442# Kuuba, 12

7.2.2016, Sunday, +28, Partly cloudy, Santiago de Cuba, Cuba

Heräsin kuuden maissa ajatukseen, olinko mahtanut muistaa maksaa ravintolalaskun. Mun piti jopa nousta katsomaan lompakosta, oliko sopiva summa rahaa sieltä lähtenyt. Oli onneksi. Muuten olisi ollut noloa. Suomessa kun tottuu sellaiseen, että baarissa maksetaan juomat heti.

Nukuin kahdeksaan, ja vasta yhdeksän maissa aamiaiselle. Ei oikein maistunut; hotellin aamiainen alkoi tulemaan jo nenästä ja korvista. Tänään piti palata takaisin Havannaan, ja lähtö olisi vasta illalla. Aamiaisen jälkeen kokeiltiin respasta saada muutaman tunnin jatkoa huoneisiin, mutta turhaan, huoneemme olisivat jo menossa seuraaville ja check out pitää tehdä klo 12. Respan ukko sanoi kuitenkin, että voimme viedä matkalaukkumme huoneeseen 410 säilytykseen siksi aikaa, kun odottelemme lennon lähtöä. Se oli vähän outoa.

Kuinka voisin unohtaa?

Huoneessa lepäilin sängyllä hetken saamatta kuitenkaan nukutuksi. Katselin tylsistyneenä telkkarista futista, kävin sitten suihkussa ja aloin pakkaamaan matkalaukkua. Kuuban sisäisillä lennoilla oli omat sääntönsä; matkustamoon sai viedä nesteitä, mutta kaikki johdot ja piuhat piti pakata ruumaan meneviin laukkuihin. Erittäin vaarallinen tavara oli sateenvarjo. Onneksi saimme hyvät ohjeistukset jo ennen lentoa.

Kuubalaista katutaidetta.

Kahdeltatoista kävimme viemässä laukkumme huoneeseen 410. Huone oli siis ihan hotelliasukkaan huone. Melko häröä. Jätimme kuitenkin passit ja fyrkatkin sinne, ei niitä uskaltanut kadullakaan raahata sen enempää. Kävimme tekemässä respassa check outin, ja lähdimme hieman kävelemään. Ei ollut oikein päämäärää minne mennä, mutta kävelimme katua pitkin alas rantaan saakka. Etsimme ravintolaa jossa olisi voinut juoda vaikka kaffet. Oli taas kuuma ja raivostuttava pyöräriksa seurasi meitä ja huuteli kyytiään. Lopulta löysimme rannasta jonkinlaisen laivaravintelin, mutta siinä haisi niin kauheasti paskalle ettei viitsitty jäädä. Pyöräriksa seurasi koko ajan kaupaten kyytiä. Alkoi melkein taas jo ärsyttämään, mutta löysimme sitten kämäsen snack barin, jossa ostimme hieman olutta ja semmosta. Älyttömintä oli kun kadulla kuljeskelevat ruokamyyjät näkivät meidän istumassa ravintolan terassilla, ja nämä kävelivät muina miehinä myymään meille pähkinöitä, lettuja jne. Vaikka me jo istuimme valmiiksi snack barissa? Ei tullut mieleen myyjille, että jos olisimme halunneet hiukopalaa, olisimme varmaan ostaneet sitä jo ravintolasta? Ei toisaalta jaksanut enää yllättää mikään.

Oisko tuol joku kippola?

Palasimme Cespedes-aukiolle ja jatkoimme hieman eteenpäin. Olimme yrittäneet päästä rommimuseoon kaikkina Santiagon päivinä, mutta museo pysyi kiinni kuten aiemminkin. Harmi. Se jäi näkemättä. Jotkut amerikkalaisturistit manasivat siinä samaa asiaa. Kävimme sitten sahaamassa kävelykatua edes takaisin ja saimme seuraksemme koiran. Se pysytteli koko ajan sopivan etäisyyden päässä meistä ja loi kerjääviä katseita. Koira tuntui ukottavan siinä missä muutkin; tunnisti meidät jostain ihme syystä turisteiksi ja oli ilmeisesti oppinut, että turisteilta irtoaa helpommin syötäviä?

Pääsimme koirasta eroon vasta kun poikkesimme hotellimme vieressä olevaan kauppaan. Sieltä koitimme ostaa nettitunnuksia, mutta eipä niitä ollut myynnissä siellä. Melkoisen tehokkaat viidakkorummut kuitenkin pauhoivat, sillä välittömästi astuessani ulos kaupasta joku jalaton jätkä oli oven edessä kytiksellä kaupittelemassa tunnuksia.

Lisää katutaidetta.

Kello 15.45 haimme laukut jotka onneksi olivat vielä tallella ja lähdimme kohti Santiago de Cuban lentoasemaa. Sinne oli ehkä noin 15 minuutin bussimatka. Check in oli melko hidas mutta selkeä ja johdonmukainen. Sen jälkeen nousimme yläkertaan kaljalle; passintarkastuksen jälkeen ei kuulemma ollut oikein mitään muuta ajanviettopaikkaa vaan ainoa kahvela oli ennen turvatarkastusta.

Passintarkastus oli jotenkin farssi. Vain yksi mies tarkistamassa passeja, ukko veteli istualleen sikeitä. Havannan lennon lisäksi täältä lähti jokin toinenkin lento, mutta mitenkään vilkas kenttä kyseessä ei ollut. Muutama ulkomaanlento päivässä ja sitten varmaan pari kotimaanlentoa. Ukko oli tehnyt työtänsä pienessä kopissa varmaan 40 vuotta, joten ei ihme jos tylsistytti. Koputin kopin lasiin; äijä säpsähti hereille. Sanaakaan sanomatta työnsi kätensä verkkaisessi aukosta. Annoin passin ja boarding passin. Äijä laittoi omiin papereihinsa raksin, ojensi sitten liput ja passin yhtä verkkaisesti takaisin.

Oven takana oli vuorossa turvatarkastus. Kaikkiin liikehdintääni virkailija sanoi jämäkästi "no". En voinut poistaa kelloa tai vyötä tai kolikoita taskustani. Laitoin sitten repun skannaushihnalle ja menin metallipaljastimen läpi. Se huusi kuin syötävä. Ukko skannasi jollain käsivehkeellä nopeasti minut ja käski sitten jatkamaan matkaa. Omituisin turvatarkastus jossa minä olen ollut.

Lentokenttä oli jopa surkeampi kuin Tampereella, mitään viihdykettä se ei tarjonnut. Ainoa kioskin näköinen luukku oli kiinni; opas sanoi ettei ole koskaan nähnyt sen olevan auki. Oli siellä onneksi sentään langaton verkko, ja mulla oli tunnareissa vielä sen verran potkua että sain surffattua puhelimella. Lentokin oli 30 minuuttia myöhässä, mutta käytännössä se ei ollut mitään. Muistan porukoiden kertoneen, että heidän lentonsa oli tällä samalla välillä myöhässä reilut 10 tuntia.

Lentokone oli mallia Antonov, en ollut semmoisessa en ollut. Siivet olivat kattokorkeudella, ikkunoiden yläpuolella, joten kerrankin olisi ollut esteetön näkymä alas. Mulla oli tietysti keskipaikka, ja toisaalta iltakin oli jo pimennyt joten maisemat jäi näkemättä. Edessämme istui paikallisten porukka, jotka räkänauroivat koko matkan ajan niin, että sukat pyörivät jaloissa. Jotenkin vähän juntihkoa käytöstä, joka huipentui lennon loppupuolella taputuksena onnistuneelle laskeutumiselle. Muutenkin se lento oli vähän 1/5. Tarjottiin lasi vettä ja yksi makeinen, mutta jotenkin se lento tuntui muutenkin pahalle. Ei mulla mitään lentopelkoa ole tms, mutta kun on kuitenkin kyseessä Cuba Airlines ja on nähnyt miten päin jortania paikalliset tekee tai jättää tekemättä asiansa, niin väkisinkin sitä vähän hermoilee. Ainoa huvittava tapaus oli lentokoneen kuuluttaja joka tuntui tekevän jonkinlaista maailmanennätystä miten nopeasti saa turvaohjeet selostettua. Tosin puolet kuulutuksista oli sianenglantia muutenkin.

Lentokentällä Havannan päässä homma pelitti ihmeenkin sutjakkaasti, vessoja lukuunottamatta, josta vain 2/6 toimi. Se aiheutti massiiviset jonot vessaan, mutta onneksi ehti siellä käymään ja noutamaan vielä matkalaukutkin hihnalta. Bussikin oli vastassa. Ilma tuntui selvästi kylmenneen sitten Santiagosta lähdön.

Porukkamme oli pienentynyt entisestään; yksi rouva jäi Santiagoon ja Havannassakin ryhmästämme lähti yksi pariskunta omille teilleen jatketulle lomalle. Meitä ei ollut enää kuin seitsemän, alkuperäisestä 19:sta.

Matka lentokentältä hotelli Plazaan kesti puolisen tuntia. Jotenkin masensi olla taas täällä ja näki jo tutuiksi tulleet röttelöt. Toisaalta tuntui että oli ollut poissa pidempäänkin. Mikään kotiinpaluu-fiilis ei tosiaan ollut.

Hotelli Plaza oli keskustassa, varmaan sata vuotta vanha sekin. Check in onnistui nopeasti ja huoneet löytyi vaikka kello oli jo 21. Toisaalta hotelli oli valtavan iso, mutta siinä oli remontti käynnissä ja siksi osa huoneista oli suljettu. Meidän huoneemme olivat neljännessä kerroksessa, ikkunat sisäpihalle. Ja taas niin jumalattoman saastainen, että oikein oksetti. Jos Jyrki Sukula etsiskeli kurjissa hotelleissa tahroja ultraviolettivalon avulla, niin täällä sellaista laitetta ei tarvittu toteamaan, että lakanoita ei oltu pesty ties koskaan. Torakoita vilisti lattioilla. Masensi.

Tais jäädä lakanat pesemättä?

Kuubalainen sähköviritelmä. Jäi mysteeriksi.

Päätimme lähteä kuitenkin vielä ulos syömään, lounaasta oli kulunut kovasti aikaa ja nälätti. Löysimme nopeasti jonkun sisäänheittäjän ravintelin yläkerroksista ja istuimme parvekkeella. Oli vähän viileä, lämpöä vain +19 mutta onneksi olimme ottaneet pitkähihaiset mukaan. Olimme ainoat asiakkaat. Livebändi osasi kuitenkin taas "sattumoisin" tulla paikalle; ne soittivat pelkästään meille, joten piti jättää sitten reilusti tippiäkin. Laulajanainen kertoi olleensa kerran Hesassa kaksi kuukautta keikalla Copacabana-ravintolassa. Ruokakin oli kohtalainen, kanaa tietysti. Juomien hinnassa kusetettiin taas.

Sitten hotellille parille paukulle ja sen jälkeen paskaiseen huoneeseen koittamaan jos saisi edes hetken koisattua. Piti nukkua valot päällä, tuntui auttavan torakoiden mellakointihaluihin.

Hotellihuoneen sisustus.

Illallisbändi.