torstai 9. syyskuuta 2021

719# Takaisin kotiin

 25.7.2021, Sunday, +23, Partly cloudy, Mikkeli

Ihan hyvin nukutti vaikka heräsinkin klo 1.20 kun yläkerran känniset tulivat takaisin hotellille. Vähän oli kuumahko mutta ei tietenkään mitään verrattuna omaan kämppääni. Pp:n herätyskello soitteli joskus vähän ennen puolta kasia, ja olisi vielä nukuttanut. Mutta muistimme aamiaisen hyväksi joten sinne siis. Minua kerrankin hiukoi heti herättyäni, joten tuli otettua aika lailla mättöä + bonuksena vielä hedelmiä. En muista milloin sellaista vahinkoa olisi viimeksi tapahtunut. Menimme ennen kahdeksaa aamiaiselle, kun sunnuntaisin virallinen aamiaisaika hotellilla oli klo 8-10, mutta silti täällä oli jo yksi pariskunta lopettelemassa. Henkilöiden koista päätellen ateria ei varmaankaan ollut pienimmästä päästä, joten ihmettelin vain mihin aikaan heidän oli pitänyt tulla.

Upea aamiaissali.

Aamiaismätöt. 5/5.

Viikon kestänyt reissu oli tulossa päätökseen ja tänään piti suunnata takaisin kotiin. Ensin kuitenkin puolen tunnin lepi huoneessa, Pp istuskeli kamat pakanneena jo tuijottelemassa minua syyllistävästi. En antanut sen häiritä. Kyllä uusiounet on vaan jotain. Sitten pakkasin nopeasti kamat ja kävimme tekemässä check outin. Hotellihenkilökunta muisti kysyä, että eihän mitään mökää esiintynyt, propsit siitä.

Ajoimme alkajaisiksi 88 km Kuopioon, jossa hurautimme ensiksi Puijolle. Mun työpaikalla on kesäohjelmanumeroksi järjestänyt muutamia geokätköpaikkoja joita ollaan koitettu käydä katsomassa, pari niistä oli täällä Kuopiossa ja yksi juurikin Puijon juurella. Löysimme sen lopulta melko helposti. Sitä ennen olimme käyneet katsastamassa maisemat Puijon tornista, 7€ / aikuinen. Ajoituksemme oli siinä mielessä hyvä, että saimme olla hetken yksinäänkin siellä. Lähtiessämme ala-aula oli täynnä väkeä.

Puijon torni.

Kuopijo.

Näkymä kohti pohjoista.

Sitten ajoimme vielä Valkeisenlammen puistoon etsimään toista geokätköä. Mulla meinasi hermot mennä kun en saanut edes paikkaa syötettyä navigaattoriin. Etsimme kätköä ikuisuuden mutta emme löytäneet, se vähän riepoi. Ilma tuntui selvästi lämpöisemmälle mitä Lapissa oli ollut.

Valkeisenlammen puisto.

Mosaiikkia.

Lopulta meidän oli jätettävä asia sikseen ja palattava autolle ja suunnattava takaisin Hesaan. Kuopiosta on kuitenkin yllättävän pitkä matka pääkaupunkiseudulle. Kuopio - Juva väli on aika ikävä ajettava, hidasta meininkiä, paljon karavaanareita ja nolla ohituspaikkaa. Ihmisillä taisi oli vielä lomatkin loppuneet ja he palailivat pikku hiljaa kotiinsa joten liikennetta tuntui riittävän enemmän kuin normaalisti. Juvalta Mikkeliin sujui taas kiertoteitä katsastellen ja viittä kymppiä huristellen; tänne tehtiin ohitustietä kuten oli tehty jo viime vuonnakin. Mikkelissä poikkesimme Pitkäjärven Abc:lle vessaan. Mua on aina vähän inhottanut tämä paikka kun kerran söimme siellä ja vatsat menivät sekaisin. Nytkin vessassa oksenteli joku äijä kovaäänisesti. Söimme sitten parkkipaikalla vähän eväitä mitä oli jäänyt jäljelle ja katselimme koiriaan ulkoiluttavia automatkailijoita ennen kuin lähdimme kohti Lahtea. Mikkelin ja Lahden välillä on onneksi hyvin ohituskaistoja ja matka meni joutuisasti aina Helsinkiin saakka, vaikka vähän meinasi olla jonoa. Kotona olin viiden maissa. Pp joutui vielä tuomaan mulle takaisin Gopron jonka olin unohtanut auton tuulilasiin. Kauppareissulla piti aloittaa tämäkin kotiinpaluu.

Mikkelin ABC. Tässä vaiheessa Abc-kiintiö alkoi olla jo täysi.


* * * *


Arvio:
Paljon meni asioita pieleen kun ei ollut suunnitellut reittiä eikä tehnyt varauksia etukäteen. Eniten harmitti se Kalajoen 400€:n iglukokemus (tai siis kokemattomuus), onneksi rahat sai takaisin helposti. Hossaan olisi ollut kiva päästä mutta eipä tullut päästyä sinnekään. Suomu oli onneksi ihan hyvä back up plan. Yyteristä tykkäsimme molemmat 5/5 ja kyllä Kalajokikin olisi ollut kiva, jos ilma olisi ollut parempi. On se kyllä jännä miten lomasäät voivat muuttua kuin taikaiskusta. Hailuotokin ok, Oulu floppasi muuten pahasti kun aikaisemmin se oli ihan mesta paikka. Kokonaisarvosana reissusta korkeintaan 3/5.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti