Playa del Carmenista Cancunin lentokentälle kesti noin tunnin. Meille tuntematon opas höpötti melkein koko matkan ärsyttävällä äänellään, mainostaen firmaansa.



Liverpoolin pitkäkin matka täältä?



Viimeiset kuvat Meksikosta.

Lentokentällä normisähläykset, mutta yllättävän vähän oli jonoa. Laukku painoi 19 kg. Yli 23 kilon veskasta meni 80 €:n sakko, ja drop inissä näkikin ihmisiä purkamassa ja siirtelemässä kamojaan matkalaukusta toiseen.

Turvatarkastusjono meni myös nopeasti. Vähän se ukkeli valitti kun mulla oli nestepussukassani käsidesiä. Kyseli lentoyhtiön nimeä, ja kun vastasin Finnair, niin viittasi kintaalla ja ojensi käsidesin takaisin. Pääosa koneista lähti Jenkkeihin, joten ilmeisesti niille lennoille ei käsidesiä saanut ottaa. Muusta ei niin väliä?

Kävin ostamassa kaupasta litran lekan whiskeytä kotiinviemisiksi kun halvalla sai, ja käytiin sitten vielä baarissa parilla kaljalla. Katseltiin siinä sitä lentoaseman tohinaa, ennen kuin kutsu koneeseen kävi.

Tällä kertaa mulla oli vieruskavereitakin, joten en päässyt levyttämään pitkin pituuttaan kuten menomatkalla. Tuttu pariskunta matkaltamme. Kapteeni hehkutti, miten tänään olisi myötätuuli  suotuisa (muutenkin mä olen aina miettinyt, että miksi itäänpäin lentää nopeammin? Mun mielestä se johtuu osittain maapallon pyörimissuunnasta, ennenmmin kuin tuulista, mutta myöhemmin tarkistin asian ja tosiaan, maapallon pyörimissuunnalla ei ole mitään tekemistä tämän kanssa, vaan tuulista se johtuu - ellei sitten vallitseva länsituuli johdu pyörimissuunnasta?) ja olisimme etuajassa perillä. Vaan sen jälkeen alkoikin joku ongelma jossain tietokoneraportin teossa ja jäpitimme paikoillamme toista tuntia ennen kuin kone pääsi edes lähtöön. Just joo.

Sen verran kuulin lentoemojenkin jutustelevan, että tosiaan näitä lomalentoja tehdään Helsingistä Cancuniin vain kerran viikossa. Koska lento kestää sen 12 tuntia, niin sama miehistö ei voi tietenkään palata saman tien takaisin, vaan he saavat viikon loman kohdemaassa! Ei hullumpi lepotauko, sano.

Muuten lento meni kyllä ihan hyvin. Kone lähti (aikataulun mukaan) puoli neljältä ja olisi seuraavana aamuna perillä yhdeksän jälkeen, eli yön yli lento siis. Edessäni istui venäläisiä, ja niiden sähläykset alkumatkasta ärsyttivät (lähinnä kun se penkki piti tietysti taas ruuvata hammaslääkärintuolin asentoon). Mitään viihdekeskusta en hommannut tälläkään kertaa; mulle riitti ne ilmaiseksi näkyvät mittarit + lennon eteneminen kartalla, jotka ovat mielestäni huippumielenkiintoisia! Ryypiskelin aika tavalla ja ehkä siksi sain itseni tainnutettua muutamaksi tunniksi. Valot sytytettiin uudelleen Norjan yläpuolella, sitten tarjoiltiin vielä aamiainen. Loppumatka meni jutellessa vierustoverin kanssa.

Kone oli myöhässä ja Hesaan laskeuduttiin vähän ennen puolta yhtätoista. Laukut tulivat ok, ja ulos kentältä päästiin nopeasti. Pakkasta oli lähes parikymmentä astetta ja lunta maassa. Siinä oli kyllä sietämistä ja varsinkin kun oli pelkät kesävaatteet yllä. Suomi antoi taas muistutuksen maantieteellisestä sijainnistaan.

319# Meksiko, 11

22.1.2014, Keskiviikko

Partly cloudy, +26, Playa del Carmen, Mexico

Nukutti kyllä hyvin, ja oli mukava herätä ilman krapuloita. Ensi kertaa tässä hotellissa pääsi testaamaan aamiaisen; se oli buffet-tilassa, ei mikään hääppöinen. Sitä ennen kuitenkin käytiin tekemässä "saksalaiset", eli varaamassa pyyhkeiden kanssa rannalta aurinkotuolit. Ärsyttävä tapa kyllä, mutta minkäs teet kun toiset menettelevät näin? Muuten joutuupi hiekalle.

Koko päivä kului rannalla. Aallot olivat korkeampia kuin edellisenä päivänä, ja iltapäivällä ei oikein pystynyt enää uimaankaan. Tuulikin aika kovasti. Välillä käytiin allasbaarin puolella oluella ja syömässä. Iho tietysti hieman kärtsäsi.



Biitsi.

Biitsi <3

Lisko vol. 100. Creepy.

Auringon laskettua teimme pienen kävelylenkin puolen kilometrin päässä olevalla ostarille. Emme saaneet sieltä muuta kuin hammastahnaa ja purukumia, ukko myös partavaahdon.




Tästähän saisi oivan kämpän? Creepy.

Omituinen combo.

Hotellilla kävimme allasbaarissa, joimme mojitot. Olivat huomattavasti parempia kuin Guatemalassa.

Sitten syömään. Olimme yrittäneet aiemmin varata italialaisesta ravintolasta pöytää, mutta ei onnistunut, joten jouduimme taas buffettiin. Saimme tällä kertaa kuitenkin paremmat paikat rauhallisemmalta alueelta, täällä näki joskus jopa tarjoilijoita, jotka eivät rynnänneet paikasta toiseen unohtaen tilauksia kuin tsunamin alta. Ruoan laatu itsessään oli niin ja näin. Toivottavasti ei tule vatsatautia, eikös sellainen muhi juuri aina noissa buffa-pöydissä kun ei tiedä miten kauan ruoka on kylmennyt pöydissä, ja ihmiset paskaisilla käsillään sitä käyneet lääppimässä? Vatsatauti ei olisi kiva kaveri seuraavan päivän paluulennolla Suomeen.



Siivoojien taittelema pyyhe. Creepy.



306# Meksiko, 2

10.1.2014, Perjantai

Scattered Clouds, +26, Chizen Itza, Mexico

 

Päiväreitti

Heräsin viideltä, ihmeen pitkään nukuttikin. Tiesin jo ennestään, että unta oli turha enää odotella, joten katselin televisiosta Rillit huurussa, Miehen puolikkaat ja jotain saksalaista poliisikoira-sarjaa. Kaikilla muilla kanavilla näytettiin harrastettavan päälledubbausta, mutta tämä yksi kanava oli keskittynyt tekstittämiseen. Edistyksellistä, sano.

Pari tekstariakin oli tullut yön aikana. En ollut tietenkään muistanut sammuttaa mobiilidataa pois käytöstä, ja vaikka en ollut puhelinta muuten käyttänytkään kuin sen käynnistämiseen, taustasovellukset olivat jyränneet datasaldon nolliin. Se vähän pänni. Meksikossa (ja myöhemmin Belizessä) ei GSM:t toimi, vaan pitää olla 3g-puhelin. Guatemalassa pelitti vanha kunnon mummopuhelinkin.

Illalla olin kokeillut pikaisesti WI-FIä, kun tunnukset hotellin puolesta oli saatu. Yhdisti kyllä verkkoon, mutta ei toiminut, ilmeisesti kaista ei sitten riittänyt, koska nyt aamuyön pikkutunneilla se pelitti ihan ok.

Klo 6.45 hain porukat ja käytiin syömässä aamiainen. Oli ihan ok. Söin jugurtinkin, koska olin jostain saanut päähäni että sellainen kannattaa ulkomailla ensimmäiseksi syödä, niin pääsee sinuiksi paikallisten maitohappobakteerien kanssa. Söin mä niitä kyllä edelleen myös purutablettien muodossa.

Kävin suihkussa, ei tullut oikeastaan kuin jääkylmää vettä. Kylppäri oli vähän paskanenkin ja ovi semmonen risa, mua pelotti että jään sinne jumiin. Pakkasin kamat, tehtiin check out, ja pakkauduimme bussiin klo 8. Oli aika lähteä eteäpäin; aluksi Chizen Itzan Maya-kaupungin raunioille ja sieltä taas Meridaan saakka. Arvioitua matkaa päivälle oli n. 310 km.

Eräs matkalaisistamme oli jo onnistunut hankkimaan vatsataudin. Se istui bussissa käytävän toisella puolen, ja sille oli varattu maailman suurin oksennussanko siihen viereen. Ja kyllähän herra sitä matkan aikana täyttikin; rauniokierros jäi väliin, ja oli lähellä ettei hän päässyt tutustumaan paikalliseen lääkäritasoon. Kuitenkin tyypillisenä suomalaisena miehenä hän ei lääkärin palveluksia kovinkaan hanakasti vastaanottanut, oppaiden suosituksesta huolimatta. Opas poikkesi myöhemmin apteekissa hakemassa hänelle jotain lääkettä, ja ukko olikin tolpillaan jo illasta.

Ensimmäisen 1,5 tunnin ajomatkan jälkeen pidettiin ensimmäinen kusitauko. Maisema oli aika tylsää; aivan tasaista, aakeeta laakeeta, tien molemmilla puolilla alkoi heti niin tiheä metsä ettei sinne olisi mahtunut kolikkoakaan. Näkyvyys tien laidoille oli siis käytännössä nolla. Keskitalven vihreys oli kyllä hämmästyttävää. Tiet olivat niin ikään viivasuoria, liikennettä ei ollut paljoakaan. Ihme, ettei kuski nukahtanut rattiin.

Sääkin oli parantunut eilisestä. Muutamia hajanaisia pilviä ajelehtimassa, ja vessataukoa pitäessämme ilma tuntui suorastaan kuumalta. Sellaiselta kesäisen etelä-eurooppalaiselta, joskin edellisen päivän kosteus varmasti sai ilman vaikuttamaan tukalemmalta kuin se oli.

Seuraavalla taukopaikalla ostimme juotavaa, mä laitoin hädissäni hipiään jo vähän aurinkorasvaa. Yukatan on kuitenkin Päiväntasaajan ja Kääntöpiirin välissä, ja vaikka aurinko luuhailikin tähän aikaan vuodesta melko kaukana Päiväntasaajan eteläpuolella, niin tehokkaalta se silti vaikutti.

Ohitimme Piste-nimisen kylän. Se oli ensimmäinen sellainen aito-meksikolainen paikka, jonka näin. Cancunia ei voi oikein sellaiseksi laskea, vaikka iso (miljoona?)kaupunki se onkin, mutta keskittynyt lähinnä turismiin. Täällä pystyi bongaamaan aitoa menoa. Koiria - joista suurin osa vaikutti chihuahua-tyyppisiltä - hiippaili kaupungissa runsaasti. Koululaisia myös, koulupuvuissaan. Ihmiset niin mehikolaisen näköisiä, ettei ollut vaikea arvata missä päin maailmaa oltiin.

Pian saavuimme Chizen Itzaan. Mä luulin, että se oli joku pölyinen arkeologinen esiintymä kivikasoista, mutta se kuuluukin nykyajan maailman seitsemään ihmeeseen! Teimme kahden tunnin kierroksen sangen kuumalla temppelialueella. Kaikenlaisia myyjiä ja kauppiaita oli raivostumiseen asti koko ajan kimpussa. Ymmärrän kyllä että heidänkin on hankittava elantonsa, mutta kun sanoo sadannen kerran "ei kiitos, en osta rihkamaa koska en ostanut edellisiltäkään 99 kauppiaalta" niin alkaa semmonen riepoa. Alueella oli toki muitakin matkailijoita, joten aina kun löysi kuvattavaa, niin kuvassa seisoi sata muuta turistia räpsimässä kuvia samasta paikasta.

Mayojen observatorio.

Mayat olivat aikoinaan uhranneet jumalilleen myös ihmisiä. He saattoivat järjestää jonkinlaisen pallopelin - alueella oli pallokenttä - ja ilmeisesti voittajajoukkueen kapteeni tai muu tärkeä tyyppi sitten uhrattiin, koska jumalillehan piti uhrata vain paras. Aikamoinen motivaattori, juu. Tietysti kun normi-ihminen kuoli, hän joutui uskomuksen mukaan taistelemaan jumalien kanssa ennen kuin pääsi paratiisiin. Jos ihminen uhrattiin jumalille, hän pääsi paratiisiin suoraan. Silti tuntui oudolta ajatella kyseisiä paikkoja verilöylyn näyttämöinä. Mayoilla oli myös sauna, jonne uhrattava ihminen aluksi laitettiin kypsymään. Kun hän oli liki tajutoinen, nilkkaan laitettiin suuri kivipaino ja kaveri heitettiin lähistöllä olleeseen Cenoteen, luolalampeen, jonne hukkui. Montusta oli löydetty satoja kuolleita, arvokkaiden uhrilahjojen lisäksi.

Chizen Itzan hienoin temppeli El Castillo oli kyllä upea. Alue oli löydetty 1900-luvun alussa, ja kaikkea ei oltu saatu vielä näkyviinkään. Metsä ja kasvillisuus valtaavat alaa uskomattoman nopeasti, ja Yukatanin metsissä piileskelee vielä löytämättömiä Maya-kaupunkeja. Mutta viidakko on vain niin vaikeakulkuista, että niitä on erittäin vaikea löytää - ja vielä vaikeampi entisöidä, olemattomilla resursseilla.

Mayat tykkäsivät kikkailla kalentereilla ja ajanlaskuilla, joten tässä El Castillossakin oli huomionarvoisia seikkoja mm. kerrosten määrän suhteen, tai valoilmiöillä jotka esiintyivät temppelissä vain kevät- ja syyspäivän tasauksina.

Chizen Itzan vaikuttavin temppeli El Castillo.

Kävimme vielä syömässä, ennen kuin jatkoimme kohti Meridaa. Meidän piti olla hotellilla neljän kieppeillä, mutta pääsimme jatkamaan matkaa vasta puoli neljän maissa, ja täältä oli ajallisesti toista tuntia taivallettavaa. Ilmeisesti aikataulussa pysyminen ja organisointikyky ei ollut oppaalla niin hyvin hansikkaassa kuin esimerkiksi Madeiran matkan oppaallamme, jonka johdolla takapenkkiläiset eivät ennättäneet edes ulos bussista kun piti jo kokoontua.

Viivasuoralla motarilla yli 100 kilometrin matka meni kuitenkin varsin vauhdikkaasti. Meillä oli bussikuskina ensimmäisen viikon aikana Juan. Mukana toimi myös paikallisopas Miguel (onko edes olemassa muita espanjalaisia nimiä?), ja tietysti suomalainen paikallisoppaamme.

Meridaan päästyämme pysähdyimme keskusaukiolle. Tarkoitus oli tehdä pieni kävelylenkki keskustassa ja sitten majoittautua hotelliin, mutta opas innostui kierrättämään meitä pitkin keskustaa ja kaupungintalolla ja jossain ihme näyttelyssäkin. Aikataulut siis kusivat tämän päivän osalta kunnolla. Olisihan se ollut jees, mutta siinä sai olla aika kuumissaan + väsynyt, kun oli ollut pitkä päivä takana, paljon matkustelua, paljon kävelyä aikaisemmalla temppelikierroksella, pitkään valvottu edellisenä päivänä ja 8 tunnin aikaero päälle. Olisi toivonut jo pääsevänsä hieman lepäämään.

Siivu Meridan kaupungintalosta.

Hotelli oli parin korttelin päässä keskusaukiolta, ja kaikkien piti vielä täyttää opasta varten passitiedot yhdelle ja samalle lomakkeelle, ja siihen tuhlautui kosolti aikaa. Miksei opas voinut itse täytellä niitä kaikessa rauhassa, tai ottaa tarvittavat kopiot tms? Saatiin sitten kuitenkin lopulta avainkortti ja ilmastoinnin kaukosäädin ja päästiin majoittumaan huoneisiin. Ensimmäinen kerros, pieni parveke sisäpihalle uima-altaalle. Siistimpi huone kuin Cancunissa, huomattavasti. Nettikin toimi loistavasti.

Kävin suihkussa, otin naukun whiskyä ja lähdimme sitten porukoiden kanssa kylille. Kävimme syömässä Pancho's -nimisessä ravintolassa. Oli ihan jees, vaikka porukat valittivatkin himmeää valaistusta - eivät nähneet kuulemma edes ruokalistaa lukea. Me söimme taivasalla terassilla, siinä oli omanlaisensa tunnelma. Oli myös lämmin, suorastaan kuuma, vaikka aurinko oli painunut maillensa jo ajat sitten. Lyhythihasella kelpasi istuskella. Ruoka maksoi 1500 pesoa, joten olihan se verrattaen kallis.

Kaljakauppaa ei löytynyt mistään, tai jos olisikin löytynyt ne olivat jo kiinni. Outoa. Luulisi, että Mehikossa myydään kaljaa joka puolella. Meridakin oli kuitenkin miljoonakaupunki, ja olimme sentään keskustassa. Piti sitten ostaa hotellilta kalja. Ilkeä myyjä kusetti multa vielä 50 pesoa ylimääräistä.

Meridan katua hotellin edustalta kuvattuna.

305# Meksiko, 1

Torstai 9.1.2014

Downpour +21, Cancun, Mexico

Päiväreitti:

Helsinki - Cancun, Mexico.

Ikää on pamahtanut mittariin jo sen verran, että oli aika kokeilla matkatoimiston järjestämää kiertomatkaa. Kohteena parin viikon kierros Meksikon etelä-osissa, sieltä Guatemalaan, Belizeen ja takaisin Meksikoon. Jotkut kavereista kehtasivat naureskella, ettei sellaisilla käy kuin eläkeläiset Samsonite-eliittiläiset. Ehkä niin, mutta tuommoista reissua ei ole helppo tehdä omin päin, koska

a) julkista liikennettä ei kyseissä maissa ole juuri järjestetty noihin erikoispaikkoihin, rajan ylityksiin jne
b) vaikka olisikin, niin semmoisen järjestäminen olisi niin mielipuolinen homma, ja aikaa tuohon menisi kolminkertainen aika valmiiseen bussikuljetukseen verrattuna
c) se tulisi kalliimmaksi
d) kyseisissä paikoissa on vaarallista, rikollisuusluvut hurjat jne. Noihin paikkoihin ei voi tuurilla ja suunnittelematta lähteä katsomaan, mitä tapahtuu ja minne päätyy.

Matkaseuraksi valikoituivat porukat. Ihan niin kuin noin yleisen profiloinnin mukaan.

Joten olin pakannut edellisenä iltana Samsonite-laukkuni. Torstaiaamuna herätys kuuden kieppeillä, unta siis noin 6 tuntia. Ihmeen hyvin tilanteen huomioon ottaen. Kaffetta, aamiainen naamariin, selailin Hesarin. Lähtö lentokentälle vähän ennen seitsemää.

Oltiin huolissaan, miten saadaan kamat mahtumaan taksiin, koska matkalaukut olivat niin suuret etteivät ne mahtuneet edes faijan auton takakonttiin, joka sekään ei ole pienimmästä päästä. Iloiksemme paikalle kurvasi virolainen taksikuski, jolla oli tila-auto käytössään (joskin se ovi oli rikki, mutta ei niistä lukua). Hyvinhän tuo ajeli, keli oli sellainen harmaa ja pimeä, viitisen astetta lämmintä ja vesisade ei tainnut olla kaukana.

Check in oli tehty jo netissä, joten ei muuta kuin kamat baggage dropiin. Turvatarkastuksen metallinpaljastin tuntuu olevan Hesan päässä viritetyn äärimmilleen, koska se aina piippaa mun kohdilla, joten pääsin taas kopeloitavaksi. Noh, tällä kertaa ei päässyt sentään pierua.

Käveltiin lentoaseman läpi, lento lähti Schengen-alueen ulkopuolelta, joten päästiin vielä uuteen passintarkastukseen. Kokeilin ekaa kertaa automaattista passintarkastusta; ensin automaatti skannasi passin, avautui puomi ja siinä sulussa oli kengänkuvat jotta tiesi miten päin seisoa. Ilmeisesti laite skannasi naamaani, ja tunnistikin sen, koska ulkosulku avautui. On se jännä.

Koska oli vielä aikaista, niin ajattelin aloittaa kevyesti kaffella. Puolen tunnin päästä vaihdoin olueeseen.

Kone lähti ajoissa, meillä oli paikat rivillä 48. Oltiin varattu tosiaan paikat jo aiemmin ja maksettukin niistä, mutta kun katsoimme myöhemmin istuinlistaa niin huomattiin, että meidät oli siirretty keskiriville, koneen vaihdon seurauksen vuoksi. Uskomatonta toimintaa Finnairilta. Valitettiin asiasta, ja saatiin vielä toiset paikat. Koneessa huomattiin, että paikat olivat itse asiassa ihan jees. Porukat olivat kaksin ikkunapaikalla, mä istuin neljän paikan keskirivillä, mutta siinä ei ollut ketään muita. Joten pystyin ottamaan vaikka päikkärit pitkälläni.

Lento kesti 12 tuntia, yhteensä 9122 km. Ensin suunnattiin luoteeseen, yli Porin, meren yli Ruotsiin, Norjaan, Islantiin, Grönlantiin, ja siitä alettiin laskeutumaan etelään Kanadan ja Yhdysvaltojen läpi Meksikonlahden yli Cancuniin, Meksikoon. Siinähän tuo meni, vatsa oli ihmeen rauhallinen.

Viihdekeskuksen käyttö olisi maksanut 8€, peitto ja tyyny 5€. Täyttä sikailua, kun yleensä nuo ovat kaukolennoilla ilmaisia. Iltasanomat 3€. Kyllä on heikoksi mennyt Finnair. Ei noista viitsi maksaa periaatteestakaan. Pari ok-tasoista (lentokoneruokamittarilla arvioituna) sapuskaa tarjottiin (gulassi+ pasta, pasta + tomaattikastike). Aiemmin olivat myös viinatarjoilu ilmaiseksi, vaan eipä ollut enää, tämä laskettiin ilmeisesti lomalennoksi. Siitä nyt tietenkin kannatti maksaakin. Otin aluksi shamppanjaa, valkoviintä, sekä olutta, myöhemmin siirtyen väkeviin. Hirveästi ei kyllä kannattanut tinata, koska toisessa päässä piti olla skarppina, piti täyttää kaikenlaisia maahantulo- ja tullilomakkeita. Siksi toisekseen, päivää oli vielä kosolti jäljellä, koska kelloa väännettiin 8 tuntia taaksepäin. Olimme perillä ennen klo 14.

Ensimmäiseksi lentoasemalla tuli vastaan haju. Meksikolainen haju. Tiedättehän, kun eri maissa haisee aina omanlaiselle. Varmaan Suomessakin on ominaishajunsa, mutta siihen on jo niin tottunut, ettei sitä edes huomaa. Täällä haisi minusta kostealle, homehtuneelle, niin kuin perunakellarissa.

Eiköhän näillä taas potkita vähän matkaa eteäpäin.

Ukko oli sitä vastoin aivan tolkuttomassa kuosissa. Ensin sitä ei meinannut saada heräämään millään, oli ilmeisesti ehtinyt sammuttaa itsensä oikein tosissaan. Hän ei voinut uskoa, että lento oli mennyt muka niin nopeasti, hänen mielestä tuskin oltiin vielä Espanjassakaan. Rasittava hänestä tuli siinä vaiheessa kun jonotettiin pääsyä tulliin ja maahantuloviranomaisten luo. Siinä piti varmaan toista tuntia jonotella ja toinen huojui ja heilua, kaatuili, käveli ihmisiä päin ja vittuili muille jonossa oleville.

Tullihaastattelu oli onneksi helppo, kyseli reissun tarkoitusta ja maassaoloaikaa, ja sen semmoista ja iski leimansa passiin, ja antoi vielä jonkun lomakkeen kappaleen. Sillä ilmeisesti pääsisi pois maasta. Sen jälkeen haettiin matkalaukut ja piti vielä antaa tullilomake, ja jokaisen painaa sellaista nappia, joka arpoi punaisen tai vihreän valon ja sen perusteella pääsi jatkamaan matkaansa tai esittelemään laukkunsa sisällön viranomaisille. Meille tuli onneksi kaikille vihreä valo.

Hälinää oli kentällä, ja ensiksi piti päästä kokemaan mehikolainen vessa. Kusta oli lattialla useampi sentti tehden sen petollisen niljakkaaksi ja haju uskomaton.

Ulkona meidät toivotti tervetulleeksi rankkasade sekä nihkeänlämmin ilma. Vettä tuli tosiaan kuin suihkusta, en ollut aluksi uskoa sitä sateen määrää, olin varma että joku pelleilee lentokentän katolla suihkun kanssa.

Vähän aikaa meni oppaita ja oikeaa bussia etsiskellessä, mutta löytyihän se lopulta. Bussi ei tullut täyteen, istuttiin suht takana. Oltiin melkein viimeisiä, koska melko pian meidän jälkeen bussi lähti kohti Cancunin keskustaa. Matka kesti 30 minuuttia, opas puheli akuutimmat asiat läpi. Vaikutti ihan mukavalta, melko nuorelta oppaalta.

Huoneet saatiin heti ilman arpomista. Laukut jätettiin kantajalle, ilmeisesti sillekin piti joku tippi kehittää. Kamppeet sisään. Ukko oli sillä välin ennättänyt ryypiskellä lisää, ja oli aivan sietämättömässä kunnossa, sai todellakin hävetä.

Olisin halunnut käydä kaupassa, mutta vettä satoi edelleenkin kaatamalla, eikä siinä kaikki vaan kaduilla oli vettä nilkkojen yläpuolelle, joten piti jättää sekin sitten. Vesijohtovettä ei tietenkään voinut juoda. Vessanpytyt olivat mallia á la Kreikka, joten esimerkiksi vessapapereita ei saanut heittää vessanpönttöön tukkeutumisvaaran takia.

Perillä.

Klo 18 meillä oli yhteisillallinen; joutui illastamaan tuntemattomien kanssa, rukoillen samalla että ukko osaisi käyttäytyä. Ihan hyvin se meni, tilanteen huomioiden. Aluksi oli chilikeitto, sitten sai valita kanan ja kalan väliltä. Otin kanaa. Se oli yllättävän hyvää. Jälkkäriksi oli joku suklaajuttu mansikkoineen. Olin varma, että vatsatauti on huomenna läsnä. Vaikka pullovettä joisikin, niin tuskinpa niillä on astioita pesty tahi jääpaloja jäädytetty muuta kuin hanasta tulleella kamppeella.

Illallisen jälkeen etsittiin vielä kauppa, josta saatiin juotavaa aamuksi. Oli kuumaa ja kosteata, säkkipimeää. Katuvaloja ei juuri ollut, ihmiset tummahipiäisiä, joten liikkuminen arvelutti. Opas oli kuitenkin vakuuttanut paikan olevan melko turvallinen, jos ei lähde kujille ja slummeihin hölmöilemään.

Päivä oli ollut raskas, joten nukkumaan klo 20. Suomessa kello oli jo 04 yöllä.