401# Zürich, 2

1.7.2015, Wednesday, +32, Clear, Zurich, Switzerland

Päivän retkikohde.

Heräsin klo 7.30, mutta torkutin kahdeksaan saakka. Sittenkin vielä kupeksin suihkun ja surffailun kanssa, enkä päässyt aamiaiselle vasta kuin hieman ennen yhdeksää. Sama aamiainen kuin edellisenäkin aamuna. Amerikkalainen vanhuspariskunta oli myös.

Mä en tiedä laittavatko ulkomailla ihmiset maitoa kahviinsa blandikseksi, sillä täälläkin oli tarjolla vain kuumaa maitoa peltipurkissa jolloin siihen kajoaminenkin oli mahdotonta. Veikkaisin kuuman maidon olevan tarkoitus käytettävän esimerkiksi kaakaoon? Mutta mä olen salaa lorauttanut sitä aina hieman kahvin sekaan. Muuten kahvi on ollut ulkomaiseksi ihmeen hyvää.

Huoneestani lähdin ennen kymmentä. Vaikka minulla ei mikään tiukka päivän ohjelma ollutkaan suunnitteilla niin en halunnut törmätä siivoojiiin; huoneessani haisi hirveälle ja tyhjiä oluttölkkejä oli jostain kertynyt. Marssin ensiksi taas juna-asemalle. Olin päättänyt tehdän retken Uetlibergiin; se oli n. 860 metriä korkea mäennyppylä Zürichin vieressä, joka tarjosi ainakin näkymät kaupunkiin eikä sinne olisi kovin pitkä junamatkakaan.

Koitin ostaa junalippua automaatista, mutta se osoittautui liian haasteelliseksi tehtäväksi. Automaatteja oli erilaisia enkä tiennyt pitikö eri kohteisiin ostaa lippu eri (firman?) automaatista, enkä tiennyt zoneista tms tuon taivaallista. Joten piti mennä taas jonottamaan samaan lipputiskiin. Näin yhdessä kassatiskissä saman naisen, joka möi myi minulle edellispäivänä lipun Vaduziin ja toivoin etten joutuisi hänen asiakkaakseen. En onneksi, vaan semmoisen rillipäisen pojan. Hän myi minulle riittävän lipun, joka oli voimassa vuorokauden. Mun olisi kannattanut ostaa lippu vasta iltapäillä, koska sitten olisin päässyt samalla lipulla seuraavana päivänä lentoasemallekin; nyt meni 6,60 frangia haaskuun.

Junalinja oli S10 ja Uetliberg oli pääasema, joskin jotkin S10-junat menivät eri paikkaan haarautuen väliasemalta, joten tarkkana kannatti olla. Juna lähti laiturilta 22, jonka löytäminen oli jo astetta vaikeampaa. Raiteet 1-18 olivat yläkerrassa, 19-44 sijaitsivat alakerrassa. Menin siis liukuportaat alakertaan. Lipunmyynnistä tuntui olevan puolen kilometrin matka ennen kuin oikea raide viimein aseman vasemmalta puolelta löytyi. Sen verran oli onneksi aikaa, että ehdin vielä käydä ostamassa lisää etovaa OK-vettä.

Junamatka kesti vain reilut 20 minuuttia, nousten maltillisen tasaisesti mäenrinnettä ylöspäin.Vähätkin matkustajat jäivät välipysäkeillä pois, vain pari poikaa maastopyörineen jatkoi perille saakka kanssani. Taisivat harrastaa alamäkiajoa, joka ymmärtääkseni olikin suosittu laji. Myös vaellusreittejä täällä olisi ollut paljon, ja mielessäni harmittelinkin ettei semmoiseen ollut tällä kertaa mahdollisuuksia.

Uetlibergin juna-asema.

Maaseutu.

Liikennemerkki jalankulkijoille.

Uetlibergin asemalla oli pieni ravintola, näköalatasanne ja lasten leikkipaikka. Täältä lähti polkuja ympäriinsä, mutta itse otin suunnaksi Uto Kulmin, joka on pieni hotellin Uetlibergin huipulla. Sinne oli juna-asemalta kymmenen minuutin matka, mutta se oli jyrkkää ylämäkeä ja portaita, joten aikamoisen raskas. Ylhäällä näköalat olivat kuitenkin hienot; toki piti olla sellainen kirkas päivä jotta mitään näkisi, nyt sellainen osui onneksi kohdallensa. Uto Kulmille oli rakennettu vielä jonkinlainen torni, jonne normaalisti kai pääsi kiipeämään, mutta nyt siinä oli korjaustyöt käynnissä ja pääsy kielletty. Nettisivuilla oli kuitenkin web-kamera, joka räpsi kymmenen minuutin välein kuvaa, joten kotin hengailla näköalapaikalla sen aikaa että Pp minut Suomessa siihen bongaisi.

Siellähän se Zürich on.

Torni.

Tarkistin maisemat, istuin hetken aikaa puiden varjossa juoden ja syöden eväitä. Siihen tuli joku nuori mies virittelemään kolmijalkaa ja vakuuttavan näköistä kameraa, ja hetken ajan päästä tuli luokseni ja kysyi haluanko osallistua johonkin matkailuohjelman haastatteluun. Kieltäydyin luonnollisesti kunniasta. Sanoi kuitenkin tunnistaneensa minut heti suomalaiseksi aksentistani - taas!

Vaelluspolulle tästä.

Kelpaisi patikoida.

Hotellissa oli myös ravintola, jossa olisin halunnut käydä juomassa vaikka yhden oluen kuuman päivän kunniaksi, mutta en ymmärtänyt miten se toimi. Tarjoilija pysäytti minut ja hoki jotain selbst-juttua, eli varmaan olisi pitänyt itse hakea jostain juomat, mutta mistä? En nähnyt kuin keittiön. Joten pakenin paikalta etten mokaisi itseäni enempää.

Palasin takaisin alas Uetlibergin juna-asemalle ja kävin baarissa. Täällä sain sentään itselleni oluen haettua. Junia kulki Uetlibergin ja Zürichin välillä puolen tunnin välein, joten ennätin käydä vielä vessassakin. Iloa tuotti myöskin taskussani ollut vuorokausilippu; jos olisin ostanut yksittäislipun, niin täällä se olisi pitänyt ostaa automaatista ja toisekseen, luulenpa että vuorokausilippu tuli jo hieman halvemmaksikin? Taisi maksaa jotain 17 frangia. Sinällänsä lippuja ei kysytty missään vaiheessa, joten periaatteessa hukkainvestointi, mutta junassa varoitettiin kyllä lipuntarkastajista ja sakoista - ensimmäinen sakko oli kuulemma vielä melko pieni, mutta jos jäi toisen kerran kiinni pummilla matkustamisesta, piti jo pulittaa huomattavasti enemmän.

S10-juna Uetlibergin asemalla.

Matkustus helppoa infotaulujen ansiosta.

Takaisin Zürichin asemalla onnistuin yllättämään itsenikin ja osasin suoraan ykkösellä Bahnhofstrasselle. Se oli Sveitsin "arvokkain" katu; siellä oli merkkiliikkeitä, timantti- ja kultakauppoja, pankkien pääkonttoreita jne. Kuulemma kultavarastot ja pankkiholvit olivat suoraan jalkakäytävien alapuolella. Ihmiset kulkivat kuumasta päivästä huolimatta hienoissa puvuissaan ja minua vähän hävetti oma vaatetukseni.

Koenigsegg. Tuleva autoni.

Käveltyäni itseni lähes uuvuksiin päädyin jälleen Grossmünsterin kirkolle. Olin tarkistanut hotellissa matkaopaskirjastani, että torneihin pitäisi kyllä päästä kiipeämään. Istuskelin hetken kirkon penkeillä, siellä oli ihan viileää. Kirkkosalin takana oli joku jätkä istuskelemassa pöydän ääressä ja kävin kysymässä häneltä miten torniin pääsisi. Ukko pyyti 4 frangia sisäänpääsymaksua ja ohjasi sen jälkeen pienelle ovelle - jossa olisi voinut kuvitella olevan siivouskomero tai sakasti tms.

Ensimmäiset 60 rappua olivat hyvin kapeita kierreportaita, ja vähänkin isomman kaverin oli niitä jo vaikea kivuta ylöspäin - etenkin jos sattui tulemaan vastaantulija. Sitten vähän helpotti ja pystyi jo olemaan selkä suorana ja levähdystasanteitakin oli enemmän. Portaita oli mun laskujen mukaan kaiken kaikkiaan 186 - ja kyllähän siinä hiki lähti uudestaan virtaamaan ja jalat menivät hapoille. Kuvasin maisemat ja palasin alas.

Kirkon tornin kierreportaat.

Kännykkäkuvaa Grossmünsterin tornista otettuna.

Löysin itselleni lounaspaikan. Tilasin kaljan ja jonkun makkarajutun joka olikin aika tuhti annos. Kävin sitten vielä samassa minimarketissa jossa olin shoppaillut jo pari kertaa aiemmin ja ostin vittuuntuneen oloiselta jätkältä hieman juomista. Palasin hyvin ansaitulle lepotauolle hotelliin. Oli kovin kuumakin.

Valotolppa.

Nukkumisessa, suihkussa ja ihmettelyssä meni melkein neljä tuntia. Sitten kylille. Tein pitkän kävelylenkin, joskin mitään uutta ja merkittävää ei vastaan enää tullut. Nyt oli kyllä Zürich nähty. Rantaterassilla kävin juomassa vielä oluen, Kämpin hinnat.Löysin saman kebab-paikan kuin ensimmäisenä päivänä josta olin kovasti tykännyt ja kävin siellä nytkin uudelleen, taisi olla paikan nimi 1001, osoitteessa Niederdorfstrasse 4. Otin eri kebabin kuin viimeksi. Se ei ollut yhtä hyvä kuin se ensimmäinen, mutta 4/5. Samaan pöytään änkesi joku ukko; ensiksi se viskasi tuhkakupin maahan ja kysyi en kai polta. Hetkeä myöhemmin joku amerikkalaisturisti kaatoi kokiksen ukkelin niskaan. Käsittämätöntä porukkaa.

Rantaraitin kaljapaikka.

Kävelin vielä hetkisen ja olisin käynyt Coopissa, joka on täällä yleinen kauppaketju, mutta jonot olivat kuin Hesassa juhannuksen alla. Kävin sitten vain rautatieaseman kioskissa hakemassa tölkillisen olutta ja palasin tolkuttomassa kuumuudessa hotelille katselemaan telkkaa ja dataamaan.