sunnuntai 17. joulukuuta 2023

803# Moldova, 2

 20.9.2023, Wednesday, +25, Partly Cloudy, Chisinau, Moldova


Nukutti ihmeen hyvin siihen nähden, että oli kyseessä ensimmäinen yö tuntemattomassa paikassa. Olisi varmaan nukuttanut paremminkin, jos lakanat olisivat olleet puhtaammat eikä olisi ollut niin kuuma. Mutta oli melko hiljaista joskin sänky hieman narisi, mutta sen kesti kyllä.

Aamuinen näkymä hotellihuoneen ikkunasta.

Aamiainen alkoi kahdeksalta, menimme sinne puoli tuntia myöhemmin. Se oli juurikin sellainen minibuffa, jonka ajattelimmekin sen olevan. Pahaa leipää ja leikkelettä, joka varmasti alkaisi tökkimään muutaman päivän sisään. Nyt se meni kuitenkin melko sutjakkaasti alas, kun edellinen päivä oli vedetty lentokonesafkoilla ja sipseillä. Aamiaissalissa oli vain 4-5 pöytää, joten eipä villassamme varmaan montaa huonetta ollut. Palasimme sitten vielä hetkiseksi huoneisiimme ottamaan uusiounet yms. Harmitti, kun nettiyhteys hieman pätki.

Hotellimme Villa Arus.

Aamiaisbuffet.

Syötävät.

Kymmeneltä lähdimme kävelylle kylille. Ilma oli hieman utuinen, mutta lämpöä oli jo +22 astetta, sopi hyvin kävelyyn. Puut olivat alkaneet jo kellastumaan, joten syksy näytti olevan tulossa tännekin. Nopeasti huomasimme, että jalkakäytävien kondis oli sangen huono, piti koko ajan katsella mihin jalkansa asetti. Katujen varsilla oli paljon pieniä ja vähän suurempia basaareja, joissa myytiin pääsääntöisesti vaatteita halvalla. Ympärillä kohosivat korkeat ja ankeat neukkukuutiot, josta Merihaka ja Jakomäki olisivat varmasti kateellisia. Mutkitellen pääsimme pääkadulle Bulevardul Ștefan cel Mare și Sfânt:lle, jonka varrella päänähtävyydet olivat, jos niitä nyt voi sinänsä nähtävyyksiksi sanoa (valtion rakennuksia yms). Kävimme tsekkaamassa Catedrala Mitropolitana Nasterea Domnului-ortodoksikirkon (Kristuksen syntymän katedraali), joka AT:n kuvauksen mukaan piti olla samanlainen kuin Tuomiokirkko meillä Hesassa. Minusta se oli kuitenkin paljon vaatimattomampi, mutta sisältä toki hieno. Kirkko ei ollut minkään nyppylän päällä, mutta pieni mukava puisto suihkulähteineen oli ympärillä. Puistossa oli myös pieni ulkoilmabaari, jossa ei ollut asiakkaita, mutta menimme sinne silti. Tilasimme tuopilliset Chisinau-olutta, maku ei ollut mikään kaksinen, mutta maksoi vain 2€ / muki (tippeineen 2,50€).

Hotellin lähellä oleva kauppakeskittymä.

Neukkukuutioita.

Government house.

Kuin Tuomiokirkko? Ööh, ei?

Kirkko sisältä.

Juoman jälkeen kiertelimme lähikortteleita, mutta emme oikein keksineet minne olisimme voineet mennä. Stefan cel Maren puisto oli ihan kiva, ja museorakennuksia olisi ollut muutamia vieressä, mutta ei ollut oikein intoa lähteä niihinkään. Löysimme yhden turistimyymälänkin, josta ostimme vähän tuliaisia ja postikortteja (myyjällä ei ollut antaa edes 50 leun seteliä takaisin vaihtorahana (~2,50€)), mutta postimerkkejä emme tietenkään tästä saaneet. Lähdimme käppäilemään takaisin kohti hotellia, mutta poikkesimme basaarikeskittymään jossa vähän eksyimme reitiltä. Kävimme vielä kaupassa ostamassa sipsejä , vettä, vodkaa, limsaa ja 2,35litran "soviet" kaljan (monesti näissä vanhoissa neukkumaissa törmää näihin jättimäisiin muovikaljaputeleihin). Maksoi noin 12,40€, käytin rohkeasti pankkikorttia tähän lunastukseen.

Puisto.

Suihkulähde.

Moldovan kansallinen historiamuseo - ja Romulus ja Remus?

Millanenhan majapaikka tämä olisi ollut?

Saint Theodora of Sihla's Church.

Licurici Puppet Theatre.

Olisikohan tässä lekuri?

Miksihän tällainenkin kuva on otettu?

Torikatumeininkiä.

Blisattavaa riitti.

Hotellilla nautimme vähän virvokkeita ja sipsejä. Meillä olisi vielä muutamia päiviä aikaa, mutta molemmille jäi sellainen tunne, että Chisinaun päänähtävyydet oli aika lailla bongattu, joten rupesimme googlailemaan ekskursioita. Moldovan itärajalla oli Transnistria-niminen alue, joka oli irrottautunut Moldovan valtiosta, vaikka mikään maa ei ollut sen itsenäisyyttä tunnustanutkaan. Se vaikutti kuitenkin mielenkiintoiselta paikalta, vaikka olikin ihan Ukrainan vieressä + de facto venäläisten hallinnassa. Ulkoministeriön matkustustiedotteen mukaan matkustamista alueelle olisi syytä välttää. Tripadvisorista löysimme kuitenkin luotettavalta tuntuisen retkijärjestäjän Moldova Toursin, joten päätimme buukata retken. Moldovan hintatasolla retki oli todella kallis, olisikohan ollut yli sata euroa per naama, mutta kerranhan sitä vain elellään, ja sitä paitsi meidät tultaisiin noutamaan hotellilta yms.

Sipsejä evääksi.

2,35 litran soviet kalja.

Sitten päikkäreille omiin huoneisiin. Siivoja ei ollut käynyt (kuten ei käynyt koko matkan aikana). Unista toivuttuamme lähdimme pienelle iltakävelylle, kävimme kuvaamassa vanhan National-hotellin raadon (tämä oli vanha neukkuaikojen hotelli, joka oli sittemmin hylätty ja ränsistynyt). Emme jaksaneet sen kummempaa illalliskippolaa etsiskellä, vaan menimme Beer Houseen kaljalle + ruualle. Kieli- ja kulttuurimuuri oli aivan uskomaton, mutta saimme lopulta ruuat tilaukseen. Otin itse Angus burgerin, AT otti hatsapurin. Kumpikin antoi annoksestaan arvosanaksi 3/5. Hampurilainen piti syödä käsin, mutta sitä varten oli annettu onneksi hanskat. Ranskalaiset olivat pahimpia mitä ikinä syönyt (ja minä syön joskus jopa mikroranskalaisia ihan hyvällä ruokahalulla). Sitten taas kaupan kautta hotellille jossa vietimme loppuillan AT:n huoneessa telkkaria katsellen, ja tyhmiä juttuja netistä googletellen.

Hotelli Cosmos.

National-hotelli.

Chisinau-hotelli ei ollut paljoa paremmassa kondiksessa.

Hamppari ja hatsapuri.

Beer Housen sisustus.

Kasse mau...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti