587# Krakova, 1

26.4.2018, Thursday, +15, Wet, Cracow, Poland

Krakova oli sellainen paikka, jonne olin jo vuosikaudet halunnut ja suunnitellut meneväni, mutta aina se oli jäänyt. Kunnes nyt sain viimein matkan järjestymään; kolmen yön omatoimimatka oli hommattu jälleen kerran Ebookersin kautta. En ollut aiemmin käynyt Puolassa, joten maabongaksenkin tästä sai. Mukaan lähti työkaverini At. Se vähän hermostuttikin kun en ollut ennen hänen kanssaan matkustanut. Hän on minua nuorempi ja säästösyistä jouduimme jakamaan huoneen keskenämme. Tiesin jo etukäteen hänen maineensa kuorsaamisen maailmanmestarina.

Lähtö oli kukonlaulun aikaan. Piti herätä jo klo 3.30, nautin aamiaisen ja tilasin taksin klo 4.10. Ruumatavaraa ei sisältynyt lentojen hintaan tälläkään kertaa, joten sieppasin pelkän repun mukaani. Taksi tuli nopeasti, kuskina oli finninaamainen nuorimies. Hyvin kuitenkin ajoi ja nopeasti päästiin perille ykkösterminaaliin, josta lentomme lähtisi. Turvatarkastukseen ei juuri jonoa, tällä kertaa jouduin tosin kaikkiin mahdollisiin pyyhkäisytesteihin.

Kävimme hörppäämässä älyttömän kokoiset kaffet ennen lähtöä. Lentäisimme ensin Frankfurtiin, jossa olisi koneen vaihto Krakovaan. Pääsimme Lufthansan koneeseen ajoissa, mutta pian kuulutettiin lähdön viivästyvän 50 minuuttia lennonjohdon tietokoneongelmien vuoksi. Onneksi meillä oli kuitenkin vaihtoaikaa reilut pari tuntia, vaikka nopeasti tuli uusintakuulutus, että kompuutterit saatiinkin kondikseen ja lähtö myöhästyisi vain viitisen minuuttia.

Paikkamme olivat rivillä 33, eli melkein koneen takaosassa. At istui keskellä, mulla oli ikkunapaikka. Käytäväpaikalla istui joku helkkarin lihava mies ja kun At:kin oli pitkä kaveri niin ahdasta varmasti oli.

Taas mennään yli pilvien.

Lento kesti 2,5 tuntia. En ollut ennen ollutkaan Frankfurtin kentällä, ja helkkarin iso kenttähän se olikin, taisi olla Saksan suurin. Meidän piti vaihtaa B-terminaalista A:han, kävelymatkaa oli jonkun verran. Sen verran meille jäi vielä aikaa, että ehdimme piipahtamaan oluella. Näimme sen kaljun jätkän Suomen Leijonan luola-ohjelmasta. Muuten ei jäänyt Frankfurtin kentältä oikein mitään erikoista mieleen.

Frankfurtin lentoaseman loppumattomia käytäviä.

Krakovan kone myöhästyi tunnin. Se oli paha odotus, sillä Frankfurtin kentällä nautittu olut halusi päästä takaisin vapauteen. Tämä oli edelleen Lufthansan lento, ja yllätykseksemme meillä oli naiskapteeni. En muista ennen sellaista sattuneen kohdalle. Paikkamme olivat rivillä 7. Tämäkin kone oli buukattu täyteen ja henkilökunta uhkaili ihmisiä sullomaan matkatavaransa jalkatilaan, tai ne viedään väkisin ruumaan. Ne ylähyllyt nyt aina täyttyvät niin nopeasti, erityisesti tällaisilla lennoilla minne ei saa ruumakamaa ottaa mukaan muutenkaan. Lentomatka kesti reilun tunnin, tarjottiin salami-voileipä + juoma (olisi voinut olla olut / viini, mutta emmehän me sellaista).

Krakovan kentällä oli harmaata, ja täksi päiväksi oli luvattukin sadekuuroja. Lämpöä oli +15 astetta. Rajamuodollisuuksista pääsimme nopeasti ja lähdimme juna-asemalle. Juna oli laiturilla, mutta aloimme ostamaan junalippuja automaatista. Minä ostin lipun kortilla, maksoi 9zl. At tunki automaattiin viisikymppisen, mutta ei saanut takaisin kuin 1zl kolikon, neljäkymppiä setelirahaa jäi tulematta kun automaatti kaatui. Se käynnistyi uudelleen kymmenen minuutin päästä itsestään, mutta vaihtorahoja ei tullut. Liput kuitenkin saimme, mutta tässä välissä juna oli ehtinyt jo lähteä (myöhemmin vielä selvisi, että lipun olisi voinut ostaa junastakin). Jäimme odottelemaan seuraavaa junaa, ajattelimme sellaisen tulevan 20 minuutin kuluttua, vaikkei aseman näyttötauluista mitään näkynytkään. Parikymmentä minuuttia odotettuamme laituri oli jo täyttynyt ihmisistä, eräs kävi kysymässä sellaiselta huomioliiviseltä ukolta koska seuraava juna lähtee. Kuulimme hänen sanovan parinkymmenen minuutin päästä. Odotimme uudet 20 minuuttia, ja sitten vielä uuden kymmenen minuuttia mutta mitään ei tapahtunut. Päätimme sitten palata takaisin lentoasemalle ottamaan yhdet oluet ja lataamaan puhelimiamme. Puolen tunnin päästä menimme takaisin juna-asemalle katsomaan onko edistystä tapahtunut. Asemalaiturilla oli edelleen runsaasti ihmisiä. Odotimme puolisen tuntia, kunnes saimme tarpeeksemme ja lähdimme katsomaan jos saisimme jostain edes taksin. Sitäkin piti odotella varmaan vartin verran, mutta viimein sellainen pyyhälsi paikalle. Hotellimme oli Kazimierzin kaupunginosassa, ja takseilla oli lentokenttä-ajoissa kiinteät summat. Meille tuo kustansi 89zl, eli kymmenkertaisen summan junaan nähden, mutta nyt pääsisimme ainakin suoraan hotellille. Mutta olipahan säätäminen heti alkuun. Ja se At:n viisikymppinen joka meni haaskuun.

Rahat nyysivä lippuautomaatti.

Junalippu saatiin mutta kyytiä ei.

Taksimatka kesti puolisen tuntia, kuski ajoi kyllä sen verran reippaasti, että melkein muutaman kerran vähän pelottikin. Hotellimme oli nimeltään David, ja se sijaitsi hieman keskustan eteläpuolella. Osa rakennuksista näytti aika rähjääntyneiltä, seinät oli spray-maalattu ym. gheton tuntua (vaikkakin varsinainen ghetto olikin Veiksel-joen eteläpuolella). Hotellimme sijaitsi pienen kävelykadun varrella, vaatimaton sisäänkäynti. Naapurissa oli länsipuolella Eden-niminen hotelli. Respa oli hyvin pieni kaistale tiskiä, nuori naisvirkailija otti meidät vastaan. Molempien piti täyttää jonkin sortin lappu nimi- ja osoitetiedoista. Olimme varanneet tarkoituksella huoneen, jossa oli sentään erilliset vuoteet. Kysyimme tästä jo etukäteen respasta, mutta ei kuulemma sellaisesta ollut tietoa. Vaatimalla saimme kuitenkin sellaisen huoneen, joskin se oli vain lauantaihin saakka; sen jälkeen piti vaihtaa huone alkuperäiseen tilan puutteen vuoksi. Tämä huone oli muutenkin parempi, ei ollut katutasossa kuten alkuperäinen, ja näkymä kävelykadulle. Kokolattiamatto oli, telkkari toimi. Vessa ok, joskin oven alaosaan oli porattu reiät suoraan huoneen puolelle, ilmeisesti tuuletuksen vuoksi. Netti toimi ok.

Hotellimme vaatimaton sisäänkäynti.

Huone.

Lähdimme etsimään kauppaa, juotavaa piti saada ja olimme jo kolmisen tuntia suunnitelmastamme myöhässä. Kauppa löytyi, ja palasimme hetkiseksi huoneeseen nauttimaan virvokkeita. Pitkään emme ehtineet kupeksia, oli jäänyt lounaskin väliin joten piti alkaa etsimään syömäpaikkaa. Sellaisen löytäminen on tavallistakin pirullisempaa; minkälaiseen paikkaan voi kaksi miestä mennä keskenään illalliselle, ettei luulla hinureiksi? Hotellin lähellä oli ravintolakeskittymä, valitsimme sitten Awiw-nimisen ravintolan mukavien sisäänheittäjien ansiosta. Ulos oli katettu jo terassi lämmittimineen joten päätimme syödä siinä viileästä kelistä huolimatta. At valitsi ribsit, minä hampurilaisen. At antoi omasta ruuastaan 5/5, mulla oli hampurilaisen kanssa vaikeuksia, en voi antaa siitä enempää kuin 2/5. Kesken syönnin tuli vielä rankka sadekuuro, mutta onneksi markiisit pitivät vettä.

Krakova.

Kazimierzin kaupunginosaa.

Omituisesti nimetty hostelli.

Illallinen. Näytti paremmalta miltä maistui.

Lähdimme sitten vielä katsastamaan baaritarjontaa. Opaskirjassa oli kehuttu Pub Propaganda-nimistä paikkaa Miodowa-kadulla, joten suuntasimme ensiksi sinne. Fasadi oli jo luotaantyöntävä rapistuneine ja sotkettuine seinineen. Sisätilat olivat vielä kamalammat; säkkipimeä räkälä, hyvin omituinen sisustus katosta roikkuvine lastenrattaineen ja seinillä olevine vanhoine putkiradioineen ja kommunistisen aikakauden julisteineen ja tavaroineen. Musiikki oli niin ikään kummallista ukranailaista ja venäläistä rokkia, poikkeuksena The Stranglersin 'Golden brown', joka suosikkeihini lukeutuu. Epäilyttävää sakkia olivat niin henkilökunta kuin muut asiakkaat. Sisällä sai polttaa röökiä jota muu asiakaskunta tuntui pitävän arvossaan. Kauhistuttavaa, että tällaisiakin paikkoja vielä on. Olut maksoi 8zl tuoppi eli sellaisen pari euroa. Annan kippolasta 2/5.

Pub Propagandan ulkopuoli.

Propaganda sisältä.

Kummallista rekvisiittaa.

Harmi kun ei ollut julisteita myynnissä.

Hmm.

Toinen kippola josta olimme lukeneet oli Miodowalla niin ikään, Absynt Cafe. Ulkoa päin rakennus oli vähän siistimpi kuin Propaganda, mutta sisältä varsin nuhjuuntunut. Sohvakalusteet olivat paitsi kuluneet, myös iljettävän likaiset. Tämä oli kuitenkin valoisa kippola, väkeä puolillaan ja viihtyisämpi kuin Propaganda, joten jäimme. Sitä paitsi olimme naureskelleet niin kauan Studio Julmahuvin "minkäslaista viinaa toi absintti on?"-sketsille, ettei nyt voinut perääntyä muutenkaan. Kysyimme tarjoilijalta mitä hän suosittelisi, mutta oli kuulemma ollut vasta viikon täällä töissä eikä osannut sanoa mitään. Tilasimme sitten "Earthquake"-nimiset paukut, maksoivat 12zl / paukku.  Muutamasta eri putelista kaadettiin tietyllä tekniikalla kerroksittain juomalasi täyteen ja ylikin niin, että koko lasi kuorruttautui brenkkuun. Absintin alkoholiprosentti oli 68%. Tarjoilija ojensi meille pillit ja käski olemaan valmiina juomaan kun hän antaisi luvan. Hän sytytti juomat tuleen, ne paloivat pöytää myöten sinisellä liekillä ja kesken kaiken pilli piti iskeä tulipalon keskelle ja imeä juoma ykkösellä naamariin. Vähän melkeinpä jännittikin, mutta emme polttaneet itseämme. Juomakin maistui hyvältä, eikä ollenkaan väkevältä. Tästä on annettava 5/5.

Earthquaket tulossa. Tai siis tulessa.

Vähän meitä huoletti, tulemmeko juomista hulluiksi, mutta eipä tuosta mitään sen kamalampaa tapahtunut. Päätimme kuitenkin hetken aikaa kävellä ja selvitellä päänuppejamme, ennen kuin menimme vielä hotellimme vieressä olevalle ulkoterassille nauttimaan pimenneestä illasta ja yksistä oluista, ennen kuin palasimme hotelliin vähän surffailemaan ja katsomaan telkkaa. Kaikki tv-ohjelmat olivat dubattu puolaksi, vieläpä niin, että sama ukko jutteli niin naisten kuin miestenkin vuorosanat monotonisella äänellään. Ei voi kuin ihmetellä tällaista menoa.

Tämä sopisi Things with faces-sivustolle?