345# Lontoo, 3

16.7.2014, Keskiviikko

+27, Clear, London UK

Ihan hyvin nukutti. Kello herätti taas klo 7.30. Ensiksi aamiaiselle, oli samanlainen kuin edellisenäkin aamuna, mutta koska tiedettiin miten käyttäytyä ja mitä odottaa, se ei ollut yhtä masentava kokemus. Huomasimme, että aamiaiselle kannatti tosiaan pyrkiä heti klo 8, tai muuten joutui odottamaan vapaata pöytää käytävällä. Varsinainen aamiaissalonki.

Otimme metron Westministeriin. Matkalla nähtiin taas suomalaisia, niitä on näkynyt yllättävän paljon. Ylitimme Thamesin, ja kävelimme London Eyen lipunmyyntiin. Kello ei ollut vielä kymmentä, mutta lipunmyynti oli jo auki ja jonkin verran jonoakin kertynyt. Kassoja oli onneksi monta, joten lippujen jonottamiseen ei mennyt kuin 10 minuuttia. Pääsymaksu oli £20,95 / naama, mutta yrittivät myydä combo-lippuja muiden nähtävyyksien kanssa. Joten jos on menossa esim. Sea Lifeen, Madame Tussaudiin tms, niin kannattaahan tuota harkita. Pakkomöivät myös näköalakartan hintaan £1.

Sisään London Eyeen.

Toinen jono oli itse maailmanpyörän luo. Maksua vastaan saa ostaa priority-lippuja, mutta koska jono oli vielä minimaalinen näin aamusta, niin ei sellaista olisi ollut mitään järkeä ostaa. En edes tiedä paljonko se olisi maksanut. Joka tapauksessa, jonotus tässä vaiheessa kesti ehkä 5 minuuttia. En tiedä muodostuuko jonot ylipäätänsä kovin isoiksi; London Eyessä on 32 vaunua, ja jokaiseen mahtuu 25 henkilöä, eli kerrallaan 800 ihmistä. Maailmanpyörä tekee yhden kiepin, joka kestää n. 30 minuuttia. Onhan se paljon väkeä. Lisäksi Lontooseen on avattu uusi näköalapaikka The Shards, jospa se syö vähän ihmismäärää London Eyestäkin?

Charing Cross.

Thames.

Matkalla pyörälle räpsittiin naamasta kuvat (matkamuistoa varten, terrori-iskua varten?), ja laukut tutkittiin, taskutkin päällisin puolin. Sisään ei saanut viedä alkoholia eikä mitään terävää. Koppia ei tällä kertaa ängetty täyteen, ei meitä siinä 25 henkilöä ollut, mutta aina parempi, kun mahtui vähän liikkumaan ja vaihtelemaan paikkoja. Aurinko paistoi ulkona kuumasti, mutta onneksi kopissa oli ilmastointi. Harmi kun ei ollut lasilattiaa.

City.

Kierroksen jälkeen ihmeteltiin, kun naiset tutkivat taitetuilla peilellä, ettei penkkien alle oltu jätetty mitään (pommia?). Maisemat olivat hienoja, ja muutenkin miellyttävä kokemus, ei mitään pahaa sanottavaa. 4+/5. Mennen tullen jätti London Eye sen Hesan pyörän varjoonsa.

Olimme nähneet MI6-talon maailmanpyörästä Thames-joen rannalla, joten pitihän se käydä bongaamassa lähempääkin, kun kerran James Bond on varsinaisen Lontoon matkamme teema. Siitäkin tuli varmasti parin kilometrin kävelylisä päivän reittiin, joten kyllä jalat ovat täällä koetuksella. Kuvattuamme pytingin ylitimme jälleen Thamesin, ja menimme Pimlicon metroasemalle ja jatkoimme aina Spitalfieldsiin saakka.

MI6. James Bondin duunipaikka.

Täällä etsimme The Ten Bells -pubin, joka oli keskeisessä asemassa Viiltäjä-Jackin aikoihin. Huorat ryypiskelivät pubissa ja Jack kävi sieltä valitsemassa uhrinsa. Pubi on tosin noista ajoista siirretty 10 metriä etäämmäksi, joten aivan sama se ei ole kuin aiemmin, paitsi nimeltään. Vanhan näköinen paikka kuitenkin. Kävimme siellä oluella, olimme ainoat asiakkaat. Täältä olisi pitänyt saada ruokaakin, mutta pubi oli todennäköisesti jaettu yläkertaan jossa olisi ollut syömäpuoli. Tämä oli vain kaljoittelijoille. Myyjänä oli ehkä maailman tylyin ihminen, tuntui juurikin siltä ettei herraa kiinnostanut työskentely saatikka turistiasiakkaat ollenkaan. Muutenkin paikka oli superräkälä, vessatkin karmeat. Saimme kuitenkin houkuteltua asiakkaita paikalle - kukaan ei uskalla mennä pubiin jossa ei ole muita asiakkaita - joten myyjän olisi kuulunut olla meille kiitollinen. Työpaikkailmoitus pubin ikkunassa oli kuitenkin hauska; se jopa houkutteli paikalle pari sädehtivää neitosta kysymään baarimaijan vakanssia.

The Ten Bells.

Pubin saniteettitilat.

Työpaikkailmoitus.

Juomisten jälkeen jatkoimme eteenpäin. Spitalfields vaikutti vähän semmoiselta perusenglantilaiselta asuinalueelta, ja kieltämättä muita turisteja täällä ei näkynytkään. Pop Up -myymälät bongattiin, siellä oli jopa Marimekon liike, jossa yllättäen japanilaisia asiakkaita.

Valitsimme ruokapaikaksi pubin Liverpool Streetin aseman läheisyydestä. Otin Fish & chipsin, ainoan ruokalajin jonka britit osaa tehdä. Herneet olivat menneet pieleen, halusin garden-muodossa mutta tulivat smashina.

Ruoan jälkeen metrolla muutama pysäkki Tower Hillin asemalle. Ostimme liput Toweriin, maksoi £22 / naama. Tower oli tuhat vuotta vanha keskiaikainen linna, joka oli toiminut mm. kuninkaalisena palatsina ja vankilana. Se oli ihan kohtalainen nähtävyys; tietysti aivan jumalattoman suuri, ja kaikkea ei jaksanut kiertää. Kävelimme kuitenkin muurin päällä ja torneissa, jossa oli resturoituja arvohenkilöiden huoneita. Näimme myös Traitor Gaten, josta vangit aikoinaan Towerille tuotiin. Näimme korppeja, joilla oli jopa oma hoitajansa. Tarina kertoo, että Lontoo tuhoutuu jos korpit lentävät tiehensä. Niinpä korppien siivet olivat typistettyjä, etteivät ne pystyisi lentämään.

Tower.

Kunun huone?

Korpit.

Täällä säilytettiin myös kruununjalokiviä. Niitä katselmoidakseen sai jonotella kuumassa tovin. Varmasti viikonloppuisin ja juhlapyhinä jonot olisivat moninkertaiset, mutta kyllä nytkin hiki tuli. Tosin sisätilat oli järjestetty fiksusti niin, että liukuhihna ohjasi väkeä väkisinkin eteenpäin, ettei pällistelijöitä jäänyt tukkeeksi, ja kaikki näkivät jalokivet halutessaan (liukuhinan alkupäähän pääsi halutessaan palaamaan, jos halusi nähdä ne toistamiseen). Valokuvaus oli jälleen ankarasti kielletty, ja nähtiinkin muutamien kokeilevan onneaan ja heti oli vartija iholla, joten kuvaamiset jäi taas väliin.

Tower Bridge.

Traitors gate.

Jalat olivat täysin puhki, joten otimme tulikuuman metron ja matkustimme 16 pysäkin verran takaisin Hammersmithiin. Ostimme WH Smithistä vedet, sellainen upposi hetkessä.

Hotellilla lepäsimme vähän. Päivä oli ollut raskas, joten emme jaksaneet enää lähteä metrolla sen pidemmälle, vaan päätimme tutkia lähialueen tarjontaa. Sen verran pistäydyttiin metroasemalla, että saimme ladattua lisää top upia Oyster cardeihimme. Sen pystyi maksamaan pankkikortilla. Kesken maksamisen musta äijä pyrki iholle jotain kysymään, ja suuttui kun ajoimme sen tiehensä katsomatta edes koko ukkoa. Jos kyse ei ollut kusetusyrityksestä, niin sen verran pitää olla ihmisellä tapoja ettei tule häiritsemään kun toinen maksaa pankkikortilla ostoksia. Todennäköisesti olisi halunnut myydä feikkilippuja turisteille tai sitten tosiaan kalastella pin-koodia ja pankkikorttia itselleen.

Ruokapaikan valinta oli jälleen kerran ongelma. Olimme nähneet asemaa vastapäätä Nando's -ravintolan, joka oli ilmeisesti ketju. Ihmisiä söi jonkin verran terassilla, ja ruoka näytti ihan jees. Menimme sisään, tarjoilija saattoi pöytään, mutta täällä olisi pitänyt käydä tekemässä itse tilaus kassalle + tilaaminen vaikutti liki mahdottomalta turistin osata tehdä, joten jouduimme häipymään kesken kaiken pois.

Vähän matkan päässä oli Bill's, jota päätimme kokeilla seuraavaksi. Ravintoloiden ulkopuolella saattaa olla menu, mutta yleensä siihen on myös katettu pöytä niin, ettei menua pääse katsomaan häiritsemättä pöydässä istuvia. Pyysimme tarjoilijalta menut, päätimme jäädä kyseiseen paikkaan. Mä en uskaltanut riskeerata, ja tilasin hampurilaisen. Pp tilasi risoton. Mun hamppis oli hyvä, maistuva ja mehevä eikä semmoinen kuiva kuten ne yleensä on, arvosana 4/5. Pp:n risotto oli kuulemma täyttä paskaa.

Väsytti ja hotellilla olimme ennätysaikaisin, jo puoli kymmenen aikoihin. Loppuilta kului suihkun kanssa kamppailemiseen ja Big Brotherin katsomiseen.