perjantai 22. marraskuuta 2019

666# Minsk, 4

23.9.2019, Monday, +10, Partly cloudy, Minsk, Belarus


Heräsimme yhdeksältä. Tänään olisi kotiinlähdön aika. Majapaikassamme oli check out klo 11, se tapahtuisi jättämällä avaimet rappukäytävässä oleviin lommoille potkittuihin postilaatikoihin, joten emme olleet varmoja miten tarkkaan lähtöaikaa valvottaisiin. Meille klo 11 sopi kuitenkin nakutettuna, joten ei tarjonnut osaltamme aihetta ukotukseen. Aamu sujui slaavikyykkysuihkusta ja hengailusta nauttien. Keräsimme kamat kasaan ja vähän järjestelimme paikkoja.

Yhdeltätoista lähdimme ja nautimme viimeiset haistiaiset kalmanhajuisesta rappukäytävästä. Oksetti koko paikka, ja olo tuntui jopa helpottuneelta päästessämme raittiiseen ulkoilmaan avaimien postilaatikkoon tiputtamisen jälkeen. Menimme kadun yli Olivo-ravintolaan, jossa olimme olleet illallistamassa perjantaina. Tilasimme aamiaista, itse päädyin omelettiin ja latteen - kummatkin olivat karsean makuisia. En saanut sapuskaa syötyä mikä aiheutti ehkä hämmästelyn aihetta tarjoilijassa, mutta asiaa ei onneksi pystytty enempää setvimään kielimuurin takia. 1/5.

Munakas... oikein selkäpiitä karmii kun on niin pahaa.

Kahdeksitoista kiiruhdimme samalle paikalle, jonne Vadim jätti meidät perjantaina (olimme harkinneet lähettää hänelle uuden osoitteen tapaamiselle). Vadim saapuikin täsmällisesti noutopaikkaan. Kyseli sitten, miten viikonloppu oli sujunut. Tarjosi meille jälleen vesipullot. Mieliala oli huomattavasti hillitympi kuin tullessamme, ja Vadimkin jätti meidät pian rauhaan synkistelemään aatoksinemme takapenkille.

Maanantaista huolimatta ruuhkaa ei ollut, ja pääsimme ennätysajassa takaisin lentokentälle (reilussa puolessa tunnissa). Vadim pyysi meitä tekemään kotiin päästyämme arvostelun TripAdvisoriin. Tästä tuli parikin eri muistutusta, ja pitkien ponnistelujen jälkeen vaivauduin tekemään arvostelun. Kallishan Minsk Airport Transferin oli, mutta luotettava ja kuski oli mukava, joten kyllä tästä voi 4/5 luikauttaa ilman muuta.

Minskin kirjasto oli bongattavien nähtävyyksien listalla, mutta jäi väliin.

Heti lentokentän sisääntuloaulan ovista saavuttuamme bongasimme automaatin, jossa saimme tehtyä ketterästi check inin lennolle. Jatkoimme turvatarkastukseen joka sekin meni luikauksella. Passintarkastukseen oli hieman jonoa, siinä piti hetki vartoilla. Ynseä rajavirkailijatar syynäsi passia suurennuslasilla, ei onneksi kysellyt mitään. Löi tarvittavat leimat passiin, ja päästi jatkamaan matkaa kansainväliselle puolelle.

Meillä oli vielä valkkarirahaa ja vaikka ostimme brenkkua kaupasta, sitä jäi vielä masentavan paljon tähteeksi. Kävimme limsalla baarissa. Näimme saman juoppoköörin mikä oli tullessamme istumassa edessämme, sekä myöhemmin englanninkurssikaverini. Hyvinpä oli heilläkin reissu mennyt, joskin valittelivat huonoa säätä hekin.

Lentoaseman baari ei meininkiä tarjonnut.

Lento lähti ajallaan. Bussikuljetus koneelle. Siinä nähtiin jonkinlainen tavallisuudesta poikkeava episodikin, kun jonkun matkailijan pää jäi bussin oven väliin, mutta ilmeisesti ilman suurempia vaurioita selvittiin. Paikkamme olivat rivillä 24, melkeinpä koneen takaosassa. Koko kone lemusi vanhalle viinalle kuin rankkitynnyri, taisi olla varsin väsynyttä matkailijaa flygäri täynnä. Joimme tarjotut kahvit. Sama suklaapala tarjottiin kuin tullessakin, mutta tällä kertaa se jäi minulta syömättä.

Kolkko valko-venäläinen lentoasema.
Lentokonekin kuin åttio-talet.

Koneen laskeutumisesta aikaa meni 45 minuuttia ennen kuin pääsi rajamuodollisuuksien läpi. Helkkarin pitkä passintarkastusjono, ja olimme siinäkin viimeisiä. AT suunnisti junalle, minä kävin lentoaseman Alepassa hakemassa kotiin hieman hiukopalaa sekä aamiaistarvikkeita, ennen kuin lähdin etsimään taksia. Se oli varsinainen farssi, matkustajat tappelivat takseista ja taksikuskit asiakkaista ja minkäänlaista järjestystä ei ollut missään. Hieno homma, Berner!

* * * *

Arvio reissusta: Ei, ei, ei! Harvoin tuntee sellaista helpotusta päästessään takaisin kotiin kuin nyt. Vaikka olin varautunut neukkumeininkiin, tuli tämä kauheus jotenkin yllätyksenä. Okei, säätilat olivat pylleristä eikä sille voinut mitään, mutta semmoinen ankeus ja melankolisuus ja slaavilaisuus olivat liikaa. Koko ajan haisi naamariin se rappukäytävän lemu tai sitten neukkuhaju. Kadut ja rakennukset olivat kolkkoja eikä mihinkään pystynyt kiintymään. Olen saanut vähäksi aikaa tarpeeksi neukkulasta, kyllä. Arvosana 1/5.

1 kommentti:

  1. Ilmeinen takaisin takaisin 24 tunnissa


    Advice to save your marriage and get your Ex Boyfriend/girlfriend back ,contact templeofanswer@hotmail.co.uk or WhatsApp +234 8155425481 for Urgent effective love Spell to get ex lover back or save you marriage fast and his result is 100% guarantee.

    VastaaPoista