608# Santorini, 5

13.9.2018, Thursday, +26, Partly cloudy, Oia, Greece

Keskiviikon kulutimme oikeastaan tekemättä mitään, se oli pelkästään rötväilyä ja lomailua. Uimarannalla hengailua, skumpan juontia ja tuliaisten ostoa. Illallisen nautimme Captain's cornerissa, jossa tilasimme kleftikot. Ne tulivat erikoisissa paperipusseissa, jonka tarjoilija sahasi auki. Vaikka päivällä olikin lämmintä, niin jotenkin sellainen syksyinen tunne roikkui ilmassa etenkin illalla. Ja oli aika hiljaista.

Chilejä.

Torstaina vietimmekin sitten aktiivisemman päivän, tarkoituksena oli kävellä Firasta Oiaan maisemareittiä pitkin. Olimme bonganneet erään nettipostauksen, jossa  annettiin sangen seikkaperäiset ohjeet tälle 10,5 kilometrin lenkille.

Suuntasimme aamiaisen jälkeen taas bussilla Firaan, matka sujui tällä kertaa helpommin kun osasimme varautua ruuhkaan; emme tähdänneet tasalta lähtevään vuoroon ja nousimme bussiin aikaisemmalta pysäkiltä. Saimme jopa istumapaikat. Kakalta haiseva pitkä rahastajamies laskutti matkasta tutut 1,80€ / naama.

Nysse tulee.

Olimme klo 10.15 taas hotelli Atlantiksen edessä, josta varsinainen kävelyreitti alkoi. Tien löytäminen ulos Firasta oli ensimmäinen haaste; ostoskadut olivat ahtaita ja täynnä ihmisiä, eikä aina ollut varmuutta olimmeko menossa uudelle kauppakadulle vai tosiaankin pois kaupungista. Eksymään ei nyt kovin helposti pääsisi, mutta toisaalta riski menettää ne hienoimmat maisemat olivat olemassa. Kyllähän Oiaan (lausutaan Iia tai Ja) autotietä pitkin pääsisi, mutta eihän sellaisessa olisi mitään mieltä kävellä.

Päivän kohde Oia häämötti kaukana.

Tästä lähti kävelytie.

Fira.

Ensimmäinen puolisko tosiaan koostui pääosin kylänraiteista, ostoskaduista, portaista ja välillä irtosorastakin. Reitti seurasi Calderan reunaa, toisella puolen oli aluksi koko ajan kauppoja, hotelleja tai yleistä kylänäkymää, mutta mitä kauemmas Firasta mentiin, sen vähemmän oli tarjolla muuta kuin luonnonkauniita maisemia. Vaikka maasto nyt ei hankalimmasta päästä ollutkaan, niin ei tätä kävelyreittiä voi suositella huonojalkaisille tai lastenrattaille, sen verran oli portaita ja korkeusvaihteluita.

Nousuja piisasi.

Botski.

Reitillä.

Blue Note-tavernan kohdilta olisi erkaantunut polku Skaros Rockille, joka oli nimensä mukaisesti kallilohkare niemennokassa. Olimme kuitenkin etukäteen päättäneet skipata tämän tällä kertaa, sillä reitti näytti vaivalloiselta, olisi lisännyt kokonaismatkaa kolmella kilometrillä ja ajallisesti yli tunnilla. Näillä paikkeilla muutenkin kävelimme hetken harhaan, ja jouduimme kävelemään jonkun matkaa takaisin ennen kuin löysimme suunnitellun reittimme uudelleen. Periaatteessa jos meri vasemmalta puolen katosi näkyvistä, niin kannatti tarkistaa suuntimet uudelleen.

Skaros rock.

Sääasema.

Raput.

Vessahätä oli vaivannut alkumatkasta saakka, mutta hotelli helpotuskin löytyi kun poikkesimme piskuiseen Monopati-kahvilaan. Tilasimme introvertiltä vaikuttavalta tarjoilijattarelta frapet ja toastit yhteishintaan 14€. Vessakaan ei ollut niin kauhea kuin olisi voinut olettaa. Olimme nyt suurin pirtein puolivälissä; energialevelit saivat tarvittavan buustin hiukopalasta ja pienestä istuskelusta. Hyvä niin koska loppumatkasta oli enemmän ylämäkiä kiivettävänä. Aasikyytiäkin olisi ollut taas tarjolla, jos voimat olisivat olleet täysin lopussa. Eräällä kirkolla istuskelimme hetken varjossa ja pieni vuvve lyöttäytyi lähinnä Pp:n seuraksi. Kovasti oli rapsutusten perään.

Kohta pääsi tauolle.

Kahvila Monopati.

Mukava näitä polkuja oli tallailla.

Kunniakuja.

Aasejakin olisi ollut taas tarjolla.

Oia tuntui lähenevän varsin hitaasti. Tiestö vaihteli, välillä oli kapeampaa polkua tarjolla, välillä irtosoraa ja välillä pieni pätkä autotietä. Harmitti kun sports-tracker kaatui pari kertaa, enkä saanut aivan tarkkaa matkaa mitatuksi.

Erikoinen luonnonmuodostelma.

Välillä oli luistavaa irtosoraa.

Ja välillä tylsää ajotietä. Polku erkani ajotiestä taas kahvion luota.

Tönö.

Pikkuhiljaa vastaan alkoi tulla asuinrakennuksia ja hotelleja. Emme löytäneet kahvilaa, pelkkiä ruokaravintoloita vain jotka epäilemättä osasivat hinnoitella tuotteensa korkeiksi. Ostimme sitten Fantat tavallisesta kaupasta ja istuimme hetken penkillä niitä nauttimassa. Kuvasimme maisemia sielumme kyllyydestä; parhaat kuvat sai kellertävän kirkon takaata, josta maisema avautui molempiin suuntiin. Aasialainen hääparikin oli täällä ammattilaiskuvaajineen ja vaatettajineen muistojaan tallentamassa. Kävimme myös linnoituksen raunioilla; ei mikään ihmeellinen paikka, mutta pystyimme kuvittelemaan miten paljon jengiä täällä mahtoi olla auringonlaskun aikaan. Oian auringonlasku olisi kuulemma Euroopan hienoin.

Oia alkoi olemaan jo lähellä.

Matkan pituudesta oli vaihtelevia tietoja.

Ovi.

Oia.

Linnoitusta.

Tuulimylly.

Tällä kertaa emme jääneet auringonlaskua ihmettelemään vaan palasimme bussiasemalle, jossa oli aivan mielipuolinen jono. Onneksi kaksi bussia tuli samaan aikaan, ja pääsimme jälkimmäiseen ollen toiseksi viimeiset matkustajat jotka kyytiin otettiin. Vähän ärsytti kun saksalaiset taas etuilivat. Rahastaja oli tässäkin bussissa, matka maksoi saman 1,80€ / naama kuin mitä Firasta Kamariin. Matka kesti n. 20 minuuttia. Kokonaisuudessaan kävelymme oli vienyt liki viisi tuntia taukoineen, lounaineen ja runsaine kuvauksineen.

Oian linnoitus oli paras paikka auringonlaskun spottaamiseen.

Lautta heikos hapes.

Ilmeisesti paikallinen taiteilija asui täällä.

Kovia kokenut minimarket.

Firassa emme enää tehneet muuta kuin jäimme odottelemaan Kamarin bussia. Se oli bussi nro 2. Sama henkilökohtaisen hygieniansa kanssa kamppaileva ukkeli oli rahastamassa bussissa kuin aamullakin. Saimme istumapaikat.

Kamariin päästyämme kävimme kaupassa ja sen jälkeen menimme hotellimme uima-altaalle uimaan. Kello oli jo kuusi. Otimme sitten virkistävät suihkut ja skumpat ja googlasimme itsellemme pizzepaikan, Il Fornon. Lähdimme sinne kahdeksan maissa mutta ravinteli osoittautui varsin pieneksi paikaksi, eikä vapaita pöytiä ollut tarjolla. Vieressä oli Al Fresco-niminen ravintola, josta sai pizzoja myös, joten menimme siihen. Ihan kelpo pizzet saatiin; jälkkäriksi vielä espressot ja rakit. 33€ maksoi yhteensä, ei mikään paha hinta. Postikortit saimme myös vietyä viereiseen postilaatikkoon (joskaan eivät ainakaan kuukauden sisällä ole tulleet perille saapuivat kuukauden kuluttua). Palasimme sitten hotellille jalkapallostadionin kautta; siellä oli iltatreenit menossa, taktiikkakuvioita harjoittelivat. Aiemmin päivällä Pp olikin jo joutunut pallopojaksi, kun junnujen treenipallo oli lentänyt stadikan aidan yli ja kierinyt auton alle ja lapset kehtasivat pyytää meitä sen heille hakemaan.