400# Liechtenstein

30.6.2015, Tuesday, +29, Clear, Vaduz, Liechtenstein

Maabongaus nro 31.

Nukuin keskinkertaisesti. Herätyskellon olin laittanut soimaan klo 7.20, mutta tuli puoli tuntia torkuteltua. Kävin suihkussa, jonka jälkeen päätin käydä testaamassa alakerran aamiaisen, kun sellainen kerta kuului huoneen hintaan. En siitä ihmeitä odottanut eikä se ihmeitä tarjonnutkaan; croissantin ja sämpylän, kahvia, mehua ja jugurtin. Aamiaishuone oli täynnä, taisin saada viimeisen vapaan pöydän. Syönnin ohella huomioni kiinnittyi vanhaan amerikkalaispariskuntaan; ukolla ei tuntunut ainakaan näkö- eikä kuuloaisti toimivan enää kovinkaan luotettavasti. Aina kun haki jotain noutopöydästä pyyhälsi pöytänsä ohi, jolloin nainen huusi miehelleen "Art. Art!", jolloin ukkelin naamataulussa ollut hukassa oleva ilme muuttui hämmästykseksi. Kovin vahvasti ei tuntunut pyyhkivän muijallakaan. Mutta ei kai siinä, hienoa että ovat löytäneet seikkailuhenkisyyden vanhoilla päivillään ja lähteneet tutustumaan ennakkoluulottomasti Eurooppaan.

Kävin huoneessa pakkaamassa päivän retkikamat pieneen kantoveskaan - unohtaen vain käsidesin. Olin suunnitellut tekeväni pienen ekskursion Liechtensteinin pääkaupunkiin, Vaduziin. Matka ei näyttänyt suurelta kartasta katsottuna, mutta Liechtensteinissä ei ollut lentoasemia, rautatieasemia eikä satamia - joten hieman haastetta matka kuitenkin tarjosi.

Ensiksi menin rautatieasemalle. Heti halliin tullessa pääovilta oikealle puolen jäi turisti-info. Kävin kurkkaamassa, mutta vuoronumerolaite oli särki ja ihmisiä tungeksi siihen malliin, että en viitsinyt alkaa kyseenalaistamaan hermojani heti aamusta. Jatkoin hallia eteenpäin, ja niin ikään törmäsin vähän huomaamattomaan lipunmyyntipisteeseen. Pieni jonotus ja pääsin virkailijan luo, jolta ostin meno-paluu lipun Vaduziin (en ollut ihan varma miten tuo kuuluisi lausua mutta lausuin sen suomalaisittain "vaduz" ja hyvin näytti myyjä ymmärtävän). Lippu oli vuorokauden voimassa joten ei ollut niin tarkkaa millä kulkuneuvoilla mihinkin aikaan liikkui, eikä sitä tarvinnut edes leimata (junassa konduktööri tuli leimaamaan sen myöhemmin). Ensin oli junamatka Sargansiin, jossa piti vaihtaa bussia joka vei sitten perille Vaduziin. Lipunmyynnistä olin saanut aikataulutulosteen, jossa oli merkitty tarkasti lähtölaiturit ja bussinnumerot ja kellonajat. Lippu tuli maksamaan 78 frangia; olin kuitenkin varautunut maksamaan siitä peräti 115 frangia googlauksen perusteella, joten ihan niin paha tuo summa ei sittenkään ollut. Ehkä lippu yksittäin ostettuna olisi sitten maksanut enempi. Ja toisekseen, en olisi tiennyt mistä lippu edes ostetaan Liechtensteinin päässä - todennäköisesti olisi pitänyt ostaa vielä bussi- ja junalippu erikseen.

Junia lähti puolen tunnin välein, joten mulla oli hyvää aikaa siinä etsiä oikea raide ja hakea kaupasta hieman juotavaa. Oli luvattu lämmin päivä, joten piti aina muistaa juoda tarpeeksi ettei nestehukka päässyt yllättämään.

Jaa tässä onkin junani.

Juna lähti täsmällisesti aikataulun mukaan klo 10.07. Muita matkustajia junassa ei montaakaan ollut. Vähän minua häiritsi sellainen banaanikakan haju ja olin vähän huolissani tuliko lemu minusta vai edessä olevasta vuvvesta (en haistanut hajua enää junan jälkeen). Juna oli mallia IC - todennäköisesti Zürichin ja Sargansin väliä varmasti tahkosi muutama hitaampikin paikallisjuna - eikä se kestänyt tuntia kauempaa, välipysäkkejä ei ollut. Maisemat olivat todella kauniita, sellaisia tyypillisiä alppimaisempia kirkkaine järvineen ja lumihuippuisine vuorineen. Oli metsää ja peltoa, joillakin rinteillä viljeltiin viiniä ja nautakarjaa näkyi kellot kauloissa tuon tuosta. Junanvartta reunustivat tiuhaan pienet kylät, jossa siistit ja hyväkuntoiset omakotitalot kertoivat omaa kieltään vauraasta taloudesta. Järvillä kelluivat valkoiset purjeveneet.

Sargansissa oli 14 minuuttia aikaa vaihtaa junasta Vaduzin bussiin. Bussilaiturit olivat heti juna-aseman vieressä ja opastuskyltit toimivat hienosti. Löysin neonkeltaisen värisen, kaksikerroksisen bussin helposti. Kuskia ei ollut mutta ovet olivat auki, joten menin sisään istumaan.

Jaa tässä onkin bussini.

Bussi lähti ajallaan, vain muutama matkustaja siellä oli minun lisäkseni. Bussilinja oli numero 11. Linja 12E olisi mennyt suorempaan, mutta semmoista ei näkynyt eikä busseja niin usein mennyt että olisin alkanut sellaista odottamaankaan. Saipahan nyt lisäkierroksen maassa nimeltä Liechtenstein. Matka kesti 31 minuuttia, ja siinä ajassa ehti näkemään jo puolet koko maasta, joka oli vain n. 25 kilometria pitkä ja kuusi kilometriä leveä. Bussissa oli kuulutus ja infotaulu josta näki kaupungin ja pysäkin missä kulloinkiin oltiin. Mä olin varmaan kolmessa eri kaupungissa ennen Vaduzia. Mitään eroja näiden kaupunkien - tai kyläpahaisia ne olivat - ei maallikko voinut erottaa, enkä mä muista enää niiden nimiäkään. Olisikohan Balzers ollut yksi? Tuskinpa tarvitsen sitäkään tietoa jatkossa; muistan lukeneeni jostain, että Liechtenstein on maailman suurin tekohampaiden tuottaja. Tämä voisi jo ollakin tietovisakysymyksenä.

Rhein-joki toimi rajajokena. Olen nähnyt joen aiemmin esimerkiksi Kölnissä ja Düsseldorfissa, jolloin leveällä joella matkasivat isotkin proomut ja laivat. Täällä joen alkupäässä kyseessä oli melkeinpä puro vain. En olisi arvannut tosiaankaan samaksi Rheiniksi, ellen olisi opaskirjasta lukenut.

Jäin pois Vaduz Post- pysäkillä, joka oli hieman isompi pysäkki. Melkeinpä sen tekisi mieli jo laskea bussiasemaksi, vaikka mitään erillistä asemarakennusta ei ollutkaan. Se oli kuitenkin selvästi keskuspaikka pääkadulla. Kerrosta ylempänä kulkeva katu oli puolestaan nimeltään Städtle; se oli kävelykatu, joka oli oikeastaan ainoa turisteja kiinnostava alue. Siinä oli muutamia liikkeitä ja pari ravintolaa, eikä se ollut kovinkaan montaa sataa metriä pitkä.

Taidetta Vaduzin kaduilla.

Suihkulähde, jonka vettä ei juuri näy.

Ensiksi kävin turistikaupasta ostamassa muutaman postikortin ja merkit. Myyjä neuvoi, että toisin kortit sitten takaisin hänelle. En ymmärtänyt miksi, ja veinkin ne myöhemmin Vaduzin pääpostiin (joka oli Städtlellä - ja perille nuo näyttivät tulleen). Löysin sopivan kippolan, jossa oli sen verran sopivan vähän porukkaa että uskaltauduin sinne itsekin. Tilasin oluen, ja hetken selattuani ruokalistaa myös sapuskaa kun kellokin oli melkein jo 12.

Söin ja kirjoitin postikortit. Kävelin sitten kävelykadun toiseen päähän, jossa turistit kyselivät minulta miten pääsee rinteen huipulla olevaan kuninkaanlinnaan. Olin sitä itsekin funtsinut, mutta olin nähnyt eräässä risteyksessä kyltin jossa mainittiin linna ja heti perään "No visit", joten eipä tuonne taida pääsyä olla. Linnassa liehui vielä lippu salossa, eikös se tarkoita silloin sitä että itse kunukin on kotona?

Kununlinna mäen päällä.

Kävin kirkossa, se ei ollut sisältä kovinkaan ihmeellinen. Äitee oli ennen matkaa neuvonut, että kirkon alapuolella on vessat - nyt olisi ollut sinne tarvetta mennäkin, mutta enpähän vaan vessoja löytänyt.

Vaduz, Liechtenstein.

Kello tuli 13, ja olin aiemmin lukenut opaskirjasta, että Vaduzin postimuseossa (Städtle 37) kannattaisi piipahtaa. Se avattiin klo 13 (oli kai se aamullakin auki, mutta kiinni tunnin verran puolilta päivin), ja jos museo on ilmainen niin miksipä en sinne menisi. Täysi floppihan se oli, pari piskuista salia eikä mitään ihmeellistä nähtävää, mutta pääsinpähän ainakin käymään vessassa. Yläkerran museo oli remontissa.

Hetken aikaa istuskelin puiden varjossa katsellen ihmisiä, kunnes huomasin oksilta putoilevan jotain semmoisia keltaisia leppäkertun näköisiä hyönteisiä, jotka purivat kipeästi. Kävin viemässä kortit postiin, ja päätin käydä juomassa vielä oluen viereisellä terassilla. Vaikka istuskelin varjon alla, niin keli tuntui kuumalta kun en ollut sellaiseen tottunut. Eräällä seinustalla näin pienen sääaseman, joka indikoi Celsius-asteita olevan liki kolmisenkymmentä.

Sääasema.

Lehto.

Lunta.

Oluen jälkeen yritin väkisin vielä hieman kierrellä, mutta kun ei ole mitään kiertämistä. Samat aasialaiset turistit tulivat ties kuinka monennetta kertaa vastaan. Palasin bussipysäkille katsomaan, miten busseja sattuisi menemään. Aikataulun mukaan klo 14.26 piti mennä bussi, vaan eipä sitä koskaan tullut. Piti odottaa 15 minuuttia seuraavaa bussia, joka tällä kertaa tulikin. Mä en tiedä, olisiko takaovesta saanut nousta kyytiin, mutta nousiin bussiin niin kuin Suomessa; etuovesta ja näytin vielä lippua kuskille.

Vaduzin bussiasema.

Bussi oli täynnä väkeä; mä istuin takaosassa koululaisten keskellä, selkä menosuuntaan päin. Ilmastointi ei toiminut tai sitten sitä ei oltu laitettu päälle, ja siellä oli varmasti 40 astetta kuumaa. Alle kymmenvuotiaat lapset melusivat niin, että järki meinasi lähteä. Miksi jumalauta niillä täytyy olla täällä koulua kesälläkin? Ne roikkuivat tangoissa kuin pienet apinat. Jossain vaiheessa joku keksi alkaa takomaan pehmeitä istuintyynyjä niin, että vuosikausien pölyt nousivat ilmaan. Tästä innostuneena kaikki bussin penskat alkoivat takomaan istuintyynyjä niin, että ilma oli aivan ruskeana pölystä. Kyllä mä olisin sanonut niille jos olisin saksaa osannut. Nyt tyydyin kyttäilemään etuosasta paikkaa, jos sellainen vapautuisi. Varmaan noin vartin päästä vapautuikin ja mä ryykäsin siihen istumaan. Käytävän toisella puolen istui aggressiivinen kännikala, joka alkoi solvaamaan minua saksaksi. Aivan uskomaton matka, pahin koskaan. Ajattelin, että matka ei lopu ikinä.

Ruuhkaa Vaduzissa.

Linnanen.

Takaisin Sargansissa oli jo helpompaa. Juna lähtisi vasta vartin kuluttua joten ehdin kauppaan ostamaan juotavaa - se helkkarin tyynypöly tuntui jääneen kurkkuun lopullisesti. Sveitsissä juomavesikin on törkykallista - puolen litran pullo 3,50 frangia! Tämä siis Eviania; löysin nyt pullon OK-merkkistä vettä, joka maistui karsealta mutta maksoi vain 1,50 frangia.

Juna tuli ajallaan. Ymmärsin jopa saksankielisestä asemakuulutuksesta sen verran, että osasin siirtyä oikeaan kohtaan asemalaituria (mulla oli kakkosluokan lippu), ja tämän ansiosta sain hyvän istumapaikan muuten niin melko täydessä junassa.

Sargansin juna-asema.

Junassa oli kärrymyynti ja ravintolavaunukin, mutta tyydyin vain lepuuttelemaan jalkojani ja ihailemaan maisemia. Koitin mä niitä kuvatakin, mutta aina juna huojahti sen verran tai tuli joku tunneli eteen pilaamaan otokset.

Takaisin Zürichissa olin puoli viiden maissa. Ilma tuntui vielä kuumemmalta kuin Vaduzissa. Kävin ostamassa K-kioskista pari kaljaa, ennen kuin palasin hotellille. Matkalla näin, miten edessäni ollut nuori nainen lähti yhtäkkiä juoksemaan keskelle ajotietä ja meinasi jäädä auton ja moottoripyörän alle, seisauttaen lopulta koko liikenteen. Sitten palasi jalkakäytävälle ja alkoi hakkaamaan ohikulkevia ihmisiä HM:n muovikassilla naamaan ja huutamaan jotain. Mikä lie nisti. Zürichissa oli kuulemma paljon narkomaaneja, jotka tykittivät kamaa rautatieaseman lähettyvillä olevassa Platzspitz-puistossa - ja jota itse asiassa kutsuttiinkin jo puolivirallisesti "Needle parkiksi". Joka tapauksessa, pelästyin itsekin tätä vähän. Muita häiriköitä en ollut matkan aikana nähnyt - enkä sen jälkeenkään.

Hotellilla yllätyin kun respansetä ilmoitti minulle olevan postia. Hetken tutkittuani huomasin niiden kuuluvan Mr. Adamsille. Sama huone kuin minulla, mutta oli vieraillut huoneessani ennen minua. Kävin palauttamassa ne respaan. Otin kaljan, surffasin netissä, lepäsin ja latasin akut (en niinkään ruumiillisia vaan aktiivirannekkeen & puhelimen) ja kävin suihkussa pesemässä Liechtensteinin pölyt pois itsestäni.

Lepohetken jälkeen lähdin kylille kävelylle. Vaikka oli ilta niin oli vielä melko kuuma. Menin erääseen englantilaiseen pubiin, jossa ilahduttavasti sai tilata itse oluen tiskiltä ja maksaa saman tien, eikä aina odottaa ja vaivata tarjoilijaa. En pitänyt kiirettä oluen juonnin suhteen, mutta oluen jälkeen kävin etsimässä vessaa. Myyjä kysyi heti puhunko suomea (suomeksi). Arvasi sen kuulemma välittömästi aksentistani, vaikka totesin sen olevan mahdotonta. Olisi pitänyt varmaan jutella enempi... mutta luonto kutsui.

Illallispuoli hoitui kippolassa, jossa olin ainoa asiakas. Semmoinen on aina virhe. Ruoka oli kumminkin hyvää ja melko edukas, mutta silti mietin että saakohan siitä sitten vatsataudin. Muut vaan tietävät sellaiset jutut ja jäävät siksi tulematta tällaisiin paikkoihin.

Sen kummemmin en jaksanut iltamenoja katsella, jotenkin se koko päivän retkeily vie voimat. Ei muuta kuin kaupan kautta hotellille pötköttämään ja katselemaan telkkaa.