343# Lontoo, 1

14.7.2014, Maanantai

+24, Scattered Clouds, London UK

Sit olis taas aika kurvata pienelle reissulle. Kesäloman kunniaksi. Paljon on vettä virrannut Thamesissa, kun viimeksi olin Lontoossa. Tarkistus blogista, kolme vuottahan siitä on. Matkaseuraksi minulla oli tällä kertaa kunnia saada Pp, joka on vannoutunut Englannin antifani.

Lähtöä edeltävänä yönä nukuin huonosti, niin aina. Ehkä neljän tunnin unet? Futiksen MM-kisojen loppuottelu valvotti, ja hienoinen matkakuume. Heräsin klo 4.45. Aamiainen naamariin, taksin tilaus ja 4 minuutin päästä istuin jo taksissa. Kentällä vähän ennen kuutta.

Check in Heathrow'hun oli tehty jo lauantai-iltana. Jo silloin nettisivuilla oli ilmoitettu, että lento on ylibuukattu, ja pyydettiin harkitsemaan vapaaehtoisia jotka voisivat korvausta vastaan siirtää lentonsa myöhemmäksi. Outoa. En ole tuommoiseen törmännyt, vaikka toki minutkin on kerran vedetty lentokoneen portilla sivuun kun on  ilmennyt ettei paikkoja ole, jolloin olen saanut paikan business-luokassa.

Automaatilla piti kuitenkin vielä tulostaa matkalaukkuihin tägit. Sellaista en ole aiemmin tehnyt, joten se oli vähän hermostuttavaa. Hesassahan lähtee koneita kolmessa syklissä, ja varsinkin aamuisin jonot ovat suuret. Vähän aikaa jonotimme automaatille, se oli onneksi aika selkeä ja saimme siitä niin check in -laput kuin matkalaukkutägitkin. Sen liimaaminen matkalaukkuunkaan ei ollut mikään iso ongelma. Sitten veimme laukut baggage dropiin, jossa laukun tägi piti vielä skannata viivakoodinlukijalla ja sen jälkeen liukuhihna lähetti matkalaukun matkaan. Toki olisi halutessaan päässyt vielä ihmisvirkailijankin luokse, mutta siihen oli aikamoinen jono. Ja kuitenkin tämä pitää jossain vaiheessa opetella; siihen on menty että henkilökunta pois ja itse pitää kaikki tehdä. Kurjaa.

Turvatarkastus tuntui olevan hivenen tarkempi kuin ennen. Kirottu metallinpaljastin vielä piippas mun kohdalla, joten jouduin kopeloitavaksi, ja lisäksi repussani ollut sanakirja piti kaivaa esiin.

Turvatarkastuksesta selvittyämme menimme kahveelle. Kuppi kahvia + makuvesipullo maksoivat 7,30€ eli vanhassa rahassa yli 50 mk. Täydellistä ryöstöä!

Kone lähti non-schengen-alueelta, joten edessä oli vielä yksi passintarkastus. Sen pystyi hoitamaan kätevästi automaatissa. Ehkä ensimmäisellä kerralla vähän jännitti siihen mennä, mutta nyt se oli ihan pala kakkua. Ja kaiken lisäksi ihmisvirkailijan luo oli taas rangaistukseksi kehkeytynyt melkoinen jono.

Käytiin vielä wc:ssä, sitten lähtöportille. Kuuluttivat vapaaehtoisia koneista jättäytyjiä, korvaus olisi 200€. Varmaan joku suostuikin, koska tämän jälkeen asiaan ei enää palattu. Paikkamme oli rivillä 30. Istuin keskipaikalla, Pp ikkunapaikalla, viereeni tuli vielä joku ulkomaalainen nainen, joka vaikutti jonkinlaiselta vaatesuunnittelijana, kun koko matkan pläräsi tabletistaan vaatteiden kuvia jne. Vähän aikaa piti odotella ylimääräistä, ennen kuin kone pääsi matkaan. Meillä oli kuitenkin myötätuuli, joten saatiin aikaa kiinni. Koneessa tarjottiin perusfinski-aamiainen - kaffe ja kalkkunaleipä, jossa tietenkin munaa ettei Pp voinut sitä syödä - ja alkaneen loman ja matkan kunniksi ostimme pikkoloputelit shampanjaa, á 10 €.

Perille laskeuduttiin melko lailla aikataulussa, eli kymmentä yli yhdeksän paikallista aikaa. Käytiin vessassa, jonotettiin sitten passintarkastukseen. Koska Iso-Britannia ei ole Schengenmaa, niin täällä on passintarkastus. Siihen kului aikaa varmaan 20 minuuttia, olisi siellä ollut tarjolla samanlainen automaattitarkastus kuin Suomenkin päässä, mutta emme huomanneet tarpeeksi ajoissa sitä, emmekä näin ollen jaksaneet enää jonosta poistua.

Matkalaukut olivat jo saaapuneet hihnalle, joten nappasimme ne mukaamme ja aloimme etsiä reittiä Undergroundille. Heathrow'n kentällä oli hyvät opasteet, kunhan ne osasi katonrajasta bongata, joten liukuhihnakäytävä maanalaiseen ei tuottanut ongelmia. Metroaseman edestä ostimme automaatista Oyster Cardit, se oli varsin helppoa. Kortti maksoi itsessään £5, ja latasimme kortille £25 edestä arvoa. Kortista ei pitäisi vuorokauden sisällä kulua enempää arvoa kuin £8,50, mikä on Travel Day cardin hinta.

Jatkoimme liukuportaat alas metrolaiturille, ja otimme Piccadilly Line-metro Hammersmithiin, jossa hotellimme Comfotel Blu oli. Matka kesti ehkä puolisen tuntia. Asemalta löysimme aika helposti oikean kadun, jolla hotellimme oli. Sinne oli ehkä 600 metriä metroasemalta, hotellilla olimme vähän ennen yhtätoista. Comfotel Blu-hotellin vieressä oli Comfotel Grn, mutta onneksi olimme tarkkaavaisia emmekä möhlineet menemällä väärään hotelliin. Hotelli vaikutti aika pieneltä ja räkälältä, semmoiselta rivitalolta kuten Englannissa aina on. Emme saaneet vielä huonetta, mutta pystyimme tekemään check inin ja saimme avainkortin. Jätinmme matkalaukut hotellille, ja lähdimme itse ulos suunnittelemaan, minne sitä voisi kolmeksi tunniksi mennä.

Hotellimme Comfotel Blun fasadi.

Hotellimme takaata. Kuvan keskellä huoneemme ikkuna.

Palasimme takaisin metroasemalle, ja päätimme ottaa metron Hyde Park Corneriin. Metroportilla ihmettelin kun portti ei avaunutkaan ja näytöllä luki "Seek assistance". Näytin lippua virkailijalle, joka nauroi korttia ja sanoi ettei tuolla maanalaiseen päästä. En oikein tajunnut vieläkään, ennen kuin sitten juolahti mieleen, että ei saatana, tämähän on hotellin avainkortti :D No, sinisiä korttejahan ne on molemmat, mutta kyllä minua hävetti loppupäivän. Pp sai tietysti makeat vappunaurut.

Kävelimme Hyde Parkiin, ostimme vedet kioskilta ja kaffelasta pahanmakuiset ja kuivat patongit, á £5 ja vesi á £0,85. Kallista sano. Istuimme penkillä, katselimme ihmisiä ja vesilintuja lammella ja mutustelimme pahanmakuiset leipämme. Kyllä sillä pahin nälkä talttui joten kävelimme sitten Hyde Parkista Buckingham Palacen eteen, jossa nappasimme pakolliset turistikuvat ja istuimme sitten ruohikolle puiden varjoon. Oli aika kuuma ja aurinko paistoi.

Hyde Park.

Buckingham Palace.

Hetken huilattuamme kävelimme Piccadilly Circukseen, nappasimme jälleen muutamat turistikuvat ja sitten poikkesimme pubiin oluelle. Teki terää. Alkoi olla jo iltapäivä, joten otimme metron takaisin Hammersmithiin ja palasimme hotelliin. Huone oli nyt jo valmiina; se oli kenkälaatikon kokoinen, siellä ei mahtunut edes matkalaukkua avaamaan, eikä siellä mahtunut liikkumaan yhtä aikaa, vaan toisen piti odottaa sillä välin sängyllä kun toinen huseerasi jotain. Ikkuna oli sisäpihalle, joten ehkäpä äänekkäin liikenteen meteli jäi korvien ulottumattomiin. Huoneessa oli mainostettu WiFi-yhteyttä, ja kyllähän se tavallaan olikin; ulko-oven vieressä älylaite saattoi hetkittäin bongata heikon signaalinrippeen, mutta ei sillä oikein surffaamaan pystynyt.

Piccadilly Circus.

Hetki huilattiin väsyneitä jalkojamme ja sitten lähdettiin taas. Tällä kertaa mentiin Westminsteriin asti, kuvattiin Big Ben, Parliamentti ja vastarannalla ollut London Eye. Kävelimme Thamesin rannoilla, ihmisiä oli paljolti. Meitä nälätti, mutta tältä alueelta oli ilmeisen turha ravintolaa etsiä. Lisäksi olimme jostain syystä jättäneet kartat hotelliin, joten päätimme sitten vetää mutulla. Otimme metron Oxford Circuksen asemalle. Täällä oli sentään edes toivoa ravintolasta, mutta emme päässeet italialaiseen, liikaa ihmisiä. Valitsimme sitten viereisen Angus Steakhousen, sinnekin piti vähän aikaa jonotella. Ruoan tilaus kesti, ja siinä vaiheessa ärsytti kun meidän jälkeen tulleet saivat ruoan ennen meitä. Lopulta mekin saimme omat ateriamme. Mä olin tilannut pihvin, kun pihvipaikassa kerran oltiin. Se oli täysin epäonnistunut; palanut, kuiva, ei medium. Arvosana 1/5.

Big Ben & Houses of Parliament.

Naapuripöydässä oli amerikkalaisturisteja, eivätkä he malttaneet olla kysymättä mistä maasta olimme kun puheemme kuulosti niin omituiselta. Eivät oikein aluksi tienneet Suomea, epäilivät varmaan sen olevan Neuvostoliiton alusmaita (ja siinähän he tietysti ovat oikeassa, joskaan me suomalaiset emme mielellämme myönnä olevamme venäläisiä), mutta lopulta alkoivat muistamaan tarinaa Nokiasta ja hyvästä ja maksuttomasta koulutusmahdollisuuksistamme.

Takaisin hotellilla olimme klo 22 jälkeen. Emme aivan ehtineet Tescoon, joten hieman harmitti kun kaupasta olisimme tarvinneet tarvikkeita. Testasimme molemmat huoneemme englantilaisen suihkun, joka osoittautui maineensa veroiseksi; jos halusi edes vähän lämmintä vettä, hanan piti olla puoliteholla. Jos vedentuloa laittoi suuremmaksi, vesikin muuttui kylmäksi. Outoa.