347# Lontoo, 5

18.7.2014, Perjantai

+30, Scattered Clouds, London UK

Yöllä ukkosti pariinkin otteeseen, joutui sulkemaan ikkunan. Kuuma oli nukkua kenkälaatikossa.

Kotiinpaluu olisi edessä illalla, joten aamiaisen jälkeen pakattiin kamat kasaan. Tehtiin check out, joskaan siinä ei ollut muuta tekemistä kuin antaa avainkortti respaan. Jätimme taas matkalaukut hotelliin, käsipakaasireput jouduttiin ottamaan mukaan hiostuttamaan selkää kun kaikkea ei sentään uskaltanut hotellillekaan jättää.

Kävelimme eilseen tapaan Goldhawk Roadin metroasemalle, ja otimme junan Royal Oakiin. Latasimme vähän lisäpaukkuja Oyster Cardiin. Kävelimme Westbourne Park Roadia pitkin ja etsimme Notting Hill-elokuvasta tutun sinisen oven. Löytyihän se Portobello Roadin kulmauksesta, osoitteesta Westbourne Park RD 280.

Sininen ovi Notting Hill -elokuvasta.

Kello oli kymmenen, ja Portobello Roadin markettikatu vasta availi kojujaan, mutta kadulle mahtui ainakin vielä kävelemään. Ei tosin löydetty mitään ostettavaakaan. Hedelmät näyttivät hyviltä.

Portobello Road.

Seuraavaksi suuntasimme King's Cross & St. Pancrasin asemalle. Oli tosissaan kuuma, tälle päivälle oli luvattu +32 ja kun ilmastointia ei ole niin maanalaiset jne ovat väenpaljoudessa kiehuvia. Etsimme asemalta Searcys-ravintolan, jossa on Euroopan pisin shampanjabaari.

Ja olihan sillä pituutta. Otettiin lasilliset shampanjaa, maksoi palvelumaksuineen yhteensä lähemmäs £34 ~ yli 40€, joten ei köyhille ollut tämä paikka. Ravintolassa oli lämmitettävät penkit ja puhaltimet, mutta ei ilmastointia, ja kun aurinko paistoi lasikaton läpi niin läkähtyähän sinne meinasi. 3/5.

Shampanjabaari Searcys.

Ei näillä hinnoilla...

Lähdimme kävelemään kohti Camden Townia. Se mikä näytti kartalla olevan lähellä, ei sitä ollutkaan, ainakaan tuollaisessa kuumuudessa. Matkaa oli ainakin pari kilometriä. Välillä piti levätä bussipysäkin varjossa. Viimein Camdeniin saavuttuamme etsimme ensimmäiseksi pubin. Istuimme kaljoilla terassilla, katselimme ohilipuvaa liikennettä, kiirehtiviä jalankulkijoita ja puntaa kerjääviä pummeja.

Jatkoimme markettialueelle, jossa oli tolkuttomasti ihmisiä, vaikka olikin perjantai. Viikonloppuna oli varmaan suurempi ryysis. Mitään emme saaneet ostettua tälläkään kertaa, tungos ja kuumuus piti siitä huolen.

Camden Town.

Lounaalla kävimme eräänlaisessa fiftari-paikassa nimeltään Poppies. Siellä oli erillinen takeaway-tiski, mutta myös pöytiintarjoilu kahdessa kerroksessa. Otimme pöydän. Pp valitsi limsan ja kanan, mä otin ison Fish & Chipsin ja Curious Brew Lager-oluen. Olut oli yksi parhaita jota olen koskaan maistanut, joten piti myöhemmin googletella tuo nimikin, kannattaa maistaa jos vastaan tulee, 5/5. Ruoka oli myös hyvä, mennen tullen voitti aikaisemman Fish & Chipsin, joskaan herneitä ei ollut tarjolla. Mainostivat kippolan ulkopuolella, että f&c oli voittanut äänestyksen Britannian parhaimmasta annoksesta. Tiedä siitä sentään vielä, mutta todella positiivinen kuva jäi. Eipä kai Pp:kään pahasti ruokaansa haukkunut. Palvelukin oli nopeaa.

Kuumuus ulkona tuntui lisääntyneen vielä pykälän verran, se oli lähes tolkutonta. Hetken aikaa piti etsiä metroasemaa, väentungoksen keskeltä sellainen löytyikin. Siinä ruuhkassa tunsin, miten reppuni sivutaskun vetoketju avattiin; nappasin repun heti selästäni alas, mutta enhän mä nähnyt ketä se oli. Yrittäjän harmiksi kyseisessä sivutaskussa ei ollut kuin sanakirja (joka myös jäi minulle), onneksi passi jne olivat toisessa taskussa. Mutta peljästyin kyllä. Tarkkana pitää olla.

Camden Townin vaateliikkeitä.

Hämmentyneenä meni keskittyminen metroasemien suhteen, joten menimme kaiken lisäksi vielä vähän mistiin. Seuraavaa oikeaa metroa pitikin jostain syystä odotella ruuhka-aikaan 8 min, joten voi kuvitella miten ahdas ja kuuma tunnelma junassa taas oli.

Palasimme nopeasti hotellille, otimme laukut kantoon ja kiirehdimme Hammersmithin metroasemalle. Onneksi tässä metrossa oli sen verran tilaa, että mahduimme laukkuinemme sisään. Juoksu kuumudessa painavine laukkuineen laittoi hien virtaamaan noroina selkäpuolella.

Metromatka lentokentälle kesti ehkä 40 minuuttia, se oli jonnin aikaa Terminal 4:sessa pysähdyksissä, ennen kuin jatkoi Terminal 1,2,3:seen. Finnairin koneet lähtevät terminaalista 3.

Teimme check innin automaatissa (vaikka mulle - ja pelkästään minulle olikin tullut tekstiviestillä ilmoitus, että check in on tehty?), ja haimme matkalaukkutägit ja veimme ne baggage dropiin. Vessassakaan ei oltu käyty aikoihin, joten hoidettiin se nyt pois alta (joskin hikoaminen oli varmaan haihduttanut kaikki juodut nesteet pois).

Sitten turvatarkastukseen, joka hoitui varsin nopeasti ja omalta osaltani helposti, Pp joutui tosin tarkempaan syyniin kun hänellä metallinpaljastin piippasi.

Kentän puolella ostimme Ice Teat kaupasta, puoli litraa katosi neljällä huikalla, ja sitten pubiin lähtökaljoille. Meillä ei olisi rahat riittäneet, mutta onneksi myyjä antoi närkästyneenä 10 pencen alennuksen. Kaikki fyrkat olivat menneet; olin vaihtanut 400€, ja lisäksi ostanut vähän kortilla ja Pp:lle olin pystyssä pitkälti toistasataa puntaa, joten rahaa Lontoossa menee ja paljon.

Harrodsin pikkumyymälän kautta portille ja koneeseen. Paikkamme olivat taas viimeisellä rivillä. Kone oli tupaten täynnä viimeistä paikkaa myöden, ja saimme vierustoverinkin ikkunapaikalle. Kone oli melkein 30 minuuttia myöhässä lastauksen vuoksi. Kalkkunaleipä tarjottiin ja ostimme lisäksi putelit shampanjaa onnistuneelle retkelle. Kone lasketui hieman yhden jälkeen lauantain vastaisena yönä melko lämpimälle Helsinki-Vantaan lentokentälle.

346# Lontoo, 4

17.7.2014, Torstai

+28, Partly cloudy, London UK

Aamutoimet entisellään. Muutama uusi naama, muuten aika lailla sama porukka samaan aikaan aamiaistamassa.

Ensiksi kävelimme Goldhawk Roadin asemalle ja otimme Circle linen junan Baker Streetille. Madame Tussaud oli aamupäivän ohjelmanumerossa, ja rakennus löytyy juurikin tuon Baker Streetin metroaseman kupeesta. Vahakabinetti avattiin klo 9.30, olimme hieman etuajassa. Sisälle kuitenkin pääsi jo, vaikka lipunmyynti vasta puolelta avautuikin. Väkeä oli kertynyt jo ennen meitä ja 40 minuuttia meni jonottamiseen. Lipunmyynnissä oli tosin vain yksi kassa, tätä selvitettiin sillä, että itse näyttelytilat eivät sitten menisi tukkoon ihmisistä. Minun oli tarkoitus jo kerran aikaisemmalla Lontoon vierailulla Tussaudissa käydä, mutta silloin jono oli ulos asti ja jonotus olisi kestänyt yli 3 tuntia, joten jäi väliin.

Sisäänpääsymaksu oli hulppeat £30 / aikuinen, joten ehkä kannattaa sitten niitä combo-lippuja tosiaan harkita jos nähtävyyskohteita aikoo bongata enemmänkin.

Vahakabinetissa bongattu Marilyn.

Näyttelysaleja oli monta, ryhmitelty filmitähtiin, urheilijoihin, laulajiin, kuninkaalisiin, valtioiden johtajiin jne. Vaikka lipunmyyntijono toimi puskurina, niin ihmisiä oli jo heti aamusta todella paljon, voin vain kuvitella paljonko niitä onkaan viikonloppuisin.

Beatles.

Skippasimme horror-luolan, koska se vaikutti lapselliselta, emmekä jaksaneet jonottaa pierunhajussa taas uutta 40 minuuttia. Myös 4d-elokuva skipattiin. Rakennuksen sisällä oli vielä semmoinen Linnanmäen mieleen tuova eteenpäin liikkuva junavaunu-systeemi, joka esitteli Lontoon eri historiavaiheita (pahoittelut lausehirviöstä). Se oli ok.

Aikaa kaikkinensa kului 2,5 tuntia, enemmänkin olisi mennyt aikaa jos tosiaan olisi käynyt horror-luolan ja sen elokuvajutun läpi. Eli vaikka sisäänpääsy oli kallis niin saihan siinä rahoilleen vastinetta. Ja varmaan lapsetkin tykkäävät. Annetaan nyt arvosana 4/5, joka ehkä on hivenen yläkanttiin silti.

Kävelimme Baker Streetiä ylöspäin, ohitimme Sherlock Holmesin museon. Jonoa näytti olevan sinnekin, jätimme sen tällä kertaa väliin. Jatkoimme Regent Parkiin. Etsimme Boat Hiring-paikan ja vuokrasimme soutuveneen puoleksi tunniksi. Se kun kuullosti jotenkin niin... meinasin sanoa akuankkamaiselta, mutta ehkä romanttiselta :D Pp hoiti soutupuolen kokkolalaisilla epäsopivilla airoilla, lintujen ja pulujen seassa. Oli todella kuuma.

Regent Parkissa vuokraamamme paatti.

Kaffelasta otimme vähän evästä ja juomaa ja jatkoimme Primrose Hillille, josta avautui hieno näköala Lontooseen. Mäki oli tietty kiivettävänä (olisikohan ollut 66 mpy), joten hiki tuli.

Primrose Hill ja takana avautuva Lontoo.

Jatkoimme St. John's Woodin metroasemalle, matkalla yritimme löytää lounaspaikkaa, mutta olivat kaikki verrattaen täysiä. Otimme metron  Knightsbridgeen, josta löysimme vähän ennen Harrodsin tavarataloa italialaisen ravintolan. Meidän lisäksi siellä ei montaa muuta asiakasta ollut, se oli vähän kallis, mutta ruoka oli hyvää. Söimme spaghetti bologneset.

Lounaan jälkeen Harrodsin tavarataloon, jossa Pp suoritti ostospuolen, mä en löytänyt mitään joskaan en mitään osannut sieltä etsiäkään. Muutama repputyyppi käännytettiin pois tavaratalon ovelta; ilmeisesti se piti vielä paikkaansa, että repun kanssa ei välttämättä asiaa tavarataloon ollut.

Harrodsin tavaratalo.

Kadun toisella puolen oli tuliaiskauppa, jossa vielä poikkesimme ennen kuin palasimme hotellille. Lepoa, juomista ja suihku, ja sitten lähdimme taas Oxford Circukseen syömään Bella Italiaan. Kovasti tuntuu olevan italialaisia ravintoloita täällä päin. Jouduimme suomalaisten viereen, mutta onneksi he olivat jo lopettelemassa illallistaan.

Kuja.

Otimme pizzet ja oluet, ihan hyvä ruoka, 3/5. Kotimatkalla käytiin vielä kuvaamassa Hyde Park Cornerista yksi juttu, joka oli jäänyt aiemmin kuvaamatta, ja sitten Tescon kautta kotia.

345# Lontoo, 3

16.7.2014, Keskiviikko

+27, Clear, London UK

Ihan hyvin nukutti. Kello herätti taas klo 7.30. Ensiksi aamiaiselle, oli samanlainen kuin edellisenäkin aamuna, mutta koska tiedettiin miten käyttäytyä ja mitä odottaa, se ei ollut yhtä masentava kokemus. Huomasimme, että aamiaiselle kannatti tosiaan pyrkiä heti klo 8, tai muuten joutui odottamaan vapaata pöytää käytävällä. Varsinainen aamiaissalonki.

Otimme metron Westministeriin. Matkalla nähtiin taas suomalaisia, niitä on näkynyt yllättävän paljon. Ylitimme Thamesin, ja kävelimme London Eyen lipunmyyntiin. Kello ei ollut vielä kymmentä, mutta lipunmyynti oli jo auki ja jonkin verran jonoakin kertynyt. Kassoja oli onneksi monta, joten lippujen jonottamiseen ei mennyt kuin 10 minuuttia. Pääsymaksu oli £20,95 / naama, mutta yrittivät myydä combo-lippuja muiden nähtävyyksien kanssa. Joten jos on menossa esim. Sea Lifeen, Madame Tussaudiin tms, niin kannattaahan tuota harkita. Pakkomöivät myös näköalakartan hintaan £1.

Sisään London Eyeen.

Toinen jono oli itse maailmanpyörän luo. Maksua vastaan saa ostaa priority-lippuja, mutta koska jono oli vielä minimaalinen näin aamusta, niin ei sellaista olisi ollut mitään järkeä ostaa. En edes tiedä paljonko se olisi maksanut. Joka tapauksessa, jonotus tässä vaiheessa kesti ehkä 5 minuuttia. En tiedä muodostuuko jonot ylipäätänsä kovin isoiksi; London Eyessä on 32 vaunua, ja jokaiseen mahtuu 25 henkilöä, eli kerrallaan 800 ihmistä. Maailmanpyörä tekee yhden kiepin, joka kestää n. 30 minuuttia. Onhan se paljon väkeä. Lisäksi Lontooseen on avattu uusi näköalapaikka The Shards, jospa se syö vähän ihmismäärää London Eyestäkin?

Charing Cross.

Thames.

Matkalla pyörälle räpsittiin naamasta kuvat (matkamuistoa varten, terrori-iskua varten?), ja laukut tutkittiin, taskutkin päällisin puolin. Sisään ei saanut viedä alkoholia eikä mitään terävää. Koppia ei tällä kertaa ängetty täyteen, ei meitä siinä 25 henkilöä ollut, mutta aina parempi, kun mahtui vähän liikkumaan ja vaihtelemaan paikkoja. Aurinko paistoi ulkona kuumasti, mutta onneksi kopissa oli ilmastointi. Harmi kun ei ollut lasilattiaa.

City.

Kierroksen jälkeen ihmeteltiin, kun naiset tutkivat taitetuilla peilellä, ettei penkkien alle oltu jätetty mitään (pommia?). Maisemat olivat hienoja, ja muutenkin miellyttävä kokemus, ei mitään pahaa sanottavaa. 4+/5. Mennen tullen jätti London Eye sen Hesan pyörän varjoonsa.

Olimme nähneet MI6-talon maailmanpyörästä Thames-joen rannalla, joten pitihän se käydä bongaamassa lähempääkin, kun kerran James Bond on varsinaisen Lontoon matkamme teema. Siitäkin tuli varmasti parin kilometrin kävelylisä päivän reittiin, joten kyllä jalat ovat täällä koetuksella. Kuvattuamme pytingin ylitimme jälleen Thamesin, ja menimme Pimlicon metroasemalle ja jatkoimme aina Spitalfieldsiin saakka.

MI6. James Bondin duunipaikka.

Täällä etsimme The Ten Bells -pubin, joka oli keskeisessä asemassa Viiltäjä-Jackin aikoihin. Huorat ryypiskelivät pubissa ja Jack kävi sieltä valitsemassa uhrinsa. Pubi on tosin noista ajoista siirretty 10 metriä etäämmäksi, joten aivan sama se ei ole kuin aiemmin, paitsi nimeltään. Vanhan näköinen paikka kuitenkin. Kävimme siellä oluella, olimme ainoat asiakkaat. Täältä olisi pitänyt saada ruokaakin, mutta pubi oli todennäköisesti jaettu yläkertaan jossa olisi ollut syömäpuoli. Tämä oli vain kaljoittelijoille. Myyjänä oli ehkä maailman tylyin ihminen, tuntui juurikin siltä ettei herraa kiinnostanut työskentely saatikka turistiasiakkaat ollenkaan. Muutenkin paikka oli superräkälä, vessatkin karmeat. Saimme kuitenkin houkuteltua asiakkaita paikalle - kukaan ei uskalla mennä pubiin jossa ei ole muita asiakkaita - joten myyjän olisi kuulunut olla meille kiitollinen. Työpaikkailmoitus pubin ikkunassa oli kuitenkin hauska; se jopa houkutteli paikalle pari sädehtivää neitosta kysymään baarimaijan vakanssia.

The Ten Bells.

Pubin saniteettitilat.

Työpaikkailmoitus.

Juomisten jälkeen jatkoimme eteenpäin. Spitalfields vaikutti vähän semmoiselta perusenglantilaiselta asuinalueelta, ja kieltämättä muita turisteja täällä ei näkynytkään. Pop Up -myymälät bongattiin, siellä oli jopa Marimekon liike, jossa yllättäen japanilaisia asiakkaita.

Valitsimme ruokapaikaksi pubin Liverpool Streetin aseman läheisyydestä. Otin Fish & chipsin, ainoan ruokalajin jonka britit osaa tehdä. Herneet olivat menneet pieleen, halusin garden-muodossa mutta tulivat smashina.

Ruoan jälkeen metrolla muutama pysäkki Tower Hillin asemalle. Ostimme liput Toweriin, maksoi £22 / naama. Tower oli tuhat vuotta vanha keskiaikainen linna, joka oli toiminut mm. kuninkaalisena palatsina ja vankilana. Se oli ihan kohtalainen nähtävyys; tietysti aivan jumalattoman suuri, ja kaikkea ei jaksanut kiertää. Kävelimme kuitenkin muurin päällä ja torneissa, jossa oli resturoituja arvohenkilöiden huoneita. Näimme myös Traitor Gaten, josta vangit aikoinaan Towerille tuotiin. Näimme korppeja, joilla oli jopa oma hoitajansa. Tarina kertoo, että Lontoo tuhoutuu jos korpit lentävät tiehensä. Niinpä korppien siivet olivat typistettyjä, etteivät ne pystyisi lentämään.

Tower.

Kunun huone?

Korpit.

Täällä säilytettiin myös kruununjalokiviä. Niitä katselmoidakseen sai jonotella kuumassa tovin. Varmasti viikonloppuisin ja juhlapyhinä jonot olisivat moninkertaiset, mutta kyllä nytkin hiki tuli. Tosin sisätilat oli järjestetty fiksusti niin, että liukuhihna ohjasi väkeä väkisinkin eteenpäin, ettei pällistelijöitä jäänyt tukkeeksi, ja kaikki näkivät jalokivet halutessaan (liukuhinan alkupäähän pääsi halutessaan palaamaan, jos halusi nähdä ne toistamiseen). Valokuvaus oli jälleen ankarasti kielletty, ja nähtiinkin muutamien kokeilevan onneaan ja heti oli vartija iholla, joten kuvaamiset jäi taas väliin.

Tower Bridge.

Traitors gate.

Jalat olivat täysin puhki, joten otimme tulikuuman metron ja matkustimme 16 pysäkin verran takaisin Hammersmithiin. Ostimme WH Smithistä vedet, sellainen upposi hetkessä.

Hotellilla lepäsimme vähän. Päivä oli ollut raskas, joten emme jaksaneet enää lähteä metrolla sen pidemmälle, vaan päätimme tutkia lähialueen tarjontaa. Sen verran pistäydyttiin metroasemalla, että saimme ladattua lisää top upia Oyster cardeihimme. Sen pystyi maksamaan pankkikortilla. Kesken maksamisen musta äijä pyrki iholle jotain kysymään, ja suuttui kun ajoimme sen tiehensä katsomatta edes koko ukkoa. Jos kyse ei ollut kusetusyrityksestä, niin sen verran pitää olla ihmisellä tapoja ettei tule häiritsemään kun toinen maksaa pankkikortilla ostoksia. Todennäköisesti olisi halunnut myydä feikkilippuja turisteille tai sitten tosiaan kalastella pin-koodia ja pankkikorttia itselleen.

Ruokapaikan valinta oli jälleen kerran ongelma. Olimme nähneet asemaa vastapäätä Nando's -ravintolan, joka oli ilmeisesti ketju. Ihmisiä söi jonkin verran terassilla, ja ruoka näytti ihan jees. Menimme sisään, tarjoilija saattoi pöytään, mutta täällä olisi pitänyt käydä tekemässä itse tilaus kassalle + tilaaminen vaikutti liki mahdottomalta turistin osata tehdä, joten jouduimme häipymään kesken kaiken pois.

Vähän matkan päässä oli Bill's, jota päätimme kokeilla seuraavaksi. Ravintoloiden ulkopuolella saattaa olla menu, mutta yleensä siihen on myös katettu pöytä niin, ettei menua pääse katsomaan häiritsemättä pöydässä istuvia. Pyysimme tarjoilijalta menut, päätimme jäädä kyseiseen paikkaan. Mä en uskaltanut riskeerata, ja tilasin hampurilaisen. Pp tilasi risoton. Mun hamppis oli hyvä, maistuva ja mehevä eikä semmoinen kuiva kuten ne yleensä on, arvosana 4/5. Pp:n risotto oli kuulemma täyttä paskaa.

Väsytti ja hotellilla olimme ennätysaikaisin, jo puoli kymmenen aikoihin. Loppuilta kului suihkun kanssa kamppailemiseen ja Big Brotherin katsomiseen.

344# Lontoo, 2

15.7.2014, Tiistai

+26 Partly Cloudy, London UK

Herättiin seitsemän kieppeillä, ihan hyvin nukutti olosuhteet huomioon ottaen. Aina se ensimmäinen yö matkalla menee vähän niin ja näin. Mutta olihan tuota univelkaakin kerryytetty.

Meillä kuului hotellin hintaan aamiainen, joten sinne ensimmäiseksi. Aamiainen tarjoiltiin klo 7.30 - 9.00 joten mikään kovin suuri aikahaarukka ei kyseessä ollut. Olimme varautuneet englantilaiseen aamiaiseen, mutta mitä vielä. Vähän oli paahtoleipää, paria eri väännöstä munista, papuja, muroja ja kaffetta / teetä. Aika surkeaa.

Haimme vielä huoneesta kamoja ja suunnittelimme päivän ohjelmaa. Ensiksi mentiin British Museumiin, jäimme pois Holbornin metroasemalla. Siitä oli pieni kävelymatka museolle. Väkeä oli kertynyt museon eteen ja ajattelimme jo hetken täällä olevan tolkuttomat jonot, mutta sisälle pääsi näppärästi. Edes laukkuja ei tutkittu. Pääsymaksua ei ollut. Halusimme nähdä vain Rosettan kiven, joka oli huoneessa 4. Se löytyikin helposti. Siellä oli tosin muitakin pällistelemässä samaa kiveä, joten kuvaa oli tietenkin hankala saada. Kävimme katsomassa vielä myymälän, jos sieltä saisi tuliaisia ostettua. Koko museovierailuun ei siis kovin kauaa mennyt, vaikka museo tietysti itsessään on valtava kompleksi.

Rosettan kivi.

Seuraavaksi National Galleryyn bongaamaan taulu Giovanni Arnolfini ja hänen vaimonsa. Oikeastaan äitee oli antanut tämän tehtäväksi; hän ei ole koskaan nähnyt kyseistä taulua, mutta on aina halunnut nähdä. Otimme jälleen metron ja menimme Charing Crossille ja lampsimme museolle, joka oli Trafalgar Squarella. Tännekään ei ollut pääsymaksua, mutta ehdoton valokuvauskielto oli, ja sitä myös valvottiin. Joten jäi todistusaineisto saamatta. Taulu kuitenkin nähtiin, sekä myös pari Monet'a, joka tuntui olevan Pp:n suosiossa.

Alakerran kaffelassa käytiin ottamassa kaffetta. Tai no, mä otin kaljaa.

Metrosta maan pinnalle.

Sen jälkeen Wellington Streetille London Film Museumiin. Siellä oli menossa Bond in Motion-näyttely, jossa pääaiheena olivat James Bond-leffoissa käytetyt ajoneuvot. Olimme varmuuden vuoksi ostaneet liput jo etukäteen netistä, mutta turhaa se oli. Mikään superyleisömagneetti tapahtuma ei ollut. Pakkomyivät lipunmyynnissä aiheesta kirjasenkin hintaan £12, mutta vaikutti ihan mielenkiintoiselta.

Bond in Motion- näyttely.

Bond in Motion- näyttely. Goldfingerin ajopeli.

Bond in Motion- näyttely.

Näyttely itsessään oli hieno. Siinä oli yläkertakin, mutta oli vähän pieni ja mitätön, joten se melkeinpä floppasi, mutta ajoneuvot löytyivät alakerrasta. Sen verran on tullut Bond-leffoja katseltua, joten autot kyllä muistuivat mieleen heti nähtyään. Siellä oli tietysti myös moottoripyöriä, lentokoneita, veneitä jne myös, sekä jonkin verran pientä sälää, henkilöpapereita, aseita jne. Lisäksi jokaisen kulkuneuvon vierellä pyöri filmipätkää, jossa kyseistä kulkuneuvoa oli käytetty.

Bond in Motion- näyttely.

Bond in Motion- näyttely.

Ihan oli meilenkiintoinen, meilläkin meni yli tunti näitä ihmetellessä. Suosittelen, 4+/5. Hintansa todellakin väärti (sisään taisi maksaa noin £15 / naama).

Bond in Motion- näyttely.

Bond in Motion- näyttely.

Sen verran oli jo tullut talsittua, että alaselkä oli mennyt aivan jumiin. Pistäydyimme Le Petit Blanc-nimisessä ulkoilmaravintolassa kaljalla ja paninilla, jotta hieman saisi voimia palautettua. Aurinko paistoi kuumasti ja oli muutenkin hyvin lämmin päivä taas, mutta ravintolassa oli tehokkaat markiisit. Olen ollut Lontoossa monta kertaa, mutta en pysty muistamaan yli 15 asteen lämpötiloja, siksi säätila tuntui varsin oudolle.

Ostimme postikortteja tuliaismyymälästä, jossa kassalla työskennellyt rouva oli otteineen kuin suoraan Belizestä; Tyly, huolimaton, välinpitämätön ja todella laiska, mutta saimme kuitenkin kortit ja postimerkit ostettua. Kävelimme Trafalgar Squaren ohi kohti Downing Street 10:a katsomaan, josko pääministeri olisi kotona. Olihan hän, joten siksi kadullekaan ei enää päässyt, vaan poliisit vartioivat portilla kulunvalvontaa. Jatkoimme eteenpäin, ja kävimme kuvaamassa vielä Westminster Abbeyn katedraalin.

Westminster Abbey.

Hiki virtasi joten päätimme palata hotellille hetkeksi huilaamaan. Metrot ja metrotunnelit olivat niin jumalattoman kuumia, että ihme ettei sinne porukka jo pyörry. Meitäkin vaivasi nestehukka siinä määrin, että kurvasimme Tescon kautta hakemassa sipsejä, juomia, pesuainetta, jne. Kaupassa tuntui ihanan viileälle.

Varoitusmainos metrossa. Saunalta tämä ennemminkin tuntui.

Vähän aikaa lepoa ja sitten metrolla Oxford Circusiin. Kävelimme ensin Oxford Street-ostoskatua pitkin, poikkesimme Marks & Spencerissä ja eräässä tuliaismyymälässä, jossa oli tosin varsin kiusallinen tunnelma ihollepyrkivien myyjien vuoksi.

Oxford Street.

Aloimme etsiä Sohosta ruokapaikkaa. Ei sekään ihan helppo homma sitten kuitenkaan ollut. Pubeja kyllä oli pilvin pimein, jonka edustalla pyöri meluava kaljoittelijoiden joukko. Carnaby Streetin läheltä bongasimme kuitenkin Spaghetti Housen. Alkuun otimme tuplagin-tonicit (englannissa "peruspaukku" ei ole 4 cl, vaan tyyliin 2,8, joten melkeinpä aina joutuu paukun tilatessaan ottamaan sen tuplana). Söimme pizzet, olutta kylkiäisiksi. Ihan ok, arvosana 3/5. Mennen tullen voitti ainakin edellisen päivän sapuskan.

Liberty -tavaratalo.

Niin Lontoo.

Ruoan jälkeen metro Hammersmithiin. Ilta oli jo pimennyt kun pääsimme klo 22 jälkeen hotellille ja suihkuun. Kuumassa huoneessa Big Brotherin katsomista televisiosta, dilleä sakkia tuntui sielläkin olevan. Ikkunasta bongasimme vielä kissen; meillä oli ollut keskinäinen kissenbongaus -veikkaus ennen matkaa, ja arvioimme kumpainenkin näkevämme matkan aikana 0 kisseä. Voi miten väärässä olimmekaan olleet.

MyTube.

343# Lontoo, 1

14.7.2014, Maanantai

+24, Scattered Clouds, London UK

Sit olis taas aika kurvata pienelle reissulle. Kesäloman kunniaksi. Paljon on vettä virrannut Thamesissa, kun viimeksi olin Lontoossa. Tarkistus blogista, kolme vuottahan siitä on. Matkaseuraksi minulla oli tällä kertaa kunnia saada Pp, joka on vannoutunut Englannin antifani.

Lähtöä edeltävänä yönä nukuin huonosti, niin aina. Ehkä neljän tunnin unet? Futiksen MM-kisojen loppuottelu valvotti, ja hienoinen matkakuume. Heräsin klo 4.45. Aamiainen naamariin, taksin tilaus ja 4 minuutin päästä istuin jo taksissa. Kentällä vähän ennen kuutta.

Check in Heathrow'hun oli tehty jo lauantai-iltana. Jo silloin nettisivuilla oli ilmoitettu, että lento on ylibuukattu, ja pyydettiin harkitsemaan vapaaehtoisia jotka voisivat korvausta vastaan siirtää lentonsa myöhemmäksi. Outoa. En ole tuommoiseen törmännyt, vaikka toki minutkin on kerran vedetty lentokoneen portilla sivuun kun on  ilmennyt ettei paikkoja ole, jolloin olen saanut paikan business-luokassa.

Automaatilla piti kuitenkin vielä tulostaa matkalaukkuihin tägit. Sellaista en ole aiemmin tehnyt, joten se oli vähän hermostuttavaa. Hesassahan lähtee koneita kolmessa syklissä, ja varsinkin aamuisin jonot ovat suuret. Vähän aikaa jonotimme automaatille, se oli onneksi aika selkeä ja saimme siitä niin check in -laput kuin matkalaukkutägitkin. Sen liimaaminen matkalaukkuunkaan ei ollut mikään iso ongelma. Sitten veimme laukut baggage dropiin, jossa laukun tägi piti vielä skannata viivakoodinlukijalla ja sen jälkeen liukuhihna lähetti matkalaukun matkaan. Toki olisi halutessaan päässyt vielä ihmisvirkailijankin luokse, mutta siihen oli aikamoinen jono. Ja kuitenkin tämä pitää jossain vaiheessa opetella; siihen on menty että henkilökunta pois ja itse pitää kaikki tehdä. Kurjaa.

Turvatarkastus tuntui olevan hivenen tarkempi kuin ennen. Kirottu metallinpaljastin vielä piippas mun kohdalla, joten jouduin kopeloitavaksi, ja lisäksi repussani ollut sanakirja piti kaivaa esiin.

Turvatarkastuksesta selvittyämme menimme kahveelle. Kuppi kahvia + makuvesipullo maksoivat 7,30€ eli vanhassa rahassa yli 50 mk. Täydellistä ryöstöä!

Kone lähti non-schengen-alueelta, joten edessä oli vielä yksi passintarkastus. Sen pystyi hoitamaan kätevästi automaatissa. Ehkä ensimmäisellä kerralla vähän jännitti siihen mennä, mutta nyt se oli ihan pala kakkua. Ja kaiken lisäksi ihmisvirkailijan luo oli taas rangaistukseksi kehkeytynyt melkoinen jono.

Käytiin vielä wc:ssä, sitten lähtöportille. Kuuluttivat vapaaehtoisia koneista jättäytyjiä, korvaus olisi 200€. Varmaan joku suostuikin, koska tämän jälkeen asiaan ei enää palattu. Paikkamme oli rivillä 30. Istuin keskipaikalla, Pp ikkunapaikalla, viereeni tuli vielä joku ulkomaalainen nainen, joka vaikutti jonkinlaiselta vaatesuunnittelijana, kun koko matkan pläräsi tabletistaan vaatteiden kuvia jne. Vähän aikaa piti odotella ylimääräistä, ennen kuin kone pääsi matkaan. Meillä oli kuitenkin myötätuuli, joten saatiin aikaa kiinni. Koneessa tarjottiin perusfinski-aamiainen - kaffe ja kalkkunaleipä, jossa tietenkin munaa ettei Pp voinut sitä syödä - ja alkaneen loman ja matkan kunniksi ostimme pikkoloputelit shampanjaa, á 10 €.

Perille laskeuduttiin melko lailla aikataulussa, eli kymmentä yli yhdeksän paikallista aikaa. Käytiin vessassa, jonotettiin sitten passintarkastukseen. Koska Iso-Britannia ei ole Schengenmaa, niin täällä on passintarkastus. Siihen kului aikaa varmaan 20 minuuttia, olisi siellä ollut tarjolla samanlainen automaattitarkastus kuin Suomenkin päässä, mutta emme huomanneet tarpeeksi ajoissa sitä, emmekä näin ollen jaksaneet enää jonosta poistua.

Matkalaukut olivat jo saaapuneet hihnalle, joten nappasimme ne mukaamme ja aloimme etsiä reittiä Undergroundille. Heathrow'n kentällä oli hyvät opasteet, kunhan ne osasi katonrajasta bongata, joten liukuhihnakäytävä maanalaiseen ei tuottanut ongelmia. Metroaseman edestä ostimme automaatista Oyster Cardit, se oli varsin helppoa. Kortti maksoi itsessään £5, ja latasimme kortille £25 edestä arvoa. Kortista ei pitäisi vuorokauden sisällä kulua enempää arvoa kuin £8,50, mikä on Travel Day cardin hinta.

Jatkoimme liukuportaat alas metrolaiturille, ja otimme Piccadilly Line-metro Hammersmithiin, jossa hotellimme Comfotel Blu oli. Matka kesti ehkä puolisen tuntia. Asemalta löysimme aika helposti oikean kadun, jolla hotellimme oli. Sinne oli ehkä 600 metriä metroasemalta, hotellilla olimme vähän ennen yhtätoista. Comfotel Blu-hotellin vieressä oli Comfotel Grn, mutta onneksi olimme tarkkaavaisia emmekä möhlineet menemällä väärään hotelliin. Hotelli vaikutti aika pieneltä ja räkälältä, semmoiselta rivitalolta kuten Englannissa aina on. Emme saaneet vielä huonetta, mutta pystyimme tekemään check inin ja saimme avainkortin. Jätinmme matkalaukut hotellille, ja lähdimme itse ulos suunnittelemaan, minne sitä voisi kolmeksi tunniksi mennä.

Hotellimme Comfotel Blun fasadi.

Hotellimme takaata. Kuvan keskellä huoneemme ikkuna.

Palasimme takaisin metroasemalle, ja päätimme ottaa metron Hyde Park Corneriin. Metroportilla ihmettelin kun portti ei avaunutkaan ja näytöllä luki "Seek assistance". Näytin lippua virkailijalle, joka nauroi korttia ja sanoi ettei tuolla maanalaiseen päästä. En oikein tajunnut vieläkään, ennen kuin sitten juolahti mieleen, että ei saatana, tämähän on hotellin avainkortti :D No, sinisiä korttejahan ne on molemmat, mutta kyllä minua hävetti loppupäivän. Pp sai tietysti makeat vappunaurut.

Kävelimme Hyde Parkiin, ostimme vedet kioskilta ja kaffelasta pahanmakuiset ja kuivat patongit, á £5 ja vesi á £0,85. Kallista sano. Istuimme penkillä, katselimme ihmisiä ja vesilintuja lammella ja mutustelimme pahanmakuiset leipämme. Kyllä sillä pahin nälkä talttui joten kävelimme sitten Hyde Parkista Buckingham Palacen eteen, jossa nappasimme pakolliset turistikuvat ja istuimme sitten ruohikolle puiden varjoon. Oli aika kuuma ja aurinko paistoi.

Hyde Park.

Buckingham Palace.

Hetken huilattuamme kävelimme Piccadilly Circukseen, nappasimme jälleen muutamat turistikuvat ja sitten poikkesimme pubiin oluelle. Teki terää. Alkoi olla jo iltapäivä, joten otimme metron takaisin Hammersmithiin ja palasimme hotelliin. Huone oli nyt jo valmiina; se oli kenkälaatikon kokoinen, siellä ei mahtunut edes matkalaukkua avaamaan, eikä siellä mahtunut liikkumaan yhtä aikaa, vaan toisen piti odottaa sillä välin sängyllä kun toinen huseerasi jotain. Ikkuna oli sisäpihalle, joten ehkäpä äänekkäin liikenteen meteli jäi korvien ulottumattomiin. Huoneessa oli mainostettu WiFi-yhteyttä, ja kyllähän se tavallaan olikin; ulko-oven vieressä älylaite saattoi hetkittäin bongata heikon signaalinrippeen, mutta ei sillä oikein surffaamaan pystynyt.

Piccadilly Circus.

Hetki huilattiin väsyneitä jalkojamme ja sitten lähdettiin taas. Tällä kertaa mentiin Westminsteriin asti, kuvattiin Big Ben, Parliamentti ja vastarannalla ollut London Eye. Kävelimme Thamesin rannoilla, ihmisiä oli paljolti. Meitä nälätti, mutta tältä alueelta oli ilmeisen turha ravintolaa etsiä. Lisäksi olimme jostain syystä jättäneet kartat hotelliin, joten päätimme sitten vetää mutulla. Otimme metron Oxford Circuksen asemalle. Täällä oli sentään edes toivoa ravintolasta, mutta emme päässeet italialaiseen, liikaa ihmisiä. Valitsimme sitten viereisen Angus Steakhousen, sinnekin piti vähän aikaa jonotella. Ruoan tilaus kesti, ja siinä vaiheessa ärsytti kun meidän jälkeen tulleet saivat ruoan ennen meitä. Lopulta mekin saimme omat ateriamme. Mä olin tilannut pihvin, kun pihvipaikassa kerran oltiin. Se oli täysin epäonnistunut; palanut, kuiva, ei medium. Arvosana 1/5.

Big Ben & Houses of Parliament.

Naapuripöydässä oli amerikkalaisturisteja, eivätkä he malttaneet olla kysymättä mistä maasta olimme kun puheemme kuulosti niin omituiselta. Eivät oikein aluksi tienneet Suomea, epäilivät varmaan sen olevan Neuvostoliiton alusmaita (ja siinähän he tietysti ovat oikeassa, joskaan me suomalaiset emme mielellämme myönnä olevamme venäläisiä), mutta lopulta alkoivat muistamaan tarinaa Nokiasta ja hyvästä ja maksuttomasta koulutusmahdollisuuksistamme.

Takaisin hotellilla olimme klo 22 jälkeen. Emme aivan ehtineet Tescoon, joten hieman harmitti kun kaupasta olisimme tarvinneet tarvikkeita. Testasimme molemmat huoneemme englantilaisen suihkun, joka osoittautui maineensa veroiseksi; jos halusi edes vähän lämmintä vettä, hanan piti olla puoliteholla. Jos vedentuloa laittoi suuremmaksi, vesikin muuttui kylmäksi. Outoa.

34# Matkareportaasi: Englanti

Kesäloma koitti siis perjantaina viimeinkin. Jo sitä olikin odotettu. Vika tunti päivystyksessä kyllä mateli, mutta loppuihan se sitten sitten lopulta. Menin duunin jälkeen mäkkäriin syömään muutaman purilaisen, jatkoin sitten Elielin aukiolle ja otin bussin lentokentälle. Kuskina oli sama kusipää kuin ennenkin; on ihan ok, ettei tervehdi, mutta se ärsyttää kun se ei voi sanoa edes sen matkan hintaa, on vain käsi ojossa siinä.

Nukuin muutaman minuutin bussissa, heräilin siinä Jumbon paikkeilla. Koko päivän kestänyt vesisade piristi mieltä; kiva päästä pois täältä.

Tapasin S:n kentällä. Hän kävi vielä vaihtamassa rahaa riistokurssihintaan ja otti itselleen matkavakuutuksen. Mä olin jo rahat vaihtanut, ja aiemmin olin ottanut semmoisen kestomatkavakuutuksen, joka on vuoden voimassa. En tiedä kannattaako se.

Otettiin kentällä parit kaltsut, mentiin viimeisinä portille. Ehtivät jo kuuluttamaan viimeistä kuulutustakin :)

Koneessa juotiin muutamat napanderit, ja menihän se lento rattoisasti. Perillä oltiin suurin piirtein aikataulussa, ja koska meillä ei ollut ruumatavaroita, niin helpostihan tuo kävi. Käytiin pubissa vielä siiderillä, ennen kuin otettiin metro kylille. J:n piti tulla vastaan, mutta olikin jymähtänyt johonkin pubiin. Kirjoitti sitten suomeksi tekstarilla ohjeet. Saatiin taksi pysäytettyä juna-asemalla, ja hyvin osasi kuski suomea kun annettiin kännykkä sille käteen ja näytettiin tekstari, ja sanottiin että aja tuonne :D

Tavattiin J ja sen kavereita, ja siinähän se ilta kuluikin sitten pubissa. Paluumatkalla J muuttui kovin huonovointiseksi, ja kyllä hävetti kyseinen junamatka laitakaupungille... Mutta päästiin lopulta perille. Vesisade oli alkanut ja kasteli vielä meidät kun lampsittiin asemalta.

Seuraavana aamuna kivisti oikein päätäkin. En tosin ollut ainoa. Aamupäivä meni lolleroidessa, ja odoteltiin, että kaatosade hiukan taukoaisi, mutta mitä vielä. Iltapäivästä lähdettiin käymään pubissa syömässä ja yhdellä kaljalla, ja sen jälkeen käväistiin Tescossa. Palattiin takaisin J:n kämpille ja mietittiin illan suunnitelmia.

Kuuden kieppeillä otettiin juna taas Victorian asemalle, ja mentiin metrollakin muutama pysäkki. Tavattiin taas J:n kavereita, kierreltiin Sohossa ja lopulta sitten valtavaan homodiskoon, jossa en voi sanoa viihtyneeni. Vitut homoista mutta se musa, ne strobot... olen ennemmin pubi-ihmisiä, kyllä.

Sunnuntai kului taas pitkälle iltapäivään, ennen kuin saatiin aikaiseksi mitään. Ei oltu syöty 24 tuntiin mitään, joten piti etsiä kebab-paikka ensimmäiseksi. Sen jälkeen lähdettiin Lontooseen turisteilemaan. Sade yltyi jälleen kaatosateeksi. Tehtiin jokiristeily, käväistiin pubissa, käveltiin hieman, ja palattiin kaupan kautta kämpille.

Maanantain ilma ei valjennut sen kirkkaampana, mutta ei sentään satanut heti aamusta. Herättiin kymmenen kieppeillä ja otettiin juna ja lähdettiin Brightoniin jossa oli vähän jumalaton tuuli. En ole koskaan nähnyt niin valtavia aaltoja. Tsekattiin pari pakollista nähtävyyttä, kierreltiin kaupoissa ja käväistiin syömässä. Sen jälkeen tutuksi tullut kaatosade alkoikin ja satoi koko illan.

Palattiin seitsemän kieppeillä, J oli tullut asemalle vastaan. Käytiin syömässä ja sitten vielä Tescossa ostamassa vähän syötävää ja vodkaa. Pelattiin Xboxilla Snookeria koko ilta.

Tiistaina yritettiin nukkua pitkään, mutta J:n epämukavat vuodesohvat ja patjat olivat tehneet tehtävänsä. Selkä kipeytyi aivan helvetilliseksi, eikä kerta kaikkiaan pystynyt nukkumaan kun aina heräsi johonkin kolotukseen. Syötiin aamupalat ja lähdettiin Lontooseen, jossa tsekattiin Piccadilly Circus ja Buckinghamin palatsi jne, ennen kuin otettiin metro ja suunnattiin lentokentälle.

Kone myöhästyi yli tunnilla (tietysti niin, että piti mennä koneeseen istumaan kuitenkin ajallaan). Otettiin siinä vielä muutamat napsut, niin lentomatkakin meni paremmin.

Kotona olin joskus yhden kieppeillä (yöllä).

Huomioitavia asioita: Olen törmännyt semmoiseen 30 days of music-juttuun. Vaikka muo ei haastettukaan millään lailla, niin ehkä sitä voisi osallistua. Eli biisejä joka päivälle (lue: postaukselle) eri aiheen mukaan.

Tänään vuorossa nro 17.

day 01 – your favorite song: Nirvana - Smells like teen spirit
day 02 – your least favorite song: Los Del Rio - Macarena
day 03 – a song that makes you happy: Oasis - Dont look back in anger
day 04 – a song that makes you sad: Everything but the girl - Missing
day 05 – a song that reminds you of someone: Volbeat - I only wanna be with you.
day 06 – a song that reminds you of somewhere: Klamydia - Mä lähden himaan
day 07 – a song that reminds you of a certain event: Gerry & The Pacemakers: You'll never walk alone
day 08 – a song that you know all the words to: Zen Café - Taxi
day 09 – a song that you can dance to: Seether - Careless Whisper
day 10 – a song that makes you fall asleep: Smashing Pumpkins - Galapogos
day 11 – a song from your favorite band: Kate Nash - Nicest thing
day 12 – a song from a band you hate: Chisu - Mun koti ei oo täällä
day 13 – a song that is a guilty pleasure: Britney Spears - Everytime 
day 14 – a song that no one would expect you to love: Antonio Vivaldi - Neljä vuodenaikaa - Talvi
day 15 – a song that describes you: Sleepy Sleepers - On niin hikikin
day 16 – a song that you used to love but now hate: James Blunt - You're beautiful
day 17 – a song that you hear often on the radio: Lady Antebellum - Need you now: Kuuntelen duunissa irlantilaista nettiradiota, jossa tämä biisi soi ahkeraan. Eipä siinä, hyvä biisihän se on tuo.
day 18 – a song that you wish you heard on the radio
day 19 – a song from your favorite album
day 20 – a song that you listen to when you’re angry
day 21 – a song that you listen to when you’re happy
day 22 – a song that you listen to when you’re sad
day 23 – a song that you want to play at your wedding
day 24 – a song that you want to play at your funeral
day 25 – a song that makes you laugh
day 26 – a song that you can play on an instrument
day 27 – a song that you wish you could play
day 28 – a song that makes you feel guilty
day 29 – a song from your childhood
day 30 – your favorite song at this time last year