Allikosta ojaan: 665# Minsk, 3

22.9.2019, Sunday, +14, Wet, Minsk, Belarus

Tänään ei ollut mitään erikoisempaa agendaa, joten heräsimme vasta klo 10.30. Aamun aloitin edellispäivän tapaan slaavikyykäten virkistäytymissuihkussa. Jotenkin ne valkkarimaiset pesuaineet inhottivat minua, niissä oli semmoinen ry... neukkumainen haju joka pesiytyi vaatteisiinkin.

Olimme edellisenä päivänä bonganneet pienen ravintelin läheltämme, josta oletimme saavamme jotain aamiaiseksi soveltuvaa. Suuntasimme ensimmäiseksi sinne. Kippolan nimi oli Fresh Cafe, sangen mielikuvituksellinen nimi. Ulkopuolella oli muoveilla katettu terassi, eikä meillä ollut hajuakaan oliko paikka edes auki. Ovi kuitenkin avautui, ja siististi pukeutunut mies otti meidät vastaan. Muita asiakkaita ei ollut. M.A.Nummista lainatakseni, mikä olisikaan parempi aamiainen kuin aamukahvi ja keskiolut? Kaipasimme hieman hiukopalaakin, joten tilasimme myös potato pancakesit & ham & sourcream. Tippeineen maksoi 40BYN, joten ei nyt halvemmasta päästä. Paikka kuitenkin miellyttävä ja sapuskakin OK, ainakin 3/5.

Aamiainen pieksi mennen tulleen edellispäivän nahistuneen croissun.

Kävimme kaupassa ihmettelemässä elintarviketarjontaa ja saimme sieltä myös hankittua muutamia tuliaisiksi soveltuvia kamppeita. Eniten meitä ihmetytti kaupassa oleva akvaario, joka oli täynnä eläviä kaloja. Ilmeisesti ne oli kuitenkin tarkoitettu syötäviksi. Palasimme sitten takaisin majapaikkaamme, jossa levyttelimme pienet tovit.

Spåriakin Minskistä löytyi.

Ruokakaupan akvaariosta tuoreet fisut.

Levättyämme hieman lähdimme tsekkaamaan kaupungin päräyttävimmät maamerkit. Otimme metron vaihtoyhteydellä Njamihaan josta kävelimme vulica Lieninan ja Niamiha -katujen risteykseen. Tässä on varsin ikoninen minskiläinen monumentti aiheesta jossa kommunismi ja kapitalismi kohtaavat. Rakennuksen yläpuolta korostaa valtavan suuri betoninen veistos ihmisistä ja sotilaista ja sosialismin ihanuudesta ja teoksen alapuolella irvokkaasti kapitalismin ilosanomaa levittävä KFC-pikaruokaketju. Pienoinen ihme, ettei meiltä Suomesta löydy kumpaakaan.

Kommunismin ja kapitalismin risteyksessä.

Kävelimme seuraavaksi joen rantaan, alue näytti semmoiselta jonne turistit varmaankin mielellään menisivät. Oli sunnuntai ja sangen hiljaista, ja mietimme jo mahtavatko tuliaisiksi suunnittelemamme jääkaappimagneetit jäädä saamatta. Pienen matkan käppäiltyämme näimme rivin kioskeja, joista yksi oli avannut luukkunsa. Naisella oli myynnissä turistikamaa, tarjolla jopa jääkaappimagneetteja jotka olivat ajat sitten haalistuneet. Osittain ne kertoivat maasta paljolti olennaisen mutta toisaalta huvitti hieman tukea tätä kapitalistikauppiasta joka oli avannut kioskinsa sunnuntaista huolimatta. Teimme maltilliset ostokset ja jatkoimme kävelyä. Syksy oli saanut ampiaiset jotenkin sekoamaan ja niillä tuntui olevan erityisesti meitä vastaan jotakin hampaankoloissaan, sen verran ärhäkkäitä hyökkäyksiä ne tekivät. Erään pitkän talon keskipaikkeilla Cyril & Methodius-kadulla nuori nainen oli avannut ikkunaluukut josta bongasimme hienoja magneetteja lisää. Myymälän sisällä näytti olevan jos jonkinlaista muutakin aarretta joten piti ensin kysellä olisiko liikkeeseen mahdollista päästä jotenkin sisään. Jouduimme kiertämään koko pitkän rakennuksen mutta tämä kannatti, saimme muutaman sosialistisen lisämagneetin ja pari postikorttia hankittua. Postimerkkejä naisella ei ollut myydä, mutta sanoi niitä saavan postista jonka pitäisi olla auki myös sunnuntaisin.

Pyhän Hengen katedraalin kaksoistornit.

Turistialue.

Jatkoimme mäkeä ylöspäin, ja oikealle puolelle jäi Pyhän Hengen katedraali. Tämä 1600-luvulla valmistunut kirkko oli myöhemmin annettu ortodokseille ja oli Minskin suurimpia ja näyttävimpiä kirkkoja. Kaksoistorneistaan huolimatta se ei meihin tehnyt ulkonäkönsä perusteella suurtakaan vaikutusta. Sisältä kantautui ulos asti kirkonmenojen aikaansaama mölinä, joten sisälle emme uskaltautuneet mennä. Sen sijaan viereisellä aukiolla oli vanhanajan linja-auto, joka oli muutettu matkamuistomyymäläksi. Sisälle ei mahtunut kuin muutama ihminen kerrallaan ja tunnelma oli kiusallinen kielimuurista johtuen, mutta valikoima oli täydellinen. Parhaimmat jääkaappimagneetit sai ehdottomasti täältä ja muutakin kamaa olisi ollut mukava hankkia, joskin niiden kuljettaminen Suomeen olisi ollut mahdotonta joten tyydyimme vain pieniin ostoksiin.

Mona Lisakin löytyi kadulta.

Vieressä oli pronssipatsainen teos nimeltään Гарадскія шалі (näkyi kartoissa olevan englanniksi City Scales Sculpture). Huomion vei kuitenkin suuri ihmismassa, joka seurasi esiintymislavalla olevaa tapahtumaa. Paikka oli koristeltu Israelin lipuilla ja AT epäilikin meneillään olevan jotain "juutalaisjuttuja", joihin meidän ymmärrys tuskin riittäisi. Päätimme käväistä tässä vaiheessa ravintolassa nauttimassa yhdet hyvin ansaitsemattomat oluet. Sisällä olikin melkoinen ~~meisinki~~ meininki, sillä kippolassa oli jonkinlainen Octoberfest-teema meneillään. Paikallinen äänekäs ja röhönaurava mieslauma vastasi laulullaan myös musiikkipuolesta. Emme antaneet sen häiritä, vaan tilasimme ohrapirtelöt ja kynän, jolla saimme kortit kirjoitettua.

City Scales Sculpture.

Juutalaisten meininkiä.

Kippola.

Tämän jälkeen kävelimme plošča Svabodya pitkin, jonka varrella oli muutamia avonaisia puisia pikkukioskeja. Mummot koittivat blisata meille suurella vaivalla jotakin mikä jäi meille epäselväksi. Kadun päästä löytyi kuitenkin myös Tourist Info samanlaisesta kioskista. Kävin kysymässä mistä löytyisi posti ja olisiko se sunnuntaisin auki. Hämmästyin myönteisestä vastauksesta, joskin ymmärsin ettei sinne olisi pitkä matka, mutta saimme loppujen lopuksi taivaltaa aikamoisen matkan ennen kuin se löytyi osoitteesta praspiekt Niezaliežnasci 10. Ulkoapäin kyseessä oli aikamoinen rakennus jota ei olisi postiksi pikaisella silmäyksellä arvannut - eikä arvannut vähän hitaammallakaan. Ennen pääaulaa sijaitsi jonkinlainen lehtikioski josta kysyin mummomyyjältä olisiko postimerkkejä, mutta viittasi jatkamaan eteenpäin. Saavuimme suureen saliin josta nappasimme vuoronumeron ja hetken aikaa vartoilimme vuoroamme. Eipä onnistunut vieläkään, vaan virkailija ohjasi meidät pyöreän salin päässä olevaan pienempään tilaan. Täältä onneksi merkit jo irtosivat, joskin ne olivat kaikki erilaisia. Liimailimme niitä sitten sattumanvaraisesti kortteihimme ja nakkasimme kortit ulkopuolella olevaan postilaatikkoon (näitäkin oli erilaisia emmekä olleet varmoja mihin lodjuun kortit olisi pitänyt oikeasti sijoittaa). Ilahduttavaa oli, että kortit tulivat perille sangen nopeasti.

Miksei Vadimilla ollut tällaista kotteroa?

Posti.

Postissa oli selkeä jonotussysteemi.

Postista päästyämme alkoi jälleen satamaan. Olimme bonganneet aiemmin kissemuseo-mainoksen kadun varrelta, ja kun meillä ei parempaakaan tekemistä ollut niin päätimme lähteä sitä metsästämään. Se löytyikin varsin nopeasti pikaisella googlettamisella Lokakuun aukion läheltä (vulica Internacyjanalnaja), ja tarjosi taas kovasti kiusallisia hetkiä kielimuurin rikkomisen kanssa. Jonkinlainen pääsymaksu paikkaan oli, mutta en muista enää paljonko. Paikka floppasi huolella kyllä muutenkin, tämä oli enemmänkin kissekahvilan tyyppinen ratkaisu. Positiivista oli, kun kisset olivat täällä pääsääntöisesti hereillä - toisin kuin Hesan visiitillämme - mutta muutaman paijauksen ja hännänkelauksen jälkeen homma alkoi tylsistyttämään, varsinkin kun porukka hyöri kissepentujen kimpussa niin ettei niistä nähnyt kuin vilauksen. Lähdimme hyvin nopealla aikataululla pois kun henkilökunnan silmä vältti. Arvosana 2/5.

Kissemuseo.

Asukkaita.

Mau.

Palasimme takaisin Pyhän Hengen katedraalin liepeille ja menimme sitä vastapäätä olevaan Planeta Pizzaan. Pizzat eivät olleet kovinkaan hääppöisiä, mutta henkilökunta oli ystävällistä. Nauratimme myyjää pyytämällä häntä kuvaamaan mikä on "gopnik" (uhoava nuorehko juntti, jollaista Pp kutsuisi "pärtsäriksi" tai jotkut "amikseksi"). Viereisessä pöydässä oli iso sakki nuoria miehiä - tuskin ne nyt gopnikeja olivat koska vaatteet olivat siistit ja käytös asiallista, mutta meitä ihmetytti se vodkan määrä mitä nämä kaatoivat kitusiinsa. Ei pelkästään ennen ruokaa nautittu aperitiivi tai ruuan jälkeinen digestiivi, vaan tarjoilija tuntui kantavan sitä pöytään brikkakaupalla.

Aperitiivi.

Eipä saatu tuhlattua rahaa tähänkään kippolaan.

Ruuan jälkeen otimme metron takaisin himaan. Oli kylmä ja vettä satoi, se toi autioille kaduille melkoisen lisämausteen muutenkin niin masentavaan meininkiin. Poikkesimme toki tutussa magasinissa ensin; tällä kertaa onnistuimme kassamyyjän keksimään mitä olimme olleet vaille kaikki nämä ostoskerrat - "paket!" tarkoitti ilmeisesti sitten kassia. Hetken verran istuskelimme kämpillä, mutta vähän tylsistytti ja olisi tehnyt vielä mieli käydä jossain kun kellokaan ei ollut paljoa. Lähdimme piipahtamaan alakerran baarissa. Se oli jonkinlainen viinipaikka, jossa ensin saatiin tarjoilijalta sirukortti. Emme ymmärtäneet mitään, mutta tarjoilija tuli demoamaan meille miten homma toimisi: ensiksi kortti sisään automaattiin, sitten lasi alle ja painettiin nappeja mitä juomaa halusi ja kuinka paljon. Sitten lähtiessä lunastettiin korttiin juotu summa grupieerillä. Tämä oli meille uutta ja ihmeellistä ja poskettoman edistyksellistä. Zim approves! Ainoa miinus oli oluttomuus sekä iso suomalaisseurue asiakkaina meidän lisäksi.