439# Kuuba, 10

5.2.2016, Friday, +28, Partly cloudy, Santiago de Cuba, Cuba

Olin nukahtanut taas äkisti tv:n ja valojen ollessa päällä. Havahduin kello 02 ne sulkemaan. Seuraavan kerran heräsin viideltä meteliin, mutta onnistuin nukahtamaan vielä uudestaan enkä noussut ennen seitsemää.

Otin suihkun, lämmintä vettäkin tuli ja pipetillinen shampootakin oli. Aamiaiselle kello 7.30, sekin oli ihan hyvä joskin mehutarjoilusta oli saatu taas aikaan hyvin omalaatuinen kuubalainen viritelmä. Kävin vielä huoneessa istunnolla ennen päivän ohjelmaa. Vaikka maha on reistaillut niin ihmeen hyvä tuuri käynyt bussimatkojen jne suhteen, ettei ole tarvinnut mennä puskille.

Hotellin ikkunasta avautuva kuubalainen näkymä.

Yhdeksältä lähdimme opastetulle kävelykierrokselle keskustaan. Lähinnä siinä määriteltiin ne alueet jossa saimme luvan liikkua. Alueen ulkopuolella oli kertoman mukaan "pimeitä kujia ja vaarallisia ihmisiä". Ukottajaa ja pummaajaa hyöri ja pyöri nytkin ympärillä koko ajan. Lisäksi jotkut huutelivat meille leikillisesti rasistisia kommentteja ihonväriimme liittyen. Toki mun itseluottamus nyt kestää muutaman lumikuono-kommentin, ei siinä mitään. Oikeassahan ne olivat.

Bussit olivat kuin karjavankkurit.

Mainostusta huoltoaseman katolla.

Kierros kesti tunnin. Hotellimme lähellä oli erittäin minimaalinen kauppa, jossa oli myynnissä sikareita ja yhden jääkaapin verran juotavaa. Montaa kauppaa emme olleet matkan aikana nähneet joten tervetullut nähtävyys. Saimme ainakin juomavarastot täydennettyä. Vettäkin kului, koska hampaatkin piti pestä pullotetulla vedellä. Olimme saaneet myös ohjeistuksen miten pankissa käyttäydyttiin ja koitettiin käydä vaihtamassa rahaa, mutta pankista meidät neuvottiin muuanne. Ilmeisesti olivat fyrkat loppuneet?  Yksi ryhmäläisistämme jäi sitten jonottamaan 45 minuutiksi, mutta meistä semmoinen oli turhaa ja vaihdoimme hotellin respassa hieman huonommalla kurssilla 200 euroa jolla irtosi 208 cucia. Lomakkeita piti täyttää pariinkin kertaan ja virkailija vaihtui välillä, joten menihän siihenkin aikaa. Jätin myös postikortit respaan, annoin reilun tipin jos se nyt edes vähän auttaisi korttien matkaan lähtöön, epäilin kyllä vahvasti. Eiköhän ne merkit ukoteta ja myydä sitten eteenpäin.

Kadulla tuli hämäräheppu myymään nettitunnuksia, jotka myöskin ostimme 3 cuc:n hintaan. Kävimme tekemässä ostoskadulla pienen kävelyretken. Oli melko kuuma taas ja hiki virtasi selkäpiitä pitkin. Ihmisiä oli liikenteessä aika paljon; pienissä kojuissa oli jonoa kun paikalliset hakivat niistä syötävää. En tiedä kauanko ne sämpylät olivat niissä lasivitriineissä lojuneet, mutta lieni selvää ettei meidän vatsat sellaista kestäisi. Eräässä luukussa myytiin pitzaslaisseja; jono oli pitkä ja palvelu arvatenkin hidasta. Omituisinta oli nähdä kuitenkin kojun edessä äijä, joka myi paljaalta kädeltään häpeilemättömästi luukusta ostettua pitsapalaansa jonottajille. Eiköhän slaissi olisi irronnut asevelihintaan, ilman jonotusta. Suomessakin voisi tuota joskus nakkikiskalla kokeilla :D

Päädyimme kahvilaan jossa tilasimme oluet. Meille tarjottiin vain paikkaa auringosta, varjopaikat olivat kuulemma "suljettu". Sen verran oltiin jo opittu, että kehtasimme tarjota tarjoilijalle 1 cuc:ia jolloin varjopaikkakin meille "avattiin".

Jatkoimme hiukan vielä kävelemistä kadulla ennen hotellille paluuta. Jalkakäytävät olivat ärsyttävän kapeita; suojateitä ei ollut ja vaikka olikin niin täällä ajettiin surutta sukille, jalankulkijoilla ei ollut liikenteessä mitään arvoa.

Liskojen päivä.

Hotellilla pistäydyimme kattoterassille katsomaan, miltä se näytti päivänvalossa. Kuumahan siellä oli kuin saunassa. Joimme ruokahalua nostattavat mojitot, ja palasimme sitten alakerran ravintolaan syömään kanaleivät. Ei se hassumpi ollut; kana oli kypsä muttei poltettu ja vaikka en currystä niin välitäkään niin tahna toi kuitenkin leipään vähän kuivuutta karkottavaa makua. Lisäksi ravintolassa pääsi surffaamaan netissäkin, nyt kun oli tunnuksetkin. Ruuan päätteeksi otimme huoneissamme pienen lepohetken.

Kattoterassilta.

Kolmelta lähdimme ryhmän kanssa bussilla Morron linnakkeelle, joka oli hieman Santiagon ulkopuolella. Se oli rakennettu 1600-luvulla ja muistutti paljolti Suomenlinnaa. Iltapäivästä täällä ei ollut juurikaan enää muita turisteja joten rauhassa sai siellä käppäillä. Linnan ulkopuolella oli muutama rihkamakoju, mutta mitään ukotusta ei ollut. Linnaan maksoi sisään 4 cuc / naama - monesti ryhmät menivät sisään voucherilla, jolloin kuvaajien pitäisi maksaa 5 cuc:n kuvausmaksu. Nyt kuvausmaksua ei ollut kun maksoimme kukin vuorollamme sisäänpääsymaksun. Eli teki niin tai näin niin rahat osataan ottaa pois. Todennäköisesti fyrkat päätyvät henkilökunnan ns. virkistyskassaan ja linnakkeen "virallinen" kävijämäärä on nolla kävijää vuodessa. Vähän niin kuin ne valtion virka-autot - Ladat - joiden kulutus on keskimäärin 100 litraa / satasella.

Santiago de Cuban lahti jota linnake vartioi.

Linnake.

Oi beibi tsiigaa tätä tykkii.

Linnake oli 5/5, tykkäsin. Mutta mä tykkään muutenkin aina linnakkeista. Seuraavaksi suuntasimme kaupungin toiselle laidalle vanhoille sotilaskasarmeille, jonne Fidel Castro oli tehnyt vuonna 1953 epäonnistuneen vallankaappausyrityksen. Kasarmin seinä oli edelleen täynnä luodinreikiä jotka olivat taistelussa syntyneet, mutta huhut kertoivat niiden olevan lavastettuja.

Luodinreiät vanhassa kasarmitalossa.

Ennen hotellille paluuta kävimme vielä kuvaamassa Plaza Revolucionin neuvostohenkisen muistomerkin paikallisesta sotasankarista Antonio Maceosta, joka kuoli marttyyrinä taistelussa 23 miekaniskuun itsenäisyystaistelussa. Miekaniskuja kuvaamaan oli taustalle isketty maahan isoja metallipistimiä sama määrä. Patsas oli tyypillinen sankaripatsas hevosineen, jonka molemmat etujalat olivat ilmassa. Vastaavia oli nähty jokaisessa vähänkin isommassa kaupungissa. Jos hevosen molemmat etujalat olivat ilmassa, patsaan hahmo oli kuollut taistelussa. Jos vain toinen etujalka oli ilmassa ja toinen maassa, sotasankari oli haavoittunut taistelussa. Jos hevosen molemmat etujalat olivat maassa, patsaan henkilö ei ollut sankari ensinkään.

Plaza de la Revolucion.

Palasimme hotellille. Oli sen verran hiottunut olotila, että piti ottaa suihku taas. Sitten alabaariin happy hourille, joimme kahdet mojitot. Se rohkeutti sen verran että päätimme lähteä jälleen omin päin kylille kävelemään. Kävelimme jo turhankin tutuksi tulleen kävelykadun ja menimme valtion ravintolaan illallistamaan. Koko ravintolassa oli menuita vain 2 kpl, joten piti aina odottaa, jos joku toinen pöytäseurue niitä luki.

Kuubalaiset eivät mitään pihvejä osanneet paistaa, mutta otimme riskin ja tilasimme sellaiset. Olivat paremmat kuin uskalsimme odottaa. Kahvit otimme jälkkäriksi. Hiukan laskussa kusetettiin; juomien hinnat olivat olleet menussa 1,50 cuc, mutta laskussa ne olivat 2 cuc, jne mutta annoimme olla.

Päätimme ottaa kaljat vielä läheisessä ulkoilmabaarissa; se oli varsinainen virhe. Palvelu oli niin surkeata ja hidasta, ja vaikka saimme lopulta oluet niin pöytämme eteen porhalsi välittömästi joku apinaorkesteri metelöimään. Koska olimme paikan ainoat turistit niin he soittivat vain meille. Todella kiusallista. Lisäksi meteli houkutteli paikalle muitakin pummaajia, jotka alkoivat vaatimaan meiltä tyhjiä kaljatölkkejä, rahaa ja saippuaa ja mitä tahansa. Alkoi tulla vähän kiire siitä mestasta ulos.

Lux Santiago de Cuba.

Hotellissa oli tällä kertaa hissin ovella poke, joka ei meinannut millään päästää meitä sisään, vaan koitti ohjata meitä respaan ostamaan sisäänpääsyliput, wtf? Minkäänlainen englanninkielen taito ei kuulunut portsarin kykyihin, mutta tajusimme onneksi näyttää huoneemme avainkorttia ja ukko joutui lopulta päästämään meidät ilmaiseksi sisään.

Kävimme kattoterassilla, siellähän oli väkeä kuin meren mutaa. Suurin osa taisi olla melkeinpä paikallisia, ja siksipä varmaan alakerrassa oli poke ja rahastus. Paikalliset tilasivat kokonaisen pullon rommia ja pienen limsan ja dokailivat reippaasti. Siellä oli jonkinlainen ilta-showkin ja sen jälkeen musiikki raikasi. Ukot tanssittivat naisiaan melkoisella taituruudella, kateeksi käypi. Mulla kun on taipumus himassakin kävellä päin huonekaluja enkä saa housuja jalkaan kaatumatta, niin ei voi kuin ihailla tuollaista ketteryyttä.

Pilkkuun asti meni, ja pääsimme vasta kahden kieppeillä nukkumaan.