540# Dubrovnik, 4

23.7.2017, Sunday, +32, Clear, Dubrovnik, Croatia

Herätys kello 8.30, sai nukkua aika pitkään. Yöllä oli parkkipaikalla hieman metelöity, mutta nukuin kaiken kaikkiaan hyvin. Aamiainen oli pakkopullaa, mutta sain jotain syödyksi. Kahvi jatkoi 1/5 -linjalla.

Puoli kymmeneltä otimme bussin nro 6 vanhaan kaupunkiin. Oli kuuma jo heti aamusta. Kävelimme hetken muurien sisäpuolella. Kävin eräässä paitakaupassa painattamassa itselleni Donald Trump-T-paidan. Maksoi 99 kunaa. Äijä painatti sen silmieni edessä, painatus ei kestänyt paria minuuttia kauempaa. Huomasin kuitenkin vasta hotellilla, ettei jälki ollut aivan priimaa, naamaan tuli punainen maalitahra. Se kyllä risoi.

Pilalle mennyt Trump-paitani.

Kävelimme satamaan ja ostimme laivaliput läheiselle Lokrum-saarelle. Sitä oli kehuttu hienoksi, joskin kirotuksi saareksi - mikäli sinne jäisi yöksi niin henki kuulemma lähtisi. Venematkan piti maksaa 40 kunaa / naama, mutta maksoikin 120 kunaa. En tiedä tosiaankaan miksi. Sikahinta jälleen, koska saarelle oli vain noin 15 minuutin matka. Kyllä kroaatit on hinnoitelleet itsensä täysin piloille, ei tuollainen riisto voi kannattaa pidemmän päälle. Eipä silti, kyllä väkeä paatissa riitti veneen täydeltä.

Lokrumin saari.

Piiputtelu kielletty.

Meri oli kyllä upean värinen, sellaista turkoosimaista. Saari vaikutti myös hienolta. Venesataman lähellä oli muutamia kippoloita, mutta skippasimme ne toistaiseksi ja päätimme vähän aikaa kävellä. Suuntasimme ensin luostarille jossa oli jonkinlainen outo äänimaailmanäyttely tärisevine lattioineen sekä jotain Games of Thrones-settiä. Jatkoimme "kuolleelle merelle", jossa ihmiset uiskentelivat suojaisessa poukamassa. Rantakalliolla olisi voinut ottaa ehkä aurinkoa, mutta uimiseen merenkäynti ja kalliot saattoivat olla vähän liian haastavat. Kaskaat sirittivät sydämensä kyllyydestä. Näimme myös muutaman kanin sekä lukuisia riikinkukkoja, yhden jopa lentämässä. En tiennyt sellaisen osaavan lentää. Kävimme myös botanical gardenissa, jossa oli hienoja, eksoottisia puita. Kierroksen päätteksi menimme baariin; ukko otti bissen, mutsi vissyn ja itse icetean. Vessaa oli vaikea löytää, kun se ei ollutkaan baarissa vaan sadan metrin päässä erillisenä rakennuksena.

Luostari.

Luostarin omituinen sisätilan käytävä.

Dead sea'n uimapaikka.

Kivikasoja kuumassa, varma turistikohde.

Kaniini. Ei antanut paijata itseään.

Mukavia kävelyreittejä tarjosi saari.

Botanical garden.

Vene oli juuri lähdössä sopivasti kun poistuimme baarista, joten sitä ei tarvinnut sen enempää odotella. Muuten niitä taisi mennä puolen tunnin välein, mutta tämä vene oli täysin erilainen kuin se millä tulimme. Mutta eipä lippujakaan enää kyselty.

Adrianmeren väriä.

Maihin päästyämme nousimme raput ylös sivukadulle ja menimme Moby Dick -nimiseen ravintolaan. Kalapainotteinen, mutta otin silti spaghetti bolognesen. Mutsi peesasi, faija otti mustekalaa. Mä pysyttelin edelleen vissyssä. Ihan ok lounas.

Vanhankaupungin kapeita kujia.

Syötyämme kävelimme muurien ulkopuolelle, nousimme hieman mäkeä ylös ja löysimme puolittaisella tuurillakin Zicaran, eli köysiratavaunun lähtöpaikan. Sillä pääsi läheiselle Mt. Srd-vuorelle, joka sodan aikana oli ollut keskeisessä roolissa pommitusten osalta. Olin aluksi ajatellut käveleväni koko matkan vuoren huipulle 400 metrin korkeuteen, mutta onneksi järki voitti ja otin köysiratahissin ylös. Porukat ottivat menopaluun, josta sai pulittaa 140 kunaa, itse selvisin 85:lla. Päästiin heti vaunuun, ei ollut jonoa. Matka ylös oli tasainen, kesti ehkä viitisen minuuttia. Maisemat olivat tietysti hienot, näki upeasti Dubrovnikin ja meren. Toisella puolen näki vuoristoon, aina Bosnia-Hertzegovinaan saakka. Näköalapaikalla oli vessat ja ravintola ja ulkorakennuksessa valokuvanäyttely Jugoslavian sodasta ja Dubrovnikin pommituksista. Sisään olisi maksanut 30 kunaa, joten päätimme jättää tämän väliin, vaikka vähän olisi ehkä kiinnostanutkin.

Žičaran lähtöpaikka.

Teiden yli.

Dubrovnik näköalatasanteelta.

Mt. Srd'ltä näki Bosniaan saakka.

Erkaannuin porukoiden kanssa; he suunnistivat takaisin hissille, minä taas lähdin etsimään siksak-polkua alas takaisin keskustaan. Polku löytyi hieman vaikeasti seuraamalla muurinvierustaa televisioantennin ohitse. Polun materiaali koostui nyrkin kokoisista kivistä, jotka luistivat herkästi kenkien alla. Jokaiseen askeleeseen joutui keskittymään ja jokaista askelta joutui jännittämään. Se sai jalat hapoille heti alkumatkasta, vaikka reitti olikin pelkkää alamäkeä. Tiesin jo etukäteen, että jalat olisivat seuraavana päivänä täysin soosina. Lisähaasteen toi varjottomuus; 2/3 vuorenrinteestä oli puutonta, joten varjoon ei päässyt ollenkaan; lähdin vielä iltapäivän kuumimpaan aikaan, varjossa oli lämpöä 32 astetta. Ylhäällä oli ehkä muutaman asteen viileämpää, ja hieman tuuli kiersi vuorenrinnettä, mutta auringon säteet kimpsovat kivisestä maasta kuin nuolet eikä lippiskään kauheasti auttanut. Olin onneksi tankannut nestettä etukäteen + litra vettä odotti repussa. Hikinorot juoksivat ensin selkäpiitä pitkin, sitten lippiksen alta ja lopulta shortsien alta myös.

Iltapäivän kävelyreitti tarjosi 5/5 maisemat.

Hevosen safkat oli vähän köyhänlaiset.

Vähän meinasi välillä jyrkät mutkat huimata.

Kolme yksittäistä ihmistä tuli vastaan, joskin yksi näistä näytti pökränneen pienen pensaikon varjoon. Viimein saavutin metsänrajan, ja pääsi vähän varjoon; toivoin ettei olisi liian myöhäistä ja etten olisi polttanut itseäni sen pahemmin. Kaskaat pitivät valtavaa meteliä. Polku pysyi edelleen melko kivikkoisena, juurakkoisena ja portaikkoisena ennen kuin saavuin valtatien reunalle. Hieman huoahdin helpotuksesta selvittyäni vuoriosuudesta ilman tapaamista käärmeiden kanssa, voisin kuvitella niiden pitävän juuri tuollaisesta maastosta.

Tänne lenkkipolulle ei ollut sandaaleilla asiaa.

Onneksi ei tarvinnut ylöspäin kävellä.

Viimeinkin hieman varjoa.

Pieni kyltti ohjasi siksak-polulle lähtöpaikalla alhaalla.

Ylitin valtatien varovasti ja kävelin vielä lähes pari kilometriä pieniä katuja ja kapeita kujia ja rappusia ennen kuin päädyin puolivahingossa Pile-portin bussipysäkeille vanhankaupungin kupeeseen. Onneksi minulla oli ladattu puhelimeen kartta jo etukäteen, siitä oli kyllä apua. Toinen tärkeä tarvike oli hyvät kengät, millään sandaaleilla ei olisi tehnyt mieli tuota reittiä taivaltaa. Ja juotava on kyllä kesäkuumalla ehdoton, ja eipä aurinkorasvasta olisi varmaan haittaa ollut. Toiseen suuntaan ylös vuorelle nousu olisi ollut kyllä minulle mahdotonta, tällä kondiksella. Aikaa siksakkipolkuun meni ehkä 45 minuuttia, siitä vielä reilut parikymmentä minuuttia katukävelyä, mutta maisemien kuvauksiin kannatti varata vielä lisää aikaa. Tykkäsin kyllä tästä aktiviteetistä, joskin kävely eksyksissä pienillä kujilla ja valtateiden hengenvaarallinen ylitys vähän droppasi mielenkiintoa, mutta annetaan 4/5 tästä aktiviteetistä.

Vaarallisia valtateitä ylitettävänä.

Pieniä kujia tuntui riittävän loputtomiin.

Bussia piti odottaa kuutisen minuuttia; kun se lopulta tuli, ihmiset ryysivät bussiin sisään aivan kuin se olisi ollut maailmankaikkeuden viimeinen bussi. Minkäänlaista jonotusta ei ollut, vaan villit luonnonlait ja reilut painiotteet määrittivät kuka pääsee bussiin ja kuka jää pysäkille. Se oli minusta vähän outoa mutta änkesin kuitenkin sisään. Bussi pakattiin tietysti täyteen väkeä, ja hikisestä reissusta johtuen lemusin varmaan lähes surströmmingin kaltaiselta ödööriltä. Toki siellä hikoilivat kaikki muutkin, joten eipä siinä yksin tarvinnut hävetä.

Änkeämällä pääsin bussista ulos oikealla pysäkillä. Ukottajat jättivät minut rauhaan ja jaloissa oli vielä sen verran voimia että pääsin nopeasti hotellille. 0,7 litran vesileka upposi nopsaan. Viileä suihku, kosteusvoide naamariin ja puhtaat kledjut olivat kyllä 5/5.

Mt. Srd hotellihuoneeni parvekkeelta nähtynä.

Venyttelin koipisia hetken ja menin sitten katsomaan josko porukat olisivat niin ikään palanneet jo kyläreissulta. Kyllähän nuo olivat joten menimme sitten Cafe Antikaan nauttimaan juomista ja nopeasta netistä.

Palasimme hotellille, jossa käytin puolitoista tuntia lepäilyyn, blogaukseen, surffailuun yms. Seitsemän jälkeen menimme syömään Lapad grill-nimiseen kippolaan. Ruoka perustui enempi mättöön kuin laatuun. Ei ollut kallis, maksoi noin 430 kunaa, vaikka oli ruuat, litra viiniä ja olut. Palvelu oli hyvää, mutta ruuan laatu ratkaisee, joten 2/5. Paluumatkalla surffasin vielä hieman Antikan netissä, ja kävin sitten testaamassa hotellin baarin ja juomassa yhden Gintonicin. Kroatiassa on paukun koko jostain syystä vain 3cl, semmonen on aika rikollista.