438# Kuuba, 9

4.2.2016, Thursday, +31, Partly cloudy, Bayamo, Cuba

Päämäärä lähenee.

Olin nukahtanut klo 22.30 ja heräsin kolme tuntia myöhemmin pakottavaan vessahätään tv:n pauhatessa ja valojen loistaessa. Sain nukutuksi vielä muutaman tunnin, kunnes huoneessa vellova homeenhaju ja alakerrasta kantautunut meteli herätti lopullisesti. Muutaman kerran piti vielä käydä uusimassa vessasessio ennen auringonnousua. Imodiumista ei ollut tosiaankaan mitään apua.

Päätin löytää vastauksen edellisenä iltana mieltä askarruttaneeseen kysymykseen suihkun toimivuudesta. Hämmästyttävää, sieltä tuli jopa lämmintä vettä, mutta harmi vain kun ei ollut minkään valtakunnan saippuaa tai shampoota tarjolla. Tiesin jo etukäteen, että niistä(kin) on pulaa vasemmistolaismaissa, mutta jopa hotellissa? Käyttämämme Gran Hotel oli kuitenkin kaupungin parhaimpia hotelleja joten luulisi heidän olevan kykeneväinen vedättämään muutaman shampoo-pisaran asiakkailleen.

Viimein kello tuli seitsemän ja pääsin tarkistamaan oliko PE vielä hengissä eilisen kyläreissun jälkeen. Ihme kyllä oli; ei kertonut seikkailuistaan sen enempää, mutta oli kuitenkin kotimatkalla eksynyt eikä osannut takaisin ilman poliisia. Ja ilmeisesti myöhään oli mennyt.

Aamiainen oli ok, vaikka epäilin saavani siitä vatsataudin. Kurkku tuntui hieman kipeältä; ryhmässämme kiersi jonkinlainen plunssapöpö ja mietin olisinko onnistunut saamaan sen saman, vai johtuiko kenties homeesta.

Camagüey aamiaishuoneen ikkunasta nähtynä.

Tänään jatkoimme matkaamme Santiago de Cubaan. Aamiaisen jälkeen pakkasin kamat; ei tulisi tosiaankaan ikävä tätä läävää. Homeen haju suorastaan oksetti joten pidin hieman kiirettä lähdön kanssa ja olinkin ensimmäisenä ala-aulassa. Matkaan pääsimme klo 8.20.

Ensin reilu parin tunnin ajo, pysähdyimme sitten Las Tunasin lähelle taukopaikalle. Näimme ison pyöräilijäjoukon turisteja. He ajoivat 80-100 kilometrin päivälenkkejä. Tuolla ruualla ja tässä ilmastossa se vaikutti kyllä haasteelliselta suoritukselta. Nautimme kahvit ja limsat sekä näin pienessä putiikissa paketillisen paikallisia sipsejä. Sipsit maksoivat 4,40 cuc - joten suhteutettuna paikallisten kukkaroihin se maksoi satoja euroja.

Katumainos matkan varrelta.

Jatkoimme matkaa ja ennen nukahtamistani ehdin näkemään miten kuski ajoi harhaan reilut 20 kilometriä, ennen kuin alkoi epäilemään reittivalintojaan. Heräsin vasta Bayamo-nimisessä pikkukaupungissa, jossa jalkauduimme. Käveltiin hetki kuumassa keskustassa paikallisten ihmisten kerjätessä rahan lisäksi kyniä ja saippuaa (viimeisintä he hajun perusteella kieltämättä olisivat tarvinneet). Menimme lounastamaan kevyehkön hiukopalan paikalliseen kippolaan; vessoihin päästäkseen piti kävellä keittiön läpi. Kambodzassa oli aikoinaan vastaava vessaratkaisu, joten päätin syödä varmuuden vuoksi ennen vessaan menoa.

Lastentarhan ajopelit valmiina.

Lounaan jälkeen ajoimme taas pari tuntia kohti Santiagoa. Nukuin jälleen lähes koko matkan. Pysähdyimme sitten El Cobre -nimiseen kylään, jossa oli ollut aikoinaan jonkinlainen kuparikaivos kuten paikan nimestäkin pystyi päättelemään sekä valtavan kokoinen Neitsyt Marian kirkko, jonne paavitkin olivat tehneet vierailuja. Vähän ihmetytti miksi niin iso pytinki oli rakennettu pikkukylään, mutta tiedä näistä. Hieno rakennus se kuitenkin oli; ainoa ärsyttävä asia oli kirkon ulkopuolella pyörivä ukottajalauma, joista opas onneksi etukäteen varoitti. Ne tulivat iholle ja työnsivät kamaa puoliväkisin käteesi kun ihmisillä on tartuntarefleksi melko hanakassa. Jos sen virheen teki, että tuotteeseen tarttui niin sitä et saanut enää palautettua vaan sinun piti se ostaa.

Kirkko oli hieno; tähän aikaan iltapäivästä ei ollut muitakaan turisteja enää ympärillä. Sinne olisi saanut ostaa auringonkukkaseppeleen, jonka olisi voinut lahjoittaa Neitsyt Marialle, mutta ei meidän porukasta kukaan sellaista kehdannut tehdä. Siellä oli muitakin lahjoituskamoja, esimerkiksi Kuuban menestyksekkäimmät urheilijat olivat lahjoittaneet sinne pelipaitojaan ja -pallojaan yms rekvisiittaa nimikirjoituksineen. Näitä tavaroita oli ollut paljon, mutta ne olivat houkutelleet paikalle myös varkaita; julkkisten tavarat signeerauksella sai tietysti myytyä hyvällä hinnalla eteenpäin, mutta millainen maan matonen varastaa kirkosta?

El Cobren kirkko.

Urheilijoiden lahjoittamia tavaroita.

Kirkon takana olevassa rakennuksessa oli ostospararatiisi - antikapitalistiseen tyyliin tarjolla oli kourallinen tavaroita joiden hinta pyöri jossain kuun korkeudella - josta emme löytäneet mitään. Hyppäsimme sitten bussiin ja ajoimme jäljellä olevat reilut parikymmentä kilometriä Santiago de Cuban keskustaan. Olimme lopultakin perillä Kuuban päätepisteessämme; tänne oli Havannasta matkaa 850 kilometriä, toki olimme istuneet bussissa enemmänkin kun olimme poikkoulleet maata ristiin rastiin. Santiago oli ilmastollisesti Kuuban kuumimpia kaupunkeja, sen kyllä huomasi. Ihmiset olivat täällä suurimmaksi osaksi mustia, sen kyllä huomasi myöskin.

Hotellimme oli Casa Granda; hienoin hotelli Santiagossa ja yli sata vuotta vanha (elättelin mielessäni toiveita josko jossain vaiheessa olisi tehty pientä pintaremonttia). Hotellin sijainti oli keskeisellä paikalla Cespedes-aukion reunalla. Tämä oli tietysti omiaan houkuttelemaan kerjäläisiä ja ukottajia päivystämään hotellin edustalle vaanimaan rikkaita länkkärituristeja. Saman tien astuessamme bussista ulos ympärillä hyöri kaikenlaisia sairauksien runtelemia ihmiskropsia rahaa pummaamassa. Ne kuitenkin tiesivät näkymättömän rajan, joka oli hotellin terassin ensimmäinen porras; sitä he eivät ylittäneet. Joten äkkiä "turvaan".

Vähän aikaa piti odotella että check in järjestyisi, mutta tämän hoitivat oppaat tyylikkäästi. Meille tarjottiin sillä välin tervetuliaisdrinkki hotellin alaravintolassa. Yleiset tilat olivat aika siistit, enkä ihmetellyt jos julkkikset käyttivät kyseistä hotellia (sitä mä ihmettelin enemmän, mitä helkkaria kenelläkään olisi tähän kaupunkiin mitään asiaa ylipäätään). Seinällä oli julkkisvieraiden kuviahi - epäilin ymmärsivätkö ne kuvata minut sinne.

Julkkisvieraiden naamataulut ikuistettiin hotellin käytäville.

Huoneeni oli neljännessä kerroksessa, ikkunat sisäpihalle päin, joten liikenteen meteli ei ainakaan haittaisi. Ei haissut myöskään yhtään homeelle, toisin kuin PE:n huone. Ikkunoita ei tosin saanut kiinni; pidike oli jotenkin rikki ja ne lävähtivät aina auki. En tiedä tulisiko huoneeseen hyttysiä, mutta ainakin se teki ilmastoinnin turhaksi, se ei riittänyt viilentämään huonetta. Kaivoin lämpömittarin laukusta, se ilmoitti huoneen lämmöksi 32 astetta joten tarkenihan täällä. Vessa oli melko iso ja suihkukin oli ok.

Kävimme PE:n kanssa aktivoimassa safetyboxin arvoesineille - tähän asti jokaisessa hotellissa oli sellainen ollut, mutta vain yhdessä paikassa ennen tätä se oli toiminut. Hotellit olivat kuitenkin melko turvallisia, sillä ne olivat Kuuban parhaimpia työpaikkoja eivätkä työntekijät ottaneet kovin helpolla riskejä kiinnijäämisestä pöllimällä asiakkailta.

Varokaa lämmitystä ja liukkaita lattioita.

Päätimme testata sitten alaravintolan juomatarjoilun; siellä oli tunnin mittainen happy hour juuri alkamassa, kaksi juomaa yhden hinnalla. Koitimme tilata gintonicit, mutta oli taas vaihteeksi finito. Sama oli melkein kaikkien muidenkin brenkkujen suhteen, joten tyydyimme ottamaan Cuba libret ja olutta.

Hotellimme fasadia.

Menimme sitten yläkerran ravintolaan ruokailemaan. Tilasimme molemmat kanaa, ei ollut kovinkaan kallista kun juomineen maksoi yhteensä 20 cuc. Täysillä vatsoilla päätimme uskaltautua ulos hotellista; ukottajia hyöri kimpussa ihan kiitettävästi. Ehkä älyttömin näistä oli ukko, joka yritti maanitella meitä sakset käsissä parturiinsa. Tukanleikkuun sijaan löysimme kuitenkin kippolan jonne uskalsimme mennä. Se oli täynnä paikallisia, mutta paikka oli muuten melko siisti. Palvelua ei ollut aluksi ollenkaan, mutta saimme lopulta jonkun naistarjoilijan vinkattua pöytäämme. Hän haki puolestaan paikalle jonkun vanhan äijän. Kukaan ei osannut tietenkään englannin sanaakaan, mutta hoimme Bucanero - joka siis on toinen kuubalaisista kaljamerkeistä - ja ukko raahusti hakemaan niitä. Palasi hetken päästä toteamaan ettei ole. Pyysimme sitten Cristalia, äijä raahusti hakemaan niitä. Ne sentään löytyi.

Viiden minuutin kuluttua äijä palasi selittämään jotakin, josta emme ymmärtäneet mitään. Ajattelimme, että se koittaa heittää meitä ulos ja tilasimme laskun. Äijä sanoi selvästi "tres"; annoimme neljä rahaa, jos nyt olisi yhden ottanut tipiksi. Hän raahusti pois paikalta, palasi jälleen kohta takaisin ja ilmehti ettei riitä. Annoimme vielä lisärahan ja luulimme pääsevämme jo eroon ukosta mutta kun olimme lähdössä niin tuli vielä takaisin kahden kaljatölkin kanssa ja sanoi "adios". Otimme bisset mukaan ja poistuimme. Omituisin baari jossa minä olen ollut.

Palasimme hotellille ja päätimme mennä tarkistamaan kattoterassin. Se oli ihan hieno ja sieltä avautui pimeähkö näkymä. Ilta oli jo pimentynyt ja vain muutama valo puolen miljoonan asukkaan kaupungin yllä. Jonkinlainen bändi siellä soitti paikallisia renkutuksiaan. Joimme kahdet mojitot ennen kuin palasimme huoneisiimme. Sen verran oli päivällä pituutta, että uni voitti nopeasti.